Angel of Light levytyksen kansi

Einojuhani Rautavaara: 7. Sinfonia ”Angel of Light" & Annunciationus -levytys

Historia

Kaupunginorkesteri levytti kapellimestari Segerstamin johdolla Rautavaaran 7. sinfonian vuonna 1996 Ondine-levy-yhtiölle. Levy palkittiin muun muassa Yleisradion taholta vuoden levynä ja sitä myös kehuttiin lehdistössä. Yksityiskohtana mainittakoon, että yli kolmekymmentä vuotta aiemmin filosofian maisteri Rautavaara oli toiminut kaupunginorkesterissa kirjastonhoitajana. Tämä tapahtui Tauno Hannikaisen kauden aikana vuosina 1959–1962.

1990-luvulta alkaen HKO ja Ondine ovat yhteistyössä Leif Segerstamin johdolla levyttäneet huomattavan määrän Einojuhani Rautavaaran tuotantoa, tähän mennessä kymmenkunta levyä. Jo vuonna 1997 Rautavaaralta teoksista levytettiin Angels and VisitationsViolin Concerto & Isle of Bliss, vuonna 1999 On the Last Frontier, Flute Concerto & Anadyomene, vuonna 2001 Symphony no. 8 ja The Journey - Harp concerto, vuonna 2005 Garden of SpacesKlarinettikonsertto sekä Cantus Arcticus ja näin edelleen. Rautavaaran tuotanto muodostaa siis Sibelius-äänitteiden rinnalla toisen merkittävän kaupunginorkesterin äänitesarjan. Useat Rautavaara-levytykset ovat menestyneet myös kansainvälisesti.

Jorma Panulan ajoista lähtien kaupunginorkesteri on myös kantaesittänyt Rautavaaran teoksia sekä soittanut niitä kiertueillaan.

Lähde: Helsingin kaupunginorkesterin Internet-sivut