Sibelius 150 -juhlavuosi

Historia

Vuonna 2015 Helsingin kaupunginorkesteri juhli muiden suomalaisten kulttuuriorganisaatioiden tavoin Jean Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäivää.  Juhlinta käynnistettiin jo vuoden 2014 puolella Ateneumin taidemuseon Sibelius ja taiteen maailma -näyttelyn yhteydessä XVI Panorama Filharmonica -kamarimusiikkitapahtumalla, jossa museo täytettiin Sibeliuksen musiikilla.

Vuoden ohjelmistoon otettiin tasaisesti kaupunginorkesterin ominta soitettavaa, Sibeliuksen sinfonioita, sekä lisäksi tiettyjä erityiskonsertteja. Elokuun alkupuolella orkesteri suuntasi konserttimatkansa ensimmäistä kertaa Meksikoon, jossa pidettiin Sibelius 150 -konsertteja, ohjelmistossaan muun muassa viulukonsertto ja kaikki sinfoniat. Solistina esiintyi Baiba Skride ja esiintymispaikkana toimi Palacio de Bellas Artes.

Orkesteri soitti elokuussa Helsingin juhlaviikoilla Sibeliuksen Kullervon Senaatintorilla yhdessä Ylioppilaskunnan laulajien kanssa sekä osallistui Lahden Sibelius-festivaalille, jossa se esitti TapiolanLuonnottaren ja Lemminkäis-sarjan Leif Segerstamin johdolla. Anu Komsi lauloi Luonnottaren solistina. Marraskuussa orkesteri esitti viulukonserton solistinaan Pekka Kuusisto, muistona vuoden 1995 legendaarisesta viulukilvasta.

HKO:n historian alkuvaiheissa Sibelius oli henkilökohtaisesti mukana. 1890-luvulta lähtien hän johti omia teoksiaan ja sävellyskonserttejaan, joissa HKO avusti. Niinpä suuren osan Sibeliuksen teoksista onkin kantaesittänyt juuri Helsingin kaupunginorkesteri. Sibelius toimi myös musiikinteorianopettaja Kajanuksen käytännöllisessä orkesterikoulussa.  Mestarisäveltäjä oli mukana niin vuoden 1900 Pariisin Turneella varajohtajana kuin vuonna 1955 tapaamassa orkesterin muusikoita Ainolassa 90-vuotisjuhliensa kynnyksellä.

Myöhemmin, erityisesti säveltäjän kuoleman jälkeen, kaupunginorkesteri on pitänyt Sibeliuksen musiikin traditiota yllä lukuisilla konserteilla, Sibelius-levytyksillä sekä kiertueilla, joilla on esitetty säveltäjän teoksia aina Etelä-Amerikasta Japaniin asti.

Teksti: Salla Viitanen