Anna-Maija Korsimaa

Anna-Maija Korsimaa

Tulta päin!

Soitinryhmä
Klarinetti
Rooli
Vuorotteleva äänenjohtaja
Bio

Melkoinen valinnan vaikeus iski, kun minua pyydettiin suosittelemaan hienoimmat teokset syyskauden ohjelmistostamme! Olen aika kaikkiruokainen, mutta kyllä kaikki Brahmsin teokset ovat  mielestäni huippuhienoja. Tänä syksynä vuorossa on 2.sinfonia ja Ein deutsches Requiem. Ei sovi unohtaa myöskään molempia pianokonserttoja, jotka mahdollisesti kuullaan Maj Lind-kisassa. Todellisia helmiä!

Toinen suursuosikki-säveltäjäni, R.Strauss, on myös upeasti esillä tänä syksynä: ihanat laulut, oboekonsertto ja huima Ruusuritari.

Kolmas rakas säveltäjänimi on tietysti Sibelius. Aina. Nyt saamme nauttia 2.sinfoniasta, viulukonsertosta. Ne on esitetty todella usein esim. kiertueilla, ja aina ne saavat yhtä innostuneen vastaanoton.  Seitsemännessä sinfoniassa on aivan oma tunnelmansa.

Myös jo tavaksi tullut Beethovenin 9.sinfonia juuri ennen joulua on ”must”, samoin Stravinskyn Petruska.

Ja se Mahler! Hänen musiikkinsa upposi kerralla tajuntaan, kun joskus lapsena kuulin 1.sinfonian. Hieno Das Lied von der Erde! 

Haluaisin tänä syksynä erityisesti mainita kamarimusiikkiviikon 2.10. alkaen. Suomi täyttää 100 vuotta, ja me muusikot tahdomme juhlistaa sitä soittamalla suomalaista kamarimusiikkia. Luvassa on varsin monipuolinen ohjelma.

Esiintyvänä taiteilijana toimiminen on vaativaa puuhaa, se vie niin fyysistä kuin henkistäkin energiaa paljon. Mutta siitä myös saa: joka konsertin jälkeen on hyvin kiitollinen olo.  Silloin, kun en harjoita tätä  rakasta unelma-ammattiani, niin  ulkoilen  borderterrierini Roopen kanssa metsässä. Mökkeily ja sienestys ovat suuri intohimoni.Tykkään myös neuloa perheenjäsenille ja kollegoille villasukkia :) Lukeminen ja elokuvat ovat myös mieluisia vapaa-ajan harrastuksia.

Toivon, että te, rakas yleisö, viihdytte konserteissamme! Olemme täällä teitä varten. 


Anna-Maija Korsimaa aloitti klarinetinsoiton harrastamisen Eurajoen Nuorisosoittokunnassa 9-vuotiaana. Hän aloitti varsinaisen soitonopiskelun Tunun Konservatoriossa Seppo Salovaaran oppilaana v. 1977 ja jatkoi siellä ylioppilaaksi tuloon asti 1983. Sibelius-akatemiassa hän opiskeli Reino Simolan oppilaana v.1983-1991. Keväällä 1997 hänet promovoitiin priimusmaisteriksi Sibelius-akatemian historian ensimmäisessä promootiossa.
Jatko-opintoja Korsimaa on suorittanut Pariisissa prof.Guy Deplus´n ja Zürichissä prof. Hans Rudolf Stalderin johdolla. Hän on osallistunut myös mm. Karl Leisterin, Alfred Prinzin ja John McCawn mestarikursseille.

Anna-Maija Korsimaan merkittävä kilpailumenestys  alkoi voitosta alle 21-vuotiaille klarinetisteille järjestetystä kansallisesta Crusell-kilpailusta v-1983. Kolme vuotta myöhemmin hän voitti saman kilpailun, joka nyt järjestettiin ilman yläikärajaa. Kansainvälinen ura alkoi v. 1986, kun Korsimaa voitti kansainvälisen Geneven musiikkikilpailun klarinettisarjan.
Vuonna 1987 menestys jatkui, kun  hän voitti arvostetun ARD-kilpailun klarinettisarjan Münchenissä.
Anna-Maija Korsimaa valittiin Finland Festivals-ketjun Vuoden 1989 nuoreksi taiteilijaksi ja vuonna 1991 hänelle myönnettiin valtion 3-vuotinen taiteilija-apuraha.

Anna-Maija Korsimaa on esiintynyt udeasti kaikkien merkittävimpien orkestereiden solistina (mm. HKO, RSO, Tampere Filharmonia, Turku Filharmonia, Sinfonia Lahti) ja kamarimuusikkona tärkeimmillä  kotimaisilla festivaaleilla (mm. Hgin Juhlaviikot, Kuhmo, Naantali, Turun musiikkijuhlat, Korsholma, Crusell-viikot). Hänellä on ollut runsaasti solisti-ja kamarimusiikkiesiintymisiä sekä resitaalikonsertteja kotimaan lisäksi mm. muissa Pohjoismaissa, Saksassa, itävallassa, Sveitsissä, Italiassa, Venäjällä, Ranskassa ja Japanissa. Radio-ja televisionauhoituksia hän on tehnyt runsaasti erilaisten kokoonpanojen jäsenenä.
Korsimaa on levyttänyt Crusellin musiikkia Osmo Vänskän johtaman Tapiola Sinfoniettan solistina ja Brahmsin klarinettisonaatit pianotaiteilija Marita Viitasalon kanssa sekä Schubertin musiikkia yhdessä sopraano Soile Isokosken  ja Marita Viitasalon kanssa.

Anna-Maija Korsimaa opetti Sibelius-akatemiassa v. 1994-2011.
Hän on pitänyt klarinetinsoiton mestarikursseja Crusell-viikoilla Uudessakaupungissa vuosina 1999,2003 ja 2005.
Anna-Maija Korsimaa on toiminut Helsingin kaupunginorkesterin klarinetin vuorottelevana äänenjohtajana vuodesta 1985 lähtien.