HKO - Alan Buribajev & Simon Trpčeski

Pe 26/01/2018 19:00 - 21:00
Liput: 36.00-7.00 €

Esittely

Kun aina valloittavat Alan Buribajev ja Simon Trpčeski lyöttäytyvät yhteen, on lopputulos todennäköisesti yllättävä, rentouttava, jopa humoristinen.

Franz Liszt levitti ylittämättömällä soittotaidollaan ja näyttävillä maneereillaan fanihysteriaa yli sata vuotta ennen brittiläisiä kitararock-yhtyeitä. Muotoja mullistaneella toisella pianokonsertollaan hän nousi vielä korkeammalle, musiikin suurten uudistajien joukkoon. Konsertin takuumiehet Alan Buribajev ja Simon Trpčeski ovat avanneet tiensä helsinkiläisten sydämiin.


Alan Buribajev

Kazakstanilaisella Alan Buribajevilla (s. 1979) on musiikilliset juuret syvällä suvussaan. Jo hänen isoisoisänsä ja isotätinsä olivat säveltäjiä, ja hänen isänsä on sellisti ja äitinsä pianisti. Musiikki ei silti ollut itsestään selvä uravalinta, vaikka hän opiskeli musiikkia 7-vuotiaasta lähtien. Nuorena Buribajev kuunteli mieluiten rockia, erityisesti Queeniä, mutta hänen 11-vuotiaana kuulemansa Wagnerin Tannhäuser vei täydellisesti mukanaan. Isä ehdotti kapellimestarin uraa, jotta Buribajev pääsisi parhaiten sisälle löytämäänsä musiikinlajiin.
Valmistuttuaan Kazakstanin valtionkonservatoriosta pääaineina sekä viulu että orkesterinjohto Buribajev muutti Wieniin Uros Lajovicin kapellimestariluokalle. Kilpailumenestys seurasi: ensimmäinen palkinto Zagrebin Lovro von Matacic -kilpailussa raivasi tietä eurooppalaisten orkestereiden vieraaksi, ja vuonna 2001 saavutettu ykkössija Antonio Pedrotti -kilpailussa ja finaalipaikka sekä erikoispalkinto Malko-kilpailussa sinetöivät Buribajevin paikan aikamme lahjakkaimpien kapellimestarien joukossa. 
Poikkeuksellisen energisenä ja valovoimaisena johtajana tunnettu Buribajev on urallaan johtanut jo mm. Leipzigin Gewandhausin orkesteria, Oslon filharmonikoita, Tokion metropolitan-orkesteria ja BBC:n sinfonikoita sekä Bolšoin oopperan orkesteria. Buribajevin debyytti HKO:n kapellimestarina keväällä 2013 teki suuren vaikutuksen niin orkesterilaisiin kuin yleisöönkin.

Simon Trpčeski

Trpčeskin matka maailmanmaineeseen alkoi Skopjen Yamaha-säätiön kilpailun voitosta, ja koko uran käännekohtaa merkitsi toinen palkinto vuonna 2000 Lontoon pianokilpailusta. Voittoa seurasi läpimurronomainen Wigmore Hallin resitaali ja kaksivuotinen BBC:n New Generation Artist -ohjelma. 

Trpčeski on pitänyt sydämensä syvällä Makedoniassa, jossa hän on noussut melkein pop-tähden asemaan. Hän on myös opettanut entisessä oppilaitoksessaan ja työskennellyt paikallisten nuorten kanssa luodakseen uuden sukupolvelle mahdollisuuksia taide- ja kulttuurialalla. Vuonna 2009 hänelle myönnettiin kaikkien aikojen nuorimpana Makedonian Presidentillinen kunniamerkki työstään maansa hyväksi. Vuonna 2011 hänelle myönnettiin historian ensimmäinen Makedonian tasavallan kansallistaiteilijan arvonimi. 

“Lyhyesti kuvailtuna Makedonia on Raamatun maa ja Aleksanteri Suuren maa, siellä on valtavan suuri historia, ihana ruokakultuttuuri, hyvää viiniä, lämminsydämisiä ja musikaalisia ihmisiä ja kauniita naisia. Mitä muuta voi tarvita?” perheineen Skopjessa asuva Trpčeski ylisti kotimaataan Interlude.hk-sivulle.

Klassisen musiikin solistiuran lisäksi Trpčeski kirjoittaa pop-kappaleita, joista muutamasta on tullut varsin suosittuja Makedoniassa. ”Rakastan pop-kappaleiden säveltämistä. Teen sitä vain huvin vuoksi, mutta kun aloitan, paneudun siihen koko sydämelläni, sillä arvostan pop-musiikkia”. Lisäksi pianisti pelaa jalkapalloa ja soittaa haitaria.

Seuraa Simon Trpčeskiä Twitterissä @STRpceski

Jaani Länsiö


Richard Wagner: III näytöksen alkusoitto ja Pitkäperjantain lumous oopperasta Parsifal

Richard Wagner (1813-1883) alkoi pohtia Parsifalin aihetta keväällä 1857. Työn alla oli tuolloin sekä Siegfried että Tristan ja Isolde, ja sitten Wagner innostui luomaan Nürnbergin mestarilaulajat. Parsifalin sävellystyö alkoi vasta syksyllä 1877; partituuri valmistui tammikuussa 1882. Wagnerin viimeiseksi jäänyt ooppera sai ensi-iltansa Bayreuthissa kesällä 1882. Teos oli sävelletty nimenomaan Wagnerin itsensä suunnittelemaa oopperataloa varten, eikä hän sallinut Parsifalia esitettävän muilla näyttämöillä. Myöhemmin tämä ehto kumottiin.
Aihe perustuu löyhästi Wolfram von Eschenbachin (n. 1160-n. 1220) keskiaikaiseen eepokseen Parzival. Tarina liittyy pyöreän pöydän ritarikuntaan ja legendaan Graalin maljasta, johon oli kerätty verta ristiinnaulitun Kristuksen haavoista. Wagnerin libretto on toisinaan koettu ongelmalliseksi, koska hän on antanut kristilliselle kuvastolle voimakkaita, eroottisia sävyjä. Musiikki on lumoavan kaunista tavalla, joka on tehnyt valtavan vaikutuksen moneen säveltäjään, esimerkiksi Mahleriin, Bergiin ja Sibeliukseen. Pierre Boulezin mukaan Parsifal sisältää Wagnerin kaikkien edistyksellisintä musiikkia, ja ooppera kokonaisuutena on eräs kaikkien aikojen ihmeellisimmistä musiikkiteoksista. 

Franz Liszt: Pianokonsertto no 2 A-duuri

Franz Liszt (1811-1886) oli aikansa suurin ja kuuluisin pianovirtuoosi, mihin nähden ei ole yllätys, että hänen kynästään virtasi aivan tavaton määrä pianomusiikkia. Soolopianolle syntyi etydikokoelmia, pikkukappaleita ja transkriptioita aina varhaisvuosilta Lisztin viimeiseen elinvuoteen saakka. Mutta pianolle ja orkesterille hän sävelsi yllättävän harvoja teoksia, ja niistäkin esitetään nykyään lähinnä vain kahta konserttoa ja teoksia Totentanz ja Unkarilainen fantasia. 
Ensimmäinen konsertto (Es-duuri) valmistui usean vuoden työskentelyn jälkeen vuonna 1849 ja sai kantaesityksensä vuonna 1855. A-duuri-konserttoa Liszt oli alkanut luonnostella jo vuonna 1839, ja seuraavana vuonna sitä oli syntynyt ensimmäinen versio. Liszt jätti kuitenkin teoksen syrjään ja palasi sen pariin aina silloin tällöin, alati uusia korjauksia tehden. A-duuri-konsertto sai kantaesityksensä Weimarissa tammikuussa 1857. Solistina oli Lisztin oppilas Hans von Bronsart; säveltäjä itse toimi orkesterin kapellimestarina. Liszt muokkasi partituuria vielä tämän jälkeenkin ja pianokonserton lopullinen versio on vuodelta 1861. 
Siinä missä Es-duuri-konsertto on säihkyvän virtuoosista musiikkia, A-duuri-konsertto on sävyltään hieman sisäänpäin kääntyneempi eikä loppujaksoja lukuun ottamatta yhtä korostetun virtuoosinen. 
Teosta on osuvasti kutsuttu ”konsertoksi runosieluille”.  
 

Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 7 A-duuri op. 92

Ludwig van Beethovenin seitsemäs sinfonia alkoi syntyä kesällä 1811. Teos valmistui kuitenkin vasta seuraavana vuonna, joka oli Beethovenille harvinaisen vaikea ja ahdistava. Säveltäjän terveys oli huono ja talous surkea. Myös kuuluisat kirjeet ”kaukaiselle rakastetulle” kuuluvat tähän vuoteen. Mutta seitsemännessä sinfoniassa ei juuri ole jälkiä ahdistuksesta tai sydänsuruista. Sen sijaan musiikkia leimaa voimakaspiirteinen elämänmyönteisyys.

Sinfonia sai kantaesityksensä Wienissä 8.12.1813 säveltäjän itsensä johdolla. Konsertin ohjelmaan kuului myös taistelusinfonia Wellingtonin voitto, jossa mekaaninen koje tuotti tykinlaukausten, fanfaarien ja rummuniskujen ääniä. Orkesterissa soittivat useat aikansa johtavista muusikoista: viuluryhmässä istui Louis Spohr, ja lyömäsoittimia käsittelivät mm. Giacomo Meyerbeer ja Johann Nepomuk Hummel. 

Konsertista tuli menestys, ja etenkin seitsemännen sinfonian rytminen profiili herätti suurta huomiota. Sen vaikutusta tuon ajan kuulijoihin voisi lähinnä verrata myöhemmän ajan rockmusiikkiin, joka sekin hypnoottisten iskutusten myötä pyrkii luomaan huumaavan ekstaasin tunteen. Ja aivan kuten tällaista musiikkia usein on syytetty moraalittomaksi ja syntiseksi, samoin myös Beethovenin riehakas rytmin käsittely sai joiltakin osakseen päiden pudistelua.  Friedrich Wieck kuuli väitettävän, että sinfonia oli juopon säveltämä, ja Carl Maria von Weberin mielestä Beethoven oli kypsä hullujenhuoneeseen. 

Wagner kutsui osuvasti sinfoniaa ”tanssin apoteoosiksi”, mutta se on toki paljon muutakin. Se sisältää nerokkaita ratkaisuja myös tonaalisen suunnittelun, osien rakenteen ja soitinnuksen suhteen. Beethoven itse oli aivan oikeutetusti sitä mieltä, että seitsemäs sinfonia oli yksi hänen parhaimmista sävellyksistään. 


Christian Holmqvist

Taiteilijat

  • Alan Buribajev

    kapellimestari

  • Simon Trpčeski

    piano

Ohjelma

  • 19.00
    Richard Wagner

    III näytöksen alkusoitto ja Pitkäperjantai oopperasta Parsifal (1882)

  • Franz Liszt

    Pianokonsertto nro 2

  • 21.00
    Ludwig van Beethoven

    Sinfonia nro 7

Usein kysyttyä

Voinko ottaa orkesterista valokuvia?

Voit ottaa kuvia ennen konserttia ja konsertin jälkeen. Konsertin ajan toivomme sinun rentoutuvan kuuntelemaan soittoamme. Näin takaat työrauhan meille ja rauhallisen konserttielämyksen muille kuulijoille.

Mistä voin tilata väliaikatarjoilut?

Väliaikatarjoilut voi tilata Restel Tapahtumaravintoloiden myyntipalvelusta puhelimitse 0207624862 tai sähköpostilla ravintolat.musiikkitalo@restel.fi tai osoitteesta
http://shop.ravintolamaailma.fi/musiikkitalo. Huomioithan että yli 30 henkilön väliaikatarjoilujen tilaus myyntipalvelusta.

Kuinka pukeudun konserttiin?

Pukeudu niin, että viihdyt. Pukukoodi on vain orkesterilla.

Kuinka voin vaihtaa kausikorttipaikkani?

Kausikorttipaikan voi vaihtaa myynnin alkaessa ostamalla uuden kausikortin vapaana olevista paikoista. Lunastamatta jääneet paikat vapautetaan kertalippumyyntiin kausikorttimyynnin päätyttyä.

Minulla on kausikortti, mutta en pääse konserttiin, mitä teen?

Lipun voi luovuttaa ystävän käyttöön tai lahjoittaa musiikinopiskelijan käyttöön konserttipäivänä klo 15 mennessä p. 09 3102 2700 tai helsinki.philharmonic@hel.fi.