Vähälä & Karabits

Pe 03/03/2017 19:00 - 21:00
Liput: 32.50-7.50 €

Esittely

Karol Szymanowski: Viulukonsertto nro 1 / Witold Lutosławski: Konsertto orkesterille

Euroopan musiikkihistoriassa puolalainen modernismi ansaitsee oman lukunsa. Ennen kuulumaton sävelmaailma repi rautaesirippuun sävellysten mentäviä aukkoja, joista tyyli levisi ympäri mannerta ja lopulta maailmalle. Tänään ukrainalainen Kirill Karabits johtaa Witold Lutosławskin läpimurtoteoksen, Konserton orkesterille sekä Karol Szymanowskin viulukonserton, ensimmäisen ”modernin” viulukonserton.

Elinä Vähälä

Yhdysvaltain Iowassa syntynyt ja jo pikkulapsena Suomeen muuttanut Elinä Vähälä (s. 1975) kuuluu maamme kansainvälisimpiin viulisteihin. Kolmevuotiaana harjoittelun aloittanut Vähälä muistaa innostuneensa viulunsoitosta nähtyään televisiosta Viuluviikarit-ohjelman. Saatuaan isoäidiltään oman viulun muuttuivat televisiosta tutut äänenvärit, legatot ja vibratot omakohtaiseksi todellisuudeksi. Uravalinta oli siitä asti selvä.

Maineensa valovoimaisena ja poikkeuksellinen monipuolisena muusikkona Vähälä ansainnut laaja-alaisella repertuaarillaan, joka kattaa konserttoja ja kamarimusiikkia barokista nykypäivään. Vuonna 2012 hän kantaesitti tilaamansa Jaakko Kuusiston viulukonserton, jonka hän äänitti BIS-yhtiölle vuonna 2013 samalle levylle John Coriglianon Punainen viulu -konserton kanssa. Vähälä on kantaesittänyt myös Aulis Sallisen Kamarikonserton sekä Curtis Curtis-Smithin Kaksoiskonserton yhdessä pianisti-kapellimestari Ralf Gothónin kanssa. Vuonna 2008 Vähälä esiintyi maailmanlaajuiselle televisioyleisölle Nobelin rauhanpalkintogaalassa. 

Vähälän soitin on Giovanni Battista Guadagnini vuodelta 1780.

Kirill Karabits

Vielä parikymmentä vuotta sitten nimi Karabits yhdistettiin suureen ukrainalaiseen säveltäjään ja kapellimestariin Ivan Karabitsiin (1945–2002). Tämän sai kokea ennen kaikkea hänen poikansa, kapellimestari Kirill Karabits (s. 1976), joka nuorena nousevana muusikkona sai tehdä paljon töitä tullakseen tunnetuksi omana itsenään.
”Nuorena tunsin koko ajan paineita siitä, että olin kuuluisan säveltäjän poika, ja että kaikki saavutukseni yhdistettäisiin jotenkin isääni”, Karabits kertoo agenttinsa Askonas Holtin sivuilla. ”Halusin löytää oman polkuni, mikä oli yksi niistä syistä, miksi halusin niin kovasti ulkomaille.”
Neuvostoliiton hajottua Karabits pyrki kahdesti Philadelphian Curtis Instituteen, mutta ei onnistunut. Se saattoi olla suuri onni, sillä palattuaan ensin Kiovaan ja muutettuaan sieltä Wieniin hänelle tarjottiin hyvin pian assistentin paikkaa Iván Fischerin johtamasta Budapestin festivaaliorkesterista. Kapellimestarina hän debytoi 19-vuotiaana.

”Hämmästyin erään kriitikon kirjoitettua, että levyllä kuultavan musiikin säveltäjä on kuuluisan kapellimestarin Kirill Karabitsin isä. Asiat olivat kääntyneet nurinpäin”, Karabits muistelee agenttinsa haastattelussa.

Seuraa Kirill Karabitsia Twitterissä @KKarabits

Jaani Länsiö


Karol Szymanovski: Viulukonsertto nro 1 op. 35

Puolalaisen Karol Szymanovskin (1882-1937) teokset sisältävät kiehtovia synteesejä monista niistä suuntauksista, jotka kiinnostivat useita muitakin säveltäjiä 1900-luvun alussa. Szymanovski oli aluksi kiinnostunut etenkin saksalaisesta myöhäisromantiikasta, mutta tutustuminen ranskalaisten impressionistien musiikkiin muutti suuntaa. 

Szymanovski koki kollegansa Bartókin tavoin kansallisen herätyksen ja haki inspiraatiota kotimaansa kansanmusiikista. Hän perehtyi myös arabialaiseen ja persialaiseen kulttuuriin ja sai vaikutteita Stravinskyn uusklassismista. Szymanovski kykeni sulattamaan yhteen nämä perin erilaiset ainekset erittäin persoonallisella tavalla, mutta hänen musiikkinsa jäi syrjään vuosikymmeniksi hänen kuolemansa jälkeen. Nykyään hän on jälleen saanut ansaitsemansa aseman eräänä 1900-luvun alun kiinnostavimmista säveltäjistä. 

Szymanovskin laaja tuotanto käsittää näyttämöteoksia sekä orkesteri-, kamari-, vokaali- ja soitinmusiikkia. Pääteos on ooppera Kuningas Roger. Szymanovski teki yhteistyötä monen aikansa merkittävämmän muusikon kanssa, ja muiden muassa pianisti Arthur Rubinstein ja kapellimestari Grzegorg Fitelberg tekivät hänen teoksiaan kansainvälisesti tunnetuiksi. Tärkeä yhteistyökumppani oli säveltäjän läheinen ystävä, viulisti Paul Kochanski. Hänelle Szymanovski sävelsi mm. viulusonaattinsa, sarjan Myyttejä, Kolme Paganini-kapriisia sekä molemmat viulukonserttonsa. Ensimmäinen viulukonsertto syntyi vuonna 1916, ja vuonna 1933 valmistunut toinen konsertto jäi säveltäjänsä viimeiseksi suureksi teokseksi. Kochanski vaikutti ratkaisevasti konserttoihin, sillä hän sävelsi niihin säveltäjän hyväksymät kadenssit. 


Witold Lutoslawski: Konsertto orkesterille
Witold Lutoslawski (1913-1994) oli 1900-luvun tärkeimpiä ja tunnetuimpia säveltäjiä. Nuorena hän opiskeli mm. viulua ja pianoa sekä matematiikkaa. 1930-luvulla hän opiskeli sävellystä Witold Maliszewskin johdolla. Ensimmäiset merkittävät teoksensa Lutoslawski sävelsi 1950-luvulla. Seuraavan vuosikymmenen aikana hän kehitti aleatorisen sävellysmetodin. Siinä jokaiselle muusikolle annetaan oma katkelma, jota hän toistaa omassa tempossaan, kunnes kapellimestari osoittaa, että musiikissa siirrytään eteenpäin. Muusikon osuus on tarkasti nuotinnettua, mutta säveltäjän sallima rytminen vapaus takaa jokaisen esityksen olevan erilainen. Myöhemmin Lutoslawski käytti rajattua aleatoriikkaa, ts. partituurissa on myös aivan perinteisesti nuotinnettuja jaksoja. 

Lutoslawskin modernismi herätti suurta vastakaikua sekä yleisössä että arvostelijoissa. Hänelle 
myönnettiin useita suuria musiikkipalkintoja, mm. tanskalainen Sonning-palkinto ja yhdysvaltalainen Gravemeyer-palkinto. Vuonna 1973 hän sai Jenny ja Antti Wihurin rahaston Sibelius-palkinnon. Lutoslawski kiersi ympäri maailmaa johtaen omia teoksiaan. Hän johti musiikkiaan myös Suomessa. Konsertto orkesterille oli hänen ohjelmassaan maaliskuussa 1993, kun hän johti Helsingin kaupunginorkesterin konsertin Finlandia-talossa. 
Tunnettuja sävellyksiä ovat mm. sellokonsertto, pianokonsertto, jousiorkesterisävellys Musique funébre sekä neljä sinfoniaa. Kamariteoksista tärkein on jousikvartetto. Tuotantoon kuuluu myös vokaaliteoksia ja pianokappaleita.


Christian Holmqvist 

Taiteilijat

  • Kirill Karabits

    Kapellimestari

  • Elina Vähälä

    Viulu

Ohjelma

  • 19.00
    Karol Szymanowski

    Viulukonsertto nro 1

  • Witold Lutosławski

    Konsertto orkesterille

Usein kysyttyä

Voinko ottaa orkesterista valokuvia?

Voit ottaa kuvia ennen konserttia ja konsertin jälkeen. Konsertin ajan toivomme sinun rentoutuvan kuuntelemaan soittoamme. Näin takaat työrauhan meille ja rauhallisen konserttielämyksen muille kuulijoille.

Mistä voin tilata väliaikatarjoilut?

Väliaikatarjoilut voi tilata Restel Tapahtumaravintoloiden myyntipalvelusta puhelimitse 0207624862 tai sähköpostilla ravintolat.musiikkitalo@restel.fi tai osoitteesta
http://shop.ravintolamaailma.fi/musiikkitalo. Huomioithan että yli 30 henkilön väliaikatarjoilujen tilaus myyntipalvelusta.

Kuinka pukeudun konserttiin?

Pukeudu niin, että viihdyt. Pukukoodi on vain orkesterilla.

Kuinka voin vaihtaa kausikorttipaikkani?

Kausikorttipaikan voi vaihtaa myynnin alkaessa ostamalla uuden kausikortin vapaana olevista paikoista. Lunastamatta jääneet paikat vapautetaan kertalippumyyntiin kausikorttimyynnin päätyttyä.

Minulla on kausikortti, mutta en pääse konserttiin, mitä teen?

Lipun voi luovuttaa ystävän käyttöön tai lahjoittaa musiikinopiskelijan käyttöön konserttipäivänä klo 15 mennessä p. 09 3102 2700 tai helsinki.philharmonic@hel.fi.