HKO - Robert Treviño & Nikolai Demidenko

Ke 09/05/2018 19:00 - 20:45
Liput: 36.00-7.00 €

Esittely

Muutamassa vuodessa sensaatiomaisen nousun kapellimestarien kärkijoukkoon tehnyt Robert Trevino johtaa Brahmsin paatoksellisen neljännen sinfonian. 

Aikalaisten ihailema ja suotta unohdettu Carl Maria von Weber jätti lähtemättömän jäljen saksalaisen musiikin tulevaisuuteen Wagnerin kautta Brahmsiin. Pianokonsertoillaan hän raivasi tietä solistivetoiselle näytöstyylille, jonka ihanne pitää pintansa tänäkin päivänä. Romantiikan ajan tuntemattomille suuruuksille omistautunut pianisti Nikolai Demidenko vakuuttaa Weberillään.

Robert Treviño 
Robert Treviño (s. 1983) otti äkkilähdön uralleen Vasili Sinaiskin sijaisena Moskovan Bolšoin Don Carlos -produktion johtajana vuonna 2013. Lehdistössä Treviñoa hehkutettiin ensimmäiseksi amerikkalaismuusikon täysosumaksi sitten pianisti Van Cliburnin supersuosion vuodelta 1958. Sittemmin Treviño on johtanut useita maailman parhaista orkestereista. Syksyllä 2017 hän aloitti Baskilaisen kansallisorkesterin ylikapellimestarina. 
Treviño ei kasvanut musiikkiin, vaan tuli vedetyksi siihen kuin lumottuna. Treviño muisteli musicincincinnati.comille, kun hän kahdeksanvuotiaana katsoi isänsä selaamassa autoradion kanavia ja kohdalle osui Mozartin Requiem: ”Mitä ikinä tuo onkaan, sitä haluan tehdä”, Treviño oli silloin sanonut. Ei kestänyt kauan, kun seuraava johdatus osui kohdalle hänen kuultuaan Prokofjevin Pekkaa ja sutta ja sen fagottisooloa äänilevyltä. ”Aion siis soittaa fagottia”, nuori Treviño päätti. ”Ja muutama kuukausi myöhemmin näin televisiosta Seiji Ozawan johtamassa Bostonin sinfoniaorkesteria. Päätin, että minusta tulee kapellimestari.”
Ennen lopullista läpimurtoaan Treviño toimi Cincinnatin sinfoniaorkesterin apulaisena 2011–2015 ja New Yorkin City-oopperassa 2009–2011. Hän on saanut ohjausta David Zinmanilta, Seiji Ozawalta ja Michael Tilson Thomasilta. Myös Helsingin kaupunginorkesterin kanssa hän on tehnyt yhteistyötä toimiessaan Leif Segerstamin avustajana Sibelius-syklin levytyksessä 2000-luvun alussa.
Seuraa Robert Treviñoa Twitterissä @MaestroTrevino
Jaani Länsiö

Nikolai Demidenko
Venäläissyntyistä Nikolai Demidenkoa (s. 1955) pidetään yhtenä venäläisen pianotradition maineikkaimmista jatkajista. Gnessinin musiikkikoulun kasvattina ja Moskovan konservatoriossa Dmitri Bashkirovin oppilaana hän loi mainetta ihmelapsena, ja Moskovan radion sinfoniaorkesterin kanssa tehdyn kiertueen myötä vuonna 1985 hän tuli tunnetuksi myös lännessä. Sitä ennen hän oli päässyt mm. vuoden 1978 Tšaikovski-kilpailun finaaliin. Muusikonuransa ensimmäisiä hetkiä Demidenko muisteli walesiläisen konserttikeskuksen Venue Cymrun haastattelussa:
”Kotonamme oli sellainen karmea pystypiano, mutta se oli luonnollinen osa elämääni aina. Vanhempani eivät olleet muusikoita, mutta rakastivat musiikkia ja äitini lauloi melko hyvin. Eräs varhaisimmista innoittajistani oli Rahmaninov ja hänen levytyksensä toisesta pianokonsertostaan. Kuusivuotiaana minut vietiin musiikkiopiston pääsykokeisiin ja soitin ylpeästi Rahmaninovin toisen pianokonserton… En tietenkään pystynyt ihan kaikkeen sen kokoisilla käsilläni, mutta tunsin sen jokaisen nuotin. Myös orkesteriosuudesta.”
Demidenko on pitkän uransa aikana sekä viihtynyt studiossa että tehnyt konserttiäänitteitä. Pianistien perusrepertuaarin, kuten Chopinin, Lisztin ja Schumannin keskeisten teosten lisäksi hän on ikuistanut tulkintansa harvemmin kuulluista konsertoista. Carl Maria von Weberin konsertot hän levytti vuonna 1995, ja Nikolai Medtnerin 2. ja 3. konserttojen levytys vuonna 1992 voitti Gramophone-palkinnon.
”Äänitteet kuuluvat olennaisesti elämääni, johon ne myös osaltaan viittaavat. Meidän soittotapamme peilaa elämäämme, emmekä voi soittaa kuten 1930-luvun pianistit, koska elämämme on erilaista… Vanhoista ajoista saa kyllä rohkaisua, mutta päätökset on tehtävä omakohtaisesti”, Demidenko kertoo kotisivuillaan. Hänen levyluetteloonsa kuuluu jo nelisenkymmentä nimikettä.

Arnold Schönberg: Viisi kappaletta
Länsimaisen musiikin tyylihistoria on tapana sulloa ahtaaseen putkeen, jonka alkupäässä häämöttää keskiaikainen kirkkomusiikki ja toinen, aina vain kasvava pää heiluu nykyaikana levottomasti suuntaansa haeskellen. Arnold Schönbergin (1874–1951) kontolle on pantu tämän tyyliputken väkivaltainen uudelleen taivuttelu 1910-luvulla. Se on yksinkertaistus. Tosiasiassa ennen maailmansotia siellä täällä tavoiteltiin omia, itsenäisiä ihanteita. Samoihin aikoihin kuultiin täysin erilaiset Richard Straussin Ruusuritari (1911), Maurice Ravelin Daphnis ja Chloé (1912), Igor Stravinskyn Petruška (1911) ja Aleksandr Skrjabinin Prometheus (1911). Schönberg sai kyllä aikaan jonkinlaisen kuppikuntauudistuksen teorioillaan, joissa yksikään sävel ei enää dominoisi toista muodostaen täten sävellajeja, duureja tai molleja. 
Viisi orkesterikappaletta op. 16 (1909/1949) on ensimmäisiä merkittäviä lähes tyystin ei-tonaalisia teoksia (Schönberg itse vältteli sanaa atonaalinen). Lontoon kantaesityksessä uutuutta tervehdittiin tunteikkaasti: kauhulla, vihalla, pilkallisuudella, hämmennyksellä. Konsertin kriitikko Ernest Newmanin sanoilla oli silti profeetallista painoa: ”Uskallan väittää, ettei Schönberg ole pelkkä tollo tai mielipuoli, jollaisena häntä pidetään. Olkoonkin, että hän näkee sävelten suhteissa logiikkaa, joka meille muille näyttäytyy nyt sekasotkuna, niiden johdonmukaisuus saattaa olla kaikille selvä vielä jonain päivänä”. Näin tosiaankin on käynyt.
Carl Maria von Weber: Pianokonsertto nro 2
Saksalaisen oopperan isäksi kutsuttu Carl Maria von Weber (1786–1826) oli kulttuurin moniottelija. Säveltämänsä 20 oopperan lisäksi hänet tunnettiin kapellimestarina, kirjoittajana, hallintomiehenä… Ennen kaikkea hän oli 1800-luvun alun ihailtu pianisti, jonka virtuoosinen valovoima säteili pitkälle tulevaisuuteen, Mendelssohniin, Chopiniin, Lisztiin, jopa Brahmsiin saakka. Suurten pianistien edelläkävijälle tilaisuus oli otollinen, sillä jokakodin käyttöesineeksi kohonnut piano kaipasi mannekiineja ja uudet harrastajat esikuvia.
Weber on yksi niistä välikauden tärkeistä säveltäjistä, joiden teoksissa klassisen selkeyden ja romanttisen subjektiivisuuden välinen köydenveto on luontevaa. Hänen kaksi pianokonserttoaan vuosilta 1810 ja 1812 tuntuvatkin seisovan tukevassa haara-asennossa kummallakin puolen aikakausien rajaa. Siinä missä ensimmäinen edustaa vielä hovikelpoista mozartilaisuutta, toista värittää tiukkailmeinen näytöstyyli. Myöhemmässä Konserttikappaleessaan pianolle ja orkesterille op. 79 Weber venytti vieläkin pitemmälle romantiikan puolelle.
Olkoonkin, että Weberin loistelias tyyli avasi tietä jälkipolvien pianoakrobaateille, hänen toinen pianokonserttonsa Es-duurissa op. 32 on myös selvästi velkaa Beethovenin Keisarikonsertolle samassa sävellajissa. Weber oli hankkinut sen partituurin tuoreeltaan vuonna 1811 ja ensi töikseen mallintanut oman konserttonsa finaalirondon Beethovenin valmiiseen muottiin. Myös toinen osa seuraa sävellajiltaan ja hengeltään Beethovenin vastaavaa, ja tarkkamuistinen saattaa kuulla Keisarin kaikuja myös ensiosan juoksutuksissa.

Johannes Brahms: Sinfonia nro 4 e-molli op. 98

”Sinfonia ei ole mikään vitsi”, kuuluu Johannes Brahmsin (1833-1897) lausahdus. Sinfonikkona Brahms aloitti verraten vanhana, 42-vuotiaana, ja lopetti vain kymmenen vuotta myöhemmin. Pitkän hiomisen tuloksena syntynyt ensimmäinen sinfonia oli raskas paukku niin säveltäjälle kuin kuulijoille. Toisesta sinfoniastaan hän povasi kaikkien aikojen murheellisinta musiikkia, mutta lopputulos onkin riemukas hyvän mielen ylistys. Kolmannessa sinfoniassa pessimismi ja optimismi kohtaavat tasaväkisinä, ensimmäisten sinfonioiden hybridinä. 

Tänään kuultava Brahmsin neljäs ja viimeinen sinfonia palasi murheiden tielle. Ammatin ulkopuolella tarinaniskijäksi ja lapsenmieliseksi jekuttajaksi tiedetty Brahms hakeutui musiikissa mielellään molliin, ja duuritunnelmatkin hän hoiti saksalaisella särmikkyydellä niin perin pohjin, ettei huumorille jäänyt sijaa. Vitsikkyyttä Brahmsin musiikista saa totisesti etsiä.  

Aina itsekriittinen Brahms oli kysynyt tuttaviltaan etukäteen mielipidettä neljännestä sinfoniastaan, ja vastaus oli poikkeuksetta torjuva. Teoksen tiheä tekstuuri ja yksityiskohtien paljous oli yksinkertaisesti liian vaikean oloista musiikkia eikä sen äärellä ei voinut lepuuttaa aivojaan. Kuultuaan sinfonian ensimmäisen osan pianolla nelikätisesti soitettuna kriitikko Eduard Hanslick lausui: ”Tuntuu siltä, kuin olisin saanut turpiini kahdelta poikkeuksellisen älykkäältä ihmiseltä”. Brahmsin johtama kantaesitys lokakuussa 1885 otettiin kuitenkin innostuneesti vastaan.


Jaani Länsiö

Taiteilijat

  • Robert Trevino

    kapellimestari

  • Nikolai Demidenko

    piano

Ohjelma

  • 19.00
    Arnold Schönberg

    Viisi kappaletta orkesterille

  • Carl Maria Von Weber

    Pianokonsertto nro 2

  • 20.45
    Johannes Brahms

    Sinfonia nro 4

Usein kysyttyä

Voinko ottaa orkesterista valokuvia?

Voit ottaa kuvia ennen konserttia ja konsertin jälkeen. Konsertin ajan toivomme sinun rentoutuvan kuuntelemaan soittoamme. Näin takaat työrauhan meille ja rauhallisen konserttielämyksen muille kuulijoille.

Mistä voin tilata väliaikatarjoilut?

Väliaikatarjoilut voi tilata Restel Tapahtumaravintoloiden myyntipalvelusta puhelimitse 0207624862 tai sähköpostilla ravintolat.musiikkitalo@restel.fi tai osoitteesta
http://shop.ravintolamaailma.fi/musiikkitalo. Huomioithan että yli 30 henkilön väliaikatarjoilujen tilaus myyntipalvelusta.

Kuinka pukeudun konserttiin?

Pukeudu niin, että viihdyt. Pukukoodi on vain orkesterilla.

Kuinka voin vaihtaa kausikorttipaikkani?

Kausikorttipaikan voi vaihtaa myynnin alkaessa ostamalla uuden kausikortin vapaana olevista paikoista. Lunastamatta jääneet paikat vapautetaan kertalippumyyntiin kausikorttimyynnin päätyttyä.

Minulla on kausikortti, mutta en pääse konserttiin, mitä teen?

Lipun voi luovuttaa ystävän käyttöön tai lahjoittaa musiikinopiskelijan käyttöön konserttipäivänä klo 15 mennessä p. 09 3102 2700 tai helsinki.philharmonic@hel.fi.