article-image

Ranska-teema jatkuu keväällä

Ranska-teema jatkuu Helsingin kaupunginorkesterin kevätkaudella

Helsingin kaupunginorkesterin kevätkausi käynnistyy tammikuun alussa ylikapellimestari Susanna Mälkin  johtamalla konsertilla, jossa säveltäjäniminä ovat Claude Debussy, Tristan Murail ja Maurice Ravel. Ranska-teema jatkuu orkesterin ohjelmistossa vahvana, myöhemmin keväällä kuullaan mm. Berliozia, Chaussonia ja Messiaenia. Taiteilijavieraiksi saapuvat mm. saksofonisti Vincent David ja kapellimestari Ludovic Morlot. Kapellimestari Pierre-André Valade puolestaan johtaa Musica nova Helsinki -festivaalin ohjelmaan kuuluvan Gerard Griseyn kulttiteoksen Les espaces acoustiques.

Maaliskuun lopulla kuultavan Francis Poulencin Ihmisen ääni -monodraaman esittää ennakkotiedoista poiketen Dame Felicity Lottin sijaan saksalaissopraano Juliane Banse. Kapellimestari Pablo González johtaa konsertin.

Suomi100-juhlavuoden kunniaksi HKO on tilannut Jukka Tiensuulta sävellyksen, joka saa kantaesityksensä huhtikuun lopulla.

Juhlavuotta vietetään myös jazzin saralla: vuonna 2017 tulee kuluneeksi sata vuotta jazzlegenda Dizzy Gillespien syntymästä. Gillespien klassikkokappaleet saavat uudet tulkinnat Jukka Perkon yhtyeen ja Helsingin kaupunginorkesterin kohdatessa konserttilavalla huhtikuussa.

Suositut HKO Screen -verkkolähetykset jatkuvat myös kevätkaudella; orkesterin tuottamia konserttilähetyksiä striimataan Helsinki-kanavalle ja Yle Klassisen verkkosivuille kaikkiaan kymmenen. Verkkolähetyksistä viimeinen on Helsinki-päivänä 12.6. järjestettävä Kaikki laulavat -yhteislaulukonsertti, joka kuuluu Suomi100-juhlavuoden ohjelmaan. Katso kaikki verkkolähetykset.

Helsingin kaupunginorkesterin kevätkauden konserttiliput ovat myynnissä tiistaina 13.12. klo 9.00 alkaen Ticketmasterin lippukaupoissa ja verkkokaupassa.

Kaikki konsertit.

Kuuntele kevään soittolista Spotifyssa.

 

Kevään ohjelmisto

KE 11/1 & TO 12/1
Olipa kerran… 

Susanna Mälkki, kapellimestari
Seth Josel,sähkökitara
Wiek Hijmans, sähkökitara

Claude Debussy: Lelulaatikko
Tristan Murail: Contes cruels, kahdelle sähkökitaralle ja orkesterille
Maurice Ravel: Rapsodie espagnole
Maurice Ravel: Alborada del gracioso

OSTA LIPUT KE 11.1.
OSTA LIPUT TO 12.1.


PE 20/1/2017 19.00
Aksentteja

Miguel Harth-Bedoya, kapellimestari
Augustin Hadelich, viulu

Antonin Dvořák: Othello, alkusoitto
Béla Bartók: Viulukonsertto nro 2
Antonin Dvořák: Sinfonia nro 8

OSTA LIPUT


KE 25/1/2017 & TO 26/1/2017 19.00
Tummat sävelet

Susanna Mälkki, kapellimestari
Leila Josefowicz, viulu

Luca Francesconi: Duende - The Dark Notes viululle ja orkesterille
Gustav Mahler: Sinfonia nro 6 "Traaginen"

OSTA LIPUT KE 25.1. 
OSTA LIPUT TO 26.1.


PE 3/2/2017 19.00
Musica nova Helsinki

Pierre-André Valade, kapellimestari
Atte Kilpeläinen, alttoviulu

Gérard Grisey: Les espaces acoustiques

OSTA LIPUT


KE 8/2/2017 & TO 9/2/2017 19.00
Pianokonsertto²

Vasili Sinaiski, kapellimestari
Boris Giltburg, piano

Karol Szymanowski: Konserttialkusoitto op. 12
Sergei Prokofjev: Pianokonsertto nro 2
Pjotr Iljitš Tšaikovski: Sinfonia nro 3 "Puolalainen"

OSTA LIPUT KE 8.2.
OSTA LIPUT TO 9.2.


PE 17/2/2017 19.00
Sax and Violins

Rafael Payare, kapellimestari
Vincent David, alttosaksofoni

Sergei Prokofjev: Marssi oopperasta Rakkaus kolmeen appelsiiniin
Claude Debussy: Rapsodia orkesterille ja saksofonille
Henri Tomasi: Konsertto saksofonille ja orkesterille
Sergei Prokofjev: Sinfonia nro 5

OSTA LIPUT


PE 3/3/2017 19.00
Modernizm

Kirill Karabits, kapellimestari
Elina Vähälä, viulu

Karol Szymanowski: Viulukonsertto nro 1
Witold Lutosławski: Konsertto orkesterille

OSTA LIPUT


TO 9/3/2017 18.30
Kadonneen tahtipuikon metsästys

Andres Kaljuste, kapellimestari
Satu Sopanen, laulu ja juonto

Ikäsuositus / Åldersrekommendation / Age recommendation: 3+

OSTA LIPUT


PE 17/3/2017 19.00
Intohimoa ja kamppailua 

Mario Venzago, kapellimestari
Stefan Jackiw, viulu

Hector Berlioz: Rooman karnevaali, alkusoitto
Sergei Prokofjev: Viulukonsertto nro 2
Antonin Dvořák: Sinfonia nro 7

OSTA LIPUT


KE 22/3/2017 & TO 23/3/2017 19.00
Turangalîla

Susanna Mälkki, kapellimestari
Roger Muraro, piano
Valérie Hartmann-Claverie, ondes Martenot

Olivier Messiaen: Turangalîla-sinfonia

OSTA LIPUT KE 22.3.
OSTA LIPUT TO 23.3.


PE 31/3/2017 19.00
Ihmisen ääni 

Juliane Banse, sopraano
Pablo González, kapellimestari

Claude Debussy: Faunin iltapäivä
Arnold Schönberg: Kamarisinfonia nro 2
Francis Poulenc: La voix humaine

OSTA LIPUT


KE 5/4/2017 & TO 6/4/2017 19.00
Suuri on kaunista 

Jukka-Pekka Saraste, kapellimestari
Radu Lupu, piano

Wolfgang Amadeus Mozart: Pianokonsertto nro 24
Anton Bruckner: Sinfonia nro 9 (1896)

OSTA LIPUT


TI 11/4/2017 19.00
Jukka goes Dizzy

Jukka Perko, saksofoni
Teppo Mäkynen, rummut
Antti Lötjönen, basso
Sami Koskela, lyömäsoittimet
Helsingin kaupunginorkesteri

Dizzy Gillespie 100 vuotta!

OSTA LIPUT


TO 20/4/2017 19.00
Mørk ja Mälkki

Susanna Mälkki, kapellimestari
Truls Mørk, sello

Leevi Madetoja: Okon Fuoko, unitaikuri op. 58
Ernest Bloch: Schelomo, heprealainen rapsodia sellolle ja orkesterille
Jukka Tiensuu: Uusi teos (ke.)
Maurice Ravel: Daphnis ja Chloé sarja nro 2

OSTA LIPUT


TI 25/4/2017 19.00
Lyömättömät

Osmo Vänskä, kapellimestari
Colin Currie, lyömäsoittimet

Arvo Pärt: Cantus Benjamin Brittenin muistolle
Kalevi Aho: Sieidi konsertto soololyömäsoittajalle ja orkesterille
Jean Sibelius: Sinfonia nro 4

OSTA LIPUT


MA 1/5 KLO 12.00 & 14.00
Vappumatinea 

Jan Söderblom, kapellimestari
Polyteknikkojen kuoro

OSTA LIPUT KLO 12.00
OSTA LIPUT KLO 14.00


TO 4/5/2017 19.00
Kuolema ja kirkastus 

Dima Slobodeniouk, kapellimestari
Valtteri Malmivirta, pasuuna

Aleksandr Skrjabin: Pianopreludit op. 11 (jousiorkesterille)
Jouni Kaipainen: "Life is..." konsertto pasuunalle ja orkesterille
Jean Sibelius: Tuonelan joutsen
Richard Strauss: Kuolema ja kirkastus

OSTA LIPUT


PE 12/5 12/5/2017 19.00
Tulta ja tuhkaa 

Ludovic Morlot, kapellimestari
Nemanja Radulovic, viulu

Ludwig van Beethoven: Prometheus, alkusoitto
Ernest Chausson: Poème, runoelma viululle ja orkesterille
Maurice Ravel: Tzigane
Yann Robin: Ashes
Sergei Prokofjev: Sinfonia nro 3

OSTA LIPUT


KE 17/5 & TO 18/5/2017 19.00
Ylösnousemus

Susanna Mälkki, kapellimestari
Soile Isokoski, sopraano
Janina Baechle, mezzosopraano
Musiikkitalon kuoro 

Gustav Mahler: Sinfonia nro 2 "Ylösnousemus"

OSTA LIPUT KE 17.5.
OSTA LIPUT KE 18.5.


PE 26/5/2017 19.00
Puinen prinssi

Susanna Mälkki, kapellimestari
Jeremy Denk, piano

Béla Bartók: Pianokonsertto nro 3
Béla Bartók: Puinen prinssi, baletti

OSTA LIPUT


MA 12/6/2017 18.00
Suomi 100 - Kaikki laulavat 

József Hárs, kapellimestari
Vuokko Hovatta, juontaja

Tule antamaan äänesi osaksi jättikuoroa Helsinki-päivänä! Musiikkitalossa järjestettävä yhteislaulukonsertti striimataan nettiin, joten voit myös kerätä kimpan ruudun ääreen ja laulaa kotona, konttorilla, kerhohuoneessa tai kantakuppilassa.
Kaikki laulavat! –konsertti kuuluu Suomi100-juhlavuoden ohjelmaan. Vapaaliput Musiikkitalon lipunmyynnistä pe 28.4. alkaen.