Il Signor Bruschino

Wed 12/02/2020 19:00 - 21:00
Tickets: 46.00-9.50 €

Introduction

When Australian conductor Simone Young witnessed the construction of the Sydney Opera House as a child, she said to herself that one day she would perform there. And she did: Young is now one of the world’s leading conductors in opera houses and on concert stages alike. Daniel Müller-Schott joins the Helsinki Philharmonic Orchestra to perform Schumann’s Cello Concert; according to the Dutch daily newspaper de Volkskrant, Müller-Schott can play even the stars from the sky.

Simone Young

Australialainen Simone Young on merkittävä tienraivaaja taidemusiikin ja etenkin oopperan maailmassa. Jo 21-vuotiaana hän aloitti työnsä Australian oopperassa, ensin harjoituspianistina ja vuonna 1986 Sydneyn oopperatalon kaikkien aikojen nuorimpana ja ensimmäisenä vakituisena kapellimestarinaisena. Muutettuaan Saksaan hän toimi Daniel Barenboimin assistenttina Berliinin valtionoopperassa ja Bayreuthin festivaalilla sekä James Conlonin avustajana Kölnin oopperassa.

"Otin Kölnissä iskuja vastaan. Olin henkilökunnan nuorin, olin nainen ja kaiken lisäksi raskaana. Niin, ja australialainen. Mutta päätin, ettei mikään pidättele minua”, Young muisteli Sydney Morning Heraldille vuonna 2015. 

Sittemmin Saksassa on suhtauduttu Youngiin suuresti arvostaen, mistä osoituksena hän toimi sekä Hampurin valtionoopperan taiteellisena johtajana että filharmonikoiden ylikapellimestarina vuodesta 2005 vuoteen 2015. Jo ensimmäisenä kautenaan hän sai Vuoden kapellimestari -palkinnon ja vuonna 2008 arvostetun Schleswig-Holsteinin Johannes Brahms -palkinnon. Hänen kautensa oli vuonna 1828 perustetun orkesterin historian pisin kattaen noin 500 johdettua oopperaesitystä. Yhdessä orkesterin kanssa Young levytti kaikki Johannes Brahmsin ja Anton Brucknerin sinfoniat. Richard Wagnerin Ring-tetralogian hän johti ensimmäisenä naisena. 

Vaikka Young ei itse koe tarvetta puhua asiasta, hänen muurinmurtajan rooliinsa kuuluvat myös Pariisin Bastiljin oopperan, Wienin filharmonikoiden ja Wienin valtionoopperan johtaminen historian ensimmäisenä naisena. Yhteistyö maineikkaiden laitosten on myös jatkunut näihin päiviin saakka. 

Seuraa Simone Youngia Twitterissä @SYoungconductor

Jaani Länsiö

Daniel Müller-Schott

Müncheniläinen Daniel Müller-Schott (s. 1976) on niitä harvoja solisteja, joiden kohdalla on turha edes yrittää luetella tärkeimpiä yhteistyöorkestereita ja -kapellimestareita. Ammatilaisdebyyttinsä solistina hän teki vuonna 1993 Varsovan filharmonikoiden kiertueella, ja sen jälkeen hän on soittanut kaikissa parhaissa orkestereissa, parhaiden kapellimestarien kanssa jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan.

Ensimmäistä kertaa Müller-Schottin erityisyys huomattiin vuonna 1992, kun hän voitti Nuorten muusikoiden Tšaikovski-kilpailun Moskovassa. Orkesterit ja lehdistö panivat hänen taitonsa merkille, mutta mikä tärkeämpää, tieto voitosta kulkeutui myös viulisti Anne-Sophie Mutterin korviin. Kuunneltuaan sellistiä henkilökohtaisesti Mutter tarjosi säätiönsä tukemana stipendiä, jotta Müller-Schott voisi opiskella legendaarisen Mstislav Rostropovitšin johdolla. Hän kävi tämän tunneilla Pariisissa vuoden ajan. Sittemmin Mutter ja Müller-Schott ovat esiintyneet useasti yhdessä sekä kamarimuusikkoina että erityisesti Brahmsin kaksoiskonserton solisteina.

Schumannin sellokonsertolla on aivan erityinen sija Müller-Schottin elämässä. Hän ei koskaan unohda ensimmäistä kertaa, kun hän kuuli sen. Müller-Schott oli viiden vanha, ja hänen äitinsä oli vienyt hänet kuuntelemaan orkesteriharjoituksia. Poika ei tiennyt sellosta vielä mitään, eikä ollut kuullut Schumannistakaan, mutta sillä hetkellä soittimen ääni ja sen soittotapa kiehtoivat niin, että hän vaati päästä itsekin sellotunneille. Kuka tietää, ehkä Müller-Schott ei koskaan olisi alkanut soittaa selloa ilman tuota hetkeä Schumannin konserton harjoituksissa. Hän pitää teosta jatkuvasti repertuaarissaan, ja on myös levyttänyt sen vuonna 2009 Christoph Eschenbachin johtaman NDR:n sinfoniaorkesterin solistina. Tällä kaudella hän esittää sen vain Helsingin-konserteissaan. Viimeksi Müller-Schott esiintyi HKO:n solistina vuonna 2011.

Müller-Schott soittaa venetsialaisen Matteo Goffrillerin vuonna 1727 rakentamaa soitinta, joka on aiemmin kuulunut Harvey Shapirolle.

Jaani Länsiö

Gioachino Rossini: alkusoitto oopperaan Signor Bruschino

Gioachino Rossinilla (1792–1868) on maine musiikinhistorian johtavana vetelyksenä. Se on melkoinen saavutus mieheltä, joka laiskottelun lomassa ehti säveltää 39 oopperaa, kolme messua ja kuusi jousikvartettoa – ja melkeinpä kaiken alle neljäkymppisenä. Mutta Rossini lähestyi ammattiaan hyvin käytännönläheisesti. Hänellä oli tapana säveltää sängyssä maaten, ja jos nuottipaperi luiskahti sängyn alle, hän aloitti mieluummin alusta kuin kumartui lattialle paperia noukkimaan. Kun hän oli säveltänyt yhden oopperan Pariisiin, hän saattoi käyttää lähes saman musiikin uudestaan Italiassa vain vaihtamalla librettoa. 

Inhoamansa alkusoittojen säveltämisen hän jätti aina viime tinkaan. Vitkuttelullaan hän vaaransi paitsi yksittäisen produktion, myös koko oopperatalon tulevaisuuden. Oopperanjohtajat joutuivat lukitsemaan hänet takahuoneeseen, kunnes kappale oli valmis. Jos sekään ei auttanut, Rossini penkoi surutta materiaalia reservistään – kuuluisa Sevillan parturin alkusoittokin on uusiokäytetty peräti kahdesta aiemmasta oopperasta. Saatuaan valmiiksi viimeisen oopperansa Wilhelm Tellin vuonna 1829 Rossini pyhitti loppuelämänsä kulinaristisille nautinnoille, mistä muistuttaa ravintoloissa edelleen tarjoiltava säveltäjän mukaan nimetty pihviannos Tournedos Rossini. 

Rossinin ensimmäiset oopperat olivat yksinäytöksisiä farsseja. Sellainen oli myös Signor Bruschino, jonka hän sävelsi 20-vuotiaana Venetsian Teatro San Moisélle. Oopperan juonen voi tiivistää tuttuun kaavaan: sopraano ja tenori rakastuvat, mutta basso häiritsee. Eikä farssi olisi oikeaoppinen, elleivät pakkaa sekoittaisivat naamioleikit ja lukuisat väärinkäsitykset. Alkusoitto toistaa kaikki rossinilaisen avausnumeron elementit hitaasta johdannosta laukkaavaan loppukiihdytykseen jopa hellyttävän uskollisesti. Ainutlaatuista erikoisefektiä saadaan todistaa viulistien lyödessä jousellaan rytmiä nuottitelinettä vasten.

Jaani Länsiö

Robert Schumann: Sellokonsertto op. 129

Lähes kaikki Robert Schumannin (1810–1856) suurista teoksista syntyivät tilaisuudesta ja tarpeesta. Nuorena hän tehtaili kappaleita yksinomaan pianolle tehdäkseen nimeä maata kiertävänä virtuoosina. Avioiduttuaan Clara Wieckin kanssa vuonna 1840 hän sävelsi noin vuoden aikana 140 laulua rakkaudesta. Tätä seurasi orkesterimusiikin kausi, jonka jälkeen Schumann oli sen verran vakiintunut säveltäjä, että hänellä oli varaa harrastaa erikoisiakin kokeiluja. Kun Schumann vuonna 1850 sai orkesterinjohtajan paikan Düsseldorfista, hän ymmärsi käyttää tilaisuuden hyödykseen. Vaikka Schumannin lyhyt ura kapellimestarina kaatui puutteelliseen johtamistekniikkaan, kaudesta jäivät historiaan mm. kolmas ja neljäs sinfonia sekä sellokonsertto a-mollissa op. 129 (1850).

Schumann tunsi sellon hyvin. Hän oli pienenä soittanut sitä, ja pohti jopa soittimen vaihtamista pianistin uran päätyttyä sormivammaan. Silti Schumann ei saanut sellokonsertolleen menestystä. Syitä oli monia. Hän ei nimennyt sitä konsertoksi vaan epämääräisesti ’konserttikappaleeksi’. Toiseksi hän ei noudattanut ajan tapaa tekemällä siitä näytösluontoista virtuoositeosta – tulos on runollinen, laulavia kaaria venyttävä haavekuva, jonka tekniset vaikeudet piilevät kauniin soinnin tuottamisessa. 

Sekä Düsseldorfin soolosellisti Christian Reimers että säveltäjä-sellisti Robert Bockmühl kieltäytyivät teoksesta esittämisestä muutaman harjoituksen jälkeen. Kustantajatkaan eivät lämmenneet. Neljä vuotta myöhemmin Schumann lähetti konserton julkaistavaksi, ja viikko sen jälkeen hän yritti hukuttautua Reiniin. Sellokonsertto ei jäänyt hänen viimeiseksi teoksekseen, mutta se on viimeinen, jonka hän saattoi julkaisukuntoon.

Sellokonsertto sai kantaesityksensä vasta säveltäjän kuoleman jälkeen vuonna 1860. Vaikka solistina oli arvostettu Ludwig Ebert, orkesteri ei ollut viitsinyt harjoitella osuuttaan, eikä mikään estänyt teoksen katoamista historiallisten kuriositeettien joukkoon. Teos jakaa vieläkin mielipiteet, eikä sen asema esimerkiksi Elgarin ja Dvořákin romanttisten mestariteosten rinnalla ole kyseenalaistamaton. Kolmeosainen teos soitetaan ilman osien välisiä taukoja.

Jaani Länsiö

Franz Schubert: Sinfonia nro 4 c-molli ”Traaginen”

Kukaan ei kiistä Franz Schubertin (1797–1828) suuruutta nykyään, mutta omana aikanaan hän oli hylkiö. Wieniläiset tunsivat Schubertin lähinnä hänen yksinlauluistaan, joita hän kirjoitti yhteensä kuutisen sataa, mutta siihen aikaan säveltäjä otettiin vakavasti vain jos hän teki sinfonioita. Niin Schubert ainakin koki. ”En ole pelkkä laulusäveltäjä, kuten typerässä sanomalehdessä sanotaan ja kuten typerät ihmiset lavertelevat”, hän manasi. Oikeassahan hän oli, hän oli aito sinfonikko. Sitä ei vain tiedetty. Sinfonioita hän sävelsi jo 16-vuotiaasta lähtien, ja sai niitä lopulta valmiiksi seitsemän. Niistä kuuluisin on paradoksaalisesti nro 8, Keskeneräinen

Neljännen sinfonian c-mollissa Schubert sävelsi 19-vuotiaana. Otsikon Traaginen hän lisäsi käsikirjoituksen ylälaitaan vasta jonkin aikaa sinfonian valmistumisen jälkeen. Selitystä tälle ei ole keksitty, eikä synkkä sävellaji vielä tee musiikista traagista. Ei, vaikka neljäs on Schubertin ensimmäinen ja ainoa mollissa valmistunut sinfonia. Teoksessa onkin päinvastoin vauhtia, virtaavaa elinvoimaa ja taistelutahtoa enemmän kuin murhetta ja tuskaa. Otsikko onkin todennäköisesti Schubertin yritys herättää kustantajien kiinnostus, sillä romanttinen aika oli jo alkanut ja teoksilta odotettiin mielikuvia ja tarinoita puhtaan musiikin ohella. Juoni ei onnistunut. Kuten suurin osa Schubertin sinfonioista, myös neljäs joutui odottamaan kantaesitystään vielä vuosia säveltäjän kuoltua, aina vuoteen 1849. 

Sinfonia on neljäosainen. Ensiosa Adagio molto – Allegro vivace alkaa kuin kaukaisuuden kaaoksesta hiljalleen kasaantuvana synteesinä. Osan pääteema on lainatavaraa Beethovenin jousikvartetosta op. 18 nro 4. Toinen osa Adagio on yksi Schubertin melodisimmista, ja ensiosan viitteellisestä traagisuudesta on jäljellä vain etäisiä kaikuja. Kolmas osa Menuetto on yllättävän oikukas ollakseen juuriltaan keskitempoinen saksalaistanssi. Finaaliosa Allegro palaa ensiosan syvyyksiin, mutta traagisuutta on korkeintaan mausteeksi. Tyypilliseen klassisromanttiseen tapaan tumma c-molli väistyy lopussa valoisamman duuritunnelman tieltä.

Jaani Länsiö

Artists

  • Simone Young

    conductor

  • Daniel Müller-Schott

    cello

Programme

  • 19.00
    Gioachino Rossini

    Overture to Il Signor Bruschino, overture

  • Robert Schumann

    Cello Concerto

  • Interval 25 min

  • 21.00
    Franz Schubert

    Symphony No. 4 "Tragic"

Frequently Asked Questions

Can I take photos of the orchestra?

Yes, but only before or after the concert. During the concert we just want you to enjoy the music. This way you won’t disturb the musicians or other audience members.

How can I order interval refreshments?

Simply call 020 762 4862, send an e-mail to ravintolat.musiikkitalo@restel.fi​ or the Restis app. Interval refreshments for groups of 30 or more should be ordered from the sales service.

Do I have to dress up to attend a concert?

Only the orchestra has a dress code. You can dress as you like.

I have a season ticket but want to change my seat – what should I do?

If you would like to change your seat, you can purchase a new season ticket from the seats available when they go on sale. Unclaimed seats will be made available for individual concerts when the sales period for season tickets ends.

I have a season ticket but can’t make it to the concert – what should I do?

You can give the ticket to a friend or donate it to a music student by calling 09-3102 2700 or sending an e-mail to helsinki.philharmonic@hel.fi by 3pm on the day of the concert.