Incontri

Fri 07/02/2020 19:00 - 21:00
Tickets: 46.00-9.50 €

Introduction

Rossini’s operatic overtures are miniature operas in themselves, full of musical jokes, comical characters, young lovers and cheated grooms. Paganini in turn packed his first violin concerto with skilful tricks that he had developed on his tours of Italy. Ning Feng weaves beautiful and engaging music out of Paganini’s acrobatics.

Mario Venzago

Hymyä, naurua, musiikin iloa. Mario Venzagon (s. 1948) taitelijapersoona kolmeen sanaan tiivistettynä voi tuntua kliseisiltä irtoheitoilta, mutta seurasipa hänen johtamiaan harjoituksia, konsertteja tai haastatteluita, sama asenne musiikkiin ja elämään tulee läpi ja tarttuu niin muusikoihin kuin yleisöön, jopa kriitikoihin. Erästä luonnehdintaa mukaillen ”hän saa Brahmsinkin tanssimaan”. Positiivisesta asenteestaan Venzago puhui Yleisradiolle vuonna 2014:

”Vanhempana olen alkanut suhtautua ammattiini onnen kautta. Onhan käytössäni iso orkesteri, joka tuottaa ääntä musiikkia ja meitä varten! Mitä enemmän pääsen johtamaan ja osallistumaan tämän äänen muodostumiseen, sitä onnellisempi minusta tulee. Sitä voimakkaammin myös rakastun ammattiini, matkailuun ja erilaisten orkestereiden kanssa työskentelyyn.”

Maailma ja sen orkesterit ovatkin tulleet Venzagolle syvällisesti tutuksi aina 1970-luvulta lähtien, kun hän siirtyi pianon äärestä kapellimestariksi. Musiikillisena johtajana tai ylikapellimestarina hän on toiminut Winterthurissa, Heidelbergissä, Bremenissä, Grazissa, Baselissa, Baskimaassa, Newcastlessa, Göteborgissa ja Indianapolisissa. Vuonna 2010 hän palasi synnyinmaahansa Sveitsiin Bernin sinfoniaorkesterin ylikapellimestariksi.  

Suomen ja pääkaupunkiseudun konserttiyleisölle Venzago on varmasti tuttu nimi hänen vierailtuaan usein Tampere filharmoniassa sekä Radion sinfoniaorkesterissa sekä toimittuaan jo vuosien ajan Tapiola Sinfoniettan taiteellisena partnerina. Helsingin kaupunginorkesteria Venzago johti viimeksi keväällä 2019.

Venzago tunnetaan paitsi hyväntuulisuudestaan myös hänen — konsertti-iltoja lukuun ottamatta — käyttämästään kaulahuivista. Niitä on hänellä useita, mutta jokaista yhdistää kaksi asiaa: ne ovat aina punaisia ja ne tuovat hänelle onnea.

Jaani Länsiö

Ning Feng

Kun Ning Feng (s. 1982) painaa viulun leukansa ja olkansa väliin ja alkaa soittaa, kriitikot punovat mielessään jalometallien hehkuihin ja vanhan ajan virtuooseihin vertaavia virkkeitä. Mutta Fengin ura viulistina ei ollut itsestäänselvyys. Päinvastoin – se meinasi tyssätä heti alkuunsa. 

Feng aloitti viulunsoiton isänsä ehdotuksesta, tällä kun ei nuorena ollut poliittisista ja taloudellisista syistä mahdollisuutta harrastaa rakastamaansa soitinta. Ajat olivat nyt toiset, mutta Feng säästettiin paineilta; soittaminen oli tarkoitus pitää vain harrastuksena isän unelmasta huolimatta. Haave romahti äkkiä: viulutunnit olivat tuskin ehtineet edes alkaa, kun nuoren Fengin pikkusormi todettiin liian lyhyeksi. Opettajan ennustus oli toivoton: asia ei muuksi muutu, turha edes jatkaa. Isä ei tätä niellyt. 

Puolen vuoden ajan hän etsi pojalleen uutta opettajaa, sellaista, joka suostuisi edes yrittämään. Uurastus kannatti, ja poika pääsi Hu Weiminin luokalle Sichuanin konservatorioon. Oli viulu vain harrastus tai ei, kaksikko työskenteli aikaa hukkaamatta, tavoitteellisesti. Feng kehittyikin nopeasti eikä pikkurillin pituus ollut mikään este. 

Opintojaan Feng jatkoi Hu Weiminin pojan Hu Kunin johdolla Lontoon Royal Academyssa sekä Antje Weithaasin johdolla Berliinin Hanns Eisler -korkeakoulussa. Vuosituhannen vaihteessa hän aloitti kilpailurupeaman, josta käteen jäi lukuisia palkintoja mm. Hannoverin Joseph Joachim -, Brysselin Kuningatar Elisabet - ja Yehudi Menuhin -kilpailuissa. Vuonna 2005 hän voitti Michael Hill -kilpailun Uudessa-Seelannissa ja vuonna 2006 Paganini-kilpailun Genovassa. Tällä vuosikymmenellä Ning Feng on kuulunut viulistien kiireisimpään luokkaan, ja hän esiintyy mm. Los Angelesin ja BBC:n filharmonikoiden sekä Birminghamin sinfoniaorkesterin ja Washingtonin kansallisorkesterin kanssa. Tänään hän debytoi Helsingin kaupunginorkesterin solistina konsertolla, jonka hän viime syksynä levytti Channel Classicsille.

Ning Feng soittaa yksityisen omistajan lainaamaa Stradivariusta vuodelta 1721 lisänimeltään ”MacMillan”.

Jaani Länsiö

Gioachino Rossini: Il viaggio a Reims, alkusoitto

Vuonna 1825 Reims oli täynnä vierailijoita, etenkin aristokraatteja ja poliitikkoja. Ranska sai uuden kuninkaan kun Kaarle X kruunattiin 29.5. kaupungin katedraalissa. Merkittävä tapahtuma huomioitiin ympäri Ranskaa eri tavoin. Pariisissa sai 19.6. ensi-iltansa upouusi aiheeseen liittyvä ooppera, jonka oli säveltänyt Gioachino Rossini (1792-1868). Erityinen tilaisuus vaati jotakin erityistä ja Rossini oli kirjoittanut osuudet peräti neljälletoista solistille. Ensi-illassa lavalla oli aikansa huippusolisteja, mm. sopraano Giuditta Pasta, sopraano Ester Mombelli ja tenori Marco Bordogni.

Tarinaltaan Il viaggio a Reims (koko otsikoltaan Matka Reimsiin, eli Kultaisen liljan majatalo) oli eräänlainen road movie -lajityypin edeltäjä: sekalainen ihmisjoukko matkustaa katsomaan Kaarlen kruunajaisia ja kokee matkan varrella erilaisia kommelluksia. Ooppera esitettiin ainoastaan neljä kertaa. Rossini oli etukäteen tiennyt Matka Reimsiin -oopperalla olevan ainoastaan hetkellistä uutuusarvoa. Kun hän myöhemmin kirjoitti oopperansa Le Comte Ory (Veijarikreivi, 1828) hän otti siihen mukaan melkein puolet aiemman teoksen musiikista. 

Alkuperäinen nuottimateriaali oli kauan kadonnut ja sen luultiin tuhoutuneen. Musiikintutkijoiden uutteran etsiväntyön jälkeen oopperan partituuri saatiin kuitenkin koottua uudestaan. Matka Reimsiin palasi parrasvaloihin Pesarossa, Rossinin syntymäkaupungissa, syksyllä 1984.  

1930-luvulla – jolloin ooppera vielä oli kadoksissa – alkusoittoa alettiin esittää konsertessa. Matka Reimsiin -oopperalla ei kuitenkaan ole alkusoittoa; sen tilalle Rossini oli säveltänyt ainoastaan lyhyehkön orkesterijohdannon. Alkusoittona vielä nykyäänkin esitettävä kappale on itse asiassa koottu Rossinin Le siège de Corinthe -oopperan (Korintin valtaus, 1826) musiikin jaksoista. 

Christian Holmqvist

Niccolò Paganini: Viulukonsertto nro 1 D-duuri op. 6

”Viisi jalkaa ja viisi tuumaa pitkä. Käärmeen ruumiinrakenne. Huomiota herättävät pitkät, kalpeat kasvot. Suuri nenä ja kotkan silmät. Kihara, liehuva tukka ja todella laiha niska. Kun hän soitti oli kuin poskiin olisi kaiverrettu kaksi kuviota. Kuviot muistuttivat viulun f-aukkoja.” 

Ranskalainen kriitikko Castil-Blaze kuvailee oman aikansa tunnetuinta ja legendaarisinta viulistia. Niccolò Paganini (1782-1840) ei ollut ainoastaan teknisesti todella hämmästyttävä virtuoosi, hän oli myös musiikin tähtikultin isä, joka tiesi kuinka manipuloida yleisöä herättääkseen sen mielenkiinnon. Paganini esimerkiksi levitti huhua, jonka mukaan hänen soittonsa oli virtuoosista paholaisen kanssa solmitun liiton takia. Hän pukeutui yleensä aina siten, että tekisi synkähkön vaikutelman. Esityksen aikana hän saattoi katkoa viulun kielet yksi kerrallaan ja soittaa lopulta ainoastaan yhdellä kielellä. 

Tämänkaltaiset kikat eivät muuta tosiasiaa, että Paganini oli aidosti merkittävä muusikko. Hän laajensi viulun soittotekniikkaa ja innosti etenkin Lisztiä tekemään saman pianolla. Säveltäjänä Paganini kirjoitti, luonnollisesti, musiikkia melkein yksinomaan omalle soittimelleen.

Ensimmäinen viulukonsertto (D-duuri, op. 6) lienee valmistunut noin vuonna 1816, mutta säveltäjän tiedetään työstäneen partituuria vielä tämän jälkeenkin. Teoksessa on kolme osaa (Allegro maestoso, Adagio ja Rondo: Allegro spirituoso), joiden sävelkieli on saanut vaikutteita etenkin Paganinin maanmiehen, Gioachino Rossinin oopperoista. Konsertto oli alunperin Es-duurissa mutta nykyään teos esitetään transponoituna D-duuriin. Soolon tehot – kolmoisotteet, flageoletit, vasemman käden pizzicatot, ja niin edelleen – ovat arkipäivää aikamme virtuuoseille, mutta Paganinin aikalaiset pitivät soolo-osuutta täysin mahdottomana soittaa. Paganini panttasi tahallaan nuotteja, jottei kukaan olisi varastanut hänen soittoteknisiä keksintöjään. Ensimmäinen viulukonsertto julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. 

Christian Holmqvist 

Luigi Nono: Incontri 

Voiko taide vaikuttaa? Onko taide poliittista? Heijastaako taideteos sitä ympäröivää yhteiskuntaa? Pitääkö luovalla ihmisellä olla ideologia jota hän noudattaa? Luigi Nonon (1924–1990) vastaus jokaiseen kysymykseen olisi empimättä ollut: kyllä, ehdottomasti. Hän vihasi fasismia ja näki sosialismin mahdollisuutena rakentaa parempi maailma. Vuonna 1952 hän liittyi kommunistiseen puolueeseen. Säveltäjänä Nono sävelsi alusta asti teoksia, jotka ottivat kantaa. Ensimmäinen merkittävä teos, Variazioni canoniche (1950) otti lähtökohdaksi materiaalia Arnold Schönbergin tyranniaa vastustavasta Oodista Napoleonille (1942). Vuonna 1956 valmistui läpimurtoteos, Il Canto sospeso, jonka teksti koostuu kuolemaantuomittujen vastarintaliikkeen jäsenten kirjeistä. Jatkossa ihmisen vapauden ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan teema on voimakkaasti esillä esimerkiksi oopperoissa Intolleranza 1960 (1961) ja Al gran sole carico d’amore (1975). 

24 soittimelle kirjoitettu Incontri sai kantaesityksensä Darmstadtissa 30.5.1955 Hans Rosbaudin johdolla. Darmstadt oli tuon ajan eurooppalaisen uuden musiikin keskus jossa Stockhausen, Boulez, Kagel, Pousseur ja monet muut ajan johtavista avantgardesäveltäjistä tapasivat kursseilla ja konserteissa. Myös Nono oli usein nähty vieras. 

Incontri sisältää, kuten säveltäjä on selittänyt, kaksi sisällöltään vastakkaista rakennetta, jotka noudattavat omaa logiikkaansa. Teoksen ideana on rakenteiden asteittainen liukuminen toisiaan kohti. Sävellyksen lopussa ne ovat sulautuneet yhteen. Teoksen voi tulkita ilmaisevan Nonon ihannetta täydellisestä yhteiskunnasta jossa vastakohdat lopulta löytävät toisensa ja solidaarisuus on valttia. Incontrissa eri näkemysten yhteentörmäys ei johda tuhoisaan konfliktiin, vaan yhteisymmärrykseen ja harmoniaan.

Christian Holmqvist
 

Giuseppe Martucci: Sinfonia no 1 d-molli op. 75

Capuassa syntynyt ja Napolissa kuollut Giuseppe Martucci (1856-1909) on esimerkki säveltäjästä, joka omana aikanaan oli arvostettu ja monen alan suuren nimen kunnioittama, mutta sittemmin vaipui unohduksiin. Martucci loi aluksi mainetta pianistina jonka taitoja ylistivät mm. Franz Liszt ja Anton Rubinstein. 1880-luvulla hän alkoi työskennellä kapellimestarina. Hän johti mm. Wagnerin Tristanin ja Isolden Italian ensiesityksen vuonna 1888, ja toi kotimaansa kuulijoiden tietoisuuteen mm. Brahmsin, Berliozin ja Debussyn teoksia. Martucci oli maultaan muutenkin avarakatseinen sillä hän oli kiinnostunut myös barokkiajan säveltäjistä ja heidän tuotannostaan. Martucci teki merkittävää työtä opettajana, ensin Napolissa ja sitten Bolognassa. Hänen kuuluisin sävellysoppilaansa on Ottorino Respighi.

Martucci sävelsi etenkin kamarimusiikkiteoksia, yksinlauluja ja pianokappaleita. Häntä ei koskaan kiinnostanut oopperan kirjoittaminen. Myöhemmät italialaiset säveltäjäsukupolvet ovat nähneet Martuccin merkityksen nimenomaan siinä, että hän toi absoluuttisen musiikin ihanteen maahan jossa vokaalimusiikki – etenkin ooppera – yleensä oli säveltäjien työn fokuksessa.

Martuccin kahdesta sinfoniasta ensimmäinen (d-molli, op. 75) oli työn alla kuuden vuoden ajan ennen kuin se valmistui vuonna 1895. Teos sai kantaesityksensä Milanossa saman vuoden marraskuussa säveltäjän itsensä johdolla. Martuccin kuoleman jälkeen d-molli-sinfonia kuului Arturo Toscaninin ohjelmistoon. Se, kuten säveltäjän muu musiikki, oli kuitenkin unohdettu kunnes Martuccin syntymän satavuotisjuhla vuonna 2009 herätti uuden kiinnostukseen häntä kohtaan.

D-molli-sinfonia on perinteiseen tapaan neliosainen kokonaisuus. Osat ovat Allegro, Andante, Allegretto ja Mosso – Allegro risoluto. Sinfonikkona Martucci kulkee tässä, kuten myös toisessa sinfoniassaan (F-duuri, op. 81) suuresti ihailemansa Johannes Brahmsin jalanjäljissä. Ensimmäisen sinfonian romanttisen hehkuva sävelkieli sisältää vaikutteita myös muun muassa Wagnerin oopperoista ja Schumannin musiikista.

 

Christian Holmqvist

Artists

  • Mario Venzago

    conductor

  • Ning Feng

    violin

Programme

  • 19.00
    Gioachino Rossini

    Overture to Il viaggio a Reims

  • Niccolò Paganini

    Violin Concerto No. 1

  • Interval 25 min

  • Luigi Nono

    Incontri

  • 21.00
    Giuseppe Martucci

    Symphony No. 1

Frequently Asked Questions

Can I take photos of the orchestra?

Yes, but only before or after the concert. During the concert we just want you to enjoy the music. This way you won’t disturb the musicians or other audience members.

How can I order interval refreshments?

Simply call 020 762 4862, send an e-mail to ravintolat.musiikkitalo@restel.fi​ or the Restis app. Interval refreshments for groups of 30 or more should be ordered from the sales service.

Do I have to dress up to attend a concert?

Only the orchestra has a dress code. You can dress as you like.

I have a season ticket but want to change my seat – what should I do?

If you would like to change your seat, you can purchase a new season ticket from the seats available when they go on sale. Unclaimed seats will be made available for individual concerts when the sales period for season tickets ends.

I have a season ticket but can’t make it to the concert – what should I do?

You can give the ticket to a friend or donate it to a music student by calling 09-3102 2700 or sending an e-mail to helsinki.philharmonic@hel.fi by 3pm on the day of the concert.