La Folia

Wed 29/01/2020 19:00 - 21:00
Tickets: 46.00-9.50 €

Introduction

In the light of current knowledge, Antonio Salieri was a good-natured and generous man, Mozart’s patron and a gifted composer who fingered the same Viennese opera librettos as Mozart. Salieri’s 26 Variations on La Folia di Spagna is one of his finest compositions. This concert is hosted by violinist-conductor Thomas Zehetmair, who seems to find answers where other musicians don't even see questions.

Thomas Zehetmair

Thomas Zehetmair (s. 1961) nousi kuuluisuuteen ensin viulistina. Hän aloitti soittamisen viisivuotiaana muusikkovanhempiensa kotiopetuksessa, ja hänen isänsä Helmut opetti häntä myös Salzburgin Mozarteumissa. Salzburgin musiikkijuhlilla hän debytoi jo 16-vuotiaana, ja esiintyi koko 1980-luvun ajan New Yorkin ja Berliinin filharmonikoiden kaltaisten orkestereiden solistina. Helsingin kaupunginorkesterin solistina Zehetmair on tätä ennen vieraillut kahdesti, vuosina 1989 ja 2000.

Zehetmair jakaa työnsä tasaisesti myös nimeään kantavan jousikvartetin jäsenenä sekä kysyttynä kapellimestarina. Ensimmäisen kapellimestarikiinnityksen hän sai vuonna 1993, kun Camerata Bern kutsui hänet toiseksi johtajakseen. Vuonna 2001 Zehetmair otti Newcastlessa ja Gatesheadissa toimivan Northern Sinfonian ylikapellimestaritehtävät vastuulleen 12 vuodeksi. Nykyään hän on Minnesotan St. Paulin kamariorkesterin taiteellinen partneri, Musikkollegium Winterthurin pääkapellimestari ja Stuttgartin kamariorkesterin ylikapellimestari. 

Zehetmairia voi pitää autenttisena Mozart-tulkkina, onhan hän kasvanut Salzburgissa ja opiskellut kaupungin maailmankuulussa Mozarteum-korkeakoulussa. Sekä viulistina että kapellimestarina hän jatkaa pitkää perinnettä, joka on pitänyt yllä Mozartin tulkintatraditioiden ajatonta raikkautta sukupolvesta toiseen. Se näkyy paitsi syvällisenä perehtymisenä historiallisiin tyyleihin, myös siinä, että Zehetmair on säveltänyt Mozartin, Beethovenin ja Haydnin viulukonserttoihin omat soolokadenssinsa, kuten solisteilla oli muinoin tapana. 

Zehetmairin levytystä Mozartin viulukonsertoista Frans Brüggenin johtaman Orchestra of the Eighteenth Centuryn kanssa pidetään yhtenä parhaista. Johdatusta historiallisiin esitystraditioihin Zehetmair on saanut Nikolaus Harnoncourtilta.

Jaani Länsiö

Antonio Salieri (1750–1825): 26 La Folia di Spagna -variaatiota (1815)

Viulistituttavani tokaisi eräänä iltana kahvilassa: ”Amadeus-elokuva pilasi Salierin maineen!” Hän oli tuohtunut siitä, kuinka draaman tähden Salieri esitettiin elokuvassa kehnona säveltäjänä. Totuus on toki toinen, sillä Salieri kuului aikansa menestyneimpiin muusikoihin. Hänen Axur-oopperaansa esitetiiin Wienissä vuosina 1788–1805 yli 100 kertaa, mikä on huima saavutus minkä tahansa aikakauden säveltäjälle.

Eurooppalainen oopperakilpailu oli 1700-luvun lopulla äärimmäisen kovaa. Salierin ja Mozartin ohella huippusuosiota nauttivat Giovanni Paisiello sekä Vicente Martín y Soler. Taikahuilun libretistinä tunnettu Emanuel Schikaneder sai oppinsa osin Salierilta, ja sekä Beethoven että Schubert kävivät Salierin tunneilla oppiakseen italian sovittamista musiikkiin.

Folia-variaatiot on Salierin viimeinen merkittävä orkesteriteos. 1400-luvulla syntynyt folia oli nopeatempoinen, tamburiinisäesteinen tanssi, joka kuului usein näytelmiin. Aikalaiset selittivät nimeä tanssin nopeudella ja äänekkyydellä – sen esittäjät vaikuttivat mielipuolisilta. Vuosisatain varrella folia koki muodonmuutoksen ja tuli yhdistetyksi hitaaseen sarabande-tanssiin (follie d’Espagne). Myöhäisen folian erottuvin piirre on Salierinkin teoksessa kuultava bassokierto, joka tarjosi aineksia lukuisiin 1700-luvun variaatiosarjoihin (mm. Corelli, Marais ja C. Ph. E. Bach). 

Salierin säveltäjäntehtävät pohjasivat yhä 1800-luvun sarasteessa hovimusiikin retoriseen perinteeseen. Teos vertautui puheeseen, jonka rakennusvaiheet perityivät antiikista: inventio (aihe), dispositio (rakenne, sanallistaminen), elocutio (hienopuheisuus), memoria (ulkoa opettelu) ja pronuntiatio (lausunta). Kolme ensimmäistä kuuluivat säveltäjän velvollisuuksiin, mutta erityisesti inventio aiheutti päänvaivaa huikeaan tuotteliaisuuteen velvoitetuille hovisäveltäjille.

Invention tuska on Folia-variaatioissa vältetty valmiilla aiheella. Salierin taidonnäyte liittyykin eritysesti dispositioon ja elocutioon, eli valmiin aiheen sijoittamiseen taidokkaaksi, etiketin mukaiseksi musiikilliseksi tekstiksi.

Vera Plosila

Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791): Viulukonsertto nro 3 G-duuri KV 216 (1775)

Mozart kirjotti viulukonserttonsa Salzburgissa, missä hän työskenteli isänsä kanssa ruhtinaspiispa Hieronymus Colloredon palveluksessa. Leopold Mozart oli paitsi poikansa sävellyksen- ja soitonopettaja, myös aikansa tunnettu viulupedagogi. Hän julkaisi vuonna 1756 arvostetun viulunsoitto-oppaan Versuch einer Gründlichen Violinschule, joka on yhä merkittävä lähde 1700-luvun esityskäytäntöjen tutkimuksessa. Leopold Mozart huolehti nuoren Wolfgang Amadeuksen urasta etenkin sen alkuvaiheissa. Isä ja nuori viuluvirtuoosi kiersivät Euroopan hoveja varhain, sillä Leopold tunnisti poikansa orastavan kyvykkyyden. Tuleva säveltäjänero kehittikin musiikillisen äänensä pitkälti näiden nuoruuden vaikutteiden kautta.

Salzburgin hoviorkesterin palvelukseen Wolfgang Amadeus astui 13-vuotiaana viulistina. Hän kirjoitti konsertot luultavimmin itselleen, joskin hoviviulisteista muun muassa Antonio Brunettin tiedetään soittaneen teoksia. Konsertoissa kuuluu niin Michal Haydnin, Josef Myslivečekin kuin kenties myös Johann Georg Pisendelin vaikutus.

Esityskäytäntötutkimuksen pioneeri, saksalainen sellisti-kapellimestari Nikolaus Harnoncourt huomauttaa, ettei säveltäjä ollut varsinainen uudistaja, vaan kirjoitti aikansa musiikintuntijoille vallitsevalla idiomilla. Harnoncourt pitää dialogisuutta Mozartille leimallisena: ”Musiikillinen dialogi nojaa suuriin kontrasteihin; liikuttava pyyntö torjutaan – – sydämettömän karkealla ”ei”:llä. Valo ja varjo, kontrastien mustavalkoisuus, – – oli todistettavasti Mozartin suurimpia vahvuuksia; hän käytti sitä aikalaisiaan kattavammin ilmaisukeinona.” Muutama vuosikymmen säveltäjän kuoleman jälkeen häntä kritisoitiin myös tästä ylikontrastisuudesta. Harnoncourt näkee kritiikin – ei varhaisromantikkojen jälkiviisautena, vaan Mozartin idiomia yhä tuntevien arvostelmana. ”Ei ole missään tapauksessa ”tyylikikka”, vaan korkeatasoinen ilmaisuväline, voimistaa vaikutelmaa vastakohdan kautta. Keino ei kuitenkaan ollut Mozartin aikaan samanlainen itsestäänselvyys kuin nykyään – silloin se shokeerasi.”

Vera Plosila

Robert Schumann (1810–1856): Sinfonia nro 2 C-duuri op. 61 (1845–1847)

Säveltäjän henkilöhistorian samastaminen teoksen sisältöön on usein riskialtista. Schumannin C-duurisinfonian kohdalla tulkinta saattaa kuitenkin olla aikalaisviitteiden pohjalta perusteltua. Säveltäjä sairastui vuoden 1843 tienoilla kärsien masennuksesta, unettomuudesta, kuuloharhoista sekä pelkotiloista. Vaikkei sävellystyö sujunut paikoin lainkaan, tutki Schumann intensiivisesti Bachin kontrapunktista tyyliä. Syyskuussa 1845 hän sai innoituksen uuteen sinfoniaan, mutta työ eteni vaivalloisesti ensiversion valmistuessa vasta marraskuussa 1846. Se oli kuitenkin virstanpylväs Schumannille merkiten hidasta terveydentilan kohentumista.

Anthony Newcomb esittää C-duurisinfonialle tulkinta-avaimia 1800-luvun ilmaisutraditiota ruotivassa artikkelissaan Between Absolute and Program Music. Romanttiselle sinfonialle tyypillisesti teos noudattelee aikansa vakiintunutta narratiivia, psykologista kehitystä kärsimyksestä kohti pelastusta.

Newcomb pitää sinfonian motiivista kehitystä avaimena Schumannin ilmaisun ymmärtämiseen. Kaksoisluonteinen ”teema-protagonisti” esiintyy teoksen avaustahdeissa (ylöspäinen kvinttihyppy vaskilla ja sulavalinjainen kulku sen alla jousilla). Nämä kaksi aihetta muodostavat perustan liki kaikelle avausosassa kuultavalle temaattiselle materiaalille. Jousikulku toimii myös pohjana urheilullisen scherzon tematiikalle. Scherzon rauhallisessa triojaksossa Schumann viittaa Bachiin niin sävellystyylillä kuin nuottiyhdistelmällä B–A–C–H. 

Schumann kehittelee scherzon lopussa saavuttamaansa tematiikkaa edelleen hitaan adagion pohjaksi. Langat hän solmii kuitenkin yhteen sinfonian päätösosassa. Vasta viime hetkillä protagonisti saa lopullisen ilmiasunsa, kun kömpelöhkö kvinttihyppy on muuntunut sulavalinjaiseksi asteikkokuluksi. BACH-trion ainekset kulkeutuvat myös finaaliin, jossa niillä on merkittävä rooli ”musiikillisen pelastuksen” ilmentäjinä. Musiikillisen viittauksen voi tulkita paitsi kunnianosoituksena säveltäjämestaria kohtaan, myös osoituksena kontrapunktisen tyylin (ts. käsityön) merkityksestä Schumannin parantumiselle.

Vera Plosila

Artists

  • Thomas Zehetmair

    violin, condcutor

Programme

  • 19.00
    Antonio Salieri

    26 Variazioni sulla Follia di Spagna

  • Wolfgang Amadeus Mozart

    Violin Concerto No. 3 in G Major

  • Interval 25 min

  • 21.00
    Robert Schumann

    Symphony No. 2

Frequently Asked Questions

Can I take photos of the orchestra?

Yes, but only before or after the concert. During the concert we just want you to enjoy the music. This way you won’t disturb the musicians or other audience members.

How can I order interval refreshments?

Simply call 020 762 4862, send an e-mail to ravintolat.musiikkitalo@restel.fi​ or the Restis app. Interval refreshments for groups of 30 or more should be ordered from the sales service.

Do I have to dress up to attend a concert?

Only the orchestra has a dress code. You can dress as you like.

I have a season ticket but want to change my seat – what should I do?

If you would like to change your seat, you can purchase a new season ticket from the seats available when they go on sale. Unclaimed seats will be made available for individual concerts when the sales period for season tickets ends.

I have a season ticket but can’t make it to the concert – what should I do?

You can give the ticket to a friend or donate it to a music student by calling 09-3102 2700 or sending an e-mail to helsinki.philharmonic@hel.fi by 3pm on the day of the concert.