Helsingin kaupunginorkesteri muuttaa Musiikkitaloon

Historia

Projekti Musiikkitalon rakentamiseksi alkoi jo vuonna 1992 Sibelius-Akatemian aloitteesta. Vuonna 1994 Helsingin kaupunginorkesteri ja Radion sinfoniaorkesteri lähtivät mukaan hankkeen läpiviemiseen. Vuonna 1999 alkoi kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu talon suunnittelemiseksi.

Talon suunnittelijaksi valittiin LPR-Arkkitehdit ja akustiikan suunnittelijaksi Yasuhisa Toyota. Vuonna 2005 perustettiin Kiinteistöosakeyhtiö Helsingin Musiikkitalo. Rakennusprojekti kesti useita vuosia ja Musiikkitalo luovutettiin käyttöön huhtikuussa 2011. Helsingin kaupunginorkesteri muutti Musiikkitaloon 30.4.2011.

Musiikkitaloprojekti oli joidenkin mielestä hidas – silti se oli kokonaisuudessaan yli 50 vuotta lyhyempi hanke kuin Finlandia-talon saaminen Helsinkiin! Kajanus ja Hannikainen, kaksi omana aikanaan ärhäkästi ”musiikkitaloa” toivonutta, olisivat todennäköisesti haltioituneet Musiikkitalosta, johon pääsalin lisäksi kuuluu viisi pienempää musiikkisalia sekä harjoitustiloja – kerrankin tilaa ja akustiikkaa soittamiseen!

Lähde: Musiikkitalon Internet-sivut