HKO suomalaisuuden edustajana Lontoossa

Historia

Vuonna 1934 Helsingin kaupunginorkesteri teki Sibelius-painotteisen konserttimatkan Lontooseen. Matkan ideoija oli tuolloinen kapellimestari Georg Schnéevoigt, jonka aloitteesta matkaa järjestettiin lontoolaisen agentuurin ja Suomen Lontoon-suurlähettilään G.A. Gripenbergin kanssa. Sibelius ei itse osallistunut matkalle.

Konserttimatkalle kerättiin julkisen tuen lisäksi runsaasti yksityisiä avustuksia. Monet näkivät tällaisen matkan pohjimmiltaan suomalaisuuden markkinointina ja näinpä rahaa heltisikin esimerkiksi elinkeinoelämältä. Kiertueen suomalaisuutta korosti myös orkesterin englanninkielinen nimi ”Finnish National Orchestra”.

Ohjelmisto koostui suurelta osin Sibeliuksesta (sinfonioita, Tuonelan joutsenPohjolan tytärÖinen ratsastus ja auringonnousu etc.), mutta Sibeliuksen itsensä ehdotuksesta ohjelmistoon otettiin myös vähemmän tunnettujen suomalaisten säveltäjien, kuten Klamin, Raition ja Palmgrenin sävellyksiä. Konsertit möivät lopulta hyvin, joskin Sibelius-pitoisimmat konsertit olivat muita suositumpia.

Arvostelut olivat kaiken kaikkiaan kiittäviä. Arviointeja ja esseitä näiden kolmen Lontoon konsertin jälkeen kirjoitettiin useita satoja pelkästään ulkomaan lehdistössä, mutta myös suomalainen lehdistö innostui kirjoittamaan matkasta. Erityisesti Sibelius-esitykset aiheuttivat innostusta ja kehuja lontoolaisyleisön parissa.

Lähde: Einari Marvia & Matti Vainio-Helsingin kaupunginorkesteri 1882–1982
Kuva: HKO:n arkisto