Fantastinen sinfonia & Lélio

To 27/02/2020 19:00 - 21:30
Liput: 46.00-9.50 €

Esittely

Intohimon aaltojen riuduttama Taiteilija virkoaa henkiin Léliona teoksessa, jonka Berlioz sävelsi Fantastisen sinfoniansa jatko-osaksi. Teokset kuullaan säveltäjän tarkoittamana parina Suomessa nyt ensimmäistä kertaa.

Salamarakastuminen saattaa synnyttää muun muassa unettomuutta ja laihtumista – tai Fantastisen sinfonian. Intohimon aaltojen riuduttama Taiteilija virkoaa henkiin Léliona teoksessa, jonka Berlioz sävelsi Fantastisen sinfoniansa jatko-osaksi. Konsertin esiintyjäkaarti havisuttaa historian lehtiä, sillä teokset kuullaan säveltäjän tarkoittamana parina Suomessa nyt ensimmäistä kertaa.

Fantastinen sinfonia & Lélio 
Hector Berliozilla oli taipumus ja tarve ajautua jo lähtökohdiltaan mahdottomiin naissuhteisiin. Hän rakastui 12-vuotiaana palavasti itseään kuusi vuotta vanhempaan naapurityttöön Estelle Dubœufiin, eikä voinut mitenkään ymmärtää tämän kiinnostuksen puutetta. Syyskuun yhdentenätoista vuonna 1827 hän näki Odeon-teatterissa Pariisissa irlantilaisen näyttelijättären Harriet Smithsonin – joka jo tuolloin oli iso tähti – esittävän Shakespearen Hamlet-näytelmän Ofelian roolin. Berlioz paloi kiinni tähän naiseen, sekä roolihahmoon että sen esittäjään. Hän lähetti Harrietille kiihkeitä kirjelappusia, joihin tämä, tietäen lähettäjän eksentrisen luonteen, jätti kaikkiin vastaamatta; hän vuokrasi läheltä teatteria asunnon, jotta voisi ikkunasta nähdä palvottunsa tulevan ja menevään töihin; hän opetteli englannin kielen, jotta voisi lukea Shakespearea alkukielellä. Sietämätön tyyppi, kaiken kaikkiaan. Kun Harriet palasi Englantiin, Berlioz väitti tuntevansa hänen läsnäolonsa edelleen lähellään, naisen jota ei ollut koskaan henkilökohtaisesti tavannut. 
Tästä fiksaatiostaan käsin Berlioz – aikansa musiikillinen Knausgård – sävelsi orkesteriteoksensa Symphonie Fantastiquen, joka ohjelmallisesti kuvaa säveltäjän kiihkeää riippuvuussuhdetta ihannoimaansa naiseen. Se saikin suurta huomiota, osittain juuri paljaan, jopa narsistisen omakohtaisuutensa vuoksi. Fiksaatiostaan huolimatta, tai ehkä juuri sillä ratsastaen, Berlioz sai samoihin aikoihin toisen naisen, nuoren pianistin Marie-Félicité-Denise Moken taivutetuksi menemään kanssaan kihloihin. 
Heti kihlautumisen jälkeen Berlioz matkusti Roomaan palkinnon turvin, jonka hän oli Symphonie Fantastiquesta saanut. Siellä hän, kolme viikkoa myöhemmin, sai kuulla Marie-Félicité-Denisen – ehkä viisaastikin – purkaneen kihlauksen ja lähteneen flyygelinrakentaja Pleyelin matkaan. Berlioz hankki salaviitan, miekkoja, tikarin ja myrkkyä, ja lähti kohti Pariisia. Hänen aikomuksensa oli murhata entinen morsiamensa sekä tämän äiti, jolle oli antanut nimen “l’hippopotame”, virtahepo. Päästyään Nizzaan hän oli tullut sen verran järkiinsä, että murhaamisen sijaan ryhtyi säveltämään Léliota. 
Symphonie Fantastique ja Lélio muodostavatkin yhdessä kokonaisuuden, joka lopulta hyvin uudenaikaisella ja nykyihmiselle tunnistettavalla tavalla kuvaa patologisuuteen asti kriisiytyvää ihmismieltä. Berlioz sanallistaa kaiken, mutta säveltää sen myös, melkein lause lauseelta. Symphonie Fantastiquen psykoottisista harhoista siirrymme Lélioon, joka alkaa tilanteesta, jossa päähenkilö (olisiko nimi Lélio erääntyyppinen infantiilinen versio nimestä Berlioz? Foneettisesti ne kuulostavat aika samalta) tulee tajuihinsa epäonnistuneen itsemurhayrityksensä jälkeen. Taiteisiin tukien ja Shakespearea kainalosauvanaan käyttäen, muistojen ja osittain todellisuuteenkin perustuvien houreitten kautta (vrt. Rosvopäällikkö ja Berliozin valeasuinen mustasukkainen kostohanke) päähenkilö raahautuu kohti jonkinasteista normaalitajuntaa. Lélio kuitenkin loppuu siihen mistä Symphonie Fantastique alkoi: sama johtoaihe, idée-fixe, joka sinfoniassa kuvaa Harriet Smithsonia, kuuluu Lélion lopussa repliikin ”Encore! Encore, et pour toujours!... ” (”Taas! Taas, ja ikuisesti!”) taustalla. 
Totta se olikin, että Berloz ei säveltämälläkään pääsyt fiksaatiostaan vapaaksi. Kun hän palasi Pariisiin, hän asettui asumaan asuntoon, jossa Harriet oli aikaisemmin asunut. Joulukuun yhdeksäntenä vuonna 1832 hän järjesti Symphonie Fantastiquen ja Lélion yhteisesityksen ja sumpli, että hänen ystävänsä houkutteli konserttiin myös silloin Pariisissa oleskelevan Harrietin. Kun Harriet konserttia kuunnellessaan tajusi olevansa teosten taustalla vaikuttanut muusa, häntä alkoi huimata, ja hän suostui tapaamaan Berliozin. Pian pari olikin sitten naimisissa. Siitä ei mitään hyvää seurannut. Berliozin ja Harrietin yhteiselämä oli, arvattavasti, onnetonta. Muutama vuosi myöhemmin Harriet katkaisi kätensä, ja hänen loistelias näyttelijättären uransa hiipui. Hän alkoholisoitui, koki sarjan aivohalvauksia, ja oli lopulta enemmän tai vähemmän liikuntakyvytön. Berlioz oli silloin jo ehtynyt aloittaa uuden suhteen sopraano Marie Recion kanssa. Aika onnetonta, kaiken kaikkiaan, mutta komean suurisuuntaista, ja meille, jotka olemme tottuneet fiktion ja faktan nykytaiteessa usein sekoittuvan, hyvinkin tuttua. Berlioz avasi tällä teosparillaan Pandoran lippaan, jota ei sen jälkeen ole enää saatu suljetuksi. 
 
Erik Söderblom 

Klaus Mäkelä

Kapellimestari ja sellisti Klaus Mäkelä (s. 1996) on maineikkaan suomalaiskapellimestarijoukon uusimpia ja samalla menestyneimpiä tulokkaita. Kuten esimerkiksi Salonen, Saraste, Vänskä ja Mälkki, myös Mäkelä on päätynyt maailman valio-orkestereiden kapellimestariksi akateemikko Jorma Panulan oppituntien kautta. Mäkelä aloitti Panulan oppilaana Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa jo 12-vuotiaana, ja 18-vuotiaana hän jo aloitti ammattimaisen johtamisen. 

Mäkelän ura on ollut jatkuvaa nousukiitoa viimeisten viiden vuoden ajan. Lähes kaikki suomalaiset sinfoniaorkesterit kierrettyään hän on lähtenyt maailmalle, esimerkiksi Orchestre de Paris’n, Münchenin filharmonikoiden, Tokion Metropolitanin sekä Clevelandin orkesterin ja London Philharmonicin vierailijaksi. Syksyllä 2018 hän aloitti Ruotsin radion sinfoniaorkesterin päävierailijana, ja vuonna 2020 alkaa ylikapellimestarikausi Oslon filharmonikoissa. Hän on myös Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja. Helsingin kaupunginorkesteria hän johti jo vuonna 2017, peräti kahdesti, jonka jälkeen häntä on kutsuttu vierailulle yhä uudestaan.

Mäkelällä on läheinen suhde HKO:hon muutenkin kuin kapellimestarina, sillä ennen kansainvälisiä kutsujaan hän soitti orkesterin riveissä selloa. ”Se on ollut minulle erittäin tärkeä kokemus, soittaa selloa orkesterissa ja nähdä kapellimestarien työskentelyä läheltä. Se on ollut minulle kuin toinen kapellimestarikoulu”, Mäkelä on sanonut.

Mäkelä tunnetaan harkitusta ja näkemyksellisestä ohjelmasuunnittelustaan. Jokainen hänen johtamansa teos lisää uuden kerroksen musiikillisten merkityssuhteiden verkostoon, joka kasvaessaan värittää sävellysten keskinäisiä dialogeja. Kaupunginorkesterin konserteissa hän johtaa teoksia, jotka kertovat sisäisistä konflikteista. Šostakovitšin viides sinfonia, Hector Berliozin Fantastinen sinfonia ja sen jatko-osa Lélio, Musorgskin Kuoleman lauluja ja tansseja… kaikki ovat teoksia, joissa säveltäjän hahmo kuuluu musiikissa persoonansa paljastavana yksilönä.  

Seuraa Klaus Mäkelää Twitterissä @KlausMakela

Jaani Länsiö

Mario Zeffiri

Mario Zeffiri tunnetaan kansainvälisesti bel canto -ohjelmiston tulkkina, ja hän on esiintynyt vierailijana lukuisissa Euroopan johtavissa oopperataloissa. Zeffirin ohjelmisto kattaa laajan kirjon rooleja Arturosta (Bellini: Puritaanit) Faustiin (Gounod: Faust, Berlioz: Faustin tuomio), Laulajaan (Strauss: Ruusuritari) ja Narrabothiin (Strauss: Salome). Hän on lisäksi aktiivinen liedin parissa ja konserttilaulajana ohjelmistossaan saksalaisia liedejä, ranskalaisia sävelmiä sekä useita klassisia oratoriorooleja.
Mario Zeffiri palkittiin huhtikuussa 2015 arvostetulla Eurooppalaisen kamarilaulajan arvonimellä. Hän teki debyyttinsä New Yorkin Metropolitan-oopperassa maaliskuussa 2016 Donizzettin Roberto Devereux -oopperan nimiroolissa. Lokakuusta 2016 Zeffiri on toiminut Detmoldin musiikkiyliopiston laulutaiteen professorina.

Nathan Berg

Kanadassa, Spaldingin kylässä Saskatchewanissa syntynyt ja Albertan Camrosessa kasvanut bassobaritoni Nathan Berg herätti jo opiskeluaikanaan huomiota laulullaan. Erästä esitystä arvioinut The Timesin kriitikko luonnehti Bergin samettisen kaunista ääntä sellaiseksi, jolta nuori Fischer-Dieskau on varmasti kuulostanut. Ammattilaisuralle Berg päätyi vanhan musiikin spesialistina, mutta on sittemmin laajentanut repertuaariaan romantiikkaan ja nykymusiikkiin niin oopperassa, liedissä kuin sinfonisissa lauluissa. Kohta kolmekymmentä vuotta kestäneellä urallaan Berg on laulanut niin Milanon La Scalassa kuin New Yorkin Metropolitan-oopperassa sekä orkestereissa Berliinin filharmonikoista Bostonin sinfoniaorkesteriin. Berg on mukana yhteensä noin kolmellakymmenellä levyllä. Grammyn hän voitti vuonna 2018 parhaan oopperan levytyksestä (Wozzeck) sekä Kanadan Grammyksi kutsutun Juno-palkinnon vuonna 2002 parhaasta vokaalimusiikkilevystä (Mozartin Requiem). Helsingin Musiikkitalossa Berg on viimeksi laulanut RSO:n kanssa Beethovenin Missa Solemniksen. Berliozin Lélio on hänen debyyttinsä Helsingin kaupunginorkesterin solistina.

Cécile Orblin

Tukholmassa ranskalais-suomalaiseen perheeseen syntynyt Cécile Orblin tunnetaan suomalaisille suurnaisille kasvonsa antaneena näyttelijänä erityisesti Suomen Kansallisteatterin lavalta. Esimerkiksi Minna Canthia, Märta Tikkasta ja Kangastus 38 -näytelmän rouva Wiikiä esittänyt Orblin on ollut myös kertojana musiikkia ja puhetta yhdistävissä projekteissa, kuten Maurice Ravelin Hanhiemossa ja Anna-Mari Kähärän Kaikki naiset älkööt tehkö käsitöitä -kuoroteoksessa.
Miehistä maailmantuskaa kuvaavan Lélion rooli on kokeneellekin näyttelijälle uusi tilanne, mutta Orblin pystyy samastumaan myös nuoren miehen tunteenpurkauksiin. ”Ymmärrän hyvin Lélion tarpeen toteuttaa sisäistä paloaan,” Orblin sanoo. ”Berlioz – eli Lélio – on oivaltanut, että voi ottaa käyttöönsä sen saman voiman, joka on syössyt hänet epätoivoon.” Orblin on todistanut taiteen eheyttävää vaikutusta myös tehdessään teatteria syrjäytymisvaaraan joutuneiden nuorten kanssa. ”Olen nähnyt, kuinka taide voi avata eksyksissä olevan ihmisen ja auttaa häntä löytämään yhteyden tunteisiinsa. On tärkeää, että jokainen nuori saisi kokea taidetta jo varhaisessa vaiheessa

Erik Söderblom

Erik Söderblom on rikastuttanut ja ravisuttanut suomalaista taidekenttää vuosikymmeniä. Hän on urallaan ehtinyt johtaa niin orkesteria, teattereita, taidefestivaaleja kuin kotimaisen taiteen kehitystä. Ehkä parhaiten teatteriohjaajana tunnettu Söderblom aloitti uransa opiskelemalla musiikkitiedettä, filosofiaa ja taidehistoriaa Helsingin yliopistossa, minkä jälkeen hän opiskeli oopperaohjausta Münchenissä. Heti Teatterikorkeakoulusta ohjaajaksi valmistuttuaan hän työskenteli Turun kaupunginteatterissa vuosina 1988–1990, minkä jälkeen hän on vaikuttanut mm. Q-teatterissa, Teatterikorkeakoulun professorina ja vararehtorina sekä Helsingin juhlaviikkojen toiminnanjohtajana. Musiikki- ja oopperaohjaukset ovat pysyneet osana Söderblomin taiteellista työtä näihin päiviin saakka: viime vuosilta muistetaan etenkin juhlaviikkojen uraauurtava New Generation Operan Don Giovanni -produktio ja Hämeenlinnan Elenia-hallin jättimäinen Matteus-passio. Musiikki onkin kulkenut Söderblomin suvussa vankkana perinteenä: hänen veljensä on kapellimestari ja kaupunginorkesterin konserttimestari Jan Söderblom ja heidän isänsä oli Suomen Kansallisoopperan pitkäaikainen kapellimestari Ulf Söderblom. Vuodesta 2017 Erik Söderblom on toiminut Espoon kaupunginteatterin johtajana.

Hector Berlioz (1803–1869): Fantastinen sinfonia op. 14 (1830)

Sinfonian OHJELMA: [2. versio]

Nuori muusikko – varustettu herkällä temperamentilla ja raivokkaalla mielikuvituksella – myrkyttää itsensä oopiumilla lemmentuskaisen epätoivon puuskassa. Huume syöksee hänet uneen täynnä toistaan kummallisempia näkyjä, joiden aikana hänen aistimuksensa, tunteensa, muistonsa muuntuvat musiikillisiksi ajatuksiksi. Rakkauden kohde henkilöityy melodiana, kuin johtoaiheena, jonka hän kohtaa ja kuulee kaikkialla.

I. Haaveunet – Passiot: Hän muistaa tuon sielun sairauden, passioiden aallon, nuo lamaannuksen hetket, perusteettomat ilot, joissa hän velloi ennen rakastettunsa kohtaamista; sitten neidon innoittama räjähtävä rakkaus, muusikon kuumeinen kärsimys, mustasukkaisuuden puuskat, paluu hellyyteen, uskonnollinen lohtu.

II. Tanssiaiset: Hän kohtaa rakastetun tanssiaisissa keskellä säkenöivää juhlaa.

III. Kohtaus maaseudulla: Kesäiltana hän kuulee kahden paimenen soittavan ranz des vaches -sävelmää; tämä pastoraaliduetto, näkymä, puiden kahina tuulessa, vastaheränneet toiveet – yhdistyen ne sallivat sydämelle poikkeuksellisen rauhan tuoden väriä hänen ajatuksilleen. Mutta neito ilmestyy, hän tuntee tuskan rinnassaan, pahat aavistukset vaivaavat – entä jos neito johtaa häntä harhaan? – Paimen soittaa sävelmänsä, mutta toinen ei enää vastaa. Aurinko laskee – ukkosen kaukainen ääni – yksinäisyys – hiljaisuus.

IV. Marssi mestauslavalle: Hän uneksii surmanneensa rakastettunsa: hänet tuomitaan kuolemaan ja johdatetaan mestauslavalle. Saattue liikkuu eteenpäin marssin tahtiin, joka on synkkä ja hurja, säkenöivä ja juhlallinen, kunnes raskaat askeleet peittyvät mekkalointiin. Lopussa johtoaihe palaa, kuin viimeinen rakkauden ajatus, jonka kohtalokas isku katkaisee.

V. Uni noitasapatista: Hän on sapatissa, keskellä pelottavaa joukkiota haamuja, velhoja, hirviöitä, jotka osallistuvat hänen hautajaisiinsa. Oudot äänet, valitukset, naurunpurskahdukset, kaukaiset huudot, joihin toiset kirut vastaavat. Rakastetun melodia ilmestyy jälleen, mutta menettäen ylvään ja ujon luonteensa; se ei ole enää muuta kuin tanssirenkutus, ilkeä, merkityksetön ja groteski: se on neito liittymässä sapattiin. – Riemunkiljahdus hänen saapuessaan. – Hän osallistuu paholaismaisiin orgioihin. Hautajaiskellot, irvokas parodia Dies iraesta, sapattipiiritanssi.”

Vera Plosila

Hector Berlioz (1803–1869): Lélio, tai paluu elämään op. 14b lausujalle, sooloäänelle, kuorolle ja orkesterille (1831–1832/1855)

Teos tulisi esittää välittömästi Fantastisen sinfonian jälkeen, jonka se päättää ja täydentää.

”Kerron nyt elämäni ylivertaisesta draamasta. – – Englantilainen seurue tuli Pariisiin esittääkseen kauden Shakespearea Odéonissa, ohjelmistolla Ranskassa verrattain tuntemattomia näytelmiä. Olin Hamletin ensiesityksessä [11.9.1827]. Ofelian roolissa näin Henriette [Harriet] Smithsonin, josta oli tuleva viisi vuotta myöhemmin vaimoni. Hänen lahjakkuutensa teki niin sydämeeni kuin mieleenikin syvän vaikutuksen – hänen dramaturgiselle neroudelleen veti vertoja vain tuo runoilija, jota hän ylväästi tulkitsi. – –” (Berlioz: Memoirs)

”– – Olen jälleen tullut vedetyksi kyltymättömän passion tuskiin, vailla syytä, vailla mieltä. Hän on yhä Lontoossa, ja silti tunnen hänet lähelläni; koen sydämeni hakkaavan, sen iskut ovat kuin höyrykoneen männät vauhdittamassa kulkuani. Jokainen kehoni lihas värisee kivusta. – Hyödytöntä! – Pelottavaa! –

Oi! Surkea nainen! Jos hän voisi hetkeksikään käsittää kaiken runouden, rakkauteni rajattomuuden, hän heittäytyisi käsivarsilleni, vaikka hänen täytyisi kuolla syleilystäni.” (kirje Humbert Ferrandille 6.2.1830)

”– – olen kulkenut läpi myrskyisten puuskien, laivani on haljennut pahoin, mutta vihdoin oiennut: nyt se purjehtii kohtalaisesti. Pelottavat uutiset, joita en tohdi epäillä [Smithsonin väitettiin tapailevan seurueensa manageria], ovat kääntäneet minut kohti parannusta, niin täydellisesti kuin sitkeä mieleni sallii. Päätökseni vahvistui teoksella, joka tyydyttää minua täysin [Fantastinen sinfonia]. Tässä sen aihe, joka jaetaan yleisölle konserttipäivänä. – –” (kirje Ferrandille 16.4.1830)

”Muutamassa vuodessa he olivat onnettomia. Pari erosi virallisesti vuonna 1844, ja Harriet kuoli 1854. Samana vuonna Berlioz nai Marie Recion, laulajan, joka oli ollut pitkään hänen rakastajattarensa; Berlioz ei ollut onnellinen hänenkään kanssaan. Nämä masentavat tapahtumat eivät ole kuitenkaan olennaisia kertomuksellemme. Fantastisen sinfonian varhaishistorian tulisi päättyä 3.10.1833, Hector Berliozin ja hänen Henriettensä hääpäivään toivoen, että he elävät onnellisesti elämänsä loppuun asti.” (Edward T. Cone: Berlioz – Fantastic Symphony)

Vera Plosila

Taiteilijat

  • Klaus Mäkelä

    kapellimestari

  • Mario Zeffiri

    tenori

  • Nathan Berg

    Baritoni

  • Cécile Orblin

    Kertoja

  • Erik Söderblom

    Ohjaaja

  • Pirjo Liiri-Majava

    Pukusuunnittelija

Ohjelma

  • 19.00
    Hector Berlioz

    Fantastinen sinfonia

  • Väliaika 25 min

  • 21.30
    Hector Berlioz

    Lélio, ou Le retour à la vie

Usein kysyttyä

Voinko ottaa orkesterista valokuvia?

Voit ottaa kuvia ennen konserttia ja konsertin jälkeen. Konsertin ajan toivomme sinun rentoutuvan kuuntelemaan soittoamme. Näin takaat työrauhan meille ja rauhallisen konserttielämyksen muille kuulijoille.

Mistä voin tilata väliaikatarjoilut?

Väliaikatarjoilut voi tilata Restel Tapahtumaravintoloiden myyntipalvelusta puhelimitse 0207624862 tai sähköpostilla ravintolat.musiikkitalo@restel.fi tai Restis-sovelluksesta.
Huomioithan että yli 30 henkilön väliaikatarjoilujen tilaus myyntipalvelusta.

Kuinka pukeudun konserttiin?

Pukeudu niin, että viihdyt. Pukukoodi on vain orkesterilla.

Kuinka voin vaihtaa kausikorttipaikkani?

Kausikorttipaikan voi vaihtaa myynnin alkaessa ostamalla uuden kausikortin vapaana olevista paikoista. Lunastamatta jääneet paikat vapautetaan kertalippumyyntiin kausikorttimyynnin päätyttyä.

Minulla on kausikortti, mutta en pääse konserttiin, mitä teen?

Lipun voi luovuttaa ystävän käyttöön tai lahjoittaa musiikinopiskelijan käyttöön konserttipäivänä klo 15 mennessä p. 09 3102 2700 tai helsinki.philharmonic@hel.fi.