Fiori di fiori

Ke 20/11/2019 19:00 - 21:00
Liput: 46.00-9.50 €

Esittely

Vuoden 1970 Chopin-kilpailun voittaja Garrick Ohlsson tunnetaan tulkinnoista, joissa atleettisuus yhdistyy seitinohueen keveyteen. 

1600-luvun alussa Pietarinkirkon urkurina toimineen säveltäjän Girolamo Frescobaldin liturginen sävellyskokoelma on innoittanut Francesco Filideitä. Fiori di fiorin ääniavaruus koostuu urkujensoitossa syntyvistä oheisäänistä: palkeiden ja venttiilien puhinoista, soittokoneiston rapinoista. Vuoden 1970 Chopin-kilpailun voittaja Garrick Ohlsson tunnetaan tulkinnoista, joissa atleettisuus yhdistyy seitinohueen keveyteen. Tässä konsertissa kuullaan Mozartin myöhäinen pianokonsertto C-duurissa, sävellajissa, jonka säveltäjä varasi kirkkaille triumfiteoksilleen.

Susanna Mälkki

Helsingissä syntynyt ja nuoruutensa asunut Susanna Mälkki on kasvanut Helsingin kaupunginorkesterin säestyksellä. Pienenä hän istui orkesterin konserteissa perheensä kanssa, ja nuorena musiikinopiskelijana seurasi tarkasti orkesterimuusikoiden ammattitaitoa ja nautti maailman parhaiden solistien esiintymisistä. Vuonna 2004 hän pääsi ensimmäistä kertaa johtamaan orkesteria, jonka 13. ylikapellimestarina hän aloitti syksyllä 2016.

Mälkin tie kapellimestariksi on kulkenut Sibelius-Akatemian ja Tukholman Edsberg-instituutin selloluokkien kautta. Hän voitti kansalliset Turun sellokilpailut ja nousi Göteborgin sinfoniaorkesterin soolosellistiksi, mutta jo nuorena kytemään jäänyt innostus orkesterinjohtamiseen ohjasi häntä koko ajan kohti kapellimestariopintoja.

Mälkin ensikosketus orkesterinjohtamiseen tuli Tukholmassa orkesterisoitinten opiskelijoista kootun pienyhtyeen kapellimestarina. Toisen kerran Mälkki johti koulun kamariorkesteria Ruotsin radion sinfoniaorkesterin silloisen ylikapellimestarin Esa-Pekka Salosen seuratessa vierestä. Tunne todellisen intohimon löytymisestä oli sinä hetkenä kirkas ja on sitä edelleen. 

Mälkin läpimurto tapahtui vuonna 1999 Helsingin juhlaviikoilla, ja ensimmäisen vakiokiinnityksensä hän sai Stavangerin orkesterin musiikillisena johtajana. Maineikkaan nykymusiikkiorkesteri Ensemble Intercontemporainin taiteellisena johtajana (2006–2013) hän vakiinnutti nimensä aikamme musiikin syvällisenä tulkkina. 

Mälkki on johtanut maailman parhaita orkestereita, kuten kaikkia USA:n Big Five -orkestereita, Amsterdamin Concertgebouw’ta, Berliinin filharmonikkoja ja Lontoon sinfoniaorkesteria sekä vieraillut oopperataloissa aina New Yorkin Metropolitanista ja Pariisin oopperasta Milanon La Scalaan ja Wienin valtionoopperaan. Syksyllä 2017 hän aloitti Los Angelesin filharmonikoiden päävierailijana. Musical America -lehti valitsi Mälkin vuoden kapellimestariksi 2017.

Jaani Länsiö

Garrick Ohlsson

”Hänestä voisi tulla jopa seuraava Rahmaninov”, kirjoitti Garrick Ohlssonin (s. 1948) äiti päiväkirjaansa, kun 3-vuotias poika oli haeskellut pianon koskettimilta jotain melodian kaltaista. Perhe kuitenkin luopui pianosta muuttonsa yhteydessä, ja vasta viisi vuotta myöhemmin Ohlsson pääsi kunnolla musiikin makuun. Alku oli nopea – vain parin viikon päästä hän oli jo niin nauliintunut soittimensa ääreen, ettei hän tehnyt mitään muuta kuin kävi koulua ja soitti pianoa. Äidin oli pakotettava hänet ulos leikkimään. 

Ohlsson opiskeli 13-vuotiaasta lähtien Juilliardissa, ja kun hän vuonna 1966 voitti ensin Busoni-kilpailun ja 1968 Montrealin pianokilpailun, oli jo lupa puhua erittäin lahjakkaasta pianistista. Voitot yksinään eivät kuitenkaan riittäneet täyttämään Ohlssonin konserttikalenteria, mutta kaikki muuttui vuonna 1970, kun Varsovan Chopin-kilpailu ratkesi Ohlsson voitoksi. Hän singahti yhä loistokkaana jatkuvalle uralleen käytännössä yhden yön aikana. Seuraava vuosi pursusi vierailukutsuja, ja jos kalenterissa olikin aikaa, häntä kutsuttiin paikkaamaan peruutuksia. Hän soitti mm. New Yorkin filharmonikoiden solistina sairastuneen esiintyjän tilalla. Ohlsson on edelleen ainoa amerikkalainen, joka on voittanut Chopin-kilpailun, maailman vanhimman ja ehkä arvostetuimman pianokilpailun.

Ohlsson on siis jo puoli vuosisataa tehnyt nimeä Chopin-pianistina, mutta todellisuudessa hänen repertuaarinsa on jättimäinen ja monipuolinen. Hän hallitsee jopa 80 konserttoa, kiitos nopean oppimiskykynsä ja tarkan muistinsa. Mozartin 25. pianokonserttoa hän on esittänyt viime vuosina mm. Herbert Blomstedtin kanssa Philadelphiassa. Mozartin musiikkia Ohlsson pitää niin täydellisenä, herkkänä ja läpinäkyvänä, ettei sen esittäjälle jää muita mahdollisuuksia kuin heittäytyä tunteineen mukaan ja pidättäytyä oman taiteellisen visionsa liiallisesta tyrkyttämisestä. 

Jaani Länsiö

Ferruccio Busoni: Berceuse élégiaque op. 42 (1909)

Ferruccio Busoni (1866–1924) tunnettiin pianovirtuoosina jo lapsuudessaan. Hän esitti 9-vuotiaana c-mollikonserton KV 491, ja nuorena syttynyt rakkaus teki Busonista Mozartin pitkällisen tutkijan, tulkitsijan sekä puolestapuhujan. Säveltäjä oli kiinnostunut myös Girolamo Frescobaldista perustaen pianoteoksensa Toccata, Preludio–Fantasia–Ciaccona (1920) hänen tuotannolleen.

Busoni etsi uutta tietä pianomusiikilleen säveltäen Elegiat vuonna 1907. Kappaleilla oli vahva suhde myös Lisztin myöhäisiin teoksiin. Busoni muokkasi elegian nro 7 myöhemmin orkesteriteokseksi Berceuse élégiaque ja totesi löytäneensä teoksessa vihdoin sävelkielensä. Sen harmonia on Busonin muuhun tuotantoon nähden uskaliasta muistuttaen jopa Schönbergin ekspressionismia. Muotona berceuse on kehtolaulu ja pianomusiikin karaktäärikappale, joka kuuluu olennaisesti myös Chopinin ja Lisztin tuotantoon.

Beceuse élégiaquen kohdalla musiikkitieteilijä Marius Flothuis kiinnitti huomionsa teoksen intertekstuaalisuuteen (Musik über ”Musik über Musik”, julkaisussa Florilegium musicologicum, Schneider 1988). Filosofi Theodor Adorno kuvasi ilmiötä termillä Musik über Musik, musiikkia musiikista. Tätä Berceuse tietysti on, Busonin viittausta itseensä. Joidenkin samankaltaisuuksien tähden Flothuis kuitenkin spekuloi, olisiko myös Alban Bergin Viulukonsertto saanut vaikutteita Berceuse élégiaquesta. Materiaaliset yhtäläisyydet teosten välillä ovat verrattain pieniä, mutta vaikutteet ovat Flothuisin mukaan saattaneet olla epäsuoria tai jopa alitajuisia. Muistosävellyksen kaltaisuus, Busonin uskalias harmonia, Schönbergin piirin tietoisuus teoksesta ja tietyt materiaaliset yhtäläisyydet viittaisivat hänen ajatuksissaan tähän. Kyseessä olisi siis kerroksittainen intertekstuaalisuus: musiikkia musiikista, joka on saanut alkunsa toisesta musiikista.

Vera Plosila

Wolfgang Amadeus Mozart: Pianokonsertto nro 25 C-duuri KV 503 (1786)

Konserton sävellysaikoihin Mozart (1756–1791) vietti menestyksekästä ja tuottoisaa kautta elämässään. Hän oli palannut Wieniin vuonna 1783 ja esiintyi tunnettuna pianovirtuoosina sekä julkisissa että yksityisissä konserteissa. Mozartin resitaaliohjelmiin kuului tavallisesti pianokonserttoja, kamarimusiikkia, improvisaatiota ja jopa sinfonioita. Hän myös julkaisi näihin aikoihin valtavan määrän musiikkia sekä toimi opettajana muun muassa Johann Nepomuk Hummelille ja Thomas Attwoodille.

Kun keisari Joosef II päätti siirtyä Wienissä saksankielisestä italiankieliseen oopperaan, tuli Mozartin vastata kysyntään. Juuri ennen konserttoaan KV 503 hän kirjoittikin menestyksekkään Figaron häät. Vastaavasti c-duurikonserton jälkeen Mozart sai houkuttelevan kutsun Prahaan Figaron oopperahumun saattelemana. Vierailulleen hän sävelsi sinfonian nro 38 (”Praha”), jonka menestys poiki puolestaan kutsun uudelle oopperalle. Näin Don Giovanni sai ensi-iltansa Prahassa lokakuussa 1787. Kiireiset vuodet merkitsivät Mozartille kuitenkin hiljalleen konserttomuodosta luopumista ja oopperoihin sekä sinfonioihin keskittymistä.

Mozartin merkitys pianokonsertolle sävellysmuotona oli valtaisa. C-duuripianokonserton aikana hän siirtyi tuotannossaan kypsään vaiheeseen, jossa sävellystyyli niin konserttojen, sinfonioiden kuin oopperoidenkin kohdalla monimutkaistui. Solistin ja orkesterin vuorovaikutus sai konsertoissa uusia värejä ja vastaavasti orkesteri vahvemman roolin pianon vastapelurina. Aikansa virtuoosina Mozart esitti sekä omaa tuotantoaan että mukaelmia muista ajan suosikkisävelmistä. Kyetäkseen hengästyttävään tahtiinsa, hän luotti paitsi nerouteensa, myös vankkaan käsityötaitoonsa. Tähän kuuluivat olennaisesti musiikilliset lainat. C-duuripianokonserton KV 503 avausosa perustuukin laajalti pianokonserton KV 491 materiaaleille.

Vera Plosila

Francesco Filidei: Fiori di fiori (2012)

Fiori di fiori (”kukkien kukat”) on ensimmäinen osa musiikillisesta kokonaisuudesta, joka on omistettu uruille sekä soittimen ohjelmistolle kautta aikain. Teos perustuu osiin Girolamo Frescobaldin kokoelmasta Fiori musicali (1635), muun muassa kappaleisiin Capriccio pastorale ja Ricercar con obligo di cantare la quinta parte senza toccarla. Mukana on lisäksi urkukoneiston ääniä, ilmavirtaa ja katedraalin akustiikkaa. Filidein mukaan erilaiset kuuntelemisen tavat vaihtelevat teoksessa eri etäisyyksiltä urkuihin nähden tarkoituksenaan antaa kuulijalle kokemus soittimesta urkurin näkökulmasta.

Sävellyksen harmoninen runko perustuu pitkiin urkupisteisiin viitaten tähän urkuohjelmistolle tyypilliseen tekniikkaan. Frescobaldi käyttää sitä esimerkiksi Cappriccio pastoralessa kuvaamaan pastoraaliaiheelle tyypillistä borduunaa (pitkää bassoääntä), kenties imitoiden kampiliiraa tai muuta paimensoitinta. Filideillä toccata- ja capriccio-tyyleihin kuuluvat melismat värittävät vastaavaa staattista harmoniaa.

Francesco Filidei (1973-) on koulutukseltaan paitsi säveltäjä, myös urkuri. Fiori di fiori on osa Five Organs -kokonaisuutta, joka tutkailee eri soittimia Filidein sävellystekniikan kautta. Hän on tullut tunnetuksi ”epämusikaalisten” äänten nostamisesta teostensa keskiöön, jota varten Filidein on täytynyt kehittää tavallisuudesta poikkeava, graafinen notaatiojärjestelmänsä. Illan teos keskittyy Luca Biagin rakentamiin urkuihin, jotka sijaitsevat Rooman Basilica di San Giovanni in Lateranossa. Urut valmistuivat vuonna 1599 riemuvuotta 1600 varten. Girolamo Frescobaldi saapuikin kaupunkiin hieman tämän jälkeen, vuonna 1608, aloittaakseen työnsä Pietarinkirkon Cappella Giulia -yhtyeen urkurina. Filidei on liittänyt teoksen kylkeen lainan Frescobaldilta: ”Intendami chi può che m'intend'io” – Ymmärtäköön minua ken kykenee, sillä minä ymmärrän itseäni.

Vera Plosila

Franz Liszt: Les Préludes, sinfoninen runo (1848)

Franz Lisztin 1811–1886) sinfoniset runot syntyivät valtaosin säveltäjän Weimarin-kaudella. Hän sai tarjouksen suurherttua Karl Alexanderilta hovikapellimestarin virasta vuonna 1842; vaikka pesti oli Lisztin aikana verrattain vanhanaikainen – muistuttaen enemmänkin Mozartin työskentelyolosuhteita – halusi säveltäjä hyödyntää mahdollisuutta kehittää osaamistaan orkesterisäveltäjänä. Tähän pieni, mutta tärkeä kulttuurikeskus hoviorkestereineen tarjosi erinomaisen mahdollisuuden. Tuottoisalla kaudella syntyivät monet Lisztin merkittävimmistä teoksista.

Säveltäjä oli kiinnostunut uuden, ajalleen sopivan ilmaisumuodon löytämisestä. Tähän sinfoninen runo soveltui erinomaisesti. Lisztin kehittämä yksiosainen teostyyppi oli viitteellisesti ohjelmallinen perustuen usein runoon tai muuhun tekstiin. Hänen tarkoituksensa ei ollut kuitenkaan kuvata kohdettaan tarkasti, vaan pikemminkin ammentaa sen tunnelmasta. Sinfoninen runo vastasi 1800-luvun musiikkiesteettisiin pyrkimyksiin, eli sillä oli suhde ulkomaailmaan, se sulautti moniosaisen muodon kokonaisuudeksi ja nosti instrumentaalimusiikin ilmaisullisesti yli oopperan. Lisztin 12 runoelmaa syntyivät Weimarissa vuosina 1848–58. Les Préludes perustuu samannimiseen Alphonse de Lamartinen (1790–1869) oodiin, joskin teos sai otsikkonsa ilmeisesti vasta sävellyksensä jälkeen.

Les Préludesin syntyhistoria oli Lisztin materiaalinkierrätyksen kannalta kiintoisa: Se perustui musiikillisesti säveltäjän orkesterisäesteiseen mieskuoroteokseen Les quatre élémens (1848). Vastaavasti Liszt sovitti Les Préludes -runoelmansa myös pianoversioiksi, ja Les quatre élémens löysi tiensä temaattisena materiaalina Les vieux vagabond -lauluun. Liszt oli pianistin ja säveltäjän urallaan ahkera sovittaja muokaten materiaalia muun muassa Figaron häistä ja Don Giovannista. Ferruccio Busoni puolestaan edelleensovitti, täydensi ja julkaisi Lisztin mukaelmia myöhemmin kriittisinä editioina.

Vera Plosila

Taiteilijat

  • Susanna Mälkki

    kapellimestari

  • Garrick Ohlsson

    piano

Ohjelma

  • 19.00
    Ferruccio Busoni

    Berceuse élégiaque op. 42

  • Wolfgang Amadeus Mozart

    Pianokonsertto nro 25

  • Väliaika 25 min

  • Francesco Filidei

    Fiori di fiori

  • 21.00
    Franz Liszt

    Les Préludes, sinfoninen runo

Usein kysyttyä

Voinko ottaa orkesterista valokuvia?

Voit ottaa kuvia ennen konserttia ja konsertin jälkeen. Konsertin ajan toivomme sinun rentoutuvan kuuntelemaan soittoamme. Näin takaat työrauhan meille ja rauhallisen konserttielämyksen muille kuulijoille.

Mistä voin tilata väliaikatarjoilut?

Väliaikatarjoilut voi tilata Restel Tapahtumaravintoloiden myyntipalvelusta puhelimitse 0207624862 tai sähköpostilla ravintolat.musiikkitalo@restel.fi tai Restis-sovelluksesta.
Huomioithan että yli 30 henkilön väliaikatarjoilujen tilaus myyntipalvelusta.

Kuinka pukeudun konserttiin?

Pukeudu niin, että viihdyt. Pukukoodi on vain orkesterilla.

Kuinka voin vaihtaa kausikorttipaikkani?

Kausikorttipaikan voi vaihtaa myynnin alkaessa ostamalla uuden kausikortin vapaana olevista paikoista. Lunastamatta jääneet paikat vapautetaan kertalippumyyntiin kausikorttimyynnin päätyttyä.

Minulla on kausikortti, mutta en pääse konserttiin, mitä teen?

Lipun voi luovuttaa ystävän käyttöön tai lahjoittaa musiikinopiskelijan käyttöön konserttipäivänä klo 15 mennessä p. 09 3102 2700 tai helsinki.philharmonic@hel.fi.