Peruttu - Spalding & Chase

To 26/03/2020 19:00 - 21:00
Liput: €

Esittely

Helsingin kaupunginorkesterin konsertit Musiikkitalon Konserttisalissa on peruttu viranomaisohjeiden mukaisesti 31.5. saakka.​

Otetaan sinfoniaorkesteri ja kaksi musiikillisten raja-aitojen yli, ali, läpi ja ohi itsevarmasti rymistelevää muusikkoa USA:n itärannikolta ja tilataan uusi teos koko porukalle yhdeltä maailman kuumimmista nykysäveltäjistä. Supertähdet Esperanza Spalding ja huilisti Claire Chase tarjoavat lavakarismaa ja katu-uskottavuutta väreilevän illan. Felipe Laran sävellys on Helsingin kaupunginorkesterin ja Los Angeles Philharmonicin yhteinen tilaus, jonka maailmankantaesitys kuullaan Helsingissä. 

Susanna Mälkki

Helsingissä syntynyt ja nuoruutensa asunut Susanna Mälkki on kasvanut Helsingin kaupunginorkesterin säestyksellä. Pienenä hän istui orkesterin konserteissa perheensä kanssa, ja nuorena musiikinopiskelijana seurasi tarkasti orkesterimuusikoiden ammattitaitoa ja nautti maailman parhaiden solistien esiintymisistä. Vuonna 2004 hän pääsi ensimmäistä kertaa johtamaan orkesteria, jonka 13. ylikapellimestarina hän aloitti syksyllä 2016.

Mälkin tie kapellimestariksi on kulkenut Sibelius-Akatemian ja Tukholman Edsberg-instituutin selloluokkien kautta. Hän voitti kansalliset Turun sellokilpailut ja nousi Göteborgin sinfoniaorkesterin soolosellistiksi, mutta jo nuorena kytemään jäänyt innostus orkesterinjohtamiseen ohjasi häntä koko ajan kohti kapellimestariopintoja.

Mälkin ensikosketus orkesterinjohtamiseen tuli Tukholmassa orkesterisoitinten opiskelijoista kootun pienyhtyeen kapellimestarina. Toisen kerran Mälkki johti koulun kamariorkesteria Ruotsin radion sinfoniaorkesterin silloisen ylikapellimestarin Esa-Pekka Salosen seuratessa vierestä. Tunne todellisen intohimon löytymisestä oli sinä hetkenä kirkas ja on sitä edelleen. 

Mälkin läpimurto tapahtui vuonna 1999 Helsingin juhlaviikoilla, ja ensimmäisen vakiokiinnityksensä hän sai Stavangerin orkesterin musiikillisena johtajana. Maineikkaan nykymusiikkiorkesteri Ensemble Intercontemporainin taiteellisena johtajana (2006–2013) hän vakiinnutti nimensä aikamme musiikin syvällisenä tulkkina. 

Mälkki on johtanut maailman parhaita orkestereita, kuten kaikkia USA:n Big Five -orkestereita, Amsterdamin Concertgebouw’ta, Berliinin filharmonikkoja ja Lontoon sinfoniaorkesteria sekä vieraillut oopperataloissa aina New Yorkin Metropolitanista ja Pariisin oopperasta Milanon La Scalaan ja Wienin valtionoopperaan. Syksyllä 2017 hän aloitti Los Angelesin filharmonikoiden päävierailijana. Musical America -lehti valitsi Mälkin vuoden kapellimestariksi 2017.

Claire Chase

Kaliforniassa syntyneen, nykyään Brooklynissa asuvan Claire Chasen matka huilistiksi alkoi pikkulapsena, kun hänen vanhempansa veivät hänet sinfoniakonserttiin. Nuoren Chasen mielestä orkesteri näytti kuin valtavalta pingviinien mereltä, mutta siellä kaiken mustavalkoisen keskellä hohti kultainen piste: huilu. Hän osoitti sitä ja sanoi: ”Tuo tuolla. Tuon minä haluan.” Sen hän myös sai. Haaveet baseball-ammattilaisuudesta jäivät taka-alalle. 

Chase on todellinen voimanpesä, taiteellinen ja yhteiskunnallinen aktivisti, jonka meriittilista päivittyy tiuhaan sitä mukaa, kun hän aloittaa uusia projekteja ja saa niistä palkintoja tai arvonimiä. Hän on ollut mukana mm. nuoria lahjakkuuksia kannustavan Ensemble Evolution -projektin taiteellisena johtajana ja jäsenenä taidetapahtumia yhteiskunnallisella kärjellä järjestävässä Projekt&-organisaatiossa. Harvardin työelämäprofessorina hän on toiminut vuodesta 2017 lähtien.

Chaselle on myönnetty musiikkimaailman arvostetuimpiin palkintoihin kuuluvat MacArthur Fellow -titteli sekä vuoden 2017 Avery Fisher -palkinto. Hänen nimensä on täten samassa listassa mm. Yo-Yo Man, Leila Josefowiczin, Yefim Bronfmanin, Midorin, Sarah Changin, Joshua Bellin ja Gil Shahamin kanssa.

Erityisesti Chase tunnetaan nykymusiikin väsymättömänä kannattajana, ja hänen vuonna 2001 perustamansa ICE (International Contemporary Ensemble) on noussut kengännauhabudjetilla kitkuttelevasta nykymusiikkiyhtyeestä maailmanlaajuiseksi organisaatioksi. Tehtävänsä ICE:n toimitusjohtajana hän jätti vuonna 2016 keskittyäkseen soolouraansa.

Chase on kantaesittänyt pitkälle yli sata teosta, mukaan luettuna Felipe Laran soolohuiluteoksen Meditation and Calligraphy. Se on osa Claire Chasen vuonna 2014 aloittamaa jättiläisprojektia nimeltään Density 2036, jonka on määrä huipentua maratonkonserttiin vuonna 16 vuoden kuluttua. Silloin Chase esittää kaikki 22 vuoden aikana tilaamansa teokset vuorokauden kestävässä tilaisuudessa juhlistaakseen Edgard Varésen kulttiteoksen Density 21.5:n satavuotispäivää. Uutta musiikkia on kertynyt jo yli kuusi tuntia.

Jaani Länsiö

Esperanza Spalding 

Kun Esperanza Spalding sai vuonna 2011 Grammy-palkinnon Vuoden uutena artistina, ja voitti ehdolla olleet Justin Bieberin ja Draken, hän oli julkaissut jo useita levyjä, esiintynyt Barack Obamalle kolmasti ja soittanut Princen kiertueella. Hänen kolmesta Grammystaan ensimmäinen on silti historiallinen: Spalding on kautta aikojen ensimmäinen tulokaspalkinnon voittanut jazz-muusikko. Sittemmin hän on täydentänyt palkintokaappiaan parhaan vokaalialbumin ja parhaan instrumentaalisovituksen palkinnoilla vuonna 2013.

Spalding syntyi yksinhuoltajaäidin perheeseen Oregonin Portlandissa, USA:n luoteisrannikolla. Kipinä musiikkiin syttyi, kun hän näki television Mister Rogers’ Neighborhood -ohjelmasssa Yo-Yo Man soittamassa selloa. Spalding opiskeli viulunsoittoa omin neuvoin ja liittyi jo viisivuotiaana paikalliseen orkesteriin, jonka riveissä hän soitti kymmenen vuotta edeten konserttimestariksi saakka. Viulun lisäksi Spalding hallitsi oboen, klarinetin ja kitaran.

Bassoon hän tarttui ensimmäistä kertaa lukioikäisenä ihan vain rämpytelläkseen, kun hänen opettajansa käveli ohi ja päätti näyttää soittimen alkeet. Se riitti. Spalding alkoi esiintyä kaupungin blues-klubeilla ja bändeissä, ja siitä lähtien basso on ollut erottamaton osa häntä. Hän suoritti lukiotason pelkällä loppukokeella keskittyäkseen bassoon täysipäiväisesti, hakeutui osavaltion yliopistoon musiikkilinjalle ja siitä edelleen Bostonin Berklee School of Musiciin. Spaldingista tuli valmistuessaan koulun historian nuorin opettaja vain 20-vuotiaana. 

Spalding on julkaissut vuodesta 2006 lähtien yhteensä kahdeksan albumia. Vuoden 2017 Exposuren hän teki alusta loppuun, sanoituksineen, sävellyksineen ja äänityksineen vain 77 tunnin aikana ja kuvasi koko prosessin Facebookiin live-videona. Levyn kaikki 7777 painettua kopiota myytiin loppuun jo äänityksen aikana. Konsertoimis- ja sävellystyönsä ohella Spalding on vuodesta 2017 lähtien ollut Harvardin työelämäprofessori.

Seuraa Esparanza Spaldingia Twitterissä @EspeSpalding

Jaani Länsiö

Igor Stravinsky: Sirkuspolkka

Igor Stravinsky (1882–1971) rakasti spektaakkeleita. Aina varhaisesta Tulilintu-baletistaan lähtien hän janosi sävellystensä ympärille kuhinaa, koreografioita ja lavatapahtumia. Balettioopperassa Renard (1916) näyttämö täyttyy pelleistä, akrobaateista ja tanssijoista, ja laulajat ovat lavalle nostetun orkesterin seassa. Balettiin Häät (1923) hän kaavaili jättiorkesterin sekaan puoliautomaattisia pianoja ja cimbalomeja, jotka olisivat osa koreografiaa. Soitintehtaan toimitusvaikeuksien vuoksi hän joutui tyytymään neljään tavalliseen pianoon ja lyömäsoittimiin. 

Sirkuspolkka (1942) oli Stravinskyn päähänpistoista kenties erikoisin. Kaikki alkoi puhelinkeskustelusta koreografi George Balanchinen kanssa. Balanchine tiedusteli, haluaisiko Stravinsky tehdä hänelle pienen baletin, kenties polkan.

-Kenelle? Stravinsky kysyi.

-Elefanteille.

-Kuinka vanhoille?

-Hyvin nuorille.

-No hyvä on, Stravinsky vastasi. -Jos ne ovat hyvin nuoria elefantteja, suostun. 

Niinpä huhtikuussa vuonna 1942 New Yorkin Madison Square Gardenissa todistettin tapahtumaa, jossa areenalla marssi 50 röyhelömekkoon puettua elefanttia yhtä monta ballerinaa selässään Stravinskyn musiikin tahtiin. Panos-tuotos -tietoisena säveltäjänä Stravinsky ei kuluttanut Sirkuspolkkaan sydänvertaan. Hän otti jo valmiista teoksistaan pitkiä osia, jätti orkestroinnin David Raksinille ja kirjoitti loppuun vinksahtaneen version Franz Schubertin sotilasmarssista. 

Stravinsky ei itse nähnyt yhtäkään Sirkuspolkan 42 esityksestä. Ehkä niin oli parempi. Pettymys olisi ollut suuri, sillä esiintyjät olivat aikuisia norsuja.

Jaani Länsiö

Fausto Romitelli: Dead City Radio. Audiodrome

”Olen syntymästäni lähtien kylpenyt digitaalisissa kuvissa, synteettisissä äänissä, tuotteissa. Keinotekoinen, vääristynyt, suodatettu – se on nykyihmisen luonto”, sanoi modernin musiikinhistorian yksi omaperäisistä hahmoista, Fausto Romitelli (1963–2004). Hän oli yhtäältä kovasanainen provokaattori, toisaalta utelias tutkija, joka kuolemaansa asti haki paikkaansa musiikissa ja maailmassa. Kulttihahmo, jonka lopullinen potentiaali jäi arvoitukseksi.

Romitelli otti ääripäät omakseen, kuunteli kaikkea, ahmi kirjoja kaikilta aloilta ja pyrki aina tavoittelemaan äänen ideaalia kuin pääteasemaa, jolle hän ei koskaan saapunut. Hän opiskeli Franco Donatonin johdolla, muttei arvostanut tämän tyyliä eikä voinut sietää huomautuksia heidän teostensa yhtäläisyyksistä. Pariisin IRCAMissa hän eksyi kauas lähtökohdistaan innostumalla äänen perusominaisuuksista samaan tapaan kuin spektraalisäveltäjät Tristan Murail ja Gerard Grisey. Pitkin 1990-lukua ja 2000-luvun taitetta Romitelli moukaroi silloin vielä järkkymättömiä musiikkityylien raja-aitoja.

Romitellin kiinnostus yhteiskunnan, median ja yksilön väliseen suhteeseen kulminoituu teokseen Dead City Radio. Audiodrome (2002). Idean hän sai kulttuurifilosofi Marshall McLuhanin kirjasta Medium is the Message (1967). ”Hahmottamamme maailma on luotu eri kanavissa”, Romitelli sanoi. ”Se, mitä näemme ja kuulemme ei ole vain toisintoa, vaan sähköisellä laitteella muokattua ja vahvistettua todellisuutta. Se on korvannut aidot kokemukset.” Audiodromen voi tulkita musiikilliseksi vastineeksi David Cronenbergin tieteiselokuvalle Videodrome (1983).

Audiodrome alkaa lainauksella Richard Straussin Alppisinfoniasta, mutta vuorenhuipun sijasta suunta on syvälle maan alle, keskelle painajaismaisia vääristymiä, epäluonnollisia glissandoja, elektronista häiriötä ja sekavaa puhetta. Teoksen viesti on kirkas: tämä ei ole todellisuus, tämä ei ole luonnollista; sinä olet eksynyt. Älylaitteiden ja ahtaiden ruutujen luoman maailmankuvan aikakaudella Audiodrome koskettaa kipeämmin kuin Romitelli uskalsi kuvitella.

Jaani Länsiö

Igor Stravinsky: Sarja baletista Tulilintu (1910/1919) 
 
Jotkut vain sattuvat olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kuten Igor Stravinsky (1882–1971). Hän oli vielä 25-vuotiaana tuntematon säveltäjänuorukainen, jonka muutamat esitetyt teokset herättivät auttamatta vanhentuneita mielikuvia. Samoihin aikoihin Sergei Djagilev, skandaaleissa ryvettynyt impressaari, oli savustettu Pietarista Pariisiin, ja järjesti siellä suosittuja venäläisen musiikin konsertteja. Vuonna 1909 Djagilev perusti Venäläisen baletin, jonka ydinohjelmistoksi hän etsi vanhaa venäläistä musiikkia, kuten Rimski-Korsakovia ja Tšaikovskia.
 
Vuonna 1910 Djagilev halusi uutta musiikkia venäläislegenda Tulilinnun tarinaan. Ensin hän kääntyi Anatoli Ljadovin puoleen, mikä oli virhe. Tämä kun vain vankisti mainettaan epäluotettavana tilaussäveltäjänä. Kuukausien vitkuttelun työ siirtyi Nikolai Tšerepninille, mutta kun hänkään ei saanut valmista, Tulilintu tupsahti täysin odottamatta Stravinskyn käsiin. Hän teki työtä käskettyä, otti perinteet käyttöön ja imitoi taitavasti opettajansa Rimski-Korsakovin vuolaan romanttista tyyliä; juuri sitä, mitä Venäläiseltä baletilta odotettiinkin. Tulilintu oli välitön menestys. Stravinsky nousi yhdessä yössä tuntemattomuudesta pariisilaisten puheenaiheeksi. Itse Claude Debussykin antoi hyväksyntänsä tulokkaalle: ”Jostainhan se on aloitettava”, hän sanoi. Stravinsky laati baletista konserttikäyttöön kolme versiota, joista tänään kuullaan vuonna 1919 tehty sarja.
 
Tulilintu tapahtuu noita Koštšein puutarhassa, johon prinssi Ivan on eksynyt metsästysretkellään. Ivan on pyydystänyt Tulilinnun, joka tarjoaa vapaudestaan palkkioksi taikasulkaa. Sitä heiluttamalla Tulilintu pyrähtäisi apuun aina tarvittaessa. Ivan rakastuu prinsessaan, mistä rangaistuksena puutarhan hirviöt ja Koštšei hyökkäävät nuorenparin kimppuun. Tulilintu rientää väliin ja tanssittaa noidan kätyreineen tainnoksiin. Ikuiset kiroukset raukeavat ja rakastavaiset saavat toisensa. Musiikissa Tulilinnun pyrähdykset kuuluvat nopeina lurahduksina ja Koštšei kumajaa kohtalokasta kromatiikkaa. Orkesterisarja huipentuu noitien Danse infernaleen, Koštšein kehtolauluun ja vaskikuoron loppuhymniin.
 
Jaani Länsiö

Felipe Lara: Kaksoiskonsertto 

Brasilian Sorocabassa, São Paulon osavaltiossa vuonna 1979 syntynyt Felipe Lara on tuottanut musiikkia niin kamariyhtyeille ja sinfoniaorkesterille, mutta myös elokuviin ja populaarimusiikin käyttöön, mikä lienee perua rock- ja jazz-kitaristina vietetystä nuoruudesta. Vuonna 1999 stipendillä Bostonin Berklee School of Musiciin päässyt Lara on vuodesta 2005 asunut New Yorkissa, ja hän opettaa mm. apulaisprofessorina Berkleessä ja vierailevana opettajana Harvardissa. Hänen tärkeimpiä opettajiaan ovat mm. Louis Karchin ja Tristan Murail, ja hän on saanut ohjausta myös esimerkiksi Kaija Saariaholta, Helmut Lachenmannilta sekä Wolfgang Rihmiltä.

Monissa Laran teoksissa perinteiset muodot asettuvat uuteen valoon tavalla tai toisella. Yhteistilauksena Helsingin kaupunginorkesterille ja Los Angelesin filharmonikoille syntyneessä Kaksoiskonsertossa Lara käsittelee vahvistettuina soittavien solistien sulautumista yhdeksi. Kumpikin solisteista, Claire Chase ja Esperanza Spalding, on tukenut Laran sävellysprosessia alusta asti monessa eri vaiheessa, esimerkiksi kokeilemalla epätyypillisiä soittotapoja sekä muokkaamalla ja valitsemalla äänitteitä. ”Tämä on tuottanut hyvin intiimin, läheisessä yhteistyössä syntyneen, luovan teoksen”, Lara sanoo. 

”Lopullinen päämääräni on tulkita kaksoiskonserton lajityyppiä uusiksi esittäjälähtöisenä teoksena suullisen, improvisoivan, kirjallisen ja elektroakustisten musiikkiperinteiden läpäisemänä. Tämä lähestymistapa korostaa solistien roolia eri lähtökohdista syntyneiden musiikkityylien – laulun, jazzin/kokeellisen ja sinfonisen –  ainutlaatuisina tulkitsijoina. He tuovat yhteiseen neuvottelupöytään tyyliensä toiseuden, pyrkimykset ja vivahteet. Myös ihmisäänen läsnäolo soitinkonserton raameissa on poikkeuksellista; käytän portugalinkielisiä tekstejä, äänteitä ja äännähdyksiä. Nämä ihmisäänen ja soittimen samanaikaisuudesta syntyneet foneemit, konsonantit ja modulaatiot muodostavat monessa kohtaa teoksen musiikillisen kieliopin. Esityksessä ei ole elektroniikkaa, mutta elektroakustinen sävellystapa on vaikuttanut merkittävästi sävellysprosessini taustalla.”

Jaani Länsiö

Taiteilijat

  • Susanna Mälkki

    kapellimestari

  • Claire Chase

    huilu

  • Esperanza Spalding

    laulu ja kontrabasso

Ohjelma

  • 19.00
    Igor Stravinsky

    Sirkuspolkka

  • Fausto Romitelli

    Dead City Radio – Audiodrome

  • Igor Stravinsky

    Tulilintu (1919)

  • Väliaika 25 min

  • 21.00
    Felipe Lara

    Double Concerto

Usein kysyttyä

Voinko ottaa orkesterista valokuvia?

Voit ottaa kuvia ennen konserttia ja konsertin jälkeen. Konsertin ajan toivomme sinun rentoutuvan kuuntelemaan soittoamme. Näin takaat työrauhan meille ja rauhallisen konserttielämyksen muille kuulijoille.

Mistä voin tilata väliaikatarjoilut?

Väliaikatarjoilut voi tilata Restel Tapahtumaravintoloiden myyntipalvelusta puhelimitse 0207624862 tai sähköpostilla ravintolat.musiikkitalo@restel.fi tai Restis-sovelluksesta.
Huomioithan että yli 30 henkilön väliaikatarjoilujen tilaus myyntipalvelusta.

Kuinka pukeudun konserttiin?

Pukeudu niin, että viihdyt. Pukukoodi on vain orkesterilla.

Kuinka voin vaihtaa kausikorttipaikkani?

Kausikorttipaikan voi vaihtaa myynnin alkaessa ostamalla uuden kausikortin vapaana olevista paikoista. Lunastamatta jääneet paikat vapautetaan kertalippumyyntiin kausikorttimyynnin päätyttyä.

Minulla on kausikortti, mutta en pääse konserttiin, mitä teen?

Lipun voi luovuttaa ystävän käyttöön tai lahjoittaa musiikinopiskelijan käyttöön konserttipäivänä klo 15 mennessä p. 09 3102 2700 tai helsinki.philharmonic@hel.fi.