Musta tausta

Rytmi renessanssissa

Rytmi on sidottu moniäänisyyteen.

Rytmi on renessanssissa sidottu läheisesti polyfoniaan, moniäänisyyteen. Monen melodian soidessa yhtä aikaa eri äänillä on usein oma itsenäinen rytminsä. Siksi kaikkien äänten yhteistä rytmiä ei välttämättä ole kuultavissa, eikä musiikissa voi laskea esimerkiksi kolmeen tai neljään. Rytmin sijaan musiikissa on yhteinen pulssi, jonka mukaan kaikki liikkuvat.