article-image

"Amerikkalaisessa musiikissa kiinnostaa tietty epäakateemisuus."

Maineikkaan Klangforum Wien -ensemblen jäsen Joonas Ahonen myös opettaa Grazin musiikkiyliopistossa

Uusi musiikki iski jo 10-vuotiaan Joonas Ahosen (s. 1984) tajuntaan, mutta kun hän teininä pääsi Sibelius-Akatemiaan Tuija Hakkilan ja myöhemmin Liisa Pohjolan oppiin, hän joutui tutustumaan muihinkin musiikin tyylisuuntiin aina varhaisbarokista romantiikkaan. Onneksi, hän muistelee nyt, sillä nykyään Ahonen soittaa mielellään myös klassismin teoksia, ennen kaikkea Beethovenia. Painopiste pysyy silti vahvasti ajassa kiinni. Maineikkaan Klangforum Wien -ensemblen jäsenenä Ahonen myös opettaa Grazin musiikkiyliopiston nykymusiikkiohjelmassa.

Ahosella on yhteistä historiaa Helsingin kaupunginorkesterin kanssa. Kun hän viimeksi esiintyi orkesterin solistina vuonna 2007, hän soitti Mozartin c-molli-konserton, vuonna 2002 hän soitti Maj Lind -kilpailun finaalissa Paul Hindemithin pianokonserton, ja saman vuoden itsenäisyyspäivänä Einar Englundin ensimmäisen konserton. Tänä iltana Ahonen esittää ensimmäistä kertaa George Gershwinin pianokonserton. Uudemman musiikin säveltäjistä Ahonen onkin profiloitunut erityisesti amerikkalaisiin, kuten Conlon Nancarrow’iin, Morton Feldmaniin ja etenkin Charles Ivesiin, jonka teoksia hän on myös levyttänyt BIS-yhtiölle. Amerikka-keskeisyys on silti sattumaa, mutta yhteisiäkin nimittäjiä löytyy.

”Amerikkalaisessa musiikissa kiinnostaa tietty epäakateemisuus. Verrataan vaikka aikalaisia Charles Ivesia ja Arnold Schönbergiä. Tietenkään se ei ole mustavalkoista, mutta tuntuu, että Euroopassa on oltu tietoisempia omasta asemasta musiikinhistoriallisessa jatkumossa. Gershwin ei juuri liene vaivannut päätään viitekehyksillä, vaan on antanut pianokonserttonsa estoitta piirtyä 1920-luvun Yhdysvaltojen soivaksi kuvaksi”, Ahonen kertoo.

Pianistin suhtautuminen konserttosoittamiseen ei muutu, vaikka Gershwinin tyyli noudattaa eurooppalaisen perinteen lisäksi jazzia. ”Tietenkin jazzmusiikin tuntemus on eduksi, mutta konserton stemma on niin sanotusti läpikirjoitettu. Vapaudet, joita voi halutessaan ottaa, ovat periaatteessa saman tyyppisiä kuin vaikkapa Mozartin konsertoissa.”

Seuraa Joonas Ahosta Twitterissä: @ahonenjoonas

Jaani Länsiö

 

15.3. klo 19 Musiikkitalo
Leningrad, New York

klo 18.15. Taiteilijatapaaminen - Jukka-Pekka Saraste

Jukka-Pekka Saraste, kapellimestari
Joonas Ahonen, piano
 
George Gershwin: Pianokonsertto
Dmitri Šostakovitš: Sinfonia nro 4
 
Suoran lähetyksen konsertista voit katsoa alta.