article-image

Anton Bruckner: Sinfonia nro 9

Brucknerin kädenjälki kuuluu kaikkialla: tekstuuri on paksua, huipennukset rakentuvat hitaasti kytevinä räjähteinä, vaskipuhaltimien joukkovoimat jyräävät vyöryinä. 

Anton Brucknerin (1824–1896) elämästä ei saa suurmiehen tarinaa. Wieniläisten keskuudessa hän sijoittui jonnekin maalaistollon ja kylähullun välimaastoon, sairaalloisen pedantiksi hahmoksi. Kävelyillään hän piti lukua ikkunoista ja tiilenpäistä ja tilastoi jokaisen säveltämänsä tahdin. Hän oli häntäheikki, ja lainkaan liioittelematta arkkiversio ihmistyypistä, joka ei koskaan sano ei – toisin kuin ne monet naiset, joita hän turhaan kosi. Erityisesti häntä kiehtoi kuolema: työhuoneessaan hänellä oli valokuva elottomasta äidistään, ja kun Beethovenin hauta avattiin, hän kiiruhti paikalle suudellakseen tämän kalloa. Se kiellettiin.

Sinfonioitaan Bruckner työsti vuosikausia samalla kun muokkasi jo valmiiksi julistamiaan teoksia. Heti kahdeksannen sinfonian jälkeen hän ryhtyi tekemään seuraavaa, mutta sairastelu vei voimia. ”Yhdeksännestä tulee mestariteokseni. Rukoilen Jumalaa, että ehdin saada sen valmiiksi”, hän sanoi. Vielä yhdeksän vuoden jälkeen sinfonia odotti keskeneräisenä, ja keskeneräiseksi se myös jäi. Finaalia hän luonnosteli sadoilla tahdeilla, mutta valmiiksi tuli vain kolme osaa, ja sellaisena sitä useimmin esitetään huolimatta tutkijoiden ja Brucknerin oppilaiden täydennyksistä.

bruckner_1824-1896_um_1890_c_anton_huber_1852-1936.jpg

Viimeisessä sinfoniassaan Bruckner siirtyy kohti uudenlaista sointukäsitystä, joka tuli vapauttamaan riitasoinnut lopullisesti 1900-luvun alussa. Sävellajien suhteetkin kulkevat nyt uusia reittejä, mikä tekee soinnista edellisiä sinfonioita ankaramman, ja silti Brucknerin kädenjälki kuuluu kaikkialla: tekstuuri on paksua, huipennukset rakentuvat hitaasti kytevinä räjähteinä, vaskipuhaltimien joukkovoimat jyräävät vyöryinä. Symbolinen kuolonkohtaus koetaan noin tunnin kohdalla, kun jatkuvasti leposijaansa hakevan hitaan osan huippukohtaa seuraa äkillinen tyhjyys ja pitkällisesti rakentuva E-duurisointu kuin pilviin kurottava katse.

Kuolinpäivänänään Bruckner luonnosteli finaalia pianon ääressä ja jätti lounaan ja kävelylenkin väliin. Valitteli kylmyyttä. Viimeisinä sanoinaan hän ei lausunut kuolemattomia viisauksia tai antanut ohjeita sinfoniansa viimeistelemiseksi. Hän pyysi kodinhoitajaansa keittämään teetä. 
Jaani Länsiö
 

 
Gianandrea Noseda, kapellimestari
 
Luigi Dallapiccola: Partita
Anton Bruckner: Sinfonia nro 9
 
Kapellimestari Gianandrea Nosedan ja BBC Philharmonic -orkesterin Beethoven-konserttitaltioinneille kertyi BBC:n sivuilla viikon aikana ennätysmäiset 1,4 miljoonaa latausta vuonna 2005. Nosedalla on maine kapellimestarina, jonka radikaalit tulkinnat pakottavat kuulijat tuttujen konserttiklassikoiden henkiseen ja emotionaaliseen uudelleenarviointiin. Asetelma kapellimestarin Helsingin-konsertissa onkin herkullinen: Noseda tekee täällä Bruckner-debyyttinsä. Alkusoittona kuullaan Dallapiccolan läpimurtoteos, alkukantaisista sävelvarastoista ammentava Partita.
 
((o)) HKO Screen