Romersk karneval

Ons 11/09/2019 19:00 - 21:00
Biljetter: 46.00-9.50 €

Presentation

Inga stora gester och absolut ingen tävlingsmentalitet – endast stilla styrka och dignitet. Nelson Freire debuterade år 1944 då han var fyra år gammal och är en av sin generations största pianister. Ett uruppförande av Lotta Wennäkoski sätter lyssnarens öron på helspänn. Beställningsverket är det första i serien Helsingfors-variationer, ett projekt som startade i samband med Finlands 100 -årsjubileum. Sex tonsättare hämtar sin inspiration ur ett finländskt verk som är komponerat före 1945. 

Susanna Mälkki

Helsingissä syntynyt ja nuoruutensa asunut Susanna Mälkki on kasvanut Helsingin kaupunginorkesterin säestyksellä. Pienenä hän istui orkesterin konserteissa perheensä kanssa, ja nuorena musiikinopiskelijana seurasi tarkasti orkesterimuusikoiden ammattitaitoa ja nautti maailman parhaiden solistien esiintymisistä. Vuonna 2004 hän pääsi ensimmäistä kertaa johtamaan orkesteria, jonka 13. ylikapellimestarina hän aloitti syksyllä 2016.

Mälkin tie kapellimestariksi on kulkenut Sibelius-Akatemian ja Tukholman Edsberg-instituutin selloluokkien kautta. Hän voitti kansalliset Turun sellokilpailut ja nousi Göteborgin sinfoniaorkesterin soolosellistiksi, mutta jo nuorena kytemään jäänyt innostus orkesterinjohtamiseen ohjasi häntä koko ajan kohti kapellimestariopintoja.

Mälkin ensikosketus orkesterinjohtamiseen tuli Tukholmassa orkesterisoitinten opiskelijoista kootun pienyhtyeen kapellimestarina. Toisen kerran Mälkki johti koulun kamariorkesteria Ruotsin radion sinfoniaorkesterin silloisen ylikapellimestarin Esa-Pekka Salosen seuratessa vierestä. Tunne todellisen intohimon löytymisestä oli sinä hetkenä kirkas ja on sitä edelleen. 

Mälkin läpimurto tapahtui vuonna 1999 Helsingin juhlaviikoilla, ja ensimmäisen vakiokiinnityksensä hän sai Stavangerin orkesterin musiikillisena johtajana. Maineikkaan nykymusiikkiorkesteri Ensemble Intercontemporainin taiteellisena johtajana (2006–2013) hän vakiinnutti nimensä aikamme musiikin syvällisenä tulkkina. 

Mälkki on johtanut maailman parhaita orkestereita, kuten kaikkia USA:n Big Five -orkestereita, Amsterdamin Concertgebouw’ta, Berliinin filharmonikkoja ja Lontoon sinfoniaorkesteria sekä vieraillut oopperataloissa aina New Yorkin Metropolitanista ja Pariisin oopperasta Milanon La Scalaan ja Wienin valtionoopperaan. Syksyllä 2017 hän aloitti Los Angelesin filharmonikoiden päävierailijana. Musical America -lehti valitsi Mälkin vuoden kapellimestariksi 2017.

Nelson Freire

Kaakkois-Brasiliassa, Boa Esperançassa syntynyt Nelson Freire (s. 1944) aloitti pianonsoiton kolmevuotiaana matkimalla isosiskonsa soittamia sävelmiä, ja vain neljävuotiaana hän esiintyi ensimmäistä kertaa soittamalla Mozartin A-duuri-sonaatin turkkilaisine marsseineen. Lapsen kyvyt eivät puhkea kukkaansa ilman täydellisesti sopivaa opettajaa, mutta Freirellä oli juuri sellainen. ”Olin onnekas, että tapasin jonkun merkittävän. Kuten kaikki elämässä, musiikki elää rakkaudesta – ehkä se johtuu horoskooppimerkistäni, olen vaaka, joka on kuulemma rakkauden merkki – niin, rakastin opettajaani hyvin paljon ja olisin tehnyt mitä ikinä hän keksi pyytää”, Freire muisteli vuonna 2017 Euronewsille. Hänen opettajansa Brasiliassa olivat Nise Obino ja Lucia Franco.

Freire esitti vain 12-vuotiaana Ludwig van Beethovenin viidennen konserton Rio de Janeiron pianokilpailussa sijoittuen seitsemänneksi, minkä jälkeen hänelle myönnettiin stipendi Wieniin.

Hänen kansainvälinen uransa alkoi jo 60-luvulla. Ensin hän voitti vuonna 1964 Lissabonin Vianna da Motta kilpailun ja seuraavaksi Dinu Lipatti -mitalin Lontoossa. Soitettuaan 24-vuotiaana konsertin New Yorkissa arvostelija julisti Freiren kuuluvan aikakauden kiehtovimpiin pianisteihin, ja tämän todettuaan lisäsi: minkä tahansa aikakauden. 

Freire on siitäkin poikkeuksellinen taiteilija, että hän antaa haastatteluja vain harvoin eikä silloinkaan juuri koskaan puhu itsestään. Hänen maineensa onkin rakentunut yksinomaan musiikin ehdoilla. Levy-yhtiö Decca, jolle Freire nykyään levyttää, kutsui häntä pitkään ”pianon parhaiten varjelluksi salaisuudeksi”, sillä häntä saattoi kuulla lähinnä konserteissa ja radiointien kautta. Freire aloitti levyttää ahkerammin vasta 1990-luvulla. Sittemmin hän on saanut oman albuminsa myös Philipsin vuonna 1999 julkaisemaan kahdensadan levyn kokoelmaan Great Pianists of the 20th Century. Beethovenin neljättä konserttoa hän on soittanut tänä vuonna mm. Amsterdamin Concertgebouw’n ja Monte Carlon orkestereiden solistina.

Jaani Länsiö

Hector Berlioz: Rooman karnevaali, alkusoitto

Vuonna 1830 Pariisin konservatorissa opiskeleva Hector Berlioz (1803-1869) voitti Rooman palkinnon ja sai mahdollisuuden asua kaksi vuotta Rooman Villa Medicissä. Berlioz ei kuitenkaan kauan viihtynyt ikuisessa kaupungissa. Hän alkoi tehdä patikkaretkiä Italian maaseudulla, jossa hän yöpyi majataloissa ja kuunteli talonpoikien musisointia. 

Muistelmissaan Berlioz pilkkaa Italian korkeakulttuuria: oopperatalot ovat täynnä surkeita laulajia ja Michelangelon freskot ovat tylsät. Renessanssitaiteilija Benvenuto Cellinin (1500-1571) – osittain valheelliset – muistelmat tekivät kuitenkin niin syvän vaikutuksen, että Berlioz vuonna 1834 alkoi säveltää oopperaa erään muistelmien episodin pohjalta. 

Benvenuto Cellini sai ensi-iltansa Pariisissa syksyllä 1838. Vastaanotto oli fiasko. Kapellimestari François Habeneck ei ollut tajunnut musiikista yhtään mitään eikä osannut johtaa sitä oikein. Yleisö piti tarinaa pitkäveteisenä ja buuasi aarioille. Berliozille ilta oli paha nöyryytys. Kun Franz Liszt johti oopperan uuden version Weimarissa vuonna 1852 vastaanotto oli jo paljon parempi, mutta teosta esitetään edelleen todella harvoin. 

Tällä välin, vuonna 1843, Berlioz oli muokannut oopperan musiikista itsenäisen orkesterialkusoiton 

Rooman karnevaali. Alkusoitto sisältää oopperan karnevaali-kohtauksen räiskyvää musiikkia, sekä pitkät jaksot päähenkilöiden, Cellinin ja Teresa Balduccin rakkausmusiikista. Berlioz johti itse alkusoiton kantaesityksen Pariisissa 3.2.1844. Värikäs ja soittajille virtuoosinen sävellys sai valtavat aplodit. Poistuessaan lavalta Berlioz näki sattumalta Habeneckin, miehen joka oli tärvellyt Benvenuto Cellinin ensi-illan. Berlioz meni oitis tämän luo ja heitti: ”Tällä tavalla musiikkiani pitää johtaa.” 

Christian Holmqvist 

Ludwig van Beethoven: Pianokonsertto no 4 G-duuri op. 58

Muutettuaan Wieniin Ludwig van Beethoven (1770-1827) alkoi luoda uraa pianisti-säveltäjänä. Kun yhä paheneva kuurous alkoi tehdä tuhojaan hän keskittyi säveltämiseen. Beethovenin viimeinen esiintyminen pianistina tapahtui maratonkonsertissa Wienissä 22.12.1808. Tässä tilaisuudessa häneltä kantaesitettiin sinfoniat 5 ja 6 sekä Kuorofantasia. Ohjelmaan kuului myös mm. kaksi osaa C-duurimessusta, sekä saman vuoden marraskuussa kantaesitetty neljäs pianokonsertto (G-duuri, op. 58). Lisäksi Beethoven improvisoi pianolla.

Musiikinhistoriassa legendaariseksi muodostunut tilaisuus oli kuulijoille melkoinen haaste. Noin neljän tunnin ajan kuultiin kylmässä, surkeasti lämmitetyssä salissa valtava määrä uutta musiikkia. Myös orkesterin soittajat ja kuoron laulajat olivat tiukilla. Koska harjoitusaika oli jäänyt vähäiseksi, esitysten taiteellinen taso oli mitä oli. Uusista teoksista kuitenkin esimerkiksi G-duuri-konsertto sai hyvän vastaanoton. Se vaipui silti nopeasti unohduksiin, sillä Beethovenin musiikin dramaattista ilmaisua arvostavat romantikot eivät innostuneet teoksen lyyrisestä ja intiimistä ilmeestä. Felix Mendelssohn tosin esitti konserttoa useasti, mutta se on silti vasta myöhemmin saanut itsestään selvän asemansa solistien ohjelmistoissa. 

Ensimmäinen osa (Allegro moderato) avaa aikaansa nähden radikaalisti. Piano soittaa lyhyen soolon. Kun orkesteri heti toistaa soolon teeman, sävellaji on yllättäen H-duuri eikä G-duuri. Sonaattimuotoisessa osassa vuorottelevat briljantit ja alakuloiset sävyt. Loppupuolelle sijoittuu solistin kadenssi.

Arvoituksellinen toinen osa (Andante con moto) käsittää ainoastaan 72 tahtia joiden aikana piano ja orkesteri käy intensiivistä dialogia. Joskus väitetään Beethovenin inspiraation lähteenä tässä olleen Orfeus-myytti. Mutta mikään ei todista osan kuvaavan raivottarien (orkesteri) edessä seisovaa Orfeusta (pianisti). Tauotta seuraava finaali (Vivace) on raikkaan tanssillinen rondo.

Christian Holmqvist

Robert Schumann: Alkusoitto, scherzo ja finaali E-duuri op. 52

Vuoden 1841 aikana Robert Schumann (1810-1856) osoitti erityistä mielenkiintoa orkesterimusiikin säveltämistä kohtaan. Hän kirjoitti B-duuri-sinfonian (Kevät-sinfonian, op. 38) jonka kantaesitys samana vuonna oli suuri menestys, sekä d-molli-sinfonian, josta hän kymmenen vuotta myöhemmin teki uuden version (op. 120). Hän sävelsi myös Fantasian pianolle ja orkesterille, josta myöhemmin tuli a-molli-pianokonserton ensimmäinen osa. Lisäksi syntyi kolmiosainen Sinfonietta orkesterille. Schumannin alkuperäinen ajatus oli ollut tehdä siitä sinfonia, mutta hän hylkäsi nopeasti idean koska teoksesta puuttui perinteiseen sinfoniaan kuuluva hidas osa. Teos valmistui runsaassa kuukaudessa kevään aikana.

Ennen kantaesitystä Leipzigissa 7.12.1841 Ferdinand Davidin johdolla Schumann antoi Sinfoniettalle uuden otsikon Alkusoitto, scherzo ja finaali E-duuri (op. 52). Teos sai hyvin laimean vastaanoton ja etenkin finaalia kritisoitiin rankasti. Schumann oli itse teokseensa hieman tyytymätön ja teki siitä uuden version joka sai kantaesityksensä Dresdenissä 4.12.1845. Yleisö ja kriitikot eivät nytkään pitäneet kuulemastaan. 

Schumannin orkesterisävellyksistä Alkusoitto, scherzo ja finaali E-duuri on yksi harvemmin esitetyistä. Tämä on sikäli outoa, että se sisältää aivan samaa sekä runollisen että dramaattisen romanttista ilmaisua kuin hänen muut teoksensa. Schumann korosti musiikin luonteen olevan valoisa ja ystävällinen: ”Sävelsin teoksen ollessani hyvällä tuulella”. Tämän huomaa jo Alkusoitosta (Andante con moto - Allegro), joka parista mollijaksosta huolimatta tulvii valoa. Scherzo (Vivo) on Beethovenin villien scherzojen kiltti pikkuserkku. Finaali (Allegro molto vivace) uhkuu tarmoa ja optimismia. 

Christian Holmqvist 

Konstnärer

  • Susanna Mälkki

    dirigent

  • Nelson Freire

    piano

Program

  • 19.00
    Hector Berlioz

    Karneval i Rom, uvertyr

  • Ludwig van Beethoven

    Pianokonsert nr 4

  • Paus 25 min

  • Lotta Wennäkoski

    Om fotspår och ljus (uruppf.)

  • 21.00
    Robert Schumann

    Uvertyr, scherzo och final op. 52.

Ofta frågat

Kan jag fotografera orkestern?

Du får ta bilder före konserten och efter konserten. Då konserten pågår önskar vi dock att du lyssnar på musiken. På så sätt garanterar du musikerna arbetsfrid och stör inte heller de övriga konsertbesökarna.

Var kan jag beställa pausservering?

Pausserveringen kan beställas från Restels försäljningstjänst med telefon 0207624862 eller email ravintolat.musiikkitalo@restel.fi eller från Restis. Notera att beställning av pausservering för över 30 personer sker via försäljningstjänsten.

Måste jag klä upp mig då jag kommer på konsert?

Endast orkestern har dräktkod. Du får klä dig så att du trivs bäst.

Hur kan jag byta ut min säsongkortsplats?

Säsongkortsplatsen kan bytas ut då försäljningen inleds genom att du köper ett nytt säsongkort till en plats som är ledig. Platser som inte har lösts ut säljs som engångsbiljetter då försäljningen av säsongkorten har avslutats.

Jag har ett säsongkort men kan inte komma på konsert, vad göra?

Biljetten kan skänkas åt en vän, eller ges i gåva åt en musikstuderande genom att senast kl. 15 under konsertdagen ringa tel. 09 3102 2700 eller sända mail till helsinki.philharmonic@hel.fi.