Kotikaupunkikiertue Vuosaaressa ja Kannelmäessä

Historia

Joulukuun 2019 alussa HKO teki kauan kaivatun kotikaupunkikiertueen. Vuotalossa ja Kannelmäen kirkossa soitettujen konserttien jälkeen orkesteri palasi Musiikkitaloon 8. joulukuuta juhlistamaan  Sibeliuksen syntymäpäivää ja Suomalaisen musiikin päivää ja esitti kiertueohjelmiston täydelle salille. HKO:n muusikot soittivat kiertuekonsertit poikkeuksellisesti ilman kapellimestaria keskittyen keskinäiseen kuunteluun ja vuorovaikutukseen. 

Kiertuekonserttien kulmakivenä oli Jean Sibeliuksen kolmas sinfonia, jonka HKO kantaesitti säveltäjän itsensä johtamana vuonna 1907. Historiallista juhlaresonanssia kiertueohjelmistoon lisäsi myös Sibeliuksen Kuusi humoreskia, joiden kantaesityksestä oli kulunut 100 vuotta. Humoreskien viulusolistina kotikaupunkikiertueella oli vuoden 2005 Sibelius-kilpailun voittaja Alina Pogostkina.