Orkesterisota syttyy
Filharmonisen seuran kunnallistaminen oli esillä vuonna 1912, kun vuonna 1911 oli orkesterin valtionavustus lakkautettu 2. sortokauden takia. Kunnallistamishanke kuitenkin kaatui ja raha-asiat olivat edelleen pielessä. Helsingin kaupunki päätti kuitenkin tukea taloudellisesti musiikkilautakunnan päättämää ”jotain musiikkiyhdistystä tai yksityistä tahoa”.
Kajanuksen orkesterin sijaan musiikkilautakunta kuitenkin myönsi tukensa Georg Schnéevoigtille, joka nimitettiin johtamaan uutta orkesteria, Helsingin sinfoniaorkesteria. Kajanus sivutettiin eikä häntä edes pyydetty orkesteriin mukaan. Tähän syinä olivat yleinen lynkkausmieliala Kajanusta kohtaan sekä ruotsinmielisten ja suomenmielisten väliset ongelmat. Taustalla oli myös Kajanuksen itsenäisesti suorittama matka Pietariin orkesterin rahatilanteen parantamiseksi – matka koettiin nimittäin erityisesti lehdistön piirissä epäisänmaalliseksi.
Tästä käynnistyi niin sanottu orkesterisota Helsingissä. Schnéevoigt kritisoi tylysti Kajanuksen orkesteria lehdistölle: ”- - toisen viulun soittajista vain yksi osaa jotenkuten soittaa, kun taas alttoviuluista ei ainoakaan”. Filharmonisen orkesterin soittajat ja kannattajat seisoivat kuitenkin Kajanuksen takana. Schnéevoigtille tuli melkoisena yllätyksenä, kun useat orkesterilaiset kieltäytyivät siirtymästä hänen orkesteriinsa ja Filharmoninen orkesteri ilmoitti jatkavansa toimintaa vastoinkäymisistä huolimatta.
Musiikkilautakunta hermostui ja sen jäsenet erosivat lautakunnasta näiden riitaisuuksien tähden. Samaan aikaan nimekkäät suomalaiset musiikkialan toimijat, muun muassa Heino Kaski, Leevi Madetoja ja Toivo Kuula, paheksuivat äänekkäästi Kajanuksen syrjäyttämistä. Myöhemmin laajempikin allekirjoittajien joukko yhtyi paheksuntaan itsensä Jean Sibeliuksen johdolla.
Filharmoninen orkesteri jatkoi siis toimintaansa, mutta Kajanus jättäytyi ristiriitaisuuksista johtuen väliaikaisesti pois kapellimestarin tehtävistä, pestaten itselleen kaksi varajohtajaa, Toivo Kuulan ja Leevi Madetojan.
Taloudellisia ongelmia helpottaakseen Filharmoninen orkesteri keräsi rahaa järjestämällä syksyllä 1912 Suur Arpajaiset, joiden palkinnoksi oli saatu mm. Gallen-Kallelan, Halosen, Järnefeltin, Stigellin ja Sailon maalauksia sekä veistoksia.
Lopulta sekä Kajanuksen että Schnéevoigtin johdolla perustettiin täysikokoiset sinfoniaorkesterit – Schnéevoigtin orkesteri koostui isoilta osin ulkomaalaisista soittajista. Kajanuksen orkesteria kutsuttiinkin Kotimaiseksi Orkesteriksi ja Schnéevoigtin orkesteria Helsingin sinfoniaorkesteriksi.
Orkesterisota sai syksyllä 1912 koomisiakin piirteitä, sillä nyt yleisölle oli tarjolla kahden eri orkesterin konsertit. Orkesterit kilpailivat ohjelmistollaan: jos toinen otti jotain ohjelmistoon, otti toinenkin. Tilanne tuntui 150 000 asukkaan kaupungissa mielettömältä ja sen ajateltiin ratkeavan itsestään tavalla tai toisella. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Lähteet: Einari Marvia & Matti Vainio – Helsingin kaupunginorkesteri 1882–1982