Pierre-Laurent Aimard

Aimard & Schönberg

Pe 03/12/2021 19:00 - 21:00
9.50€
46.00€

Esittely

Antonín Dvořák kirjoitti kahdeksannen sinfoniansa juhlistamaan hänelle vuonna 1889 myönnettyä jäsenyyttä Tšekin tiede-, kirjallisuus- ja taideakatemiassa. Lisää akateemista tähtipölyä sinfonian päälle satoi seuraavana vuonna, kun Dvořák johti sen Englannissa salatuaan Cambridgen yliopiston kunniatohtorin arvonimen. Akateemisen juhlaprotokollan leimaamasta alkutaipaleestaan huolimatta sinfonia on jäykistelemätön ja luonteva, yksi säveltäjänsä ihastuttavimmista.

 

Susanna Mälkki 

Susanna Mälkki on sukupolvensa arvostetuimpia kapellimestareita maailmassa. Hän on Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari vuodesta 2016 ja Los Angelesin Filharmonikkojen päävierailija vuodesta 2017, ja työskentelee näiden lisäksi jatkuvasti maailman huippuorkestereiden kanssa, josta mainittakoon esimerkiksi Berliinin filharmonikot, Münchenin filharmonikot, Baijerin radion sinfoniaorkesteri, Amsterdamin Concertgebouw-orkesteri, Lontoon sinfoniaorkesteri LSO, New Yorkin filharmonikot ja kaikki muutkin USA:n nk. Big 5” -orkesterit. Oopperan alalla kiinnitykset ovat säännöllisesti maailman merkittävimmissä oopperataloissa, kuten Milanon La Scala, New Yorkin Metropolitan -ooppera, Wienin valtionooppera ja Pariisin ooppera. Vuosina 2006-2013 Mälkki toimi Pierre Boulezin kutsusta Ensemble intercontemporainin taiteellisena johtajana Pariisissa ja on johtanut useita aikamme tärkeimpien säveltäjien teosten maailmankantaesityksiä. 
 
Susanna Mälkki aloitti muusikonuransa sellistinä voittaen Turun sellokilpailut 1994 ja toimi kolme vuotta Göteborgin sinfoniaorkesterin vuorottelevana soolosellistinä. Hänet on palkittu mm. Pro Finlandialla sekä Ranskan Légion d’honneur -kunniamerkillä.  

www.susannamalkki.com 

 

Pierre-Laurent Aimard

Pierre-Laurent Aimard (s. 1957) kuuluu niihin muusikoihin, joiden pitkäjänteinen työ ja laaja-alainen toimintasäde on jättänyt lähtemättömän jäljen aikamme äänimaailmasta niin uusien sävellysten kuin ympäri maailmaa leviävien ensilevytysten avulla.

Aimard on luonut mainetta erityisesti 1900-luvun musiikin tulkitsijana. Tätä ovat vankistaneet läheiset suhteet esimerkiksi Pierre Bouleziin, György Ligetiin, Karlheinz Stockhauseniin ja muihin uuden musiikin jättiläisiin. Arnold Schönbergin konserton hän on esittänyt esimerkiksi Berliinin filharmonikoiden solistina vuonna 2011, ja tuolloin hän kertoi siitä näin:

”Schönbergin konsertto on outo, hyvin myöhäinen teos. Se on aitoa dodekafonista Schönbergiä. Sen musiikillinen inspiraatio on varsin wieniläinen, kuten ensiosan valssissa. Se on ekspressiivinen, surullinen ja traaginen, kuten sen kolmas osa. Ja ehkä vähän ironinen, luonteeltaan vaihteleva, kuten neljäs osa. Mutta sen toinen osa, fantastinen scherzo, on lyhin ja sisältää parasta Schönbergiä. Siinä on yllättäviä ja vaihtelevia kontrasteja, ja uhkaavia, synkkiä, räjähdyksiin johtavia hetkiä. Tämänkaltainen ahdistunut sirpaleisuus paljastaa mahtavan, ekspressionistisen kauden Schönbergin.”

Aimardin uran tärkeimpiin palkintoihin kuuluvat mm. Grammy-palkinto vuonna 2005, Gramophone-palkinto vuonna 2017 sekä maailman suurimpiin musiikkipalkintoihin kuuluva, ”musiikin Nobeliksi” kutsuttu Ernst von Siemens Musikpreis vuonna 2017.

Jaani Länsiö

 

Karol Szymanowski: Konserttialkusoitto op. 12 

Siinä missä Frédéric Chopin johdatteli Puolan musiikkityylin kohti eurooppalaista romantiikkaa, Karol Szymanowski (1882–1937) saatteli sen osaksi 1900-luvun nopeasti avautuvaa maailmaa. Puolalaisen modernismin isäksi kutsutun säveltäjän varhaistuotanto vannoo silti vahvasti Chopinin nimeen, mutta ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä syttynyt kiinnostus modernismiin toi Szymanowskin teoksiin sekä ulkoeurooppalaista eksotiikkaa että ennen kuulumattomia harmonioita.    

Konserttialkusoitto (1905/1913) on on Szymanowskin ensimmäinen orkesterikappale. Se valmistui hänen lopetellessa opintojaan kunnianhimoisena, Länsi-Eurooppaan kurkottavana keltanokkana. Konserttialkusoitto on häpeilemättömän saksalaistyylinen, Richard Straussin Don Juan -sävelrunolle syvään kumartava avauskappale. Ihannointia ei katsottu vain hyvällä: kansallista identiteettiään hamunneessa, seuraavaa Chopinia etsiskelleessä Puolassa rajan taakse katsomista pidettiin jopa häpeällisenä. Nuori Puola -yhdistyksen järjestämän kantaesityksen alla Szymanowski maalailikin mielessään, kuinka kriitikot poistuvat konserttisalista pidätellen kirosanoja sinisiksi värjäytyneillä huulillaan”. Vaikka säveltäjän myöhempi, nationalistinen varhaismodernismi loistaa teoksessa poissaolollaan, Konserttialkusoiton käsityötaitoa ja orkestraalisten erikoistehojen kekseliästä hyödyntämistä ei voi kiistää. On ilmeistä, että uusiessaan teosta vuonna 1913 kustantajaa varten Szymanowski hioi nimenomaan orkestraatiota.  

Objektiivisesta nimestään huolimatta teoksen taustalla on ohjelmallinen teksti, Szymanowskin ystävän Tadeusz Micińskin (1873-1918) kirjoittama runo. Johdatan teidät Aurora Borealisin maille käyrätorvien äänillä / ja tahrin uhrialttarin verellä / ja valan teidät, ihmiset, puolijumaliksi / villillä sydämen laululla lumoan teidät / ja annan käsiinne ukkosen – ja kotkan. 

 

Arnold Schönberg: Pianokonsertto op. 42

Itävaltalaista Arnold Schönbergiä (1874–1951) pidetään niin sanotun dodekafonian eli 12-sävelmusiikin isänä. Vaikka jo häntä ennen oli teoretisoitu eri sävellystekniikoita sävellajien murtamiseksi, nimenomaan Schönbergin kirjoitukset kaikkien 12 sävelen tasavertaisesta käyttämisestä ovat nousseet koko 1900-luvun eurooppalaisen musiikin tärkeimmiksi opinkappaleiksi. Alban Bergin ja Anton Webernin kanssa muodostamaansa Wienin toista koulukuntaa pidetään yhtenä viime vuosisadan merkittävimmistä musiikillisista liikkeistä.

Schönbergin ja hänen seuraajiensa musiikkia leimaa järjestelmällisyys, pyrkimys objektiivisuuteen ja tunne jokaisen sävelen ja jopa esityksen täydellisestä kontrolloimisesta. Vanhemmiten Schönberg tosin pehmeni palaamalla 1800-luvun juurilleen, mutta hänen seuraajansa riisuivat musiikkia yhä pelkistetympään suuntaan. Näitä saksalaisperäisiä kehityssuuntia psykohistorioitsijat ovat tulkinneet tiedostamattomana vastareaktiona maailmansotien aiheuttamaan kaaokseen ja käsittelemättömiin tunnekuohuihin.

Pianokonsertto op. 42 (1942) on Schönbergin myöhäisimpiä teoksia. Se noudattaa perinteistä dodekafoniaa, joskin säveltäjän vaivihkainen paluu romantiikan tunneilmaisuun kuplii jo pinnan alla – musiikki tuntuu ajoittain kallistuvan jopa sävellajeihin, joskin vain hetkeksi kerrallaan. Schönberg myös luonnosteli jokaiseen osaan sen tunnelmaa kuvaavan moton – ”Elämä oli niin helppoa… yhtäkkiä viha purkautui… vakava tilanne luotiin… mutta elämä jatkuu”. Lopullisesta versiosta hän poisti kaikki jäljet tarinallisuudesta. Moinen sentimentaalisuus ei ollut modernistille sopivaa.

Konserton neljä osaa soitetaan ilman osien välisiä taukoja. Vaikka modernistinen tunnekylmyys saattaa peittää musiikin selvimpiä karaktereja, osien luonteet ovat vanhat ja tutut: valssi, scherzo, adagio ja rondo. Teos on omistettu pianistille ja tv-tähdelle Oscar Levantille, joka opiskeli Schönbergin johdolla ja toivoi tältä pianoteosta itselleen. Kantaesityksen helmikuussa 1944 New Yorkin NBC:n Studioilla soitti modernistien vakiopianisti Eduard Steuermann ja Leopold Stokowski johti NBC Symphonya.

 

Antonín Dvořák: Sinfonia nro 8 G-duuri

Antonín Dvořákin (1841–1904) ura sinfonikkona käynnistyi hitaasti. Kaksi ensimmäistä sinfoniaa syntyivät jo 1860-luvun alussa, mutta niitä ei voi pitää onnistuneina – eikä niitä säveltäjän elinaikana todennäköisesti esitettykään. Kolmas ja neljäs sinfonia valmistuivat Dvořákin läpimurron kynnyksellä 1873 ja ennakoivat tulevia brahmsilaisia tehoja, mutta vasta sinfonia nro 6 (julkaisuaikanaan sinfonia nro 1) ansaitsi paikkansa kaanonissa. Tähän myös huipentui Dvořákin slaavilainen kausi, joka sai nyt antaa tietä yleiseurooppalaisille vaikutteille. Seitsemäs sinfonia (1885) oli jo avoin rakkauskirje Brahmsin saksalaiselle tyylille, jolla Dvořák tavoitteli kansainvälisempää yleisöä ilmeisesti kustantajansa toiveesta. Vaihe jäi lyhytikäiseksi. Yhdeksäs sinfonia taas hyppäsi sivuraiteille amerikkalaisuudellaan.

Lähimmäksi autenttista böömiläistyyliä Dvořák pääsee sinfoniassa nro 8 G-duurissa (1889). Siinä ei kuulu pisaraakaan raskaasta saksalaisesta painolastista, jonka tuskanhuudot sävyttävät seitsemättä sinfoniaa. Teos valmistui keskellä kauneinta kesää ja idyllistä maaseutua, Prahan pohjoispuolella Vysokán kylässä. Sävellystyön lomassa Dvořák teki pitkiä kävelylenkkejä metsäpoluilla ja tutustui paikalliseen elämäntyyliin. Linnunlaulut, luontoäänet ja maalaistanssit siirtyivät sinfoniaan lähes sellaisinaan. ”Melodiat vain tulvivat päähäni!” Dvořák on kertonut.

Sinfonia tuntuu levittävän positiivisuuden ja huolettomuuden ilosanomaa silloinkin, kun musiikki kääntyy kohti mollin sävyjä. Ensiosa Allegro con brio alkaa mollissa, mutta kääntyy pian duuriin linnunlauluaiheilla ja tansseilla. Pastoraalimaisessa Adagiossa duuri ja molli limittyvät sulavasti toistensa lomaan. Scherzo on katkeransuloinen valssi, josta on tullut yksi Dvořákin suosituimmista orkesterinumeroista. Finaalista tšekkiläinen kapellimestari Rafal Kubelik on todennut: ”Böömissä trumpetit eivät koskaan kutsu taisteluun – vaan aina tanssiin”. Todellakin, tämä sinfonia päättyy keskellä kyläläisten juhlahumua.

Jaani Länsiö

                  

Taiteilijat

Susanna Mälkki
kapellimestari
Pierre-Laurent Aimard
piano

Ohjelma

    19:00
    Karol Szymanowski
    Konserttialkusoitto
    Arnold Schönberg
    Pianokonsertto
    Väliaika
    21:00
    Antonín Dvořák
    Sinfonia nro 8
Susanna Mälkki
Pierre-Laurent Aimard
Karol Szymanowski
Konserttialkusoitto
Arnold Schönberg
Pianokonsertto
Väliaika
Antonín Dvořák
Sinfonia nro 8