Esittely

Helvi Leiviskän sinfoniat syntyivät kokonaisnäkemyksen, visuaalisen avautumisen kokemuksista. ”Musiikillista pyrkimystäni ja ikuisuusarvojen etsintääni ei itse asiassa voida ollenkaan erottaa toisistaan.” Vuonna 1962 valmistunutta Sinfonia brevistä Leiviskä piti neljäntenä sinfonianaan.

”Tultasyöksevä virtuoosi!” (Gramophone), ”Lisztin reinkarnaatio!” (Fanfare), ”Pianon nuori tsaari” (Classica). Musiikkilehdet ympäri maailman turvautuvat ylimaallisiin vertauskuviin illan pianosolistin soittoa kuvaillessaan.

 

Dalia Stasevska

Kapellimestari Dalia Stasevska (s. 1984) on viime vuosina noussut yhdeksi kansainvälisesti näkyvimmistä suomalaiskapellimestareista. Yksin tämän kauden kohokohtiin kuuluvat mm. ensivierailut Cincinnatissa, Los Angelesissa, Chicagossa, San Franciscossa, Philadelphiassa ja Washingtonissa ja Minnesotassa, joiden lisäksi hän jatkaa BBC Symphony Orchestran päävierailijana ja johtaa esimerkiksi Benjamin Brittenin Kesäyön unelman perinteikkäillä Glyndebournen oopperajuhlilla. Helsingin kaupunginorkesteria Stasevska on johtanut jo useasti. Sinfonia Lahden ylikapellimestarina hän on toiminut syksystä 2021 alkaen.

Kiovassa syntynyt ja viisivuotiaana Suomeen muuttanut Stasevska aloitti viulistina ja pyrki jo varhaisteininä määrätietoisesti ammattilaiseksi. Parikymppisenä hän jo soitti useissa suomalaisorkestereissa, mutta Jorma Panulan kapellimestarikurssi muutti kaiken. Vaikka viulun soittaminen oli aina ollut rakasta ja mielekästä tekemistä, vasta tahtipuikkoon tarttuminen näytti, miltä musiikin luominen voi parhaimmillaan tuntua.

Niin ylikapellimestarina kuin vierailijana Stasevska on tullut tunnetuksi etenkin seikkailullisista ja ajatuksia herättävistä ohjelmistaan, jotka eivät välttämättä noudata konventioita, ja joissa useiden aikakausien ja taidemuotojen ominaisuudet voivat yhdistyä luovalla tavalla. Stasevska seuraakin yhtä innokkaasti niin klassisen kuin kevyenkin musiikin kenttää, ja saa energiaa niin oopperasta kuin vaikkapa uudesta populaarimusiikista. Lisäksi hänen intohimoihinsa kuuluvat nykytaide, arkkitehtuuri ja muotoilu – hän kertoo uteliaisuutensa heräävän vaikkapa italialaisesta 60-luvun rakennustaiteesta tai suomalaisesta keittiövälinedesignista.

 

Alexandre Kantorow

Alexandre Kantorow (s. 1997) on tehnyt viime vuosina rakettimaisen nousun pianistien kiitetyimpään joukkoon. Vaikka hän nousi jo teinivuosina Ranskan suurille lavoille esimerkiksi esiintymällä Pariisin orkesterin solistina, Kantorowin kansainvälinen läpimurto tapahtui vuoden 2019 Moskovan Tšaikovski-kilpailussa. Hän voitti paitsi pianistien sarjan myös koko kilpailun Grand Prix’n – historian ensimmäisenä ranskalaispianistina. Mikä erikoisinta, tämä ehkä maailman arvostetuin musiikkikilpailu oli ensimmäinen – ja todennäköisesti viimeinen – johon hän ehti osallistua.

Kantorow aloitti pianonsoiton viisivuotiaana, ja vaikka hän 11-vuotiaana soitti yksityisesti maineikkaan Pierre-Alain Volondat’n johdolla, musiikki ei tuntunut tulevaisuuden uralta. Hän ei muista edes kuunnelleensa musiikkia nuorena. Ei, vaikka hänen vanhempansa ovat viulisteja, isänsä myös kapellimestarina tunnettu Jean-Jacques Kantorow. Pariisin Schola Cantorumiin päästyään Kantorow sai ensi kosketuksen yhteisölliseen musisointiin, ja opinnot Igor Lazkon johdolla alkoivat viedä häntä yhä voimakkaammin kohti ammattilaisuutta. Hän otti nopeasti nuorempana ”menetetyn” harjoitteluajan kiinni ja loppu onkin historiaa.

Kantorow valitsee usein harvemmin esitettyjä teoksia tunnetuilta säveltäjiltä. Moskovan-kilpailussa hän esitti ainoana finalistina Pjotr Tšaikovskin toisen pianokonserton, jota hän pitää yhä ohjelmistossaan. Hän on myös levyttänyt Camille Saint-Saënsin kaikki pianokonsertot. Tällä kaudella hän esittää Sergei Rahmaninovin ensimmäisen konserton myös esimerkiksi Belgian kansallisorkesterin solistina.

Nuoresta iästään huolimatta Kantorow on esiintynyt jo kymmenien merkkiorkestereiden kanssa, kuten Bostonin sinfoniaorkesterin, Lontoon Philharmonian ja Münchenin filharmonikoiden solistina, ja on levyjulkaisuillaan voittanut esimerkiksi kaksi kertaa Diapason d’Or -palkinnon. Suomessa Kantorow on esiintynyt useasti Tapiola Sinfoniettan solistina sekä Mikkelin Musiikkijuhlilla. Helsingin kaupunginorkesterin debyyttinsä hän tekee tänään.

Jaani Länsiö

 

Helvi Leiviskä: Sinfonia brevis

Ruusuristiläisen näkemyksen mukaan vasta ns. vihitty olento sai musiikissa aikaan jotain sellaista, jolla ympäristöllekin oli suuri merkitys. Tällainen olento oli säveltäjä Helvi Leiviskän (1902–1982) mielestä jumalaistarustomme Väinämöinen. Ruusuristiläiset käsittävät Kalevalan ”pyhäksi kirjaksi, jonka eri kohdat kertovat meille allegorioissaan hengen elämän salaisuuksista”. Okkultismi ja teosofia eivät juurikaan olleet esillä Leiviskän musiikissa. Hänen taidekäsityksensä oli silti näiden oppien leimaama, kuten ajatus, jonka mukaan taide lähtee Jumalasta.

Pääosan elämäntyöstään Sibelius-Akatemian kirjastonhoitajana 1933–1968 tehnyt Leiviskä valmistui säveltäjäksi vuonna 1927 Erkki Melartinin oppilaana ja jatkoi opintojaan Wienissä ja myös yksityisesti Leevi Madetojan johdolla. Hänen pääteoksensa ovat kolme sinfoniaa, pianokonsertto ja Sinfonia brevis. Leiviskän tuotannon painopiste on laajamuotoisissa sävellyksissä. 

Madetojan koulukuntaan kuuluneen Leiviskän mieltymys kontrapunktisiin muotoihin alkoi vähitellen vallata yhä suuremman osan hänen teoksissaan. Tämä merkitsi samalla kansallisromanttisen elementin lopullista syrjäytymistä. Tonaalisesti yhä vapaammaksi ja polyfonisemmaksi kehittynyt sävelkieli ei enää ollut kovinkaan kaukana ekspressionismista Leiviskän viimeisissä teoksissa; sävellajituntu katoaa miltei kokonaan. Sinfonia brevis (1962/1972) huipentaa päätösjakson kolmoisfuugineen Leiviskän sävellystuotannon.

Leiviskän kolme omaa sävellyskonserttia saivat yleensä positiivista kritiikkiä. Sulho Ranta ei silti malttanut olla huomauttamatta, että Leiviskä ”asettaa musiikin niin korkealle, että se ei saa palvella edes esityksellisiä iloja”. Suppeahkoa Sinfonia brevistä esitetään Leiviskän orkesteriteoksista kenties eniten. 

 

Sergei Rahmaninov: Pianokonsertto nro 1 fis-molli op. 1

”Olen venäläinen säveltäjä, ja synnyinmaani on väistämättä vaikuttanut luonteenlaatuuni. Musiikkini on siis venäläistä, mutta en ole koskaan yrittänyt tietoisesti säveltää kansallista musiikkia enkä muutakaan tiettyä tyyliä.” Venäläisyydestään huolimatta Rahmaninov otti etäisyyttä maansa nationalistisiin tendensseihin ja pysytteli kautta koko uransa lähellä yleiseurooppalaista romantiikkaa Tšaikovskin esikuvan mukaan.

Musiikki oli voimakkaassa murrostilassa ensimmäistä maailmansotaa edeltävinä vuosina. Rahmaninov oli vasta 27-vuotias vuonna 1900, ja olisi ikänsä puolesta hyvin ehtinyt testata ajan uusimpia virtauksia, impressionismia ja ekspressionismia. Musiikillisesti Rahmaninov vaelsi kuitenkin omalla kiertoradallaan erillään muoti-ilmiöistä ja tukeutui koko tuotannossaan 1800-luvun valtatyyliin, romantiikkaan.

Ensimmäinen pianokonsertto oli melkoinen kypsyyden osoitus hyvin nuorelta säveltäjältä. Avausosa valmistui 1890 Rahmaninovin ollessa vasta 17-vuotias. Kaksi muuta osaa hän sävelsi 18-vuotiaana. Konserton pariin Rahmaninov palasi 1917. Hän kertoi eräälle ystävälleen kirjoittaneensa konserton uudelleen ja kehui sen olevan todella hyvä: ”Kaikki nuoruuden raikkaus on tallella, ja kuitenkin konsertto on nyt paljon paremmin soiva. Kun kerron tilaajille Amerikassa soittavani ensimmäisen konserton, he eivät protestoi, mutta ilmeestä näkee, että he haluaisivat silti mieluummin toisen tai kolmannen konserton.”

Punakynä viuhui vuoden 1917 revisiossa ennen muuta kohdissa, joiden Rahmaninov katsoi olevan liiaksi velkaa Edvard Griegin erittäin suositulle pianokonsertolle. Ensiosan orkesterivälikkeen ja kadenssin alkupuoliskon hän sävelsi kokonaan uudelleen. Yhtä rankan käsittelyn koki finaali.

Konserton avaa käyrätorvien dramaattinen julistus ja pianoakordien ryöppy. Varsinainen pääteema on lyyrinen ja melankolinen, sivuteema puolestaan eläväinen. Ensiosan mittava kadenssi on koko teoksen ydin. Andante tarjoaa hengähdystauon ennen totutun virtuoosista päätösosaa. Kuten yleensä Rahmaninovilla, rakenteen mestarillisuus perustuu pettämättömään keksintäkykyyn eikä niinkään ennalta kaavailtuihin syvärakenteisiin.

 

Jean Sibelius: Sinfonia nro 6 d-molli op. 104

Jean Sibelius tutustui runonlauluun Larin Parasken välityksellä Porvoossa 1891 ja kuuntelemalla runonlaulajia häämatkallaan Karjalassa kesällä 1892. Sibelius myös keräsi ja julkaisi runosävelmiä. Koeluennossaan Helsingin yliopiston musiikinopettajan virkaa varten Sibelius esitti 1896 näkemyksensä kansanmusiikin vaikutuksesta säveltaiteeseen. Hänen mielestään horjuvan tonaalisuuden rinnalle ei voinut vain rakentaa uutta järjestelmää, vaan se on löydettävä elävänä kansanmusiikista. Saman näkemyksen jakoi tahollaan Bartók, joskin eri tulokulmalla ja varsin erilaisin lopputuloksin.

Sibeliuksen vaikutteet muinaisesta Kalevalan maailmasta ovat hienovaraisia ja varsin epäsuoria. Hän pyrki eläytymään runonlaulun tunnelmaan eikä juurikaan pohdiskellut asioita teoreettisesti. Runonlaulu vaikuttaa Sibeliuksen tuotannossa pintapuolisesti tarkastellen lähinnä modaalisina vivahteina. Olennaista kuitenkin on Sibeliuksen sinfonioissaan kehittämä jatkuvan temaattisen muutoksen prosessi, jolla on yhtymäkohtia runonlaulajan tapaan muunnella sävelmiään.

Motiiviluonnokset viidettä sinfoniaa varten vuodelta 1914 osoittavat, että osa aihelmista päätyi myöhemmin kuudenteen ja seitsemänteen sinfoniaan. Työ kuudennen sinfonian parissa alkoi toden teolla vasta 1922, ja teos valmistui varsin nopeasti. Sinfonian syntyvaiheita verhoaa salaperäisyys, eikä viidenteen sinfoniaan liittynyttä kamppailua uudelleenmuokkauksineen ole näkyvissä. Kantaesitys Helsingissä 19.2.1923 sai ristiriitaisen vastaanoton, joskin sinfonian merkitys tajuttiin ainakin joissakin kommenteissa.

Kuudes sinfonia edustaa Sibeliuksen suvereenia myöhäistyyliä. Säveltäjä itse luonnehti teoksen tunnelmaa päiväkirjamerkinnällään ”Kun varjot pitenevät”. Polyfonisesti rikas, klassisen tasapainoinen sinfonia on täynnä valon ja varjon vaihtelua. Eräät ulkomaiset arvioijat ovat nähneet Sibeliuksen tuoneen esille omimman itsensä juuri tässä teoksessa.

Pekka Miettinen

 

Taiteilijat

Dalia Stasevska
kapellimestari
Alexandre Kantorow
piano

Ohjelma

    19:00
    Helvi Leiviskä
    Sinfonia brevis
    Sergei Rahmaninov
    Pianokonsertto nro 1
    Väliaika
    21:00
    Jean Sibelius
    Sinfonia nro 6
Sarja II
Musiikkitalo
Dalia Stasevska
Alexandre Kantorow
Helvi Leiviskä
Sinfonia brevis
Sergei Rahmaninov
Pianokonsertto nro 1
Väliaika
Jean Sibelius
Sinfonia nro 6