Concordia

Ludwig van Beethoven: Viulukonsertto D-duuri op. 61

Ludwig van Beethoven (1770–1827) sävelsi ainoan viulukonserttonsa (D-duuri, op. 61) vuonna 1806. Säveltäjä eli työteliästä aikaa. Samana vuonna hän sai valmiiksi Fidelio-oopperan toisen version, sävelsi kolme Razumovski-jousikvartettoa sekä sinfonian no 4, ja työskenteli viidennen sinfonian parissa. Viulukonsertto syntyi pikavauhdilla itävaltalaiselle virtuoosi Franz Clementille. Partituuri valmistui kaksi päivää ennen kantaesitystä Wienissä 23.12.1806. Clementille ei jäänyt aikaa opetella soolo-osuutta, joten hän esitti sen prima vista. 

Arvostelujen perusteella solisti improvisoi osien välissä. Hän soitti myös oman kappaleensa, jonka esitti soittamalla viulua ylösalaisin. Tämän perusteella Clement on yleensä leimattu pinnalliseksi muusikoksi, mutta tällaiset sirkustemput olivat osa tuolloista konserttikulttuuria. Beethovenin uusi teos sai hämmentyneen vastaanoton. Eräs arvostelija kirjoitti: ”Teoksessa on toki paljon kaunista, mutta on myöskin myönnettävä että jatkuvuus puuttuu ja että joidenkin jaksojen loputon toistaminen uuvuttaa kuulijaa… Mikäli Beethoven jatkaa tällä linjalla se olisi huono juttu niin hänelle kuin yleisölle.” 

Kantaesityksen jälkeen Beethoven sovitti teoksen pianolle ja orkesterille (op. 61b), mutta siitäkään ei tullut menestystä. Viulukonsertto esitettiin seuraavan kerran vasta vuonna 1844, jolloin solistina oli nuori Joseph Joachim. Nykyään kukaan ei kiistä Beethovenin teoksen olevan eräs viulukonsertto-ohjelmiston kulmakivistä. 

Soolo-osuus on kaikkea muuta kuin helppo. Teos ei silti ole luonteeltaan korostetun virtuoosinen vaan pikemminkin melodinen ja lämminhenkinen. Ensimmäinen osa (Allegro non troppo) avaa näennäisen yksinkertaisesti kunnes musiikki vähitellen alkaa näyttää leijonankyntensä. Beethoven ei säveltänyt solistille kadenssia; myöhemmin sellaisen ovat kirjoittaneet mm. Mischa Elman, Fritz Kreisler, Joshua Bell, Alfred Schnittke ja Maxim Vengerov. Toinen osa (Larghetto) on kiireetön pastoraalikohtaus. Konserton päättää tanssillinen finaali (Allegro).

Christian Holmqvist

Samy Moussa: Sinfonia nro 1 ”Concordia”

Helsingin kaupunginorkesterin kauden 2024–2025 residenssisäveltäjä Samy Moussan (s. 1984) tuotannossa orkesterimusiikilla on tärkeä sija. Hän on kirjoittanut muun muassa neljä etydiä orkesterille. Orkesterikappale Crimson (2015) syntyi Lucernen musiikkifestivaalille ja Elysium (2021) oli Wienin filharmonikkojen tilaus. Konserttoja ja muita teoksia soolosoittimelle ja orkesterille Moussa on säveltänyt parikin. Näistä mainittakoon viulukonsertto Adrano (2019), pasuunakonsertto Jericho (2023) ja uruille ja orkesterille kirjoitettu A Globe Itself Infolding (2014). 

Sinfonioita Moussa on säveltänyt toistaiseksi kaksi. Niistä ensimmäinen, Concordia (2016-17) syntyi huomioimaan Montrealin kaupungin 375-vuotisjuhlaa. Kantaesityksessä toukokuussa 2017 Montrealin sinfonikkoja johti Kent Nagano. Sinfonian otsikko on latinaa ja peräisin Montrealin kaupungin tunnuslauseesta Concordia salus. Tämän voisi suomentaa vaikkapa muotoon ”hyvinvointi syntyy sopusoinnusta”. Säveltäjän mukaan sana sopusointu on hieno metafora orkesterilaitokselle ja musiikille, sydänten liitolle. Sinfonia esitetään nyt ensi kertaa Suomessa. Sävellyksessä on neljä osaa (Adagio, Ieratico, Nocturne ja Scorrevole) ja orkesteri on suuri. Partituurin mukaan urkujen osuus on ad libitum. 

Moussa kertoo seuraavaa: ”Halusin että sinfonian neljä osaa ovat keskenään erilaiset. Niitä kuitenkin yhdistävät sukulaisuussuhteessa olevat harmoniset kulut sekä jokseenkin ylevä ilmaisu. Ensimmäinen osa on pitkä ja hidas. Siinä on vain puupuhaltimet, jouset ja patarummut. Tämä antaa osalle yhteneväisen soinnin joka ohjaa kuuntelemaan harmoniaa ja melodialinjoja eikä soitinnusta. Toisessa osassa orkesteriin liittyvät lyömäsoittimet, piano ja harppu. Osassa ilmenee vastakohtaisuus: musiikissa ei ole alleviivattua rytmiä, muuta toisaalta siinä on myös eloisia ja rytmikkäitä purkauksia. Kolmas ja pisin osa Nocturne on teoksen sydän. Osa on hidas ja juhlallinen. Tauotta alkava finaali on nopeatempoinen. Melodioita kasataan melodioiden päälle kunnes seuraa räjähdys ja tauko. Osa huipentuu voimallisesti ja vastaansanomattomasti.”

Christian Holmqvist 

Ava Bahari

Viulisti Ava Bahari (synt. 1996, Ruotsi) toimii Göteborgin sinfoniaorkesterin residenssitaiteilijana kaudella 2024–2025.

Bahari on esiintynyt saksalaisen Baden-Badenin filharmonisen orkesterin, Göteborgin sinfoniaorkesterin, tanskalaisen Odensen sinfoniaorkesterin, Tukholman kuninkaallisen filharmonisen orkesterin sekä italialaisen Teatro Carlo Felice Genova -orkesterin kanssa, ja hänen yhteistyökumppaneihinsa kuuluneita nimekkäitä kapellimestareita ovat esimerkiksi Ryan Bancroft, Pekka Kuusisto ja Santtu-Matias Rouvali. Konserttikaudella 2024–2025 Ava Bahari vierailee Helsingin kaupunginorkesterin lisäksi ainakin BBC:n Walesin kansallisorkesterin, Lontoon Philharmonia-orkesterin ja Tokion sinfoniaorkesterin solistina. 

Ava Bahari aloitti viulunsoiton kolmevuotiaana ja esiintyi ensimmäisessä soolokonsertissaan kahdeksanvuotiaana. Hän opiskeli Norjan valtiollisen musiikkikorkeakoulun nuorten taiteilijoiden ohjelmassa Terje Moe Hansenin johdolla ja jatkoi vuosina 2011–2015 opintojaan ruotsalaisen viulisti Per Enokssonin ohjauksessa. Musiikkikorkeakouluopintonsa Bahari suoritti saksalaisen viuluprofessori Kolja Blacherin johdolla Hochschule für Musik Hanns Eisler Berlinissä, jossa hän teki myös jatko-opintonsa ja sai Konzertexamen-diplomin toukokuussa 2024. Baharilla on lisäksi tutkinto Accademia Staufferista Italian Cremonasta. Häntä ovat mentoroineet maailmankuulut viulistit ja pedagogit, kuten muun muassa Pierre Amoyal, Midori Goto, Leonidas Kavakos, Boris Kuschnir ja Mihaela Martin.

Ava Bahari on saavuttanut menestystä arvostetuissa viulukilpailuissa. Hänellä on plakkarissaan vuodelta 2021 kansainvälisen Premio Paganini -kilpailun kolmas palkinto Genovasta Italiasta ja kansainvälisen Tibor Varga -kisan neljäs palkinto Sionista Sveitsistä. Tukholman Aurora Music Competitionissa Bahari voitti ensimmäisen palkinnon vuonna 2019.

Pekka Kuusisto

Pekka Kuusisto (s. 1976) on Suomen tunnetuimpia ja kansainvälisesti menestyneimpiä muusikoita. Konserttikauden 2024/25 avajaiskonsertin myötä Kuusisto aloitti toisen kautensa Helsingin kaupunginorkesterin päävierailijan tehtävässä sekä ohjelmistoa suunnittelevan taiteellisen johtotiimin jäsenenä. HKO:n konserteissa Kuusistoa kuullaan kapellimestarina, viulusolistina ja niin sanottuna liidaajana eli viulua soittavana eikä tahtipuikkoa käyttävänä orkesterinjohtajana.

”Yksi konserttikautemme tavoitteista on leikkiä Musiikkitalon entistäkin paremmalla, urkujen kypsentämällä akustiikalla”, Kuusisto kertoo. ”Uutuudenherkkä kuunteleminen tuottaa punnittua ääntä, ja näin kokemuksemme kasvavat syvemmiksi. Tarjoamme pitkää kaarta ja välähdyksiä, sekä turvaa että hulinaa. Orkesteriapparaatti on koe, jossa satakunta ihmistä haaveineen ja säröineen pyrkii saavuttamattomaan.”

Muusikkoperheessä varttunut Pekka Kuusisto aloitti viulunsoiton kolmevuotiaana. Kuusiston solistiura käynnistyi toden teolla hänen voitettuaan kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun 1995. Siitä lähtien työt ovat kutsuneet kiihtyvään tahtiin kaikille mantereille eri puolille maailmaa. Vakituiset työpaikat sijaitsevat tällä hetkellä Helsingin lisäksi Oslossa (Norjalainen kamariorkesteri), Bremenissä (Deutsche Kammerphilharmonie) ja San Franciscossa (San Franciscon sinfoniaorkesteri).

Pekka Kuusisto on tunnettu rohkeudestaan ja innovatiivisuudestaan ja hänen repertoaarinsa ulottuu kansanmusiikista klassisen kautta genrerajoja pakenevaan musiikkiin. Kuusisto yhdistää, luo uutta ja liikkuu laajasti eri taiteenaloilla uudistaen myös konserttitraditioita sekä muusikoiden ja yleisön vuorovaikutusta väheksymättä tradition kovaa ydintä, esimerkiksi instrumentalistina tai – yhä useammin – kapellimestarina.

Kuusiston käytössä oleva viulu on Antonio Stradivari ”Scotta” (1709), joka on lainassa yksityiseltä taholta Tarisio-huutokauppakamarin kautta.