Pieni alkusoitto

Ke 19/12/2018 18:00 - 18:45
vapaa pääsy

Esittely

Pieni alkusoitto virittää konsertin tunnelmaan

Itä-Helsingin musiikkiopiston vaskisoittajia ja laulajia

Ennen Helsingin kaupunginorkesterin konsertteja Musiikkitalon päälämpiössä konsertoivat helsinkiläisten musiikkiopistojen soittajat. Pieni alkusoitto tarjoaa oppilaille mahdollisuuden esiintyä yhdessä musiikkiopiston seinien ulkopuolella ja kuunnella sinfoniaorkesterin konserttia oman esiintymisen jälkeen.

Pienessä alkusoitossa kuullaan erilaisia esityksiä solisteista soitinyhtyeisiin. Esiintyjien instrumentit tai soitettavat teokset liittyvät illan konserttiohjelmaan. Vapaa pääsy.
Eva Ollikainen
 
Eva Ollikaisen (s. 1982) kapellimestarihaave syntyi jo kolmen vuoden iässä, Wienin valtionoopperan penkissä joko Mozartin Figaron häiden tai Rossinin Sevillan parturin näytöksessä. Pian sen jälkeen hän aloitti pianonsoiton, mutta musiikillinen unelma oli alusta asti tahtipuikon päässä. Ensimmäisen kerran Ollikainen johti orkesteria Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa 12-vuotiaana, ja vaikka hän tuolloin itse koki epäonnistuneensa, hän jatkoi haaveilua. Ollikainen pääsi 19-vuotiaana pääsi kapellimestariluokalle, ja 21-vuotiaana hän voitti Jorma Panula -kilpailun. Valmistuessaan vuonna 2005 Ollikainen oli jo kysytty kapellimestari.
 
Ollikainen ei suinkaan ole kiivennyt korokkeille suoraa uraputkea pitkin. Vuosikymmenen alussa hän teki täydellisen irtioton ja oli jo lopettamassa koko uransa. Katkaistakseen alkuvuosien kovan esiintymistahdin ja purkaakseen kasaantuneet paineet hän myi koko omaisuutensa, lahjoitti partituurit kirjastolle ja lähti purjehtimaan, opettelemaan laivanrakennusta ja mietiskelemään, aina Etelämantereelle asti. Kahden vuoden aikana musiikillinen identiteetti rakentui uudelleen, eikä orkestereiden kysyntä tauonkaan aikana hellittänyt. Kun intohimo johtamiseen taas löytyi, oli Ollikaisen nimi painettu jo monen orkesterin kausiesitteeseen.
 
Viime vuosina Ollikainen on johtanut mm. Dresdenin Semperoperissa, Tukholman kuninkaallisessa oopperassa ja Tokion Metropolitanin sinfoniaorkesterissa. Yhdessä Jönköping Sinfoniettan kanssa hänellä on meneillään Beethovenin sinfoniasarja.
 
”Yhdeksättä ei voi verrata muihin. Edellinen sinfonia syntyi kymmenen vuotta aiemmin, ja välissä Beethoven sävelsi myöhäiset pianosonaattinsa sekä luopui perinteisestä teema-ajattelusta lähes kokonaan. Päänvaivaa tuottavat Beethovenin omat metronomimerkinnät, joista kaikki eivät ole järkeenkäypiä. Ne kapellimestarin on aina mietittävä erikseen.”
 
Helsingin kaupunginorkesterin syyskauden päätöskonsertit ovat samalla Ollikaisen debyytti Musiikkitalossa.
 
Jaani Länsiö
Hanna-Leena Haapamäki
 
Sopraano Hanna-Leena Haapamäen varsinainen ammattilaisura käynnistyi Lappeenrannan laulukilpailusta vuonna 2004, jossa hän sai toisen palkinnon sekä Suomen Kansallisoopperan erikoispalkinnon. Jo vuonna 2005 häntä saattoi kuulla Suomen päänäyttämöllä Arabella-oopperan Fiakermillin roolissa, ja seuraavina vuosina Haapamäki vakiintui useiden oopperateosten luottosopraanoksi. Kansallisoopperassa hän on laulanut niin Rautavaaran Rasputin-oopperan Marian kuin Bizet’n Carmenin Frasquitan roolit. Menestysmusikaalista Oopperan kummitus hänet muistetaan diivailevana Carlotta Giudicellina, jonka roolin hän lauloi myös Göteborgissa viime keväänä. Helsingin kaupunginorkesterin solistina Haapamäki on esiintynyt kahdesti: vuonna 2006 John Storgårdsin johdolla Mozartin Requiemissa, ja Musiikkitalon avajaiskaudella 2012 hän lauloi Mendelssohin Ylistyslaulun Tuomas Katajalan ja Soile Isokosken rinnalla.
 
Merja Mäkelä
 
Harjavallassa syntynyt, Tampereella ja Tukholmassa opiskellut ja nykyisin Suomessa harvemmin esiintyvä mezzosopraano Merja Mäkelä on niittänyt mainetta erityisesti Saksan oopperataloissa. Vuosina 2007–2010 hän lauloi melkein kaksikymmentä oopperaroolia Kielin oopperassa, jonka solistikuntaan hän oli kiinnitettynä. Mäkelä on nauttinut suurta kysyntää vapaana laulajana ympäri Saksaa sekä Suomessa Savonlinnan oopperajuhlilla, Tampereen oopperassa ja Suomen Kansallisoopperassa. Vuonna 2011 hänet nimitettiin Saksan teatteritaiteen Der Faust -palkinnon ehdokkaaksi Kaija Saariahon Adriana Materin nimiroolista, ja viime vuosina hän on esiintynyt ahkerasti Bielefeldin, Geran ja Altenburgin oopperanäyttämöillä mm. Rigoletton Maddalenan ja Cavalleria Rusticanan Mamma Lucian rooleissa.
 
Mika Pohjonen
 
Alunperin vuoden 1992 Tangokuninkaana tunnetuksi tullut Mika Pohjonen on vuodesta 1998 asti laulanut ammattimaisesti myös oopperaa. Suomen Kansallisoopperan lavalla häntä nähtiin ensin kuorolaisena, ja vuoden 2002 Kangasniemen laulukilpailun voiton jälkeen hänet nostettiin solistikunnan jäseneksi. Sittemmin Pohjonen on kerännyt ylistystä sankaritenorina, jonka karisma taipuu Aidan Radameksesta ja Pajatson Caniosta aina venäläisoopperoiden Patarouvan, Mtsenskin kihlakunnan Lady Mcbethin ja Boris Godunovin tenorirooleihin. Helsingin kaupunginorkesterin solistina Pohjonen on laulanut usein, ensimmäisen kerran jo tangokuningasvuotenaan orkesterin 110-vuotistanssiaisissa. Beethovenin yhdeksättä hän lauloi vuonna 2004 Pertti Pekkasen johdolla ja italialaisia aarioita vuonna 2005 Leif Segerstamin johdolla. Viimeksi Pohjosta kuultiin HKO:n edessä vuonna 2015, jolloin myös levytettiin Einojuhani Rautavaaran Balada orkesterille, kuorolle ja tenorille. 
 
Mika Kares
 
Mika Karesta pidetään suurten suomalaisten kuningabassojen kruununperillisenä, joka on viimeisen kymmenen vuoden aikana noussut nopeasti kansainvälisten oopperalavojen tähtivierailijoihin. Saksassa Badisches Staatstheatrin solistikunnassa 2005–2010 laulanut Kares tuli ensin tunnetuksi mm. auktoriteettia puhkuvana Don Carlon Filip II:na sekä Taikahuilun Sarastrona, ja vuonna 2009 hänet valittiinkin oopperatalonsa parhaaksi laulajaksi. Savonlinnan oopperajuhlien vuoden taiteilijan tittelin hän sai vuonna 2008. Tällä vuosikymmenellä vapaana taiteilijana viihtynyt Kares on esiintynyt useilla maailman merkittävimmistä areenoista, kuten Wienin valtionooppera, Lontoon kuninkaallinen ooppera sekä Milanon La Scala. Ooppera- ja konserttiesiintymistensä ohella Kares toimii Eurajoki Bel Canto -festivaalin taiteellisena johtajana. Kares oli Helsingin kaupunginorkesterin solistina syyskaudella 2016, ohjelmassaan Musorgskin Kuoleman lauluja ja tansseja.

Usein kysyttyä

Voinko ottaa orkesterista valokuvia?

Voit ottaa kuvia ennen konserttia ja konsertin jälkeen. Konsertin ajan toivomme sinun rentoutuvan kuuntelemaan soittoamme. Näin takaat työrauhan meille ja rauhallisen konserttielämyksen muille kuulijoille.

Mistä voin tilata väliaikatarjoilut?

Väliaikatarjoilut voi tilata Restel Tapahtumaravintoloiden myyntipalvelusta puhelimitse 0207624862 tai sähköpostilla ravintolat.musiikkitalo@restel.fi tai osoitteesta
http://shop.ravintolamaailma.fi/musiikkitalo. Huomioithan että yli 30 henkilön väliaikatarjoilujen tilaus myyntipalvelusta.

Kuinka pukeudun konserttiin?

Pukeudu niin, että viihdyt. Pukukoodi on vain orkesterilla.

Kuinka voin vaihtaa kausikorttipaikkani?

Kausikorttipaikan voi vaihtaa myynnin alkaessa ostamalla uuden kausikortin vapaana olevista paikoista. Lunastamatta jääneet paikat vapautetaan kertalippumyyntiin kausikorttimyynnin päätyttyä.

Minulla on kausikortti, mutta en pääse konserttiin, mitä teen?

Lipun voi luovuttaa ystävän käyttöön tai lahjoittaa musiikinopiskelijan käyttöön konserttipäivänä klo 15 mennessä p. 09 3102 2700 tai helsinki.philharmonic@hel.fi.