Vuoden 2022 Jean Sibelius -viulukilpailun voittaja Inmo Yang tekee odotetun uusintavierailun. Johannes Brahmsin viulukonsertto on rakastetuimpia lajissaan.
Maailman musiikkikriitikot nostavat esiin yksimielisen ihastuneina saman huomionarvoisen seikan viulisti Inmo Yangin soitossa: ilmiömäisen soinnin. Siinä on ”sellomaista lämpöä ja syvyyttä” (The Arts Desk, 2023), se on ”pitkissä äänissä täyteläinen ja hehkuva ja nopeissa kohdissa kirkas ja hopeanhohtoinen" (The New York Times, 2016) tai vain yksinkertaisesti ”suloinen” (Chicago Tribune, 2017).
Richard Strauss kirjoitti Sankarielämää-sävelrunoonsa omat musiikilliset luonnehdintansa muun muassa vaimolleen Paulinelle sekä vihaamilleen musiikkikriitikoille. Sankarillisuutta käsittelevän sävelrunon omaelämäkerrallisuus sai kriitikot parjaamaan teosta ”hirviömäiseksi itsekkyyden osoitukseksi”.
Johannes Brahms: Viulukonsertto D-duuri op. 77
Johannes Brahms (1833–1897) kulki rohkeasti vastavirtaan. Siinä missä monet aikalaiset vannoivat romanttisen ohjelmamusiikin nimeen, Brahms pysyi uskollisena ihanteille, joissa subjektiivinen sisältö sublimoidaan ankarien muotorakenteiden puitteissa. Tähän nähden on luonnollista, että hän sävelsi suuren määrän klassishenkistä soitinmusiikkia, esimerkiksi jousikvartettoja, pianotrioja, viulusonaatteja ja sinfonioita. Myös Brahmsin neljä soolokonserttoa – kaksi pianolle, yksi viululle, yksi viululle ja sellolle – alleviivaavat musiikillisen substanssin merkitystä. Ne välttävät tietoisesti pinnallisia temppuja, joiden avulla yleisön leuat loksahtaisivat auki.
Viulukonsertto syntyi vuonna 1878 Brahmsin ystävälle, viuluvirtuoosi Joseph Joachimille. Joachim vaikutti ratkaisevasti soolo-osuuden muotoutumiseen ja myös sävelsi ensimmäisen osan vaativan kadenssin. Teos sai kantaesityksensä Leipzigissä 1879 Brahmsin johdolla. Sinfonisesti sommiteltu konsertto sai aluksi ristiriitaisen vastaanoton, ja useat kuuluisat viulistit kieltäytyivät esittämästä sitä vedoten epäviulistiseen soolo-osuuteen. Nykyään jokainen itseään kunnioittava solisti on edes kerran tarttunut Brahmsin viulukonserttoon, joka on eräs kaikkein suosituimpia ja esitetyimpiä teoksia lajissaan. Unkarilaisin sävyin maustettu vauhdikas finaali on tuttu jopa heille, jotka eivät muuten klassista musiikkia kuuntele.
Richard Strauss: Ein Heldenleben op. 40
Richard Strauss (1864–1949) sävelsi kymmenen sinfonista runoa, joissa värikäs soitinnus yhdistyy fantastisiin aiheisiin ja täyteläiseen, myöhäisromanttiseen ilmaisuun. Sarjan kahdeksas teos Ein Heldenleben (Sankarin elämä) valmistui 1898 samaan aikaan Don Quixoten kanssa. Viimeksi mainittu perustuu Cervantesin kuuluisaan romaaniin, joka kertoo surullisesta ritarista. Ein Heldenleben oli tarkoitettu täydentämään Don Quixote -sävelrunoa sikäli, että tässäkin teoksessa pääosassa oli sankarillinen hahmo. Mutta nyt sankari onkin Richard Strauss itse. Ensimmäisissä esityksissä teosta moitittiin tämän takia egomaaniseksi. Nykyään tähän voi suhtautua toisin, sillä aikamme säveltäjän toimenkuvaan kuuluu tehdä itsestään oman elämänsä sankari. Tämä toteutuu joka päivä sosiaalisessa mediassa. Siellä omaa taiteilijaelämää romantisoidaan, nostetaan esiin omia teoksia ja yksityiselämän yksityiskohtia, luodaan vetovoimainen julkinen narratiivi. Taustalla on sama ajatus kuin Straussilla, joka huomautti Ein Heldenlebeniin liittyen: ”Olen yhtä kiinnostava kuin Napoleon.”
Sävelruno on sekä kunnianosoitus taidemusiikin sankarimyyteille että niiden parodia, se on hävyttömän itsekeskeinen sekä hilpeän itseironinen. Teoksen kuusi osaa muodostavat dynaamisen kokonaisuuden, jossa sankari kohtaa arvostelijoiden pilkkaa mutta myös viettää aikaa nalkuttavan vaimonsa kanssa. Lopussa hän vetäytyy pois maailman melskeestä.
Christian Holmqvist
Eva Ollikainen
Kapellimestari Eva Ollikainen kuuluu aikamme johtaviin kapellimestareihin. Hän on aiemmin toiminut Islannin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana sekä ruotsalaisen Pohjoismaisen kamariorkesterin ylikapellimestarina.
Kaudella 2026/2027 Ollikainen debytoi muun muassa New Yorkin filharmonikkojen, Washingtonin kansallisen sinfoniaorkesterin, Bamberger Symphonikerin, hr-Sinfonieorchesterin, Toulousen kansallisorkesterin, Sydneyn sinfoniaorkesterin, Melbournen sinfoniaorkesterin ja Singaporen sinfoniaorkesterin kanssa. Hän palaa myös Los Angelesin filharmonikkojen, Ruotsin radion sinfoniaorkesterin ja Wiener Symphonikerin eteen sekä johtaa useita muita kansainvälisiä vierailukonsertteja. Lisäksi hänet nähtiin jälleen BBC Proms-festivaaleilla BBC:n sinfoniaorkesterin kanssa.
Nykymusiikista kiinnostunut Eva Ollikainen on johtanut Islannin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarikaudellaan laajasti nykyohjelmistoa. Huhtikuussa 2026 Ollikainen ja Islannin sinfoniaorkesteri julkaisivat Chandos-levymerkillä Arvo Pärtin sinfonioiden kokonaislevytyksen, joka sai osakseen laajaa kriitikoiden kiitosta.
Ollikainen opiskeli Sibelius-Akatemiassa Leif Segerstamin ja Jorma Panulan johdolla ja voitti Jorma Panula -kapellimestarikilpailun 21-vuotiaana. Nuorten muusikoiden tukeminen on hänelle edelleen sydämenasia. Hän opettaa säännöllisesti Sibelius-Akatemiassa ja pitää mestarikursseja eri puolilla Eurooppaa.
Inmo Yang
”Hänen soitossaan on niin paljon hienoa niin musiikillisesti kuin viulistis-teknisesti. Jousenvaihdossa ei koskaan kuulu mitään ylimääräistä, mikä tuottaa laulavuutta ja vaivattomuutta”, totesi Sibelius-viulukilpailun 2022 tuomariston puheenjohtaja Sakari Oramo kilpailun suvereenista voittajasta, eteläkorealaisesta Inmo Yangista (s. 1995).
Jo vuonna 2015 Yang voitti Genovan Paganini-kilpailun sen nuorimpana osanottajana ja sai Genovassa tunnustuksen parhaasta nykymusiikkiesityksestä. Myös Sibelius-kilpailussa Yang palkittiin parhaasta tilausteoksen, Magnus Lindbergin Capricen, esityksestä. Kilpailuvoitto toi Yangin HKO:n solistiksi seuraavan vuoden suomalaisen musiikin päivän konserttiin.
HKO saa tänä iltana Yangista solistin, joka on soittanut niin New Yorkin ja Los Angelesin filharmonikkojen, Ranskan kansallisorkesterin, Orchestre de la Suisse Romanden, BBC:n sinfoniaorkesterin, Dresdenin filharmonikkojen kuin Hongkongin ja Soulin filharmonisen orkesterin kanssa.
Yang on opiskellut Korean kansallisessa taideyliopistossa, Bostonin New England Conservatory of Musicissa, Kronbergin akatemiassa ja Hanns Eislerin musiikkikorkeakoulussa Berliinissä, jossa viulisti tällä hetkellä asuu.
Yang soittaa Stretton Societyn jäsenen lainaamalla Giuseppe Guarneri del Gesù -viululla, joka on rakennettu vuonna 1743 Cremonassa. Viulun myyttinen lempinimi ”Carrodus” juontuu 1800-luvulla eläneestä englantilaisviulisti John Tiplady Carroduksesta, jonka on kerrottu soittaneen Paganinin itsensä uhkapelissä häviämää viulua.
