Schubert: Oktetto

Franz Schubert: Oktetto F-duuri (1824)

Franz Schubertin oktetto klarinetille, fagotille, käyrätorvelle ja jousikvintetille kuuluu muutamien muiden laajojen kamarimusiikkiteosten lailla säveltäjän myöhäisempään tuotantoon. Säveltäjä oli turhautunut kirjoitettuaan ’turhan päiten pari oopperaa’ eikä hänen leipälajinsa, yksinlaulut, tuntunut sekään saavaan sävelsuonta enää kunnolla syttymään. Schubert oli okteton säveltämisen aikoihin vielä reilusti alle kolmenkymmenen ikäinen, mutta tunsi jo hänet myöhemmin vievän vakavan sairauden vahvistelevan otettaan.

Okteton tilasi kreivi Ferdinand Troyer, taitava - tai vähintäänkin sangen kunnianhimoinen - amatööriklarinetisti, joka työskenteli arkkiherttua Rudolfin hovissa. Okteton kummina oli Ludwig van Beethovenin suosituksi tullut septetto. Troyer tunsi septeton hyvin; olihan Beethoven hänen työnantajansa vakiovieraita, tämän ystävä, pianonsoiton ja sävellyksen opettaja ja omistanut useita teoksiaan Rudolfille kiitoksena tältä saamastaan tuesta.

Schubertin mieli oli ollut toistuvasti matalapaineinen: ”Iltaisin kun käyn nukkumaan, toivon etten aamulla enää heräisi, mutta jokainen aamu jälleen uudestaan avaa edellisen päivän haavat.”  Oktetossa melankolisuus ei kuitenkaan ole millään tapaa hallitseva tunnelma. Troyerin tilaus saa Schubertin mielen virkoamaan ja teos valmistuu vauhdilla. Schubertin ystävä Moritz von Schwind kertoo okteton sävellystyön aikoihin: ”Pistäydyn tervehtimään ystävääni. Hän tuskin kohottaa katsettaan, tervehtii ja kysyy kuinka voin. En tiedä kuuleeko hän vastaustani. Entäpä itse, kysyn - hyvin, hän vastaa, ilman että kynä on hetkeksikään noussut nuottipaperista. Ymmärrän poistua häiritsemästä.”  

Schubert epäilemättä toivoi okteton saavuttavan samankaltaista laajempaa suosiota kuin suuresti ihailemansa vanhemman kollegan septetto. Rakenteensa, sävellajisuhteidensa ja kokoonpanonsa puolesta teos jäljittelee esikuvaansa, mutta Schubert lisäsi esittäjiin vielä toisen viulun. Teoksen ensiesityksessä oli samoja muusikoita jotka olivat aiemmin kantaesittäneet Beethovenin sisarteoksen. Oktetto mukailee perinteistä moniosaista serenadia; sen ääriosat ovat hitaan johdannon alustamia allegroja, sen kahdessa menuetissa säveltäjä luo kontrastin perinteisen hovimenuetin ja vilkkaan scherzon välillä, hitaan osan eteerisen teeman esittelee teoksen tilannut klarinetisti ja pakollisessa variaatio-osassa kuullaan asianmukaista instrumentaalista ilotulitusta. Teoksen tärkeimmät motiivit esitellään heti sen toisessa tahdissa. Näistä eritoten pisteellinen rytmi on koko teoksen läpi se musiikillista polttoainetta. Schubert hyödyntää oktetossa omia aikaisempia teemojaan, mutta epäselvää on kuinka tietoisia nämä lainat ovat. Schubertilla on laaja tyylillisesti yhtenäinen tuotanto ja hän oli tunnettu siitä ettei hän välttämättä itse muistanut kaikkia aiempia sävellyksiään. ”Upeaa musiikkia - kuka tämän on säveltänyt?” 

Kun Schubert työskenteli oktettonsa parissa, syvälle Wieniläiseen kulttuurielämään etabloitunut Beethoven valmisteli jo yhdeksännen sinfoniansa kantaesitystä. Siitä, tapasivatko nämä kaksi säveltäjää itse asiassa koskaan, liikkuu erilaisia väittämiä. Kumpikin asui kyllä Wienissä, mutta ikänsä ja asemansa puolesta he kuuluivat eri seurapiireihin. Kerrotaan mm. Schubertin nähneen idolinsa eräässä Wieniläisessä kahvilassa, mutta tarinan mukaan hänen rohkeutensa ei olisi riittänyt hakeutua esikuvansa pakeille. Beethovenin ollessa kuolinvuoteellaan, hänelle esiteltiin eräitä Schubertin sävellyksiä eikä Beethoven pidätellyt ihastustaan:”Näissä sävelissä on jumalallinen kipinä!” Schubert kuitenkin todistettavsti oli soihdunkantajana Beethovenin hautajaisissa. Schubertin oma kuolema koitti vain reilua vuotta myöhemmin ja omalla kuolinvuoteellaan hän esitti toiveen tulla haudatuksi idolinsa viereen; asian voi itse kukin käydä varmistamassa Wienin keskushautausmaalla.

Erkki Suomalainen