Jan Söderblom

Jan Söderblom

Soitinryhmä
I viulu
Rooli
I konserttimestari
Bio

Olen kotoisin pienen pohjoisen maan pääkaupungista. Nykyään asun kylläkin vielä pienemmällä paikkakunnalla, Fiskarsissa (600 asukasta).

Liityin tähän soittajistoon syksyllä 2014.

Hyvä musiikki on kiinnostanut minua jo kauan.

Lempipaikkani Helsingissä vaihtelee. Viimeksi kun olin Kaapelitehtaalla innostuin hillittömästi siellä olemisesta. Ennen sitä havahduin samankaltaisiin tuntemuksiin kävellessäni aurinkoisena päivänä Kalliosta Töölöön. Kestosuosikkeja ovat Katajannokka, Seurasaari, Munkkiniemen ranta.

Olin Hkon solistina Sibeliuksen viulukonserton esityksessä vuonna 1992: kapellimestari löi orkesterin sisään kappaleen toiseksi viimeisellä iskulla. Itse aloitin tunnollisesti viimeisen äänen kovaa. Diminuendosta tuli hyvin nopea ja nauruista makeat. Varsinkin itselleen nauraminen pidentää ikää.

Keskityn konserttitilanteeseen syömällä banaanin.

Fanitan rohkeutta.

Lempinimeni on kotona Janne, töissä Söde (nyt kun on tullut ryppyjä naamaan, tämän voi paljastaa).

Japanissa, Erik Bergmanin jousikvarteton esityksessä, puolet jouseni karvoista juuttuivat sordinon ja tallan väliin viimeisten 20 tahdin ajaksi. Viulusta tuli hyvin vieraita ja eläimellisiä ääniä, eikä kenenkään lavalla olevan pokka enää pitänyt. Iso yleisö sen sijaan luuli kaiken olevan osa esitystä.

- Mitä Elastinen sanoi japanilaisessa ravintolassa? - Anna se soija! (5 v. poikani Einarin tuomisia päiväkodista)