Ludwig van Beethoven: Coriolan-alkusoitto
Näyttämömusiikki tuotti Ludwig van Beethovenille (1770–1827) sitkeää päänvaivaa. Tahmaisesti syntynyt ooppera Fidelio (1814) ei häntä koskaan tyydyttänyt, ja vasta sen neljäs alkusoittoversiokin sai luvan kelvata. Musiikit näytelmiin Egmont (1810), Ateenan rauniot (1811) ja Talon vihkiminen (1822) ovat tyystin tippuneet ohjelmista – alkusoittoja lukuun ottamatta. Ehkä Beethoven ei vain halunnut ulkoistaa draamaa tekstin ehdoille ja ripotella musiikin jännitettä yksittäisiin kohtauksiin. Beethovenin alkusoitot ovatkin kuin aitoja sävelrunoja ehjine draamankaarineen.
Konserttialkusoitto Coriolan (1807) syntyi innoittuneena Heinrich Joseph von Collinin samannimisestä näytelmästä. Se kertoo Gaius Marcus Coriolanuksesta, roomalaisesta ylimyksestä, joka joutuu kansalaisten epäsuosioon. Katkerana hän pakenee kaupungista vallatakseen sen takaisin vieraan vallan joukoissa. William Shakespearen Coriolanus-näytelmässä hänet murhataan, mutta Collinin versiossa hän tekee itsemurhan huomattuaan, ettei voi vastustaa äitinsä ja vaimonsa pyyntöä laskea aseensa. Syntyaikanaan Coriolanin ymmärrettiin symboloivan Napoleonia, jonka valloitusretket olivat vasta aluillaan.
Beethoven ei alleviivaa juonenkäänteitä yksiselitteisillä efekteillä, kuten vaikkapa Richard Strauss sävelrunoissaan lähes sata vuotta myöhemmin. Pääteeman voi silti tulkita Coriolanin ylpeytenä ja vihana, kun taas melodisessa duuriteemassa soi naishahmojen rauhanomainen lempeys.
Jaani Länsiö
Béla Bartók: Ihmeellinen mandariini, sarja op. 19
Ensimmäisen maailmansodan hävitys muutti taidemusiikin perustuksia pysyvästi. Romanttinen soinnikkuus, ylpeä kansallistunne ja avoin tunteellisuus vaihtuivat kylmään pessimismiin, teollisuuden ja kaupungistumisen ääniin. Moderni musiikkityyli peilasi ihmisen osaa passiivisena sivustakatsojana, kun elottomat koneet jyskyttävät vääjäämättä kohti dystooppisia tulevaisuuskuvia.
Sodan lopussa Itävalta-Unkari oli pirstaleina ja uusi oikeistolaishallitus piti silmällä Béla Bartókin (1881–1945) kaltaisia, vasemmistolaisia taiteilijoita. Bartók oli vetäytynyt piileksimään Budapestin laitamille, jossa hän toipui espanjantaudista ilman sähköä, juoksevaa vettä ja riittävää ravintoa. Näissä olosuhteissa syntyi Ihmeellinen mandariini (1918–1919), ”groteski pantomiimi”, jossa ihmistä kuvataan kasvottoman koneiston hyödykkeenä.
Kirjailija Menyhért Lengyelin samannimiseen tarinaan (1916) perustuva baletti sijoittuu suurkaupungin hämärille kujille, ilotaloon, jossa pahaa-aavistamattomat miehet vietellään, putsataan rahoistaan ja viskataan takaisin kadulle. Kerran ovelle ilmestyy varakas kiinalainen, mandariini, jonka viehkeä neito viettelee tanssillaan. Nurkan takana odottavat roistot väijyttävät mandariinin, mutta hän nousee vastarintaan; puukoniskuista ja hirttämisestä huolimatta hän sinnittelee hengissä, kunnes saa himonsa tyydytettyä. Baletin keston puolittava konserttisarja (1927) huipentuu väkivaltakohtaukseen, jossa mandariini jahtaa naista verta vuotavat veitseniskut vartalossaan.
Joseph Haydn: Berenicen kohtaus sopraanolle ja orkesterille
Joseph Haydnin (1732–1809) maine kiiri ympäri Eurooppaa siitä huolimatta, että hän työskenteli käytännössä yksinoikeudella unkarilaisen ruhtinas Esterházyn hoviorkesterissa lähes 30 vuoden ajan. Heti virkasuhteen päätyttyä vuonna 1790 Haydnille tuli tilauksia ympäri Euroopan sekä henkilökohtainen kutsu Lontooseen, jossa häntä odottivat sankarisäveltäjän vastaanotto ja kunniatohtorin arvonimi Oxfordin yliopistosta.
Koska Englannin orkesterit olivat isompia, tasokkaampia ja monipuolisempia ja yleisöt wieniläisiä vastaanottavaisempia, Haydn saattoi päästää luovuutensa liitämään ilman käytännön rajoitteita. Kahdella Lontoon-vierailulla syntyivät muun muassa 12 viimeistä sinfoniaa, ooppera L'anima del filosofo, useita konserttoja, pianokappaleita. Konserttiaaria Scena di Berenice (1795) syntyi Lontooseen asettuneen tähtisopraanon Brigida Bantin dramaattiseksi taidonnäytteeksi. Vaikka Haydn kuvaili Bantin tulkintaa päiväkirjassaan ”puutteelliseksi”, hän oli ilmeisen tyytyväinen konserttiin ja itse teokseen. Hän johti aarian uudestaan vuonna 1803 Wienissä; tuolloisen solistin Anna Milderin ääntä hän ylisti myöhemmin ”talon kokoiseksi”.
Kohtaus on Metastasion libretosta Antigono, sen kolmannesta näytöksestä. Berenice on kihlattu Antigonolle, vaikka hän todellisuudessa rakastaa tämän poikaa Demetriota. Isälleen uskollinen Demetrio on murtunut moraalisen ristipaineen alla ja päättänyt tappaa itsensä. Epätoivoon ajautunut Berenice valittaa houreisesti kohtaloaan ja kaipaa kuolemaa rakkaansa rinnalla.
W. A. Mozart: Bella mia fiamma – Resta, o cara KV 528
Lokakuussa 1787 W. A. Mozart (1756–1791) oli saapunut Prahaan valvomaan oopperansa Don Giovannin valmisteluja ja majoittui säveltäjä František Dušekin ja hänen vaimonsa, sopraano Josefína Duškován, huvilassa kaupungin ulkopuolella. Mozart oli luvannut omistaa Duškoválle konserttiaarian, joka pohjautuisi tekstiin Bella mia fiamma (Hyvästi, elämäni valo) Niccolò Jommellin oopperasta Cerere Placata (1772). Koska teosta ei alkanut kuulua, Dušková lukitsi Mozartin huoneeseensa, kunnes sopimus olisi täytetty. Pakotettuna Mozart ryhtyi työhön, mutta hänellä oli vastavaatimus: jos Dušková ei selviytyisi aariaan ripotelluista ansoista ensiyrittämältä, hän repisi partituurin kappaleiksi. Dušková selvitti karikot, ja Mozart merkitsi aarian teosluetteloonsa viisi päivää Don Giovannin ensi-illan jälkeen.
Teoksen syntytarina on Mozartin pojan Karl Thomasin vuonna 1856 kirjaama, eikä valmistumispäivämäärän lisäksi yksikään fakta tue sen todenperäisyyttä. On silti mahdollista, että Mozart sävelsi aarian varta vasten Duškovan kaltaiselle tähtisopraanolle, joka saisi loistaa epätoivoa ja surua ilmentävissä kromaattisissa liu’uissa ja uskaliaissa hypyissä. Ei löydy järkevää selitystä sille, että Duškova janosi aariaa – vieläpä mieshahmolle kuuluvaa – heikosti tunnetusta oopperasta.
Aariassa Titano, muinaisen Iberian kuningas, jättää katkeransuloiset jäähyväiset rakastetulleen Proserpinalle, joka on Sisilian kuningattaren Ceren tytär. Cere on tuominnut Titanon kuolemaan, koska tämä julkesi kosia hänen tytärtään.
Joseph Haydn: Sinfonia Es-duuri nro 103 ”Rummunpärinä”
Sinfoniaa pidetään taidemusiikin kuninkuuslajina, suurten mittojen muotona, jonka symmetriaa ja sisäistä logiikkaa pystyvät valamaan vain armoitetut mestarit. Käsitys on romanttinen: vielä 1700-luvun alkupuoliskolla sinfonia merkitsi useimmiten oopperan alkusoittoa, pikaista tunnelmapalaa, jossa oopperan teemoja ja melodioita esiteltiin potpurin lailla. Itsenäiseksi, moniosaiseksi konserttiteokseksi sinfonia kehittyi vasta Joseph Haydnin myötä. Tosin hänkään ei vielä piitannut sinfonisesta ykseydestä, kuten esimerkiksi oppilaansa Beethoven, saati sitten Sibelius sata vuotta myöhemmin.
Haydnin suosituimmat sinfoniat kantavat lisänimeä kuin aihetunnistetta – teoksethan syntyivät kertakäyttöisiksi, eikä Haydn itse edes numeroinut niitä. Esimerkiksi Es-duurissa syntyi yli 10 sinfoniaa, mm. ”Filosofi” (nro 22), ”Koulumestari” (nro 55) ja ”In Nomine Domini” (nro 84). Lontoossa vuonna 1795 valmistunut sinfonia Es-duuri sai jälkipolvilta numeron 103 ja nimen ”Rummunpärinä”, koska se alkaa aikalaisia hämmästyttäneellä efektillä.
Neljäosainen teos käynnistyy rummunpärinän jälkeen Dies irae -sävelmää muistuttavalla teemalla ja maan uumenista kumpuavalla johdonnolla, jota varsinainen sinfoniaosa jatkaa reipashenkisesti. Osan lopun yllätyskäännös palaa taas pärinätunnelmaan. Toinen osa muuntelee kahta teemaa lomittain. Kolmas osa sinkoutuu ländleriin, jonka triotaite soi Haydnille uudehkojen soittimien, klarinettien johdolla. Finaalissa käyrätorven teema tempaisee koko orkesterin urheilulliseen loppurutistukseen.
Jaani Länsiö
Adam Fischer
Budapestissa syntynyt (1949) Adam Fischer on yksi aikamme johtavista kapellimestareista sekä ihmisoikeuksien ja demokratian väkevä puolustaja. Fischer on hoitanut ylikapellimestarin tointa pieteetillä Tanskalaisessa kamariorkesterissa vuodesta 1998 alkaen ja tehnyt tanskalaisorkesterin kanssa muun muassa Mozartin, Beethovenin ja Brahmsin sinfonioiden kokonaislevytykset. Viimeisimpänä käsittelyssä ovat olleet Haydnin Pariisin- ja Lontoon-sinfoniat.
Fischerin kansainvälinen läpimurto tapahtui vuonna 1978, kun hän otti ohjat itävaltalaislegenda Karl Böhmiltä ja johti Fidelion esityksen Baijerin valtionoopperassa. Siitä lähtien Fischer on johtanut oopperaesityksiä maailman johtavissa oopperataloissa, joista Wienin valtionoopperaan hänellä on vankimmat siteet: Fischer on oopperan kunniajäsen.
Vuonna 1987 Fischer perusti Itävalta-Unkarin Haydn-orkesterin, johon kuuluu muusikoita hänen kahdesta kotimaastaan. Orkesterin kanssa Fischer on levyttänyt Haydnin kaikki 104 sinfoniaa. Fischer on myös perustamansa Budapestin Wagner-päivien taiteellinen johtaja.
Säännöllisten yhteistyökumppaniensa lisäksi Fischer on esiintynyt hiljattain muun muassa Lontoon Orchestra of the Age of Enlightenmentin, Wienin filharmonikkojen ja Mahler Chamber Orchestran kanssa.
HKO:ta Fischer johti viimeksi kolme vuotta sitten ja sitä ennen useaan otteeseen 1970–90-lukujen aikana, jolloin Finlandia-talolla raikuivat kapellimestarin tulkinnat niin wieniläis-klassikoista kuin unkarilaisesta musiikista.
Miah Persson
Ruotsalainen lyyrinen sopraano Miah Persson (s. 1969) on erikoistunut Mozartin oopperarooleihin ja esiintynyt maailman merkittävimmissä oopperataloissa. Vuonna 1998 Persson debytoi Figaron häiden Susannana, minkä jälkeen hänet kiinnitettiin Ruotsin kuninkaallisen oopperan laulajakaartiin. Perssonin kansainvälisenä läpimurtona voidaan pitää A. Scarlattin Griseldan nimiroolia Berliinin Lindenoperissa vuonna 2000. Vuonna 2009 Persson debytoi New Yorkin Metropolitanissa, jossa hän on laulanut vuosien saatossa Così fan tutten Fiordiligin, Hannun ja Kertun toisen nimiroolin sekä Taikahuilun Paminan.
Perssonin merkittävän uran muihin kohokohtiin lukeutuvat Don Giovannin Zerlina Lontoon Covent Gardenissa, Monteverdin Poppean kruunauksen nimirooli ja Brittenin Ruuvikierteen kotiopettajatar Milanon La Scalassa sekä lukuisat roolit muun muassa Wienin valtionoopperassa, Glyndebournen oopperafestivaalilla, Pariisin Théâtre Champs Élysées’ssa sekä Hampurin ja Baijerin valtionoopperassa.
Kuluvalla kaudella Persson esiintyy RAI:n orkesterin solistina Torinossa R. Straussin orkesterilauluissa, Tampere Filharmonian solistina Mozartin c-mollimessussa ja Tukholman Kuninkaallisen filharmonisen orkesterin Beethoven-festivaalilla yhdeksännessä sinfoniassa.
Ennen lauluopintojaan Tukholman Operahögskolanissa Persson opiskeli oikeus- ja sosiaalitieteitä. Ruotsin kuningas nimitti Miah Perssonin hovilaulajaksi (hovsångerska) vuonna 2011.
