Mestaripianisti Rudolf Buchbinder on levyttänyt Johannes Brahmsin pianokonsertot kolmeen kertaan maailman arvostetuimpien orkesterien kanssa.
Buchbinder puhuu Brahmsin pianokonsertoista auktoriteetilla, jonka pohjana on yli 60 vuoden mittainen ura ja perehtyneisyys Brahmsin omakätisiin käsikirjoituksiin.
”Yritän tulkita teoksen niin kuin se on kirjoitettu. Nämä teokset ovat satoja vuosia vanhoja. En ymmärrä, miksi meidän pitäisi löytää niistä jotain uutta.”
”Yleisön ja kriitikoiden keskuudessa nousi mellakka. Arvostelut olivat poikkeuksellisen tylyjä, ja eräs kriitikko ehdotti, että minut suljetaan mielisairaalaan ja huolehditaan, ettei ulottuvillani ole nuottipaperia.” Arnold Schönbergin kuvaus sävelrunonsa Pelléas ja Mélisande ensiesityksestä herättää uteliaisuutta. Musiikinhistoriassa teosta kuvaillaan romantiikan ajan viime henkäykseksi.
Johannes Brahms: Pianokonsertto nro 1 d-molli op. 15
Johannes Brahmsin (1833–1897) säveltäjänura sai lentävän lähdön, kun Robert Schumann julisti hänet sinfonian seuraavaksi suurmieheksi, uudeksi Beethoveniksi. Lausunto oli hätiköity ja kohtalokas: vaikka Brahms oli kieltämättä karismaattinen virtuoosi, säveltäjänä hänen näyttönsä pohjautuivat ainoastaan esiintyjänuran sytykkeisiin; sonaatteihin, lauluihin ja kamarikappaleisiin. Ylistyskirjoitus asetti nupullaan olevalle nuorelle kohtuuttomat paineet, jotka hellittivät vasta kun luvattu sinfonia valmistui – yli 20 vuotta myöhemmin.
Alunperin sinfoniaan tarkoitetuista materiaaleista Brahms sävelsi useita teoksia. Pianokonsertto nro 1 d-mollissa (1858) on niistä ensimmäinen, joskin aluksi siitä piti tulla sonaatti kahdelle pianolle. Teos sai alkunsa vuonna 1854 pian sen jälkeen, kun Schumann naarattiin Rein-joesta mielisairaalaan. Kun Schumannin kuolema alkoi näyttää vääjäämättömältä, Brahms muutti sonaattihankkeen sinfoniaksi, eräänlaiseksi jäähyväislahjaksi ystävälle ja mentorille. Suunnitelma kaatui kunnianhimoonsa, mutta lopulta sonaatin ja sinfonian aineksista syntyi historian ehkä sinfonisin pianokonsertto.
Kolmeosaisen konserton kohtalokkuus peilaa Brahmsin sisäisiä myrskyjä. Ensiosaa leimaa Schumannin hukuttautumisyrityksen ja kuoleman tuottama tuska. Toinen osa laulaa rakkautta ja lämpöä leskelle Clara Schumannille. Finaalissa kaikuu Beethovenin jättiläismäinen varjo, jonka kanssa Brahmsin kamppailu oli vasta alkanut.
Arnold Schönberg: Pelléas ja Mélisande
Belgialaisen Nobel-voittajan Maurice Maeterlinckin (1862–1949) tuotannon huippu on näytelmä Pelléas ja Mélisande (1893), vähäeleinen kolmiodraama, jossa tiheä tunnelma ja merkitsevät eleet korvaavat suuret juonenkäänteet. Vaisusti lippuluukulla ja lehdistössä vastaanotettu näytelmä sai myöhemmin tunnustusta symbolistisen liikkeen peruskivenä, ja siitä on tullut useiden säveltäjien inspiraation lähde. Gabriel Fauré (1898) ja Jean Sibelius (1905) tekivät siihen näytelmämusiikit, Claude Debussy oopperan (1902) ja Alexandre Desplat (2013) tarinallisen huilukonserton.
Arnold Schönbergin (1874–1951) Pelléas ja Mélisande op. 5 (1903) edustaa hänen varhaista tyyliään, joka kyllä horjutti sävellajeja, muttei vielä kaatanut niitä. Maeterlinckin hämärässä vellova teksti muuttuu jännittyneeksi, yhtäjaksoiseksi kaareksi: Golaud nai metsästä löytämänsä Mélisanden, joka ihastuukin Golaudin velipuoleen, Pelléaan. Pariskunnan lemmenleikit paljastanut Golaud tappaa Pelléaan ja haavoittaa Mélisandea, joka myöhemmin kuolee synnyttäessään tyttövauvan.
Teos on yksiosainen, mutta Schönbergin oppilas Alban Berg tulkitsi sen neljäosaiseksi kokonaisuudeksi: alku esittää metsää, Golaudin ja Mélisanden häitä, ja naisen kipinöivää rakkautta. Toinen osa vie suihkulähteelle, johon vihkisormus hukkuu sekä tornin juurelle, jossa Pelléas rakastuu Mélisanden hiuksiin. Kolmas osa vaihtuu lemmenkohtauksesta Pelléaan kuolemaan. Teos hiipuu kohti Mélisanden kuolemaa.
Jaani Länsiö
Jukka-Pekka Saraste
Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari ja taiteellinen johtaja Jukka-Pekka Saraste (s. 1956) on vakiinnuttanut asemansa yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä kapellimestareista. Heinolassa syntynyt ja viulistina uransa aloittanut Saraste tunnetaan monipuolisuudestaan sekä syvällisestä ja eheästä musiikillisesta näkemyksestään. Sarasteella on erityisen vahva yhteys Beethovenin, Brucknerin, Šostakovitšin, Stravinskin ja Sibeliuksen teoksiin, ja hän on kansainvälisesti tunnustettu Mahler-tulkinnoistaan.
Helsingin kaupunginorkesterin taiteellisen johtoryhmän vetäjänä Saraste korostaa musiikin kulttuurista ja yhteisöllistä merkitystä: ”Sinfoniaorkesteri jaettujen elämysten tuottajana on arvokas ja hieno kokoonpano, jonka laadusta me jokainen orkesterissa haluamme pitää huolta.”
Saraste on työskennellyt Radion sinfoniaorkesterin, Toronton sinfoniaorkesterin, Kölnin WDR-sinfoniaorkesterin, Oslon filharmonikkojen ja Skotlannin kamariorkesterin ylikapellimestarina. Lisäksi hän on säännöllinen vierailija maailman huippuorkesterien johdossa. Saraste on toiminut BBC:n sinfoniaorkesterin päävierailijana ja johtanut viime konserttikausilla muun muassa Pariisin orkesteria, Lontoon Philharmonia-orkesteria, Zürichin Tonhalle-orkesteria, Berliinin Staatskapellea sekä Clevelandin orkesteria, Bostonin, Chicagon ja San Franciscon sinfoniaorkestereita sekä New Yorkin filharmonikkoja.
Saraste pitää tärkeänä uransa alussa olevien muusikoiden valmennusta ja mentorointia. Hän on perustanut LEAD!-säätiön, jonka kansainvälisiä orkesteriprojekteja on toteutettu muun muassa Ruotsissa, Sveitsissä, Saksassa ja Bulgariassa. Vuonna 2020 hän perusti vuosittaisen Fiskars Summer Festival -tapahtuman foorumiksi sekä suomalaisille että kansainvälisille taiteilijoille, jotta nämä voivat välittää kokemustaan seuraavalle muusikkosukupolvelle.
Jukka-Pekka Saraste on palkittu ansioistaan musiikin alalla Pro Finlandia -mitalilla, säveltaiteen valtionpalkinnolla ja Suomen Leijonan komentajamerkillä.
”Musiikki ei ole lakannut kiehtomasta minua. Vuosikymmentenkin jälkeen joillain teoksilla – myös sellaisilla, joita olen kuullut useasti ja soittanut sitäkin säännöllisemmin – on pahamaineiset, kylmiä väreitä nostattavat kohdat, jotka koskettavat ja sykähdyttävät aina yhtä vahvasti. Tällaisiin lukeutuu Brahmsin d-mollipianokonserton ensiosan F-duuritaite”, illan solisti kuvaa suhdettaan Brahmsin konserttoon.
Itävaltalainen Rudolf Buchbinder (s. 1946) on vuosien saatossa ilahduttanut henkevillä ja vastaansanomattomilla pianomusiikin tulkinnoillaan. Yli 60 vuotta kestäneellä urallaan hän on syventänyt tulkintojaan monista klassikoista: Beethovenin pianosonaatit hän on esittänyt monia kymmeniä kertoja ja levytyksiäkin sonaateista on kertynyt useita.
Buchbinder pitää arvossa tutustumista historiallisiin nuottiteksteihin. Pianistin kotikirjastossa on yli 39 eri nuottieditiota Beethovenin sonaateista sekä muun muassa tänä iltana kuultavan Brahmsin konserton käsikirjoituksen kopio. Beethovenin 250-vuotisjuhlavuonna säveltäjän Diabelli-muunnelmat saivat Buchbinderin aloitteesta rinnalleen yhdentoista nykysäveltäjän, kuten Lera Auerbachin, Brett Deanin, Jörg Widmannin, omat muunnelmat. Buchbinder levytti hankkeen otsikolla Diabelli Project (2020).
Buchbinderilla on Wienissä kunniajäsenyys filharmonisessa orkesterissa ja Gesellschaft der Musikfreundessa, Wiener Konzerthausgesellschaftissa sekä Wienin sinfoniaorkesterissa. Hän on itävaltalaisen Grafenegg-festivaalin taiteellinen johtaja.
