Sakari Oramo
Kapellimestari Sakari Oramolla (s. 1965) oli iloisia uutisia kerrottavanaan vuoden 2023 tammikuussa: ”Olen sopinut rakkaan BBC:n sinfoniaorkesterini ja sinfoniakuoroni kanssa jatkavani ylikapellimestarikauttani vuoden 2026 heinäkuun 1. päivään asti. Silloin minulla tulee kuluneeksi 13 vuotta tässä etuoikeutetussa tehtävässä”, hän kirjoitti kotisivuillaan.
Vuosina 2008–2021 Oramo toimi Tukholman kuninkaallisen filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina ja vuodesta 2003 vuoteen 2012 samassa tehtävässä Radion sinfoniaorkesterissa. Kumpikin orkesteri on myöntänyt Oramolle kunniakapellimestarin arvonimen.
Kauden 2022–2023 kohokohtiin kuuluu esimerkiksi Magnus Lindbergin teoksen Accused kolme esitystä sopraano Anu Komsin ja Kölnin Gürzenich-orkesterin kanssa. Oramon muita vierailukohteita tällä kaudella ovat muun muassa Berliinin filharmonikkojen Karajan-akatemia, Radion sinfoniaorkesteri, NDR Elbphilharmonie, Orchestra dell’Accademia Nazionale di Santa Cecilia, Ruotsin kuninkaallinen filharmoninen orkesteri sekä Tšekin filharmoninen orkesteri. Huhtikuussa Oramo ja BBC:n sinfoniaorkesteri tekivät Espanjan-kiertueen mukanaan pianisti Boris Gilburg ja viulisti Inmo Yang.
Sakari Oramo aloitti viisivuotiskauden Taideyliopiston Sibelius-Akatemian orkesteri- ja kapellimestarikoulutuksen professorina vuoden 2020 alussa. ”Täällä on ainutlaatuiset instrumentit käytössä. Euroopassa on mielenkiintoisia paikkoja, joissa opiskellaan orkesterinjohtoa. Ne voisivat olla verrannollisia Helsingin tilanteen kanssa, mutta siellä seurataan sitä, mitä täällä on aikoinaan aloitettu”, Oramo totesi Ylen haastattelussa helmikuussa 2020. Työskentely maailman parhaita orkestereita säännöllisesti johtavan maestron opissa inspiroi suuresti nuoria kapellimestariopiskelijoita.
https://sakarioramo.fi/
Joonas Ahonen
Joonas Ahonen (s. 1984) on monipuolisuudestaan tunnettu pianisti. Hän on muun muassa levyttänyt Beethovenia ja Schubertia vasaraklaveerilla, soittanut György Ligetin etydejä osana tanssiesitystä ja kantaesittänyt lukuisia oman aikamme teoksia. Ahonen on ollut uuteen musiikkiin keskittyvän Klangforum Wien -solistiensemblen jäsen vuodesta 2011. Hän kuuluu myös helsinkiläiseen Rödberg-trioon, joka esittää klassismin ja romantiikan ajan repertuaaria periodisoittimilla.
Ahosen viimeisimpien konserttikausien solistisiin kohokohtiin lukeutuvat Unsuk Chinin pianokonsertto sveitsiläisen Basel Sinfoniettan kanssa, Bernhard Ganderin Ahoselle omistaman konserton kantaesitys saksalaisen SWR:n sinfoniaorkesterin konsertissa sekä resitaalit Italiassa Parman Casa della Musicassa ja Argentiinassa Buenos Airesin Teatro Colónissa. Toukokuussa 2023 Ahonen soittaa Ligetin pianokonserton solistina Klangforum Wien -yhtyeen konsertissa Prahan kevät -festivaalilla.
Kuluvana vuonna Ahonen on konsertoinut duopartnerinsa viulisti Patricia Kopatchinskajan kanssa Lontoon Barbican Centerissä. Maaliskuussa Ahonen ja Kopatchinskaja tekivät yhdessä Japanin-kiertueen.
Meidän aikamme musiikista Ahonen kertoo kiinnostuneensa jo alle kymmenvuotiaana vierailtuaan Viitasaaren Musiikin aika -festivaalilla. ”Tuolloin Mozart tuntui minusta hyvin tylsältä. Kun olin neljäntoista, tein kovasti töitä löytääkseni klassisen ja romantiikan ajan pianomusiikista jotain itseäni puhuttelevaa”, Ahonen on kertonut. Nykyään hän arvostaa suuresti mahdollisuutta työskennellä monipuolisen eri tyylikausina sävelletyn musiikin parissa.
Ahonen opiskeli Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa Tuija Hakkilan ja Liisa Pohjolan oppilaana. Hän opettaa Grazin taideyliopiston uuden musiikin koulutusohjelmassa.
https://joonasahonen.com/
Kapellimestarikoulutus Sibelius-Akatemiassa
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kapellimestarikoulutus on yksi Suomen tunnetuimmista huippuosaamisen alueista ja jatkuvan ihmetyksen kohde kansainvälisesti. Tunnetun ja erottavan koulutuksesta tekee se, että opiskelijat harjoittelevat orkesterin johtamista viikoittain oikean orkesterin kanssa. Kapuluokka on kasvattanut maailmalle lukuisan joukon kansainvälisesti tunnettuja kapellimestareita kuten Sakari Oramo, Susanna Mälkki, Esa-Pekka Salonen ja Hannu Lintu.
Anders Hillborg: Through Lost Landscapes
Anders Hillborg (s. 1954) kuuluu aikamme soitetuimpiin pohjoismaisiin säveltäjiin. Hänen läpimurtonaan pidetään vuonna 1984 BBC Singersin esittämää kuoroteosta Mouyayoumia, ja Suomessa hänet huomattiin viimeistään vuonna 1995, kun hän teki yhdessä Eva Dahlgrenin kanssa teoksen Jag vill se min älskade komma från det vilda. Teos kuultiin tuoreeltaan Helsingin juhlaviikoilla Esa-Pekka Salosen johdolla. Sittemmin Salonen on tilannut ja johtanut myös Hillborgin teokset Dreaming River, Eleven Gates sekä Sirens. Muita Hillborgin tunnettuja teoksia ovat mm. Liquid Marble, Cold Heat ja klarinettikonsertto Peacock Tales.
Hillborg ei säveltäessään kaihda keinoja ja tyylejä. Hänen teoksissaan genret kulkevat usein päällekkäin, limittäin ja peräkkäin – musiikki vaihtelee kuin keskittymiskyvytön katsoja painelisi kaukosäätimen nappeja – mutta teosten logiikka ei koskaan petä. Noin 12-minuuttinen Through Lost Landscapes (2019) on Orquesta Sinfónica de Castilla y Leónin, BBC:n sinfoniaorkesterin, Kuninkaallisen Tukholman filharmonisen orkesterin, Minnesotan orkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin yhteinen tilaus, ja Hillborgin toistaiseksi massiivisimmin soiva teos.
Teos on taattua hillborgia. Kolmella valtavalla soinnulla alkava matka kadonneiden maisemien halki muuttuu yhtäkkiä jazziksi, sitten eteeriseksi kimmellykseksi, palaa jälleen jättisointuihin ja sinkoutuu taas kohti kaaosta – mutta vain hetkeksi kerrallaan. On mahdoton olla tulkitsematta teosta kannanottona ilmastonmuutokselle: vehreät maisemat ovat jääneet historiaan, kenties palaneet tuhkaksi tai jääneet alussa kuultujen voimien jyräämäksi. Aavemaiset kaiut lintujen laulusta ja eläinten huudoista muistuttavat kerran niin vehmaista metsistä ja värikkäistä viidakoista täynnä elämää.
Jouni Kaipainen: Pianokonsertto op. 55
Jouni Kaipainen (1956–2015) kuului vuosikymmenten ajan suomalaisen musiikin tärkeimpiin hahmoihin, ei vain säveltäjänä vaan myös opettajana ja kirjoittajana; hän laati satoja syväluotaavia ja laajoja käsiohjelmatekstejä, jotka harhailivat sivupolulta toiselle ja mutkittelivat mielijohteiden hetteiköissä kadottamatta musiikkia avartavaa punaista lankaa. Säveltäjänäkin Kaipainen oli kuin tulivuori, joka purkautui aina isosti, arvaamatta, usein vasta pitkään voimia kerättyään – toisinaan purkaus jäi varoituksen tasolle. Teokset eivät aina valmistuneet ajallaan. Esimerkiksi hänen viimeinen sinfoniansa (nro 4, Commedia orkesterille, kahdelle laulusolistille ja mieskuorolle) esitettiin vuonna 2010 keskeneräisenä ja vasta vuonna 2017 täydessä 90 minuutin mitassaan.
Vuodesta 1990 lähtien syntyneet yhteensä kaksitoista konserttoa muodostavat Kaipaisen tuotannon selkärangan, joka on toistaiseksi osoittautunut hänen ehkä kestävimmäksi perinnökseen suomalaiselle säveltaiteelle. Konsertoillaan hän myös tavoitti vuosituhannen vaihteessa kirkastuneen ideaalinsa ”uusaistillisuudesta”, jonka lempeämmästä sointimaailmasta on joskus vaikea erottaa Kaipaisen radikaalimpia, 1980-luvun modernismille leimallisia piirteitä.
Pianokonsertto (1997) syntyi yhtenä tulivuorenomaisena hetkenä, samaan aikaan rinnakkain alttoviulukonserton kanssa Helsinki Biennaleen. Teokset kantaesitettiin vain parin päivän välein. Siinä missä alttoviulukonsertto on selvästi intiimimpi ja kamarimusiikillinen, atleettinen pianokonsertto kantaa harteillaan historian suurta painolastia romanttisine tehosteineen ja perinteisine kolmiosaisine muotoineen. Tehoja kaihtamattomien vyörytyksien kuohuista kurkistavat soittimen suuret nimet.
"Jokainen tietysti pyrkii omaleimaiseen, itsenäiseen kirjoitustapaan”, Kaipainen on todennut, ”mutta olisi älytöntä kuvitella, etteikö maailman pianomusiikin suurenmoisilla valioilla olisi mitään vaikutusta. Mozart, Beethoven, Brahms, Chopin, Liszt, Rahmaninov, Debussy, Skrjabin, Ravel ja Prokofjev ovat esikuvallisia myös minulle, mutta ratkaisuni ovat omani ja vastaan niistä.”
Ernst Mielck: Sinfonia f-mollissa
Suomalainen Ernst Mielck (1877–1899) ehti lyhyen elämänsä aikana herättää ihastusta taitavana pianistina ja kenties lahjakkaampana säveltäjänä kuin itse Sibelius. Ihmelapsena häntä ei silti voi pitää. Viipurissa saksalaislähtöiseen kauppiassukuun syntynyt Mielck oli sairaalloinen lapsi, joka kärsi oppimisvaikeuksista. Musiikkiopintonsakin hän aloitti vasta 10-vuotaana, mutta jo 14-vuotiaana hänet lähetettiin Berliiniin, jossa hän pianonsoiton lisäksi sai sävellystunteja itseltään Max Bruchilta. Jo parikymppisenä Mielck esiintyi sekä Helsingissä että Saksassa, missä hän soitti esimerkiksi Berliinin filharmonikoiden pianosolistina. Rakettimaisen uran nousukiito katkesi keväällä 1899 äkisti puhjenneseen tuberkuloosiin. Suomen musiikinhistorian suurin lupaus haudattiin Sveitsin Locarnoon samana päivänä, kun hän olisi täyttänyt 22 vuotta.
Mielckin tuotanto kattaa noin kaksikymmentä teosta, joista melkein puolet on orkesterimusiikkia, loput lauluja ja kamariteoksia. Vaikka Mielck ei ehtinyt kypsyä säveltäjänä, hänen musiikkinsa osoittaa orkesterinkäsittelyn hioutuneisuutta ja muodon hallintaa, ja hänen sävelkielessään kuuluvat ennen kaikkea varhaisemman romantiikan kuten Mendelssohnin, Schumannin ja Brahmsin vaikutukset. Tästä häntä tosin myös kritisoitiin, sillä 1900-luvun taitteessa tyyli koettiin auttamatta vanhanaikaisena.
Mielck sävelsi vuonna 1897 lyhyen uransa tärkeimmän teoksen, ensimmäisenä suomalaisena sinfoniana pidetyn sinfonian f-mollissa. Teos kantaesitettiin saman vuoden lokakuussa Helsingissä Robert Kajanuksen johdolla ja kuultiin myös Berliinin filharmonikoiden konsertissa. Jos ei tietäisi, neljäosaista ja 40-minuuttista teosta voisi erehtyä Schumannin työksi, eikä siinä ole jälkeäkään sibeliaanisista, suomalaisina pidetyistä sväyistä. Toisinaan Satusinfoniaksi kutsutun teoksen taustalla saattaa olla H.C. Andersenin kertomus Lumikuningataresta, mitä voi halutessaan kuulla toisen osan fantasiamaisissa helinöissä. Kolmas osa Andante cantabile punoo sanatonta laulua, kun taas finaali palaa ensiosan tunnelmiin kahta sankarillisemmin.
Jaani Länsiö
