”En voi soittaa Rahmaninovia tuntematta ihmetystä ja kiitollisuutta siitä, että sellaista kauneutta on olemassa”, kertoo illan solisti Boris Giltburg.
Sergei Rahmaninovin musiikin merkittävänä tulkitsijana tunnetun Boris Giltburgin mielestä säveltäjän ensimmäisestä pianokonsertosta ei puutu mitään. ”Siinä on sydäntä särkevää kaipausta ja nostalgiaa, ylellistä kesäpäivän joutilaisuutta, ainutlaatuista lempeyttä ja rakkautta.”
Musiikkia jousi- ja lyömäsoittimille sekä celestalle kuuluu Béla Bartókin tunnetuimpiin teoksiin. Vuonna 1936 valmistunut sävellys lumoaa kontrasteilla, jotka tekevät Bartókin musiikista yhtä aikaa villiä ja hallittua, tyyntä ja kauhistuttavaa.
Magnus Lindberg: Serenades
Orkesterimusiikki muodostaa Magnus Lindbergin (s. 1958) tuotannon selkärangan. Hän teki läpimurtonsa teoksella Kraft (1983–85), jonka yhdistelmä aikansa uusinta modernismia ja lavaspektaakkelia herätti huomiota. 1990-luvun aikana sävelkieleen hiipi perinteisempiä piirteitä ja sitä verrattiin esimerkiksi Debussyn musiikkiin. Nykyään ei ole tavatonta löytää Lindbergin musiikista myös tiettyjä tonaalisia piirteitä.
Lindbergin sävellyksille on luonteenomaista kiihkeä liike ja tapahtumarikkaus. Tähän nähden olikin merkillistä, että Chicagon sinfonikot keksivät tilata teoksen, jonka toivottiin olevan serenadi. Lindberg on vitsaillut ideana ehkä olleen hänen ”kesyttämisensä”. Säveltäjä toteaa: ”Suuri osa kirjoittamastani musiikista on usein nopeaa ja aika räjähtävää – hidas musiikki ei ole koskaan ollut niin sanoakseni tonaliteettiani. Joten kun minua pyydettiin kirjoittamaan serenadi, aloitin musiikillisella idealla, jossa oli syvällä pohjalla hidasliikkeinen tuntu, mutta joka sitten lähtee moniin kontrastoiviin suuntiin äkillisin leikkauksin ja nopein kääntein. Silti musiikki henkii tietynlaista öistä tuntua... Tiesin, että minun on kirjoitettava muutakin kuin vain hidasta musiikkia – halusin kirjoittaa musiikkia, joka ilmentää orkesterin säihkyvää virtuoosisuutta. Joten lopulta sävelsin serenadin, joka on villi.”
Monesta muusta Lindbergin orkesteriteoksesta poiketen orkesterin kokoonpano on tällä kertaa sangen tavallinen. Säveltäjän itsensä mukaan pyrkimyksenä olikin alusta alkaen käyttää romantiikan ajan orkesteria. Serenades on noin 17 minuutin kestoinen sävellys. Se valmistui vuonna 2020, mutta pandemian vuoksi kantaesityksen ajankohta siirtyi. Kantaesityksensä teos sai 2.12.2021 Chicagossa, jossa Chicagon sinfonikkoja johti Hannu Lintu.
Christian Holmqvist
Sergei Rahmaninov: Pianokonsertto nro 1 fis-molli op. 1
”Olen venäläinen säveltäjä, ja synnyinmaani on väistämättä vaikuttanut luonteenlaatuuni. Musiikkini on siis venäläistä, mutta en ole koskaan yrittänyt tietoisesti säveltää kansallista musiikkia enkä muutakaan tiettyä tyyliä.” Venäläisyydestään huolimatta Rahmaninov otti etäisyyttä maansa nationalistisiin tendensseihin ja pysytteli kautta koko uransa lähellä yleiseurooppalaista romantiikkaa Tšaikovskin esikuvan mukaan.
Musiikki oli voimakkaassa murrostilassa ensimmäistä maailmansotaa edeltävinä vuosina. Rahmaninov oli vasta 27-vuotias vuonna 1900, ja olisi ikänsä puolesta hyvin ehtinyt testata ajan uusimpia virtauksia, impressionismia ja ekspressionismia. Musiikillisesti Rahmaninov vaelsi kuitenkin omalla kiertoradallaan erillään muoti-ilmiöistä ja tukeutui koko tuotannossaan 1800-luvun valtatyyliin, romantiikkaan.
Ensimmäinen pianokonsertto oli melkoinen kypsyyden osoitus hyvin nuorelta säveltäjältä. Avausosa valmistui 1890 Rahmaninovin ollessa vasta 17-vuotias. Kaksi muuta osaa hän sävelsi 18-vuotiaana. Konserton pariin Rahmaninov palasi 1917. Hän kertoi eräälle ystävälleen kirjoittaneensa konserton uudelleen ja kehui sen olevan todella hyvä: ”Kaikki nuoruuden raikkaus on tallella, ja kuitenkin konsertto on nyt paljon paremmin soiva. Kun kerron tilaajille Amerikassa soittavani ensimmäisen konserton, he eivät protestoi, mutta ilmeestä näkee, että he haluaisivat silti mieluummin toisen tai kolmannen konserton.”
Punakynä viuhui vuoden 1917 revisiossa ennen muuta kohdissa, joiden Rahmaninov katsoi olevan liiaksi velkaa Edvard Griegin erittäin suositulle pianokonsertolle. Ensiosan orkesterivälikkeen ja kadenssin alkupuoliskon hän sävelsi kokonaan uudelleen. Yhtä rankan käsittelyn koki finaali.
Konserton avaa käyrätorvien dramaattinen julistus ja pianoakordien ryöppy. Varsinainen pääteema on lyyrinen ja melankolinen, sivuteema puolestaan eläväinen. Ensiosan mittava kadenssi on koko teoksen ydin. Andante tarjoaa hengähdystauon ennen totutun virtuoosista päätösosaa. Kuten yleensä Rahmaninovilla, rakenteen mestarillisuus perustuu pettämättömään keksintäkykyyn eikä niinkään ennalta kaavailtuihin syvärakenteisiin.
Pekka Miettinen
Béla Bartók: Musiikkia kieli- ja lyömäsoittimille sekä celestalle
Vuonna 1929 sveitsiläinen kapellimestari ja mesenaatti Paul Sacher kuuli Béla Bartókin (1881–1945) esittävän omia teoksiaan. Sacher piti suuresti kuulemastaan. Kun hänen johtamansa Baselin kamariorkesterin 10-vuotisjuhlakonsertti lähestyi, hän tilasi Bartókilta teoksen. Musiikkia kieli- ja lyömäsoittimille sekä celestalle (1936) sai kantaesityksensä Baselissa 21.1.1937. Yleisö reagoi innostuneesti ja finaali oli soitettava da capo. Myöhemmin Bartók sävelsi Sacherin tilauksesta myös sonaatin kahdelle pianolle ja lyömäsoittimille (1937) ja Divertimenton jousille (1939).
Musiikkia kieli- ja lyömäsoittimille sekä celestalle on yksi Bartókin tuotannon klassikoista ja monen mielestä eräs 1900-luvun merkittävimmistä sävellyksistä. Teos on kirjoitettu kahdelle lavalla vastakkain asetellulle jousiryhmälle sekä harpulle, lyömäsoittimille, pianolle ja celestalle. Musiikki sisältää unkarilaiseen kansanmusiikkiin selkeästi viittaavia, mutta lähtökohdasta täysin irtaantuneita melodisia eleitä ja rytmejä. Sacher oli erikseen toivonut, ettei teos saisi olla orkesterille liian vaikea. Tähän säveltäjä oli todennut, ettei toki pyri tekemään musiikkia jota ei voisi soittaa. Tästä huolimatta teos kyllä vaatii muusikoilta täyttä keskittymistä.
Teoksesta puhuttaessa korostetaan yleensä sen älyllisiä piirteitä. Partituurista löytää kultaisen leikkauksen periaatteen, symmetrisiä sointuratkaisuja ja muita hienouksia. Bartók itsekin puhui yleensä teoksestaan täysin analyyttisesti. Mutta kun hän kerran kuunteli sen esitystä, hän kesken kolmannen osan kuiskasi viulisti André Gertlerille: ”Kuuletteko? Tuossa on meri ja sen aallot!”
Hidas kolmas osa (Adagio) on tunnelmiltaan eleginen ja mystinen; monet muistavat sen Stanley Kubrickin kauhuelokuvasta Hohto (1980).
Ensimmäinen osa (Andante tranquillo) on hidas fuuga, joka kasvaa huipennukseen ja sitten vajoaa takaisin hiljaisuuteen. Toinen osa (Allegro) on rytmikäs scherzo. Hidas kolmas osa (Adagio) on tunnelmiltaan eleginen ja mystinen; monet muistavat sen Stanley Kubrickin kauhuelokuvasta Hohto (1980). Teoksen päättää energinen finaali (Allegro molto).
Christian Holmqvist
Boris Giltburg
Laulavasta linjastaan ja dynaamisen skaalansa laajuudesta kiitelty pianisti Boris Giltburg tuntee Rahmaninovinsa, ja hänellä on Rahmaninovin tulkitsijana laajalti tunnustettu maine. Naxos-levymerkille yksinoikeudella levyttävä Giltburg julkaisi kiitellyn Rahmaninovin konserttojen levytyssarjansa viimeisen osan toissa vuonna, säveltäjän 150-vuotisjuhlan kunniaksi.
”Hänen omaleimaisuutensa syntyy sydämen ja järjen yhdistymisestä, jota tukee virheetön tekniikka ja syvä, kestävä rakkaus yhtä 1900-luvun suurinta säveltäjä-pianistia kohtaan”, levytyksestä kirjoitettiin Gramophonessa.
Viime vuosina Giltburg on paneutunut syvällisesti myös muihin säveltäjiin, kuten Raveliin, Chopiniin ja Beethoveniin. Tällä kaudella taiteilijan ohjelmassa ovat muun muassa Griegin pianokonsertto Royal Philharmonic Orchestran solistina ja Tšaikovskin 1. pianokonsertto Prahan sinfoniaorkesterin solistina, kumpikin esitys kapellimestari Kevin John Edusein johdolla.
Giltburgilla on säännöllisesti resitaaleja maailman arvostetuimmissa konserttisaleissa, kuten Amsterdamin Concertgebouw’ssa, Brysselin Bozarissa, Hampurin Elbphilharmoniessa, Lontoon Southbank Centressä ja Wigmore Hallissa, New Yorkin Carnegie Hallissa, Prahan Rudolfinumissa sekä Wienin Konzerthausissa.
Pianistin uransa aikana Boris Giltburgille on karttunut lukuisia palkintoja, kuten Opus Klassik, Diapason d’Or ja Choc de Classica. Giltburgin ja tšekkiläisen Pavel Haas -kvartetin yhteinen levytys Dvořákin pianokvintetosta on palkittu parhaan kamarimusiikkilevytyksen Gramophone-palkinnolla.
Jukka-Pekka Saraste
Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari ja taiteellinen johtaja Jukka-Pekka Saraste (s. 1956) on vakiinnuttanut asemansa yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä kapellimestareista. Heinolassa syntynyt ja viulistina uransa aloittanut Saraste tunnetaan monipuolisuudestaan sekä syvällisestä ja eheästä musiikillisesta näkemyksestään. Sarasteella on erityisen vahva yhteys Beethovenin, Brucknerin, Šostakovitšin, Stravinskin ja Sibeliuksen teoksiin, ja hän on kansainvälisesti tunnustettu Mahler-tulkinnoistaan.
Helsingin kaupunginorkesterin taiteellisen johtoryhmän vetäjänä Saraste korostaa musiikin kulttuurista ja yhteisöllistä merkitystä: ”Sinfoniaorkesteri jaettujen elämysten tuottajana on arvokas ja hieno kokoonpano, jonka laadusta me jokainen orkesterissa haluamme pitää huolta.”
Saraste on työskennellyt Radion sinfoniaorkesterin, Toronton sinfoniaorkesterin, Kölnin WDR-sinfoniaorkesterin, Oslon filharmonikkojen ja Skotlannin kamariorkesterin ylikapellimestarina. Lisäksi hän on säännöllinen vierailija maailman huippuorkesterien johdossa. Saraste on toiminut BBC:n sinfoniaorkesterin päävierailijana ja johtanut viime konserttikausilla muun muassa Pariisin orkesteria, Lontoon Philharmonia-orkesteria, Zürichin Tonhalle-orkesteria, Berliinin Staatskapellea sekä Clevelandin orkesteria, Bostonin, Chicagon ja San Franciscon sinfoniaorkestereita sekä New Yorkin filharmonikkoja.
Saraste pitää tärkeänä uransa alussa olevien muusikoiden valmennusta ja mentorointia. Hän on perustanut LEAD!-säätiön, jonka kansainvälisiä orkesteriprojekteja on toteutettu muun muassa Ruotsissa, Sveitsissä, Saksassa ja Bulgariassa. Vuonna 2020 hän perusti vuosittaisen Fiskars Summer Festival -tapahtuman foorumiksi sekä suomalaisille että kansainvälisille taiteilijoille, jotta nämä voivat välittää kokemustaan seuraavalle muusikkosukupolvelle.
Jukka-Pekka Saraste on palkittu ansioistaan musiikin alalla Pro Finlandia -mitalilla, säveltaiteen valtionpalkinnolla ja Suomen Leijonan komentajamerkillä.
www.jukkapekkasaraste.com
