Jukka-Pekka Saraste & Stephen Johnson

Kohtaamisia-klubi

To 12/05/2022 21:00 - 22:30
Vapaa pääsy

Esittely

Vuonna 2023 HKO:n ylikapellimestarina aloittava Jukka-Pekka Saraste ja BBC:n musiikkitoimittaja, kirjailija ja säveltäjä Stephen Johnson puhuvat Dmitri Šostakovitšista – sekä sodasta, musiikista ja mielestä. 

Keskustelua kehystävät Erkki Suomalaisen suunnittelemat kamarimusiikkituokiot HKO:n muusikoiden esittämänä.

 

Kamarimusiikkiohjelma: 

Dmitri Šostakovitš: Pianokvintetto osa 1 - Preludi 
Alexander Glazunov: 5 Novellettes - Interludium 
Valentin Silvestrov: Postludium no. 1 


Musiikki on ristiriitojen jalostamista taiteeksi, sanotaan. Vain yksi musiikin monista määritelmistä ja motiiveista, mutta Dimitri Šostakovitšin kohdalla varmastikin erinomaisen totta. ”Mikäli ihminen on epätoivoinen, se vain tarkoittaa sitä, että hän edelleen uskoo johonkin”, säveltäjä totesi. Taide syntyy sisäisten ja ulkoisten vaikuttimien välissä. Tiedämme toki yhtä ja toista Šostakovitšin vaiheista ja olemme, ainakin päällisin puolin, perillä niistä paineista, joiden alaisuudessa hän eli. Tuskin kuitenkaan kykenemme emotionaalisesti oikein asemoimaan itseämme hänen mielenmaisemaansa. Harvalla meistä on samankaltaista kokemusta siitä kun elämän peruselementit ympäriltämme hajoavat. Kaikkea mitä sanotte tullaan käyttämään teitä vastaan. Šostakovitšilla olisi varmasti ollut paljonkin sanottavaa. Meidän onneksemme hänellä oli musiikki, mutta oli myös paljon kohtalotovereita, joilla ei ollut.

Erkki Suomalainen
kamarimusiikkohjelman taiteellinen suunnittelija

Taiteilijat

Stephen Johnson
Kirjailija, BBC:n musiikkitoimittaja ja säveltäjä
Jukka-Pekka Saraste
kapellimestari
HKO:n muusikoita

Ohjelma

    21:00
    Dmitri Šostakovitš
    Pianokvintetto osa 1 - Preludi
    Aleksandr Glazunov
    5 Novellettes - Interludium
    22:30
    Valentin Silvestrov
    Postludium No. 1
Päälämpiö
Stephen Johnson
Jukka-Pekka Saraste
HKO:n muusikoita
Dmitri Šostakovitš
Pianokvintetto osa 1 - Preludi
Aleksandr Glazunov
5 Novellettes - Interludium
Valentin Silvestrov
Postludium No. 1