Kohtalonsinfonia

Susanna Mälkki

 

Helsingissä syntynyt ja nuoruutensa asunut Susanna Mälkki on kasvanut Helsingin kaupunginorkesterin säestyksellä. Pienenä hän istui orkesterin konserteissa perheensä kanssa, ja nuorena musiikinopiskelijana seurasi tarkasti orkesterimuusikoiden ammattitaitoa ja nautti maailman parhaiden solistien esiintymisistä. Vuonna 2004 hän pääsi ensimmäistä kertaa johtamaan orkesteria, jonka 13. ylikapellimestarina hän aloitti syksyllä 2016.

 

Mälkin tie kapellimestariksi on kulkenut Sibelius-Akatemian ja Tukholman Edsberg-instituutin selloluokkien kautta. Hän voitti kansalliset Turun sellokilpailut ja nousi Göteborgin sinfoniaorkesterin soolosellistiksi, mutta jo nuorena kytemään jäänyt innostus orkesterinjohtamiseen ohjasi häntä koko ajan kohti kapellimestariopintoja.

 

Mälkin ensikosketus orkesterinjohtamiseen tuli Tukholmassa orkesterisoitinten opiskelijoista kootun pienyhtyeen kapellimestarina. Toisen kerran Mälkki johti koulun kamariorkesteria Ruotsin radion sinfoniaorkesterin silloisen ylikapellimestarin Esa-Pekka Salosen seuratessa vierestä. Tunne todellisen intohimon löytymisestä oli sinä hetkenä kirkas ja on sitä edelleen. 

 

Mälkin läpimurto tapahtui vuonna 1999 Helsingin juhlaviikoilla, ja ensimmäisen vakiokiinnityksensä hän sai Stavangerin orkesterin musiikillisena johtajana. Maineikkaan nykymusiikkiorkesteri Ensemble Intercontemporainin taiteellisena johtajana (2006–2013) hän vakiinnutti nimensä aikamme musiikin syvällisenä tulkkina. 

 

Mälkki on johtanut maailman parhaita orkestereita, kuten kaikkia USA:n Big Five -orkestereita, Amsterdamin Concertgebouw’ta, Berliinin filharmonikkoja ja Lontoon sinfoniaorkesteria sekä vieraillut oopperataloissa aina New Yorkin Metropolitanista ja Pariisin oopperasta Milanon La Scalaan ja Wienin valtionoopperaan. Syksyllä 2017 hän aloitti Los Angelesin filharmonikoiden päävierailijana. Musical America -lehti valitsi Mälkin vuoden kapellimestariksi 2017.

 

Akiko Suwanai

 

Japanilainen Akiko Suwanai (s. 1972) sukelsi länsimaiseen taiteeseen jo aloittaessaan viulunsoiton kolmevuotiaana. Vaikka hän itse kasvoi Tokiossa, hänen sukunsa on kotoisin satamakaupungista, johon venäläinen kulttuuri oli tullut paenneiden aatelisten mukana pian vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen. Venäläisen viulukoulun tulkintatradition Suwanai sai opettajaltaan Toshiya Etolta, joka puolestaan oli opiskellut kuuluisan Efrem Zimbalistin johdolla. Amerikassa Suwanai opiskeli Dorothy DeLayn ja Cho-Liang Linin johdolla, sekä Berliinin taidekorkeakoulussa Uwe-Martin Haibergin johdolla.

 

Kansainväliselle uralle Suwanai singahti 90-luvun taitteen kilpailumenestyksellään. Vuonna 1989 hän sai toiset palkinnot Genovan Paganini- ja Brysselin Kuningatar Elisabeth -kilpailuissa, ja heti seuraavana vuonna hänet valittiin historian nuorimpana Moskovan Tšaikovski-kilpailun voittajaksi. Finaalissa hän esitti Tšaikovskin viulukonserton. Viime vuosina hän on esiintynyt mm. Gergijevin, Salosen ja Heras-Casadon rinnalla sekä kuuluisimpien orkestereiden solistina.

 

Parrasvaloissa paistettelun vastapainona Suwanai on soittanut ahkerasti myös hyväntekeväisyyskonserteissa, ensin Toyota-yhtiöiden tapahtumissa ja myöhemmin omalla, Japanin tsunamin jälkeen perustamallaan kansainvälisellä Nippon-festivaalillaan: ”Melkein kolmekymppisenä, jo kauan maailmaa kiertäneenä solistina aloin miettiä, haluanko elämältäni todella vain tätä. Halusin auttaa Japania ja erityisesti maanjäristyksen runtelemaa pohjoisosaa. Ihmiset toki auttoivat heti tapahtuneen jälkeen, mutta halusin tuoda musiikkia japanilaisille säännöllisesti”, hän kertoi WRTI-radiokanavalle vuonna 2016.

 

Suwanai soittaa Stradivarius-viulua vuodelta 1714, joka on huomiota herättävästä värityksestään saanut lisänimen ’Delfiini’. Se on aiemmin kuulunut mm. Jascha Heifetzille, ja sen on Suwanaille lainannut japanilainen Nippon Music Foundation.

 

Seuraa Akiko Suwanaita Twitterissä @AkikoSuwanai

 

Jaani Länsiö

 

 

Lotta Wennäkoski: Flounce

 

Lotta Wennäkoski (s. 1970) opiskeli sävellystä Sibelius-Akatemiassa ja Amsterdamissa Eero Hämeenniemen, Paavo Heinisen, Kaija Saariahon ja Louis Andriessenin johdolla. Wennäkoski teki läpimurtonsa vuonna 1999 fokuskonsertilla Musica nova Helsinki-festivaalilla. Hän on säveltänyt tilausteoksia mm. Radion sinfoniaorkesterille, Kuhmon kamarimusiikkijuhlille, Turun sellokilpailulle ja Scottish Chamber Orchestralle. Hän on työskennellyt Tampere Biennalen taiteellisena johtajana 2008-2010 ja oli Tapiola Sinfoniettan kotisäveltäjä 2010-2011. 

 

Wennäkosken mukaan hänen sävelkielensä liikkuu jännittävien äänenvärien ja perinteisempien eleiden kuten melodisten fragmenttien välimaastossa. Hän kokee tärkeäksi luoda musiikkia, joka on dialogissa yhteiskunnallisten kysymysten kanssa. Hän on käsitellyt naisen asemaa laulusarjassa Naisen rakkautta ja elämää (2003) ja ihmiskauppaa ja pakkoprostituutioita monodraamassa Lelele (2010-2011). Työn alla on Savonlinnan Musiikkijuhlien tilaamaa ooppera joka kertoo filosofi Kierkegaardin kihlatusta, Regine Olsenista.

 

Orkesteriteos Flounce on syntynyt BBC Radio 3-kanavan tilauksesta vuonna 2017 ja sai kantaesityksensä London Proms-festivaalin päätöskonsertissa Lontoossa 9.9.2017. BBC:n sinfonikkoja johti Sakari Oramo. Teoksen nimen voi ymmärtää kahdella tavalla, sillä englannin kielen sana flounce tarkoittaa sekä ”harppoa” että ”koristella röyhelöin”. Ennen kantaesitystä Wennäkoski huomautti: ”Tuollainen inspiroi. Minulla on huilukonsertto Soie joka leikki sanalla ’soi’ mutta myös ranskan kielen sanalla ’soie’, silkki. Minulla on myös kuorokappale Ommel. Kankaat, ompeleminen ja punonta kiehtovat suuresti vaikka itse olen surkea niiden parissa. Kyseessä on kiinnostava ja käypä analogia sille kuinka musiikkia rakennetaan. Eräässä mielessä nuottien järjesteleminen vastaa punontaa.”

 

Pjotr Tšaikovski: Viulukonsertto D-duuri op. 35

 

Vuonna 1877, oltuaan tuskin kolme kuukautta naimisissa, Pjotr Tšaikovski (1840-1893) matkusti ulkomaille pitkälle lomalle. Avioliitto Antonina Miliukovan kanssa oli alusta asti ollut virhe. Pariskunta ei lainkaan sopinut yhteen, ja avioliitto oli pakottanut Tšaikovskin pohtimaan myös seksuaalista identiteettiään. Hän ajautui hermoromahduksen partaalle. 

 

Kevättalvella 1878 Tšaikovski oli Sveitsissä, mesenaattinsa Nadežda von Meckin huvilassa. Hän yritti kirjoittaa pianosonaattia mutta työ sujui kehnosti. Sitten vieraaksi tuli säveltäjän oppilas Moskovasta, viulisti Josef Kotek. Yhteinen musisointi ja tutustuminen Édouard Lalon viulukonserttoon Symphonie Espagnole (1874) innosti Tšaikovskia säveltämään viulukonserton (D-duuri, op. 35). 

 

Teos syntyi noin kuukaudessa. Sen valmistuttua Tšaikovski toivoi solistiksi Leopold Aueria, jolle hän aiemmin oli säveltänyt Melankolisen serenadin. Auer ei lainkaan pitänyt uudesta teoksesta ja kieltäytyi esittämästä sitä. Kun viulukonsertto sai kantaesityksensä Wienissä joulukuussa vuonna 1881, solistina oli Adolf Brodsky, jolle Tšaikovski myös omisti teoksen. 

 

Wienin kantaesitys ei ollut suuri menestys. Osa yleisöstä reagoi kyllä positiivisesti, mutta tämä ei merkinnyt paljoakaan, kun vaikutusvaltaiset kriitikot iskivät hampaansa partituuriin. Eduard Hanslick julkaisi ilkeän arvostelun jossa totesi, että musiikki ”haisi” ja että viulua ”pahoinpideltiin”. Viulukonsertto herätti kuitenkin solistien mielenkiinnon ja sen teki nopeasti suosituksi etenkin tšekkiläinen Karel Halíř. Nykyään teos kuuluu aivan itsestäänselvästi monen huippusolistin kantaohjelmistoon. 

 

1800-luvun monista viulukonsertoista Tšaikovskin on yksi kaikkein melodisimmista ja runollisimmista. Sen kolmea osaa (Allegro moderato, Canzonetta ja Allegro vivacissimo) leimaa Tšaikovskille jopa poikkeuksellinen tasapainoisuus ja valoisuus. Musiikista ei missään vaiheessa erota, että se on syntynyt pahan kriisikokemuksen jälkeen. 

 

Ludwig van Beethoven: Sinfonia no 5 c-molli 

 

Ludwig van Beethovenin (1770-1827) sävellyskonsertti Wienissä 22.12.1808 on yksi musiikin historian merkittävimmistä tapahtumista. Neljän tunnin mittaisessa maratonkonsertissa esitettiin mm. konsertti-aaria Ah! perfido, neljäs pianokonsertto, Kuorofantasia ja kaksi osaa C-duuri-messusta. Konsertissa saivat lisäksi kantaesityksensä sinfoniat 5 ja 6. 

 

Koska muusikoilla oli ollut liian vähän harjoitusaikaa, soiva lopputulos ei ollut tasoltaan korkea. Esitysten tasoon vaikutti sekin, että konsertin johtanut ja siinä solistina esiintynyt Beethoven jo oli pahasti kuuro. Tästä huolimatta etenkin sinfoniat saivat hienon vastaanoton. 

 

Beethoven oli alkanut luonnostella viidettä sinfoniaa (c-molli, op. 67) vuonna 1804. Työ muiden suurten teosten parissa - joukossa ooppera Fidelio, viulukonsertto ja kolme Razumovski-kvartettoa - johti siihen, että sinfonia valmistui vasta neljä vuotta myöhemmin. 

 

C-molli-sinfonia sai pian aseman eräänä säveltäjänsä kaikkein tunnetuimmista teoksista. Se teki valtavan vaikutuksen etenkin romanttiseen sukupolveen. E.T.A. Hoffmann hehkutti musiikista kuuluvan ”loputtoman kaipuun tuskaa” ja ”syvän yön läpäiseviä toivon säteitä”. Hector Berliozin mukaan Beethoven ilmaisi tässä ”omia kärsimyksiään ja omaa vihaansa, epätoivon sävyttämiä unelmiaan, öisiä visioitaan ja energisiä puuskiaan”. 

 

Sinfonia on niin tunnettu, että on vaikea muistaa kyseessä olevan aikaansa nähden moderni sävelteos. Beethoven antaa ensimmäisen osan perustua yhden ainoan lyhyen aiheen melkeinpä monomaaniselle toistolle, liittää yhteen kaksi viimeistä osaa, ja laajentaa klassista orkesteria piccololla, kontrafagotilla ja pasuunoilla. Sinfonian perusidea, matka pimeydestä valoon, ei ole Beethovenin keksimä. Mutta hän on ensimmäinen säveltäjä, joka näkee idean suuret dramaattiset mahdollisuudet. Teoksen neljän osan (Allegro con brio, Andante con moto, Allegro ja Allegro) myötä Beethoven sekä uudistaa sinfonian lajityypin että esittelee aivan uudenlaisen, herooisen ja romanttisen musiikki-ilmaisun. 

 

Christian Holmqvist