Joana Carneiro johtaa odotetulla vierailullaan sinfonian, joka haastaa näkemyksen säveltäjästään läpeensä yrmeänä mestarina. Richard Wagner kutsui Beethovenin seitsemättä ylistyslauluksi tanssille. Mielikuvan purkuun osallistuu myös Magnus Lindberg. Teosta Absence innoittivat Beethovenin keskusteluvihkot, joissa arkiset merkinnät taloudenpidosta polveilevat ylevien filosofisten aiheiden kanssa.
Pianisti Aleksander Melnikov tunnetaan muusikkona, jonka katse porautuu teosten pintaa syvemmälle.
Joana Carneiro
Portugalilainen Joana Carneiro on tällä vuosituhannella noussut maansa tunnetuimpiin kuuluvaksi kapellimestariksi. Lissabonissa syntynyt Carneiro kasvoi laulamalla kuorossa, kuuntelemalla konsertteja ja käymällä ahkerasti oopperassa. Tämä ei ollut portugalilaiselle aivan poikkeuksellista, sillä silloisen käytännön mukaan kaikki maan koululaiset opiskelivat peräti kahdesti viikossa musiikkia. Konservatoriossa Carneiro soitti alttoviulua ja pianoa, mutta jo yhdeksänvuotiaana hän tiesi isona haluavansa kapellimestariksi. Vanhemmilta saatu joululahja, tahtipuikko, kannusti uralle entisestään, joskin aikustuttuaan hän opiskeli kahden vuoden ajan lääketiedettä musiikin ohella.
Musiikkimaailma sai maistiaisia Carneiron kyvyistä jo vuoden 2002 Maazel-Vilar-kapellimestarikilpailun finalistina. Menestyksen myötä hän pääsi mm. Allianzin kulttuurisäätiön kapellimestariohjelmaan, jonka jälkeen uranousu on ollut tasainen ja varma: Vuodesta 2002 vuoteen 2005 hän toimi Los Angelesin filharmonikoiden apulaiskapellimestarina, jonka jälkeen hänet kutsuttiin maineikkaan Gulbenkianin orkesterin vierailijaksi. San Franciscon Berkeleyn orkesterin taiteellisena johtajana hän seurasi Kent Naganoa, ja vuosina 2014–2022 hän toimi Portugalin kansallisorkesterin pääkapellimestarina. Tätä nykyä Carneiro on espanjalaisen Galician orkesterin päävierailija.
Carneiro on johtanut konsertteja myös esimerkiksi BBC:n ja Göteborgin sinfoniaorkestereissa, Ranskan Radion orkesterissa sekä Skottilaisessa kamariorkesterissa ja Lontoon Philharmoniassa. Helsingin kaupunginorkesterissa Carneiro vieraili viimeksi vuonna 2014 johtamalla Brahmsin ja Beethovenin teoksia. Magnus Lindbergin musiikkia hän on johtanut esimerkiksi vuonna 2021 BBC:n Skottilaisen sinfoniaorkesterin konsertissa sekä Los Angelesin filharmonikoiden konsertissa Hollywood Bowlissa yli 7500 kuulijalle.
Aleksander Melnikov
Venäjän kunniataiteilijan titteli, kaksi Diapason d’Or -palkintoa, kaksi Echo Klassik -palkintoa, kaksi Deutschen Schallplattenkritik palkintoa, Gramophone-palkinto. Vuonna 2011 BBC Music Magazine valitsi hänen Šostakovitš-levynsä kaikkien aikojen 50 parhaan äänitteen joukkoon. Venäjällä syntynyt Aleksandr Melnikov (s. 1973) kuuluu aikamme palkituimpiin pianisteihin – tosin hän itse karttelee osakseen tullutta hehkutusta.
Melnikov tunnetaan monipuolisista, yllättävistä ohjelmistaan, joissa yhdistyvät hänen taiteilijuutensa ydinalueet, periodityylit ja venäläinen musiikki. Sooloresitaaleissaan hän saattaa käyttää soittimia eri aikakausilta korostaakseen teosten syntyajoille ominaisia ihanteita. Solistina hän on kotonaan niin barokkispesialistien kuin nykyaikaistenkin orkestereiden kanssa, ja esiintyy säännöllisesti mm. Concerto Kölnin, Akademie für Alte Musik Berlinin, Amsterdamin Concertgebouw’n ja Philadelphian orkesterin kanssa. Vuosina 2014–2019 Melnikov toimi Tapiola Sinfoniettan taiteellisena partnerina.
Melnikov aloitti opintonsa kuusivuotiaana Moskovan keskuskonservatoriossa ja jatkoi 12-vuotiaana Tšaikovski-konservatoriossa Lev Naumovin oppilaana. Nuorena hän pääsi myös itsensä Svjatoslav Richterin vaikutuspiiriin ja tämän isännöimmille kamarimusiikkijuhlille. Vanhan musiikin erityispiirteisiin hän tutustui yhteistyössä Andreas Steierin ja Aleksei Ljubimovin kanssa, ja intohimo venäläiseen romantiikkaan syttyi uudestaan Mihail Pletnjovin avulla.
Sergei Rahmaninovin musiikki on Melnikoville läheistä: hänen levytyksensä (Harmonia Mundi, 2007) paholaismaisen vaikeista etydeistä op. 39 on saanut yksimielistä suitsutusta kriitikoilta ja kuulijoilta. Tänään kuultavan Paganini-rapsodian hän esitti jo vuonna 1991 Brysselissä Kuningatar Elisabetin musiikkikilpailun finaalissa.
Jaani Länsiö
Magnus Lindberg: Absence
Säveltäjä Magnus Lindberg pyrkii vuoropuheluun Beethovenin kanssa orkesteriteoksessaan Absence. Hän kertoo teoksesta seuraavaa:
”Miten pitäisi lähestyä Ludwig van Beethovenia, jos haluaisi keskustella hänen kanssaan? Itse halusin edetä varovasti ollakseni säikyttämättä häntä; en myöskään halunnut tulla torjutuksi. Keskustelun lähtökohdaksi valitsin saman orkesterikokoonpanon kuin Beethoven useimmissa sinfonioissaan: kahdet puupuhaltimet, kaksi käyrätorvea, kaksi trumpettia, patarummut ja jouset. Jaoin siis samat rakennuspalikat hänen kanssaan.
Lukiessani Beethovenin kiehtovia keskusteluvihkoja hämmästyin aiheiden laajaa kirjoa. Niissä esiintyy arkisia taloudenpidon huolia ja kahviloiden paremmuudesta kiistelyä, mutta myös yleviä filosofisia pohdintoja.
Beethoven eli vastakohtaisuuksien keskellä. Hänen mielentilansa muuttui sekunnin murto-osassa, arvaamattomuus oli hänelle kuin toinen luonto. Niinpä hyväksyin ajatuksen kontrasteista, jyrkkiä leikkauksia pelkäämättä.
Tarkoitukseni ei ollut edes yrittää luoda Beethovenin tyylistä mestariteosta. Se olisi ollut naurettavaa, olenhan sentään 2000-luvun säveltäjä. Käytin silti muutamia Beethoven -lainauksia, vähän kuin kysyäkseni neuvoa paljon kokeneemmalta kollegalta: mitä kyseinen kohta tarkoittaa, miten se tulkitaan?
Sitaatteja käytin vain muutamia. Ne ovat pianosonaatti Les Adieux’n hitaan osan 11. tahti, toisen sinfonian ensiosan lopun kokonaisen oktaavin kattava nouseva kromaattinen linja ja yhdeksännen sinfonian finaalin avaussointu. Absencen modernit ”dissonanssit” puhuvat puolestaan. Keskustelu tapahtuu musiikin keinoin, niin kuin kuuluukin.”
Absencen kantaesittivät Rotterdamin filharmonikot 8.10.2020 Lahav Shanin johdolla. Kyseisenä vuonna vietettiin Beethovenin syntymän 250-vuotisjuhlaa.
Sergei Rahmaninov: Rapsodia Paganinin teemasta
Sergei Rahmaninovin (1873–1943) uraa leimasi tasapainoilu pianistin uran ja säveltäjäkutsumuksen välillä. Samaa kamppailua kävivät keskenään myös yleisö ja kriitikot. Voiko säveltäjä olla nerokas, vilpitön ja syvällinen ja samaan aikaan myös suosittu esiintyjä? Emigroiduttuaan Venäjältä länteen 1917 Rahmaninov sai osakseen jatkuvaa penseää kritiikkiä ja syytöksiä sävellysten vanhanaikaisuudesta. Kriitikkojen kiukuksi hän oli kuitenkin valtaisan menestyksekäs konsertoiva taiteilija ja kohosi yhdeksi 1900-luvun suurimmista pianisteista.
Viimeisenä romantikkona pidetyn Rahmaninovin musiikki oli äärimmäisen epäajankohtaista maailmansotien välisenä aikana. Uusklassismi – kauden todellinen valtatyyli – suuntasi koko perusajatuksensa romantiikkaa vastaan. Asiallisuus, karuus ja ironia korvasivat romantiikan paatoksellisuuden. Näissä oloissa Rahmaninovin sävellysten koettiin edustavan mennyttä maailmaa.
Säveltäjä itse ei osallistunut häntä koskeneeseen julkiseen kädenvääntöön. Eräässä yksityisessä kirjeessään Rahmaninov kuitenkin valotti näkemyksiään. Niiden mukaan moderni musiikki oli lähtöisin aivoista eikä sydämestä. Käsitys Rahmaninovista säveltäjänä alkoi muuttua 1950-luvulla, ja hänen arvonsa tunnustetaan nykyisin varauksettomasti.
Paganini-rapsodian (1934) esiharjoitelmana voidaan pitää Corelli-muunnelmia pianolle vuodelta 1931. Tähän teokseen Rahmaninov ei ollut täysin tyytyväinen ja pyrki Rapsodiassaan korjaamaan Corelli-muunnelmien ongelmia. Teoksen taustalla on Paganinin a-molli -kapriisi sooloviululle. Kyseessä on tauottoman kolmiosaisen pianokonserton muotoinen 24 muunnelman kokonaisuus, ja siitä tuli nopeasti yksi Rahmaninovin suosituimmista sävellyksistä.
Paganini-rapsodia sai käyttöä myös balettimusiikkina. Säveltäjän itse laatima skenaario liittyi Paganinin elämäntarinaan. Paganinin huhuttiin aikanaan myyneen sielunsa paholaiselle tehdäkseen viulunsoittonsa täydelliseksi ja saadakseen naisia. Rapsodiassa esiintyvä keskiaikainen Dies irae -teema viittaa paholaiseen ja variaatiot 11-18 eli teoksen hidas osa kuvaavat lemmenseikkailuja. Loppuosa kuluu Paganinin taituruuden palvonnassa, ja paholainenkin saa viimein osansa.
Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 7 op. 92
Jokainen Ludwig van Beethovenin (1770–1827) yhdeksästä sinfoniasta on ainutlaatuinen, oma yksilönsä. Musiikinkuuntelija tietää tämän intuitiivisesti, mutta erojen pukeminen sanoiksi on jo vaikeampaa. Beethovenin sinfonioista erityisesti seitsemättä on selostettu monin tavoin. Lähes kaikissa kommenteissa yhdistyy sinfonian rytmisen puolen korostaminen. Richard Wagner kutsui teosta peräti ”tanssin apoteoosiksi”. Tämä nimitys joutui naurunalaiseksi, kun sinfonian musiikkia sittemmin kokeiltiin balettina. Myös teoksen marssityyppiset, pisteelliset rytmit on laajalti pantu merkille. Muita yleisiä luonnehdintoja sinfoniasta ovat olleet hurja, energinen ja ”sointuisa”.
Sinfonia ei sisällä lainkaan varsinaista hidasta osaa; toinen osakin on tempomerkinnältään allegretto. Johdannon poco sostenuto – hieman pidätellen – sallii myös monenlaisia tulkintoja tempon suhteen. Ensiosan laajahko avausjakso asteikkokulkuineen sisältää jännitteitä, jotka purkautuvat vasta koko osan lopussa. Allegretton sukulaisuus Eroican surumarssiin on ilmeinen. Osan kaarimuodon keskuksena on fuuga, jota seuraa vaikuttava huipennus. Kolmannen osan sävellajit, scherzon F-duuri ja trion D-duuri niveltyvät a-sävelen varassa sinfonian pääsävellajiin. Vauhdikkaan finaalin sisältämä etäinen muistuma ensiosasta sulkee kokonaismuodon.
Beethovenin työ seitsemännen sinfonian parissa alkoi elokuussa 1811 Teplitzissä, jossa hän oli hakemassa kylpylähoidoista helpotusta vähitellen etenevään kuuroutumiseensa. Rahaongelmat ja onnettomat lemmenasiat lisäsivät tunnelman synkkyyttä. Vaikeuksistaan huolimatta Beethoven onnistui pusertamaan sinfoniaan tuoreita ideoita ja hurmioitunutta liike-energiaa.
Teos kantaesitettiin hyväntekeväisyyskonsertissa säveltäjän johdolla Wienissä 8.12.1813. Tilaisuus järjestettiin Napoleonin sotien loppukahinoissa Hanaun taistelussa haavoittuneiden sotilaiden hyväksi. Paikalla olleet asiantuntijat eivät lainkaan ymmärtäneet teosta. Clara Schumannin isä, pianopedagogi Friedrich Wieck sekä säveltäjä Carl Maria von Weber rohkenivat jopa epäillä säveltäjän mielentilaa. Yleisön keskuudessa menestys oli mainio, ja sinfonian toinen osa jouduttiin toistamaan.
Pekka Miettinen
