Tiedotamme lippupalautusten yksityiskohdista lipun ostaneille asiakkaillemme sekä verkkosivuillamme ja sosiaalisen median kanavissamme niin pian kuin mahdollista.
Välisoitot Minna-Leena Lahti, Minna Pensola ja Antti Tikkanen.
HKO juhlii Suomalaisen musiikin päivää yhdessä nuorten muusikoiden kanssa. Ytimessä on ajatus sukupolvien jatkumosta: olemme lenkkejä vuosisataisten perinteiden ketjussa.
Konsertin potkaisee käyntiin Outi Tarkiaisen Joye-fanfaari, jonka jälkeen kuultava Mozartin kolmen pianon konsertto on esityskoneistonsa vuoksi harvemmin konserttilavoilla soiva sävellys. Andrea Tarrodi on Pohjoismaisen musiikkipalkinnon saanut ruotsalaissäveltäjä, jonka konsertto "Acanthes" pohjaa suomalaisiin ja ruotsalaisiin kansansävelmiin.
Outi Tarkiainen: Joye
Rovaniemellä syntynyt Outi Tarkiainen (s. 1985) on niin juuriltaan kuin latvastaan lappilainen. Hänen taiteessaan kuuluu ehtymätön kaipuu luonnon rauhaan ja Napapiirin maisemiin silloinkin, kuin teos on syntynyt keskellä Pariisin tai Berliinin kaltaista levotonta metropolia – tai etenkin juuri silloin. Tarkiaisen läpimurtona pidetään hänen valmistumisvuotenaan 2010 syntynyttä teosta Metsän hiljaisuuteen jazzmezzosopraanolle tai kansanlaulajalle ja jazzorkesterille.
Viimeisen viiden vuoden aikana Tarkiainen on noussut kansainvälisesti näkyvimpien suomalaissäveltäjien joukkoon. Esimerkiksi saksofonikonsertto Saivolle (2018) myönnettiin Pohjoismaisen musiikkineuvoston palkintoehdokkuus, ja Lontoossa, Houstonissa ja Detroitissa esitetty orkesteriteos Yön auringon variaatiot (2019) on ehdolla vuoden 2021 Fondation Prince Pierre de Monacon musiikkipalkinnon saajaksi. Tänä syksynä Radion sinfoniaorkesteri esitti Tarkiaisen Jään lauluja Suomen Säveltäjät ry:n 75-vuotiskonsertissa, ja hänen uusin orkesteriteoksena The Ring of Fire and Love on määrä kuulla ensi keväänä Tukholmassa Sakari Oramon johtaman Kuninkaallisen filharmonisen orkesterin konsertissa.
Minuutin mittainen Joye (2017) syntyi Pori Sinfoniettan tilauksesta, ja sitä on esittänyt myös Joensuun kaupunginorkesteri. ”Joye on miniatyyriteos tai orkesterifanfaari, olemukseltaan kauttaaltaan kirkas ja aforismimaisen ytimekäs”, Tarkiainen kertoo. ”Teoksen nimi viittaa muinaisranskan kielen sanoihin ”autuus” ja ”onnetar”, ja ajatuksenani oli ladata teokseen kaikki se riehakkuus ja yltiöpäisyys, jotka intensiivisen onnen hetkellä ihmisessä ohikiitäen välähtävät. Teoksen alussa tummanjykevät sointupilarit vyöryvät maisemaan, josta ensin klarinetit, sitten oboet ja lopulta trumpetit johdattavat musiikin suuriin kuohuihin ja kirkkauteen, joka täyttää kaiken.”
W.A.Mozart: Konsertto kolmelle pianolle ja orkesterille F-duurissa
Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791) sävelsi vuonna 1776 kolme pianokonserttoa. Hän oli siihen mennessä jo säveltänyt lähes 250 teosta, pääosin toimessaan Salzburgin piispan hoviorkesterin kuukausipalkkaisena musiikillisena sisällöntuottajana. Hän oli siis tottunut tuottamaan täsmälleen sitä mitä tilattiin, etenkin jos vastaanottajana oli piispan läheinen ystävätär, Antonia Lodron. Mittatilaustyönä Lodronille syntyi myös konsertto kolmelle pianolle F-duurissa.
Kunnioitettu aatelisrouva oli viraltaan vapautuneella ajalla ajautunut pianonsoiton pariin kahden tyttärensä kanssa, mikä aristokraattisessa Salzburgissa ilman muuta oikeutti esiintymisiin oman kaupungin orkesterin solistina. Kreivitär Lodronille ja hänen vanhemmalle tyttärelleen Alyosialle Mozart räätälöi selvästi näyttävämmät solistiosuudet, kun perheen kuopus Josepha sai tyytyä astetta vaatimattomampaan rooliin.
Vaikka tilaajan puutteelliset pianistintaidot sanelivatkin sävellyksen sisältöä jonkin verran, Mozart ei antanut moisen häiritä taiteellista kunnianhimoaan – pikemminkin päinvastoin. Ulkokohtaisen taiturillisuuden poissaollessa hän joutui luottamaan yksinomaan musiikin luontaiseen viehätysvoimaan. Kolmen pianon konserttoa voikin pitää osoituksena Mozartin virtuoosisuudesta säveltäjänä, ja hän itsekin arvosti teosta kylliksi pitääkseen sitä ohjelmistossaan konserttimatkallaan Mannheimissa. Myöhemmin hän sovitti sen kahdelle pianolle esitettäväksi taitavana pianistina tunnetun siskonsa Maria Annan kanssa. Tämä sovitus on ottanut paikan kahdesta versiosta soitetumpana.
Kolmen pianon konsertto osoittaa, kuinka vastaanpanettomalla raikkaudella parikymppinen Mozart käsitteli musiikkia pääasiallisena hauskanpidon välineenä, olkoonkin, että muodoltaan konsertto noudattaa konservatiivista mallia sonaattimuotoisine avausosineen, adagiossa kulkevine hitaine osineen ja tanssivine finaaleineen. Vaikka kahdelle pianolle lankeaakin kolmatta pianoa hankalampaa soitettavaa, kaikki saavat omat tähtihetkensä kokonaisuudessa, ja kerronta kulkee soittimelta toiselle kuin Tupun, Hupun ja Lupun kootut selitykset konsanaan. Siitä mistä yksi aloittaa, toinen jatkaa ja kolmas vie jutun loppuun, kunnes se lähtee jälleen uudelle kierrokselle.
Andrea Tarrodi: Acanthes, konsertto kahdelle viululle ja jousiorkesterille
Tukholmalainen Andrea Tarrodi (s. 1981) on yhtenä ruotsalaisen säveltaiteen kiitellyimmistä tekijöistä viemässä maansa nykymusiikkia kohti kansainvälisiä tunnustuksia. Tarrodin teoksia on esitetty niinkin merkittävissä konserttikeskuksissa kuin Lontoon Royal Albert Hall, Berliinin Philharmonie ja Wienin Musikverein, minkä ohella Tarrodi kuuluu itsestäänselvästi suurimpien ruotsalaisorkestereiden ohjelmistoihin. Residenssitaiteilijana hän on toiminut Vesterås Sinfoniettassa vuosina 2013-2014, ja Nordic Chamber Orchestran residenssitaiteilijana hän toimii ensi vuoteen saakka.
Tarrodin teoksilla on usein jokin ulkomusiikillinen inspiraation lähde; luonnonilmiö tai yksittäinen maisema. Esimerkiksi sellokonsertto Highlands (2013) syntyi skottilaisten nummimaisemien pohjalta, orkesterikonserttoa Ascent (2015) säveltäessään Tarrodi kuvitteli valtameriä, hautavajoamia ja kaupungin ja luonnon vuoropuhelua, kun taas obokonserton Flyttfåglar (2010) lähdemateriaali paljastunee jo nimestä. Tarrodi ei silti sävellä teoksiaan mihinkään muottiin saati ennakoitavasti, vaan antaa jokaisen teoksen syntyä uusista ideoista tuoreena, eikä hän epäröi vaihtaa sävellystekniikkaa kulloisenkin kappaleen tarpeisiin.
Vuonna 2019 Pekka Kuusistolle, Malin Bromanille ja Musica Vitae -orkesterille valmistuneen kahden viulun konserton nimi Acanthes viittaa putkilokasvien sukuun, jonka koristeellisia lehtiä on käytetty niin yskänlääkkeissä kuin korinttilaisten pylväänpäiden mallina. Tarrodin teoksen lähtökohtana on kuvataiteilija Henri Matissen kuuluisa teossarja Papiers découpés, joka käsittää useita piirroksia sekä väritettyjä ja muotoon asteltuja paperihahmoja. Yksi sarjan teoksista on nimeltään Acanthes (1953).
”Pyrin säveltämään teoksen samaan tapaan, eli kääntämällä maalauksen eri muodot ja värit musiikiksi”, Tarrodi on sanonut. Sävellysprosessin aikana Tarrodi sai kuullakseen useita Pekka Kuusiston äänittämiä kansanmelodioita Ruotsista ja Suomesta, joista hän valitsi sävelmät Kopsin Jonas ja Brudmarsch efter Larshöga Jonke. ”Nämä kaksi melodiaa ilmestyvät pitkin teosta ensin katkelmina, kunnes loppua kohden ne kuullaan täydessä loistossaan.”
Jaani Länsiö
