Illan ensimmäisessä sinfoniassa päädytään Thomas Adèsin kyydissä surrealistisille oopperajatkoille Luis Buñuelin Tuhon enkeli -elokuvan maisemiin.
”Minua on nimitetty futuristiksi, kubistiksi, ultramoderniksi ja äärimmäisyysmieheksi”, parahti Ernest Pingoud Helsingin lehdistölle, joka oudoksui hänen radikaalia sävelkieltään. Pietarista vallankumouksen jaloista emigroitunut Pingoud toimi HKO:n intendenttinä vuodesta 1924 aina kuolemaansa asti. Illan ensimmäisessä sinfoniassa päädytään Thomas Adèsin kyydissä surrealistisille oopperajatkoille Luis Buñuelin Tuhon enkeli -elokuvan maisemiin.
Leevi Madetojan paahteinen panos kansalliseen Kullervo-galleriaan on juureva alku konsertti-illalle. Harppu anteliaine resonansseineen on yksi Kaija Saariahon lempisoittimista.
Dima Slobodeniouk
Kapellimestari Dima Slobodenioukilla (s. 1975) riittää kysyntää konserttilavoilla ympäri maailman. Slobodenioukin mukaan orkesterin johtamisessa on kysymys motivoinnista ja tiimityöskentelystä, ja hän onkin sanonut lavalla kontrolloivansa musiikkia eikä soittajia. Hän on verrannut musiikkia toiseen intohimoonsa moottorilentämiseen, joissa molemmissa voi pitkälle harjoitettujen teknisten taitojen avulla saavuttaa kontrollin ja vapauden ainutlaatuisen yhdistelmän.
Dima Slobodeniouk toimi Sinfonia Lahden ylikapellimestarina vuosina 2016–2021. Hän on johtanut useita maailmankuuluja orkestereita mukaan lukien Berliinin filharmonikot, Lontoon sinfoniaorkesteri, Alankomaiden Kuninkaallinen Concertgebouw -orkesteri, Baijerin radion sinfoniaorkesteri, Baijerin valtionorkesteri, Leipzigin Gewandhaus-orkesteri sekä Japanin yleisradioyhtiön sinfoniaorkesteri. Ensiesiintymisensä New Yorkin filharmonikkojen kapellimestarina Slobodeniouk sijaisti hyvin lyhyellä varoitusajalla syksyllä 2021. ”Viime aikojen uskaliaimpia debyyttejä!” ylisti New York Times.
Konserttikaudella 2022–2023 Dima Slobodeniouk tekee ensivierailunsa BBC:n sinfoniaorkesterin, Pittsburghin sinfoniaorkesterin, Wienin sinfonikkojen ja Tanskan radion sinfoniaorkesterin edessä. Konserttikauden muihin vierailukohokohtiin kuuluu espanjalainen Galician sinfoniaorkesteri, jonka ylikapellimestarina Slobodeniouk toimi vuosina 2013–2022. Slobodeniouk nähdään tällä kaudella myös hänelle ennestään tuttujen Ruotsin radion sinfoniaorkesterin ja Oslon filharmonikkojen kapellimestarina.
Xavier de Maistre
Ranskalainen Xavier de Maistre (s. 1973) on aikamme huomattavimpia harppusolisteja. Hän on instrumenttinsa mestari, joka tarjoilee kuulijoilleen harpun koko ilmaisuskaalan kaikessa herkkyydessään ja laajuudessaan. De Maistre on monipuolistanut harppuohjelmistoa laatimalla sovituksia muille instrumentille kirjoitetuista perusteoksista sekä tilaamalla uusia alkuperäissävellyksiä harpulle.
Xavier de Maistre aloitti harpunsoiton yhdeksänvuotiaana ja saavutti ensimmäisen kansainvälisen kilpailuvoittonsa seitsemän vuotta myöhemmin. Vuonna 1998 hän voitti ensimmäisen palkinnon arvostetussa USA:n kansainvälisessä harppukilpailussa Bloomingtonissa. Samana vuonna hänestä tuli ensimmäinen ranskalainen muusikko, joka hyväksyttiin Wienin filharmonikkojen riveihin.
Sooloharpistina de Maistre on työskennellyt eri puolilla maapalloa maineikkaiden orkesterien ja nimekkäiden kapellimestarien kanssa. Heitä ovat esimerkiksi André Previn, Simon Rattle, Riccardo Muti, Daniele Gatti, James Gaffigan, Daniel Harding, Susanna Mälkki ja Mirga Gražinytė-Tyla.
Orkesterikonserttien rinnalla de Maistren sydän sykkii kamarimusiikille ja erilaisille resitaalihankkeille, joiden skaala ulottuu eteläamerikkalaisista kansanlauluista espanjalaiseen flamenco- ja kastanjettitaiteeseen. Xavier de Maistre on esiintynyt kiertueilla Euroopassa ja Aasiassa ja on säännöllinen vierailija monilla arvostetuilla festivaaleilla, kuten esimerkiksi Salzburgin ja Wienin musiikkijuhlilla, Sveitsin Verbierissä sekä Rheingau-, Budapest Spring- ja New Yorkin Mostly Mozart -tapahtumissa.
Xavier de Maistre on toiminut opettajana Hampurin musiikkiakatemiassa ja pitänyt harpunsoiton mestarikursseja useissa maissa. Musiikkiuransa lisäksi de Maistre on ehtinyt opiskella Sciences-Po Paris- ja London School of Economics -yliopistoissa.
Ernest Pingoud: Sinfonia nro 1 op.18
Suomen musiikin 1920-luvun modernismin kärkinimiin lukeutunut Ernest Pingoud edusti maamme säveltäjäkunnassa harvinaista kosmopoliittisuutta. Pietarissa ja Saksassa laajasti kouluttautunut, ranskalaissuvusta isän puolelta polveutunut, äidinkielenään saksaa puhunut Pingoud emigroitui Venäjän vallankumouksen jaloista Suomeen 1918. Hän toimi aluksi musiikkikriitikkona ja opettajana Viipurissa ja Turussa. Helsingin kaupunginorkesterin intendentti hänestä tuli 1924. Urbaania elämänmenoa ja erityisesti junia palvonut Pingoud päätti päivänsä heittäytymällä veturin alle Ruoholahdessa 1942.
Säveltäjänä Pingoud sijoittuu mielenkiintoiseen siirtymävaiheeseen. Hän tuntuu hakevan tasapainoa sävellajitunnun ja vapaatonaalisuuden välimaastossa kumpaakin tarpeen tullen hyödyntäen. Pingoudin rehevän moniaineksinen, värikäs tyyli on eräänlaista uusklassismilla ryyditettyä ekspressionismia, mutta ilman atonaalisuutta. Pingoudin tärkein opettaja oli saksalainen Max Reger, joka piti Pingoudia yhtenä lahjakkaimmista oppilaistaan. Erittäin tärkeä vaikutus hänen tyyliinsä on ollut myös venäläisen Aleksandr Skrjabinin musiikilla.
Pingoudin ensimmäinen sävellyskonsertti marraskuussa 1918 oli virstanpylväs suomalaisessa musiikissa: sen on katsottu merkinneen modernismin tuloa Suomeen. Toisen sävellyskonsertin (1920) ohjelmaan sisältyi Pingoudin esikoissinfonian kantaesitys. Teos on yksiosainen, eikä se liity klassisromanttiseen lajiperinteeseen. Vastikään itsenäistyneen kansakunnan ahtaan suomalaiskansallinen henki puuttuu myös täydellisesti.
Sinfonia alkaa myrskyisästi ja päättyy ekstaattiseen huipennukseen nelinkertaisessa fortissimossa; se on kuin laajennettu sinfoninen runo monine tempon ja tunnelman vaihdoksineen. Musiikillisesta kubismista tai jopa bolševismista Pingoudia moitiskellut myöhempi kritiikki olisi mieluummin nimennyt teoksen ”sinfoniseksi luonnokseksi”. Orkesterinkäsittelyn mestarillisuus pantiin kuitenkin merkille erityisesti esitykseen osallistuneiden muusikkojen keskuudessa.
Kaija Saariaho: Trans harpulle ja orkesterille
Kaija Saariahon harppukonsertto Trans sai Suomen -ensiesityksensä helmikuussa 2017. Kriitikko Samuli Tiikkaja kiinnitti huomiota harpun hyvään kuuluvuuteen: ”Harppu johtaa koko joukkoa alukkeillaan. Niistä orkesterin eri soittimet ottavat kiinni ja jatkavat säveliä omilla äänenväreillään.” (HS, 12.2.2017) Konsertto ei siten hahmotu yksilön ja yhteisön vastakkainasetteluna. Kokonaisuus muistuttaa perinteistä kolmiosaista konserttomuotoa. Painokasta avausosaa seuraa hidas keskiosa. Päätöksenä on vauhdikas finaali.
Säveltäjä itse kertoo teoksesta seuraavaa: ”Pidän harpusta kovasti, olen käyttänyt sitä usein kamarimusiikki- ja orkesteriteoksissani. Konserton kirjoittaminen harpulle oli kuitenkin aivan eri tason haaste, koska soittimen herkemmät tekstuurit peittyvät helposti orkesterin alle. Halusin silti säilyttää kaikki orkesterin sointivärit ja samalla antaa harpulle oman solistisen tilansa. Tämän vuoksi tilanteet, joissa koko orkesteri soittaa samanaikaisesti, ovat harvinaisia. Konserton musiikki koostuu ennen muuta vuoropuhelusta solistin ja eri soitinryhmien välillä.
Rakastan harpun monenlaisia glissandoja, mutta myös selkeitä sormin näppäiltyjä ääniä, pitkää sointia ja laajaa äänialaa. Näiden ominaisuuksien variointi erityisesti kadensseissa on ollut inspiroivaa. Kadensseja on kaikissa osissa, ja niitä säestävät ajoittain muut soittimet.
Avausosa Fugitif esittelee soolo-osuuden vastakkaiset musiikilliset karaktäärit ja kudokset ja keskustelut orkesterin eri soitinryhmien välillä. Harpun avauseleestä muodostuu tunnistettava alkusolu kadensseille.
Toisen osan otsikko Vanité viittaa tietyntyyppiseen asetelmamaalaukseen, Otsikko tuli mieleeni, koska Vanitén erilaisille symmetrioille perustuva musiikki muistuttaa paikallaan pysyvää asetelmaa. Musiikillisia aineksia, joista jotkut ovat tummia, jotkut hauraita, käsitellään kuin maalauksen esineitä erilaisissa valaistuksissa.
Finaali Messager on vauhdikas ja energinen. Harppu ja orkesterin soittimet kantavat musiikillista viestikapulaa vuorotellen, ja materiaali muuntuu viestinvaihtojen välillä.”
Leevi Madetoja: Kullervo op. 15
Kullervo on kertomus orjaksi joutuneesta miehestä, joka katkaisee puukkonsa eväsleipään leivottuun kiveen, kostaa usuttamalla pedot ilkeän emännän kimppuun, viettelee sisarensa ja kysyy lopuksi mieltä miekaltansa itsemurha-aikeissaan veljessodan pyörteissä. Kullervon traaginen tarina on ollut useiden säveltäjien, taidemaalareiden ja kirjailijoiden inspiraation lähteenä myös maamme rajojen ulkopuolella. Runon alkuperä on muusta Kalevalasta poiketen Inkerissä.
Leevi Madetoja oli Filip von Schantzin, Robert Kajanuksen ja Sibeliuksen jälkeen neljäs säveltäjä, joka otti orkesteriteoksen aiheeksi Kalevalan kohtalokkaan sankarin. Madetojan sinfoninen runo – myös Kullervo-alkusoiton nimellä tunnettu – on vahvasti kiinni yleisromanttisessa perinteessä, suomalaiskansallisia erityispiirteitä siitä ei juuri löydy. Tšaikovski-vaikutteet ovat ilmeisiä, ja jopa Franck tulee mieleen eräissä kromaattisista käänteistä. Muita tutkijoiden mainitsemia verrokkeja ovat Sibelius Pohjolan tyttärineen ja Carl Nielsen. Rakenteeltaan Kullervo on lukuisine temponvaihdoksineen ja välitaitteineen hieman episodimainen, mikä toki sopii teoksen kerronnalliseen perusideaan. Persoonallisinta antia Kullervossa on rytmimotiivien, erityisesti repetitioaiheiden vivahteikas käyttö.
Madetoja viimeisteli Kullervoa Heinolassa kesän 1913 aikana. Kantaesityksensä teos sai saman vuoden lokakuussa Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa. Arvostelumenestys oli erinomainen, ja Madetojaa kohdeltiin kunnioittavasti asemansa jo vakiinnuttaneena säveltaiteilijana. Hyvästä vastaanotosta ja lukuisista esityskerroista huolimatta Kullervo jäi Madetojan ainoaksi Kalevala-aiheiseksi orkesteriteokseksi.
Thomas Adès: The Exterminating Angel Symphony
Thomas Adésin sinfonia vuodelta 2020 on orkesterikooste hänen kolmannesta oopperastaan The Exterminating Angel (Tuhon enkeli). Salzburgin festivaalilla 2016 kantaesitetty ooppera perustuu Luis Buñuelin surrealistiseen klassikkoelokuvaan vuodelta 1962. Elokuvassa joukko yläluokkaista väkeä juuttuu oudosti oopperan jälkeisille illalliskutsuille. Adésin oopperaa on sittemmin esitetty mm. Covent Gardenissa ja New Yorkin Metropolitanissa.
Sinfonian avausosassa vieraat saapuvat illalliselle. Merkkinä siitä, että he ovat poistumassa reaalimaailmasta, he tulevat sisään kahdesti. Raivoisa, pakkomielteinen marssi yhdistää oopperan kaksi ensimmäistä näytöstä; tämä musiikki kuvaa seurueen ensimmäistä yötä Tuhon enkelin lumouksen vallassa. Kolmas osa on kehtolaulu sisältäen sinfonian hienovaraisinta ja mieleenpainuvinta musiikkia. Berceuse huipentuu melankoliseen duettoon rakastavaisten, Beatrizin ja Eduardon välillä.
Adés vertaa Waltzesin säveltämistä särkyneen posliiniastian kokoon liimaamiseen; kyseessä on sinfonian laajin osa. Toisin kuin muut osat, jotka sisältävät pitkähköjä otteita suoraan oopperasta, Waltzes kokoaa yhteen valssikatkelmia teoksen kaikista osista. Lopputuloksena on täysin uusi kokonaisuus. ”Valsseissa minua kiinnostaa musiikin viettelevä luonne”, Adés mainitsi oopperan ensi-iltaa edeltäneessä haastattelussa. ”Johann Straussin valssit tuntuvat kysyvän: ’Etkö viipyisi vielä hetken? Unohda kaikki muu.’ Niinpä tämän oopperan valsseista tulee hyvin vaarallisia, mahdollisesti kohtalokkaita”.
Brittiläinen Thomas Adès on yksi sukupolvensa menestyneimmistä säveltäjistä. Hän opiskeli musiikkia Lontoon Guildhall School of Musicissa ja Cambridgen yliopiston King’s Collegessa. Adès esiintyy rinnakkain kolmessa roolissa, säveltäjänä, pianistina ja kapellimestarina. Hänen verrattain laaja tuotantonsa sisältää kolme oopperaa, yhden baletin sekä lukuisia orkesteri- ja kamarimusiikkiteoksia. The Exterminating Angel Symphonyn kantaesitys oli 4.8.2021 Birminghamissa. Helsingin kaupunginorkesteri on yksi teoksen tilaajista.
Pekka Miettinen
