Krista Rosenberg

Vuonna 2011 viulunsoiton opiskelija Krista Rosenberg sai puhelun Helsingin kaupunginorkesterista. Orkesterijärjestäjä Mikko Aspinen pyysi keikalle. Tässä ei ole mitään outoa, mutta siinä on, että Rosenberg ei ollut koskaan soittanut HKO:ssa tai edes pyrkinyt orkesteriin. Kuka häntä oli suositellut? Se jäi mysteeriksi. Siitä lähtien hänen sydämensä on kuulunut kaupunginorkesterille.  

Kului silti kuusi vuotta ja 15 koesoittoa ympäri Suomea, Oulussa, Tampereella, Kansallisoopperassa, RSO:ssa ja HKO:ssa, ennen kuin paikka kakkosviulussa aukesi. Se oli muusikoille pakollinen mestarikurssi sinnikkyydestä. Rosenbergin piti hyväksyä sekä hyvät että huonot päivät ja kasata itsensä aina ennen seuraavaa estettä. “Jos olisin saanut paikan ensimmäisellä kerralla, en ymmärtäisi viulunsoitosta läheskään näin paljon”, hän sanoo. “Minun on pitänyt hakata päätä seinään ja oppia. Sekä soittoni että pääni kannalta.” Jatkuva pyristely kohti seuraavaa unelmaa kävi Rosenbergille niin tutuksi, että hän melkein kotiutui kamppailemiseen. “Ahdistuksesta huolimatta nautin koesoitoista”, hän muistelee.  

Nyt Rosenbergilla on aikaa hengähtää ja lopettaa itsensä piiskaaminen – kunnes uusia unelmia joskus ilmenee. “Olen elänyt sitten kun -elämää. Halusin valmistua Sibelius-Akatemiasta, halusin vakituisen työn, halusin kaupunginorkesteriin. Päätin osallistua koesoittoon niin monta kertaa, että saan paikan”, Rosenberg sanoo. “Työpaikka tällaisessa orkesterissa on käsittämättömän hieno juttu.” 

Jaani Länsiö