Sointiväri

Tarinoissa on erilaisia kertojia. Lukiessamme tekstiä isoisän ja lapsen keskustelusta kuulemme mielessämme iäkkään miehen ja pienen lapsen äänet. Musiikissa äänenvärillä ilmaistaan samalla tavalla kertojaa: soittaako melodian heleä huilu, läpitunkeva trumpetti vai jousien meri. Kertojan ääni kertoo kuka puhuu ja mikä on hänen mielentilansa. Joskus orkesteria käytetään yhtenä valtavana väripalettina. Mitä soittimia itse käyttäisit kuvaamaan välkehdintää?

Sointiväri renesanssissa
Renessanssimusiikkia esitettiin pääosin laulaen. Ääniä saatettiin kuitenkin myös tukea soittimilla, tai soittaa laulajan puuttuessa kokonaan. Nykyiset esityskäytännöt pyrkivät esityksiin lähinnä a cappella, ilman säestystä ja suosivat kevyttä vähävibratollista ääntä.

Sointiväri barokissa
Barokissa soittimet nousivat laulun kanssa tasaveroisiksi musisoinnin välineiksi. Musiikissa tärkeitä elementtejä olivat affektit eli tunnetilat. Ne ilmenivät soitossa erilaisina sävyinä tai konkreettisina symboleina kuvaten esimerkiksi iloa, surua, eksymistä tai jopa maailmaa. Barokkiin liittyi läheisesti improvisointi. Samaa musiikkia ei soitettu kahta kertaa samalla tavalla, vaan muusikot lisäilivät omia kaunistuksiaan soittaessaan taitonsa ja makunsa mukaan. Orkesterikokoonpanon vakiintuminen nosti sointivärin merkitystä.

Sointiväri klassismissa
Klassismin aikana orkesterin kokoonpano alkoi vakiintua nykyiseen muotoonsa. Suurin muutos oli puhallinsoittimien roolin vahvistuminen omana itsenäisenä ryhmänään. Nokkahuilun syrjäytti poikkihuilu. Klarinetti täydensi puupuhallinsektion.

Sointiväri romantiikassa
Orkesteri kasvoi massiiviseksi aina Mahlerin kuuluisaan 8. sinfoniaan (Sinfonia tuhannelle) saakka. Suuremmalla koolla haettiin entistä vivahteikkaampaa ilmaisuvoimaa ja laajempaa dynamiikkaa sekä kehiteltiin uusia soittimia halutun sointivärin saavuttamiseksi. Kuuluisimmat vakiintuneet soittimet ovat saksofoni sekä wagnertuuba. Wagnerin rakennuttama Bayreuthin uusi oopperatalo mullisti oopperan pimentämällä katsomon ja siirtämällä orkesterin pois lavalta sille kehitettyyn orkesterimonttuun.

Sointiväri impressionismissa
Sointiväri on impressionismin keskeisin sisältö. Sävellyksiin haetaan eri värejä niin soitinnuksen kuin sointujen käytön kautta. Tavoitellaan kirkasta, tummaa, valoa, varjoa. Musiikin tunnelma on tärkeä.

Sointiväri ekspressionismissa
Sointiväri oli sävellyksen merkittävimpiä ulottuvuuksia. Soittimista haluttiin löytää ilmaisun saavuttamiseksi uutta käyttäen niitä niiden rekisterin äärirajoilla tai täysin uudella tavalla. Arnold Schönberg kehitti puhelaulun, Sprachgesang, joka on puheen ja laulun välimuoto.

Sointiväri aikamme musiikissa
Sointiväristä on säveltäjästä riippuen tullut teoksen tärkeimpiä elementtejä. Esimerkiksi säveltäjä voi säveltää äänimaailmallaan vaikkapa rosoista pintaa tai kiiltävän kentän, mutta melodia saattaa puuttua kokonaan. Myös häly voi olla sävellyksen tavoite.