Tuomas Ylinen

Kevään konserttiliput ovat nyt myynnissä

Helsingin kaupunginorkesterin kevään 2026 konserttiliput ovat nyt myynnissä. Kauden mittaan yleisö pääsee nauttimaan orkesterimusiikin klassikoista, kiinnostavista kantaesityksistä sekä kansainvälisten taiteilijavieraiden huipputulkinnoista. Orkesterin residenssisäveltäjä  on nykymusiikin islantilainen supertähti Anna Thorvaldsdottir, jonka tuotannosta kuullaan useita teoksia.  

Konserttikausi käynnistyy tammikuun puolessa välissä konsertilla, jossa kuullaan residenssisäveltäjä Anna Thorvaldsdottirin ylistystä saaneen sellokonserton Before we fall Suomen ensiesitys. Ylikapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen johtaman avajaiskonsertin sellosolistina soittaa Johannes Moser. 

Helsingin kaupunginorkesteria johtavat kauden aikana muun muassa tutut tähdet Daníel Bjarnason, Manfred Honeck, Hannu Lintu ja Eva Ollikainen. Tulevaisuuden huipputekijöistä lavalle nousevat muun muassa viulisti Lilja Haatainen ja Lappeenrannan laulukilpailun voittanut Emma Kajander.  

Muita solistivieraita ovat muun muassa mezzosopraano Anne Sofie von Otter sekä pianistit Rudolf Buchbinder, Andreas Haefliger, Kirill Gerstein ja Fazil Say, joka soittaa säveltämänsä Mother Earth -teoksen solistina toukokuussa. Sayn teos kuullaan ensimmäistä kertaa Suomessa. 

Alkava kausi on myös jousisoittajien juhlaa, kun HKO:n solisteiksi saapuvat mm. viulistit Leila Josefovicz ja Christian Tetzlaff sekä alttoviulisti Antoine Tamestit. Kantaesityksensä saa Sauli Zinovjevin suuri orkesteriteos Taste of Metal. Kevätkaudella kantaesitetään myös koko perheelle suunnattu Ämminkäiset, jonka musiikista vastaa säveltäjä Antti Auvinen. Tarina perustuu Tuomas Kärkkäisen lastenkirjaan. 

Kauden koko ohjelma löytyy täältä.

Tutustu sähköiseen esitteeseen täällä

Liput: verkkokaupasta orkesterin sivustolla www.helsinginkaupunginorkesteri.fi sekä Musiikkitalon lipunmyyntipisteestä  

Kevään konserttiliput ovat myynnissä täällä