Impromptu V

Helsingin kaupunginorkesterin muusikot soittavat kamarimusiikkikonsertin Musiikkitalon konserttisalista kotiyleisölle. Konsertin suora verkkolähetys alkaa klo 18.30 Helsingin kaupunginorkesterin HKO Screen -mobiilisovelluksessa sekä Yle Areenassa. Konsertti-illan avaa Visuaalinen alkusoitto, joka esitetään myös Musiikkitalon mediaseinällä. Konsertti kuullaan Yle Radio 1:ssä klo 19.

Ludwig van Beethoven (1770–1827)
Kvintetto pianolle ja puhaltimille Es-duuri op. 16 (1796) 24'
Kvintett för piano och blåsinstrumet Ess-dur
Quintet for Piano and Winds

Grave - Allegro ma non troppo
Andante cantabile
Rondo: Allegro ma non troppo

Matilda Kärkkäinen, piano
Jussi Jaatinen, oboe
Osmo Linkola, klarinetti / klarinett / clarinet
Noora Van Dok, fagotti / fagott / bassoon
Ville Hiilivirta, käyrätorvi / valthorn / horn

Giovanni Bottesini (1821–1889)
Passione amorosa, kahdelle kontrabassolle ja pianolle (1880) 10'
för tvä kontrabaser och piano
for two double basses and piano

Maria Krykov, kontrabasso / kontrabas / double bass
Piotr Zimnik, kontrabasso / kontrabas / double bass
Matilda Kärkkäinen, piano

Olli Mustonen (1967–)
Pianokvintetto (2014) 22'
Pianokvintett
Piano Quintet

Drammatico e passionato
Quasi una passacaglia (Andantino)
Finale (Misterioso)

Olli Mustonen, piano
Jan Söderblom, viulu / violin
Kati Kuusava, viulu / violin
Lotta Poijärvi, alttoviulu / viola
Senja Rummukainen, sello / cello

Ludwig van Beethoven: Kvintetto pianolle ja puhaltimille Es-duuri op. 16

Ludwig van Beethoven, hovimuusikon poika Bonnista, oli Mozartin tapaan varhaiskypsä pianisti ja itsevarma säveltäjä. Pikkukaupungin provinsiaalisuus sai hänet jo varhain ponnistamaan kohti muusikoiden pääkaupunkia, Wieniä - olivathan siellä kumarrettavina sellaiset ajan auktoriteetit kuin Haydn ja Mozart. Haydnista Beethoven sai itselleen sävellyksenopettajan, joskin suhde kuuluu olleen hieman ongelmallinen; sitä vaivasi molemminpuolinen kunnioituksen puute, kuten usein asiastaan poikkeuksellisen varmojen kollegoiden välillä. Beethovenilla oli vahva luotto siihen, että häntä säveltäjänäkin pian laajemmin arvostettaisiin. Mozartin yllätyksellinen poismeno jätti kaupungin pianismiin leijonan kokoisen aukon, jota nuori virtuoosi Beethoven kernaasti ryhtyi täyttämään. Hänen pursuava energisyytensä ja jopa rajuutensa viehättivät salonkien hillittyä elegantsiaa ja siitä tuli Beethovenille samalla kulkulupa musiikkielämän kulisseihin. Beethoven otti nopeasti ns. haltuun wieniläisklassisen tradition, muttei tietenkään tyytynyt pelkäksi copy-paste’aajaksi. Hyvän säveltäjän tunnistaa siitä, että hän tuntee tradition, mutta ymmärtää olla siihen tyytymättä.

Kun wieniläisklassisella kaudella säveltäjä aloittaa C-duuri sinfonian, ei C-duurisoinnulla vaan G-duurin septimisoinnulla, yleisö kohahtaa. Meistä se ei kuulosta sen kummemmalta idealta, vaikka historiasta tiedämme liittää Beethoveniin epiteetit kapinallinen ja uudistaja. Kuutisen vuotta ennen edellä mainittua ensimmäistä sinfoniaansa Beethoven kirjoitti kvinteton pianolle ja puhaltimille. Tässä nuoren säveltäjän teoksessa harmonian laidat eivät vielä pauku, mutta musiikki on jo mitä tunnistettavinta Beethovenia. Säveltäjän identifioiva dramaattisuus on alati läsnä ja pyrkimys kohti romantiikan ilmaisua sekin jo vähintään idullaan. Kvintettoa tavataan verrata 12 vuotta aiemmin syntyneeseen W.A.Mozartin vastaavaan. Vaikka Mozartin teosta ei oltukaan tuolloin vielä kustannettu, on ilmeistä, että Beethoven on sitä omaansa mallintanut; kokoonpano on identtinen, muodossa on yhtäläisyyksiä ja sen sävellajikin on sama. Siinä missä Mozartin sävellys on kuitenkin kirkkaasti kamarimusiikillinen, Beethovenin versio aiheesta hamuaa jo voimakkaasti sinfonisen melskeen suuntaan.

Giovanni Bottesini: Passione amorosa, kahdelle kontrabassolle ja pianolle

Kautta aikain ovat muusikko-säveltäjät kirjoittaneet musiikkia omille instrumenteilleen. Näistä teoksista yleensä paljaalla silmälläkin erottuu täydellinen instrumentintuntemus - ja usein myös sen erinomaisen katu-uskottava hyödyntäminen. Giovanni Bottesinin Passione amorosa on kuin pienimuotoinen opera buffa, jossa kaksi (kontra?)tenorisolistia vuoroin kinastelee ja vuoroin liehittelee toisiaan, aitoon bel canto tyyliin, kuin kaksi kontrabassoihin teljettyä mustarastasta. Vasemman käden paikka otelaudalla on enimmäkseen siellä minne se orkesteritekstuurissa harvoin harhautuu. Mikä musiikillisesta syvyydestä ehkä jää uupumaan, korvautuu vaivatta virtuoosisuuden viehätyksellä. Taituruuden ja lyyrisyyden vuorottelussa liki luonnonlakien vastainen kepeys ja sulokkuus liimaavat katsojan välittömästi ruudun äärelle. 

Muuan aikalaiskriitikko kirjoittaa: ”Hänen jousensa viemänä kontrabasso väreilee, huokailee, laulaa ja lirkuttelee.” Muusikkia harrastavalle nimi Giovanni Bottesini tuo välittömästi mieleen juuri kontrabasson - ja erityisesti taiturikappaleet. Bottesinin CV on kuitenkin huomattavasti laajempi. Toki hän oli 1800-luvun tunnetuin bassovirtuoosi, jonka konserttikalenteri tai passin leimasivut eivät jää tämän päivän matkalaukkutaiteilijan vastaavista. Mutta hän oli myös tuottelias säveltäjä ja ainakin eurooppalaisessa mitassa merkittävä kapellimestari. Hänen monitahoinen muusikkoutensa oli erityisesti oopperaan päin kallellaan; hän johti paljon juuri italialaista oopperaa, mm. Giuseppe Verdin Aidan kantaesityksen Kairossa, ja täydensi itsekin genren katalogia useilla teoksilla. Kontrabasisti hänessä ei kuitenkaan muista sitoumuksista huolimatta hellittänyt otettaan; kerrotaan, että oopperoita johtaessaan hänellä oli usein tapana tuoda bassonsa mukanaan ja esittää väliajalla yleisölle taiturikappaleita. Bottesini oli myös uudistaja; hän oli ensimmäisiä ranskalaiseen jousityyliin (jousta kannatellaan viulun ja sellon tapaan) saksalaisesta jousityylistä siirtyneitä basisteja. 

Olli Mustonen: Pianokvintetto

Olli Mustosen jäljittelemättömässä muusikkoudessa mystisyys tuossa tuokiossa muuntuu draamaksi ja intohimoksi ja yksinkertaisuus hioutuu edelleen oivaltavaan synteesiin. Säveltäjänä hän on ehtymätön ideasampo, jolle kaikki tuntuu helpolta ja vaivattomalta. Draama ja intohimo ovat, otsaketta myöten pianokvinteton ensimmäisen osan ydinsisältöä. Kvinteton toinen osa on kokoelma barokin ajan passacaglian henkeen sommiteltuja polyfonisia variaatioita. Teoksen kolmas osa kutoo kahden ensimmäisen osan näennäisesti erimallisesta materiaalista ehjää uutta ilmaisua, joka pastoraalitunnelmien kautta tuotapikaa lähtee laukalle kohti teoksen loppua.

Erityyppisen materiaalin yhdistäminen eheäksi kokonaisuudeksi on Mustosen tavaramerkkejä. Olkoon esimerkkinä vaikkapa kvinteton toisen osan motiivi - joka kuulijalle saattaa tuoda muistuman Sostakovitsista tai vaikkapa Brucknerista. Siitä musiikki kuitenkin hetkessä kurvaa Hindemith-henkisen pohdiskelevan ilakoinnin kautta taas uusiin maisemiin, jossa mahdolliset nimiviitteet vilahtelevat jo kuin pikkuasemien nimikyltit pikajunan ikkunassa. Musiikillisen kokonaiskuvan kannalta ne ovat yhdentekeviä väliasemia ja kertovat ehkä yhtälailla kuulijan omista musiikillisista mieltymyksistä. Mustosen kohdalla kaikki roolit - säveltäjä, pianisti ja kapellimestari - yhdistyvät omalähtöiseksi kokonaisuudeksi ja esikuvien etsiminen saa lähinnä akateemisen askartelun arvon. Mustosen sävelkieli on kekseliästä, ajatonta ja herkkää ja moniulotteinen muusikkous kaikuu kaikessa hänen tekemisessään.