Sibeliuksen sävellysten hedelmäkori

Sibelius kunnioitti perinteitä ja loi toisaalta uutta musiikillaan. Hän kehitti omaa sävelkieltä ja rikkoi matkalla totuttuja rajoja taivuttaakseen ne omaan ilmaisulliseen muotoonsa. 

Tarkastellaan kolmea orkesteriteoksen rakennetta Sibeliuksen musiikissa: sinfonista runoa, konserttoa ja sinfoniaa. 

Jean Sibelius: Sinfoninen runo En saga (Satu), op. 9 

Sinfoninen runo toimii itsenäisenä, yksiosaisena teoksena orkesterille. Teoksessa voi olla juoni tai se on niin sanottua absoluuttista musiikkia, joka ei kerro mitään erityistä tarinaa. En saga edustaa näistä jälkimmäistä, vaikka teoksesta löytyy juoniehdotuksia. Nuorelle Sibeliukselle En saga (1892) oli ensimmäinen yksiosainen, puhtaasti instrumentaaliteos orkesterille.
 

Jean Sibelius: Viulukonsertto, d-molli, op. 47 

Sibelius olisi itse halunnut olla viulisti. Säveltäminen ohitti viulistihaaveet vasta opiskeluaikana hänen huomattuaan, etteivät hänen taitonsa tule riittämään virtuoosiksi. Konserttoon voi spekuloida siis valuneen erityisen määrän rakkautta juuri viulua kohtaan. Teoksesta tulikin yksi kaikkien aikojen soitetuimpia viulukonserttoja. 

Konsertossa on perinteisen rakenteen mukaan kolme osaa: 

1. nopea (Allegro moderato): Osa on sonaattimuotoinen: esittely, kehittely, kertaus
2. hidas (Adagio di molto)
3. nopea (Allegro ma non tanto)

Jean Sibelius: Ensimmäinen sinfonia, e-molli, op. 39

Sibeliuksen ensimmäinen sinfonia edustaa perinteistä neliosaista sinfoniaa rakenteeltaan:

1. nopea (Andante, ma non troppo – Allegro energico), sonaattimuotoinen
2. hidas (Andante)
3. kolmijakoinen (Scherzo)
4. nopea finaali (Finale, quasi una fantasia)

Tyypillinen sinfonian rakenne tuo vaihtelua yleisölle ja toisaalta mahdollisuuden esitellä erilaista musiikkia saman kokonaisuuden alla. Ensimmäinen osa on sonaattimuotoinen ja reipas, toinen hidas ja lyyrisempi, kolmas tanssillinen ja kolmijakoinen – eräänlainen häivähdys barokkiaikaa, jolloin tanssillisuus oli olennainen osa orkesterimusiikkia – sekä finaali, joka on juhlava päätös suurelle teokselle. 

Teksti: Satu Simola