Ulla Knuuttila

Ulla Knuuttila

"En koskaan oppinut pitämään korkeimman eli e-kielen soundista"

Soitinryhmä
Alttoviulu
Bio

Aloin musiikkiharrastuksen ehkä 5-vuotiaana aluksi viululla, mutta en koskaan oppinut pitämään korkeimman eli e-kielen soundista. Soitettuani muutaman vuoden viulua opettajani ehdotti, että kokeilisin matalampaa alttoviulua. En enää palannut entiseen. 

Aloin harkita muusikon uraa vakavissani, kun osallistuin kotikaupunkini Kuopion konservatorion ja Kamus-kvartetin vuosittaisille kamarimusiikkikursseille. Lopullisen ammatinvalinnan tein, kun pääsin Nordea Jean Sibelius Orchestran kanssa levyttämään Sibeliuksen ensimmäisen sinfonian Jukka-Pekka Sarasteen johdolla Musiikkitalossa. Se oli ensimmäinen Musiikkitalossa tehty levytys. 

Aloitin opiskeluni Sibelius-Akatemiassa Atso Lehdon johdolla. Vaihto-oppilasvuoteni Saksassa venähti lopulta yli viiden vuoden mittaiseksi. Ensin opiskelin Berliinissä, sitten Münchenissä ja Frankfurtissa Roland Glasslin, Andreas Willwohlin ja Wilfried Strehlen johdolla. Kamarimusiikkimaisterin suoritin Tim Voglerin luokalla. Suomeen palattuani valmistuin Sibelius-Akatemiasta Pirkko Simojoen luokalta ja pääsin kaupunginorkesteriin.

Vapaa-ajallani en yleensä kuuntele musiikkia, vaan keskityn luonnon ääniin. Linnunlauluun, puiden huminaan ja vaikka purojen solinaan. Näistä voi nautiskella jopa päivittäin työmatkalla Keskuspuiston läpi. Suomessa luontoa on pitänyt aina itsestäänselvyyksinä, mutta Frankfurtissa asuessani meidän perusasioitamme oppi todella arvostamaan. 

Aloittaessani Helsingin kaupunginorkesterissa syksyllä 2022 tunsin, että ympyrä sulkeutuu. Pääsen jälleen soittamaan Musiikkitalossa ja vieläpä Jukka-Pekka Sarasteen johdolla, ja usein ohjelmassa on Sibeliusta, jonka esittäminen on minulle erityisestä etenkin HKO:n riveissä. Kamarimusiikin kautta olen myös löytänyt erityisen yhteyden klassismin säveltäjiin, kuten Mozartiin ja Haydniin. On huikeaa kuulua näin perinteikkääseen orkesteriin, jossa on niin monen sukupolven ajalta kokemusta ja tietoa.