Aamunkoitto

Arne Nordheim: Individualisierte Höhenmessung der Lagen

Arne Nordheim (1931–2010) oli Norjan merkittävimpiä modernisteja, laajasti arvostettu säveltäjä ja valtiolliseen asemaan kohonnut musiikillinen ajattelija. Hänelle myönnettiin mm. Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto, valtion kunniaresidenssi Oslon kuninkaallisen palatsin kyljessä ja lopulta myös valtiolliset hautajaiset. 

Nordheimia pidetään Norjan sotien jälkeisen ajan suurena uudistajana, joka yhtenä ensimmäisistä oli kehittämässä elektronisia sävellystekniikoita silti täysin hylkäämättä romantiikan ihanteita. Nordheim vertasi säveltämistä prosessiin, jossa säveltäjä muistelee unohtuneita kokemuksiaan ja herättää eloon kadonneita mielikuvia.

Sooloviuluteos Individualisierte Höhenmessung der Lagen viittaa taidemaalari Paul Kleehen (1879–1940) ja hänen myöhäiseen, Bauhausin-aikana syntyneeseen samannimiseen maalaukseensa (vapaasti suomennettuna Yksilöllinen sijaintien korkeusmittaus, 1930). Se on päätösosa viisiosaisesta kokonaisuudesta Partita für Paul (1985), joka syntyi Oslon Henie Onstad Kunstsenterin näyttelyyn Klee ja musiikki. 

Partitassa Nordheim kertoo tavoitelleensa Kleen maalausten tunnelmia ja tekstuureita: runollisuutta, unenomaisuutta ja groteskiutta, luonnonlakeja uhmaavia kulmia, painovoimalla leikkiviä esineitä. ”Kahteen viimeiseen osaan olen lisännyt digitaalisen viiveen, joka tallentaa ja toistaa viulun musiikkia”, Nordheim on sanonut. ”Tämä luo jatkuvasti laajenevan, monikerroksisen äänimaiseman, jossa ’menneisyys' vähitellen sekoittuu alati läsnä olevaan ’elävään’ musiikkiin. Täten jäljittelen Kleen selvästi rakastamaa kerros kerroksen päälle -tekniikkaa. Kohtaamalla musiikin jatkuvasti oman välittömän (ja kaukaisemman) menneisyyden kanssa, teen samalla kunniaa T. S. Eliotille ja hänen samankaltaiselle aikakäsitykselleen runossa Burnt Norton.”

Jaani Länsiö

Dobrinka Tabakova: Dawn

Bulgariassa syntynyt, jo 11-vuotiaana Lontooseen muuttanut Dobrinka Tabakova (s. 1980) on saavuttanut suosiota tyylillään, jossa yhdistyvät melodisuus, meditatiivisuus ja hartaus. Näitä ominaisuuksia on usein yhdistetty niin sanotun sakraalin minimalismin keinovalikoimiin. Esikuvikseen Tabakova on silti maininnut John Adamsin, Alexander Goehrin ja Iannis Xenakisin, joista etenkin viimeksi mainittu edustaa Tabakovan täydellistä vastakohtaa. 

Tabakovan tunnetuimpia teoksia ovat pianokappale Nocturne (2008), Suite in Old Style (2006) sekä konsertto alttoviululle ja jousiorkesterille (2004), joita on kuunneltu yhteensä miljoonia kertoja yksin Spotifyssa. Hänen sävellyslevynsä String Paths sai Grammy-ehdokkuuden vuonna 2008 parhaan klassisen kokoelmalevyn kategoriassa.

Dawn (Aamunkoitto, 2007) solistisille viululle ja sellolle sekä jousiorkesterille on ensimmäinen osa Tabakovan Aurinko-triptyykistä Dawn, Day, Dusk. Dawn syntyi viulisti Gidon Kremerin 60-vuotisjuhliin ja hänen johtamansa Kremerata Baltican 10-vuotisjuhliin. Kremer orkestereineen soitti kantaesityksen sellisti Kristine Blaumanen kanssa Saksan Kronbergissa helmikuussa 2007. 

Noin vartin mittainen auringonnousukuvaus jatkaa Tabakovan tunnelmallista, tiiviissä täyteläisyydessä lainehtivaa tyyliä, jossa päättymättömät melodiat risteilevät toistensa lomassa. Dawn alkaa syvyydestä ja kohoaa hiljaisuudesta vaivihkaa kohti korkeuksia, kunnes asettuu lakipisteeseensä. Teoksen otsikkoon on merkitty myös ohjaileva mielikuva ”…and she emerged from the lake, with fire in her hands” (…ja hän ilmestyi järvestä, tulta käsissään).

Jaani Länsiö

Andrea Tarrodi: Camelopardalis 

Siitä lähtien kun ruotsalaissäveltäjä Andrea Tarrodi (s. 1981) voitti vuonna 2010 Uppsalan sävellyskilpailun teoksellaan Zephyros, hän on kuulunut maansa nuoren sukupolven soitetuimpiin säveltäjiin. Ruotsalaisten sinfoniaorkestereiden konserttien lisäksi Tarrodin musiikkia on kuultu esimerkiksi Lontoon Royal Albert Hallissa, Berliinin Philharmoniessa ja Wienin Musikvereinissa, ja hänen sävellyslevynsä String Quartets sai parhaan klassisen äänityksen Grammis-palkinnon vuonna 2018. 

Lähes kaikki Tarrodin teokset ovat inspiroituneet ulkomusiikillisesta luonnonilmiöstä, maisemasta tai tarinasta. Oboekonsertto Flyttfåglar (2010) kertoo muuttolintujen matkasta, sellokonsertto Highlands (2013) soi skottilaisen nummimaiseman hengessä, orkesterikonsertossa Ascent (2015) kuuluvat valtamerten hautavajoamat sekä kaupungin ja luonnon vastakkaisuus, Sinfonia In Fire, Water, Earth & Air (2022) ilmenee neljän alkuaineen vuoropuheluna. Kapkaupungin musiikkijuhlilla vuonna 2011 kantaesitetty Camelopardalis (2010) sai alkunsa unesta:

”Eräänä yönä näin unta, että minulla oli kirahvi”, Tarrodi kertoo. ”Olimme parhaat ystävät, kirahvini ja minä! Kiipesin sen selkään, ja hyppäsimme ulos ikkunasta ja ratsastimme pois. Ratsastimme metsien halki, yli niittyjen ja vuorten. Näimme horisontissa suuren punaisen auringon nousevan, ja lauma värikkäitä lintuja lensi ohi. Kun heräsin, tunsin oloni valtavan onnelliseksi; se oli niin outo ja kaunis uni! Olin juuri silloin aloittamassa orkesteriteoksen kirjoittamista Cape Philharmonic Orchestralle, ja tuntui luonnolliselta antaa teoksen inspiroitua unesta. Camelopardalis on tähdistö pohjoisella taivaalla, ja sana tarkoittaa latinaksi kirahvia. Jossain teoksen keskellä saatat kuulla kirahvin laulun, jonka esittää fagotti.”

Jörg Widmann: Käyrätorvikonsertto 

Saksalainen Jörg Widmann (s. 1973) kuuluu maailman tämän hetken esitetyimpiin nykysäveltäjiin. Hän on myös kiitelty kapellimestari ja klarinetisti, ja hän on toiminut mm. Berliinin filharmonikoiden ja Leipzigin Gewandhausin residenssisäveltäjänä, Irlannin kamariorkesterin pääkapellimestarina, esiintynyt maailman parhaiden orkesterien solistina ja saanut kymmeniä tunnustuksia, mm. Hindemith-palkinnon, Hampurin Bach-palkinnon sekä Opus Klassikin vuoden säveltäjä -palkinnon. Vuonna 2023 hän aloitti NDR:n orkesterin päävierailijana.

Musiikissaan Widmann on onnistunut yhdistämään kaksi näennäisesti toisensa poissulkevaa elementtiä, kompleksisuuden ja viihdyttävyyden, luontevasti yhteen. Hänen teoksensa kumpuavat usein historiallisista lähtökohdista, nyhtävät materiaalia vanhojen säveltäjien tuotannosta ja kiertävät sen veikeästi mutkalle niin, että kuulija saa bongailla tuttuja katkelmia ja arvailla jatkuvasti, mitä seuraavan kaarteen takana pilkottaa. Esimerkiksi teoksessa Lied (2003) välkkyvät Schubertin laulumelodiat ja alkusoitossa Con Brio (2008) Beethovenin katkelmat. Alttoviulukonsertto (2015) kertoo teatraalisin keinoin alttoviulun syntytarinan, tai ainakin jonkin version siitä. Käyrätorvikonsertto (2024) on paraatiesimerkki Widmannin musiikista, joka kutsuu luokseen kuin neonvärinen sirkusteltta betoninharmaan parkkipaikan keskellä.

Stefan Dohrille syntynyt seitsemänosainen ja 40-minuuttinen konsertto huipensi Widmannin kauden Berliinin filharmonikoiden residenssisäveltäjänä. Teoksen tilaajaorkestereita oli yhteensä seitsemän, mm. Ruotsin radion sinfoniaorkesteri ja Tokyo Metropolitan. Kantaesityksen toukokuussa 2024 johti Sir Simon Rattle. Tyylilleen uskollisesti Widmann on piilottanut konserttoon yhtälailla mystiikkaa kuin loputtomia silmäniskuja, ja siinä voi aistia paitsi soittimen historiaa ja käyttötapoja myös ennen kokemattomia maaperiä, sointeja, joita ei usko todeksi. Lainoja – suoria tai kierteellisiä – kuullaan lukuisia, ainakin Carl Maria von Weberiltä, Johann Strauss vanhemmalta, Jacques Offenbachilta, Rossinilta, Beethovenilta ja Mahlerilta. 

Jaani Länsiö

Pekka Kuusisto

Pekka Kuusisto (s. 1976) on Suomen tunnetuimpia ja kansainvälisesti menestyneimpiä muusikoita. Konserttikauden 2024/25 avajaiskonsertin myötä Kuusisto aloitti toisen kautensa Helsingin kaupunginorkesterin päävierailijan tehtävässä sekä ohjelmistoa suunnittelevan taiteellisen johtotiimin jäsenenä. HKO:n konserteissa Kuusistoa kuullaan kapellimestarina, viulusolistina ja niin sanottuna liidaajana eli viulua soittavana eikä tahtipuikkoa käyttävänä orkesterinjohtajana.

”Yksi konserttikautemme tavoitteista on leikkiä Musiikkitalon entistäkin paremmalla, urkujen kypsentämällä akustiikalla”, Kuusisto kertoo. ”Uutuudenherkkä kuunteleminen tuottaa punnittua ääntä, ja näin kokemuksemme kasvavat syvemmiksi. Tarjoamme pitkää kaarta ja välähdyksiä, sekä turvaa että hulinaa. Orkesteriapparaatti on koe, jossa satakunta ihmistä haaveineen ja säröineen pyrkii saavuttamattomaan.”

Muusikkoperheessä varttunut Pekka Kuusisto aloitti viulunsoiton kolmevuotiaana. Kuusiston solistiura käynnistyi toden teolla hänen voitettuaan kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun 1995. Siitä lähtien työt ovat kutsuneet kiihtyvään tahtiin kaikille mantereille eri puolille maailmaa. Vakituiset työpaikat sijaitsevat tällä hetkellä Helsingin lisäksi Oslossa (Norjalainen kamariorkesteri), Bremenissä (Deutsche Kammerphilharmonie) ja San Franciscossa (San Franciscon sinfoniaorkesteri).

Pekka Kuusisto on tunnettu rohkeudestaan ja innovatiivisuudestaan ja hänen repertoaarinsa ulottuu kansanmusiikista klassisen kautta genrerajoja pakenevaan musiikkiin. Kuusisto yhdistää, luo uutta ja liikkuu laajasti eri taiteenaloilla uudistaen myös konserttitraditioita sekä muusikoiden ja yleisön vuorovaikutusta väheksymättä tradition kovaa ydintä, esimerkiksi instrumentalistina tai – yhä useammin – kapellimestarina.

Kuusiston käytössä oleva viulu on Antonio Stradivari ”Scotta” (1709), joka on lainassa yksityiseltä taholta Tarisio-huutokauppakamarin kautta.