Jukka-Pekka Saraste
Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana aloittava Jukka-Pekka Saraste (s. 1956) on vakiinnuttanut asemansa yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä kapellimestareista. Heinolassa syntynyt ja viulistina uransa aloittanut Saraste tunnetaan monipuolisuudestaan ja syvällisestä ja eheästä musiikillisesta näkemyksestään. Sarasteella on erityisen vahva yhteys Beethovenin, Brucknerin, Šostakovitšin, Stravinskin ja Sibeliuksen teoksiin, ja hän on kansainvälisesti tunnustettu Mahler-tulkinnoistaan. Kauden 23/24 aikana Saraste syventyy yhdessä HKO:n kanssa Sibeliuksen, Mahlerin ja Brucknerin sinfoniseen perintöön useamman pitkän konserttiperiodin aikana sekä nostaa esille oman aikamme säveltäjiä ja musiikkia.
Helsingin kaupunginorkesterin taiteellisen johtoryhmän vetäjänä Saraste korostaa musiikin merkitystä niin yhteiskunnalle kuin yksilöille.
”Musiikilla on erityisen vahva osuus suomalaisessa kulttuurissa, ja Helsingin kaupunginorkesterilla on merkittävä rooli identiteettiemme rakentumisessa. Aloittaessani ylikapellimestarina haluan yhdessä muusikoiden kanssa tehdä töitä ollaksemme kaikkien helsinkiläisten orkesteri. Ideointi taiteellisen johtotiimin ja orkesterin kanssa on ollut tiivistä. Musiikin kokeminen osana yhteisöä on eräs suurenmoisimmista asioista, joita orkesteri voi tarjota kuulijoilleen.”
Jukka-Pekka Saraste on työskennellyt Radion sinfoniaorkesterin, Toronton sinfoniaorkesterin, Kölnin WDR-radiosinfoniaorkesterin, Oslon filharmonikkojen ja Skotlannin kamariorkesterin ylikapellimestarina. Lisäksi hän on säännöllinen vierailija maailman huippuorkesterien johdossa. Saraste on toiminut BBC:n sinfoniaorkesterin päävierailijana ja johtanut viime konserttikausilla muun muassa Pariisin orkesteria, Lontoon Philharmonia -orkesteria, Zürichin Tonhalle -orkesteria, Berliinin saksalaista sinfoniaorkesteria DSO:ta ja eteläkorealaista Soulin filharmonista orkesteria.
Saraste pitää tärkeänä uransa alussa olevien muusikoiden valmennusta ja mentorointia. Hän on perustanut LEAD!-säätiön, jonka kansainvälisiä orkesteriprojekteja on toteutettu muun muassa Ruotsissa, Sveitsissä, Saksassa ja Bulgariassa. Kesän 2023 LEAD!-mestarikurssi järjestettiin jälleen Fiskars Summer Festival -tapahtumassa, missä nuorten muusikoiden monikansallinen sinfoniaorkesteri työskenteli Sarasteen ja taiteilijavieraiden johdolla.
Jukka-Pekka Saraste on palkittu ansioistaan musiikin alalla Pro Finlandia -mitalilla, säveltaiteen valtionpalkinnolla ja Suomen Leijonan komentajamerkillä.
https://www.jukkapekkasaraste.com/
Pekka Kuusisto
Pekka Kuusisto (s. 1976) on Suomen kaikkein tunnetuimpia ja kansainvälisesti menestyneimpiä muusikoita. Helsingin kaupunginorkesterin 2023/24 konserttikauden avauksen myötä Kuusisto aloittaa kolmivuotisessa päävierailijan tehtävässä kapellimestarina ja viulistina sekä ohjelmistoa suunnittelevan taiteellisen johtotiimin jäsenenä.
"Tämän konserttikauden suunnittelu on ollut ihana seikkailu, ja toivon sen tuottavan kuulijoille sekä löytämisen että kotiinpaluun riemua", Kuusisto sanoo. HKO:n konserteissa Kuusistoa tullaan kuulemaan kapellimestarina, viulusolistina ja niin sanottuja liidaajana eli viulua soittavana eikä tahtipuikkoa käyttävänä orkesterinjohtajana.
Muusikkoperheessä varttunut Pekka Kuusisto aloitti viulunsoiton kolmevuotiaana. Kuusiston solistiura käynnistyi toden teolla hänen voitettuaan kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun 1995. Siitä lähtien työt ovat kutsuneet kiihtyvään tahtiin kaikille mantereille eri puolille maailmaa. Vakituiset työpaikat sijaitsevat tällä hetkellä Oslossa (Norjalainen kamariorkesteri), Bremenissä (Deutsche Kammerphilharmonie), Berliinissä (Mahler-kamariorkesteri) ja San Franciscossa (San Franciscon sinfoniaorkesteri) sekä nyt myös Helsingissä.
Pekka Kuusisto on tunnettu rohkeudestaan ja innovatiivisuudestaan ja hänen repertoaarinsa ulottuu kansanmusiikista klassisen kautta genrerajoja pakenevaan musiikkiin. Kuusisto yhdistää, luo uutta ja liikkuu laajasti eri taiteenaloilla uudistaen myös konserttitraditioita ja muusikoiden ja yleisön vuorovaikutusta väheksymättä tradition kovaa ydintä, esimerkiksi instrumentalistina tai – yhä useammin – kapellimestarina.
https://www.harrisonparrott.com/artists/pekka-kuusisto
Jean Sibelius: Tapiola op. 112
”Haluaisitteko säveltää minulle sinfonisen runon? Kantaesitys ensi marraskuussa. Symphony Society tarjoaa Teille 400 dollaria kolmesta ensimmäisestä esityksestä.”
Näin alkoi sähke, jonka Jean Sibelius (1865–1957) sai tammikuussa vuonna 1926. Lähettäjä oli yhdysvaltalainen kapellimestari Walter Damrosch. Sibelius otti tilauksen vastaan ja työskenteli uuden teoksen kimpussa tulevien kuukausien aikana. Osa luonnoksista syntyi ensin Roomassa, sitten Berliinissä. Alkuvaiheessa Sibelius suunnitteli antavansa teokselle joko otsikon The Wood tai The Forest. Lopulliseksi nimeksi tuli Tapiola. Koska Tapio, metsän jumala kalevalaisessa mytologiassa, ei ollut ulkomaisille kuulijoille tuttu, Sibelius lisäsi partituuriin selitykseksi runon: ”On metsät Pohjolassa sankat, tummat / ne ikisalat, haaveet hurjat loi. / Asunnot Tapion on siellä kummat, / haltiat väikkyy, hämyn äänet soi.”
Tapiola sai kantaesityksensä New Yorkissa 26.12.1926. Vastaanotto oli hämmentynyt ja jopa torjuva. Suomen ensiesitys huhtikuussa 1927 Helsingissä Robert Kajanuksen johdolla oli sen sijaan menestys. Kotimaiset arvostelijat kuulivat musiikissa niin metsänhaltijoita ja kotkan liitoa kuin menninkäisiä ja yksinäisen erämaan vaeltajan tuskaa. Harva oivalsi heti Tapiolan olevan teknisesti radikaali sävellys. Teos perustuu alussa esitetyn lyhyen aiheen toistuvalle, vaivihkaiselle muuntelulle. Harmonia on usein riitasointuista. Tapahtumat etenevät hypnoottisen hitaasti ja muotoratkaisu uhmaa valmiita analyyttisia malleja.
Sibeliuksen tuotannossa Tapiola olisi voinut olla uuden, modernistisen kauden vaikuttava avaus. Mutta se olikin päätepiste, säveltäjänsä viimeinen suuri teos. Kahdeksas sinfonia ei koskaan nähnyt päivänvaloa ja Sibelius vetäytyi Ainolan hiljaisuuteen. Jälkiviisaasti Tapiolan päätöstahdeissa voi kuulla jäähyväisten ja luopumisen tunnelmaa.
Joseph Haydn: Sinfonia nro 60 C-duuri ”Il Distratto”
Vuonna 1761 Joseph Haydn (1732–1809) aloitti työnsä Esterházyn mahtisuvun musiikillisena johtajana ja kapellimestarina. Hän sävelsi, harjoitutti ja johti uusia teoksia harva se päivä yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Haydn työskenteli syrjässä maaseudulla ja innostui kokeiluihin, joiden avulla hän loi aivan oman sävelkielensä.
1770-luvulla Haydn teki uuden sopimuksen Esterházyn suvun kanssa. Nyt hänellä oli lupa myydä teoksiaan kustantajille ja ottaa vastaan tilauksia myös muilta. Parin vuoden sisällä Haydnin musiikki soi ympäri Eurooppaa. Viimeistään 1780-luvun lopulla hän oli aikansa suosituin ja tunnetuin säveltäjä.
Vuonna 1774 Haydn sävelsi musiikin viisinäytöksiseen komediaan Der Zerstreute. Alkujaan ranskankielisen näytelmän Le Distrait oli kirjoittanut Jean-François Regnard vuonna 1697. Päähenkilö on mies joka on niin hajamielinen, että unohtaa omat häänsä. Haydnin musiikki oli yleisömenestys ja useassa esityksessä sen jaksoja piti toistaa. Säveltäjä näki tässä rahasammon. Hän kokosi näytelmämusiikista kuusiosaisen sinfonian, jonka julkaisi otsikolla Il Distratto. Modernissa mielessä teos ei ole sinfonia lainkaan: teoksesta ei löydy musiikillisen materiaalin orgaanista käsittelyä saatikka suuren draaman kaarta. Sen sijaan tarjolla on kosolti hyvää mieltä ja hupaisia hetkiä.
Koska Le Distrait on komedia hajamielisyydestä, Haydn on tarttunut mahdollisuuteen kirjoittaa musiikkia, jossa ajatus katkeilee. Esimerkiksi ensimmäisessä osassa – näytelmän alkusoitossa – on kohta, jossa musiikki hetken junnaa tyhjää kunnes äkillinen oivallus vie sen eteenpäin. Keskiosissa on merkillisiä modulaatioita, ikään kuin muusikot hetkittäin pohtisivat muuta kuin edessään olevia nuotteja. Lyhyessä Prestissimo-finaalissa viulut ovat epävarmoja virityksestään.
Anna Clyne: Sound and Fury
HKO:n residenssisäveltäjä Anna Clyne (s. 1980 ) on lyhyessä ajassa noussut kansainvälisten ohjelmistojen vakionimeksi. Vuonna 2022 hän oli eniten soitettu brittiläinen naissäveltäjä maailmassa. Nykyään New Yorkissa asuva Clyne on työskennellyt mm. Chicagon, Baltimoren, Berkeleyn ja Trondheimin sinfoniaorkesterin kotisäveltäjänä. Hänen musiikkiaan ovat esittäneet niin Yo-Yo Ma ja Los Angelesin filharmonikot kuin Martin Fröst, Concertgebouw-orkesteri ja London Sinfonietta. Clyne tekee säännöllisesti yhteistyötä myös esimerkiksi tanssikoreografien ja äänisuunnittelijoiden kanssa.
Sound and Fury on syntynyt Scottish Chamber Orchestran, The Orchestre National de Lyonin ja Hong Kong Sinfoniettan yhteistilauksesta. Teos sai kantaesityksensä Scottish Chamber Orchestran konsertissa Edinburghissa 7.11.2019, kapellimestarina oli Pekka Kuusisto.
Clyne kertoo: ”Sound and Fury -sävellystä on inspiroinut kaksi suurta teosta: Haydnin sinfonia no 60 ja Shakespearen Macbeth. Teos myös sai kantaesityksensä konsertissa, jossa tämä Haydnin sinfonia soitettiin. Kuuntelin sitä monta kertaa ja kirjoitin ylös asiat jotka jäivät mieleen: rytmiset eleet, melodiset ideat, sointukulut, jopa erään musiikillisen pilan. Sound and Fury on yksiosainen, mutta siinä on kuusi Il Distratton kokonaisrakennetta noudattavaa jaksoa. Viidennessä jaksossa soitan luuppina Haydnin adagiosta peräisin olevan sointukulun. Tämä luo äänimaton Macbethin viimeiselle monologille (Tomorrow, and tomorrow, and tomorrow…), joka myös on antanut sävellykselle sen otsikon. Huomasin yhteyden Shakespearen näytelmään vasta vähitellen. Siihen vaikutti etenkin näkemäni ohjelma vuodelta 1979, jossa Sir Ian McKellen analysoi mestarikurssilla monologin kuvastoa ja rytmiä. Pyrkimykseni on viedä kuulija matkalle joka on sekä virkistävä –villit jousieleet pomppivat orkesterissa sinne tänne – että tyyni ja mietteliäs – koskettavat melodiat, jotka tulevat näkyviin ja katoavat näkyvistä.”
Edgard Varèse: Amériques
Tinkimätön. Siinä sana, jota käytetään väärin yhtä usein kuin sanoja ’mestariteos’ tai ’merkittävä’. Edgard Varèsen (1883–1965) kohdalla sana on kuitenkin ainoa oikea. Hän haki teräviä ja anti-romanttisia sointikuvia, musiikki oli riitasointuista, rakenteet heijastivat usein luonnossa ilmeneviä prosesseja, ja valtava valikoima lyömä- ja hälysoittimia antoi musiikille aivan oman sävynsä. Koska Varèsella oli vaikeuksia löytää sointi-ihanteitaan vastaavat soittimet, tuotanto jäi suppeaksi. Vasta oman aikamme teknologia olisi antanut hänelle kaikki tarvittavat työkalut. Arvostelijat pilkkasivat sinnikkäästi Varèsen ilmaisua. Nykyään hänellä on kiistaton asema eräänä 1900-luvun musiikillisen modernismin todellisista klassikoista.
Ranskassa syntyneellä Varèsella oli takanaan jo pari sävellystä kun hän vuonna 1915 muutti Yhdysvaltoihin. Kun hän sai kuulla tulipalosta, joka oli tuhonnut Eurooppaan jääneet partituurit hän näki mahdollisuuden aloittaa säveltäminen tyhjältä pöydältä. Ensimmäinen uusi teos, Amériques (1918–1921), sai kantaesityksensä Philadelphia Orchestran konsertissa Leopold Stokowskin johdolla keväällä 1926. Vastaanotto oli tyrmäävä. Erään murhaavan arvostelun mukaan teos kuvasi katastrofia eläintarhassa. Partituurin uusi versio sai kantaesityksensä keväällä 1929.
Suurelle orkesterille kirjoitettu Amériques on synteesi joistakin ajan virtauksista. Musiikissa on muistumia niin Stravinskyn Kevätuhrista ja Debussyn faunista kuin Luigi Russolon futurismista. Teos on saanut innoituksensa New Yorkin rosoisista äänimaisemista. Siinä voi helposti kuulla suurten massojen liikettä, tuulen huminaa kapeilla kujilla, ruuhka-ajan liikennekaaokset, urbaanin yön värähtelevää hiljaisuutta. Varèse ajatteli kuitenkin myös jotakin universaalia. Kuten otsikko vihjaa, teos kuvaa uusien maailmojen – uusien Amerikkojen – löytämistä. Ne maailmat voivat löytyä myös omasta itsestä.
Christian Holmqvist
