Ajaton kauneus

Ludwig van Beethoven: Pianokonsertto no 4 G-duuri op. 58

Muutettuaan Wieniin Ludwig van Beethoven (1770–1827) alkoi luoda uraa pianisti-säveltäjänä. Kun yhä paheneva kuurous alkoi tehdä tuhojaan, hän keskittyi säveltämiseen. Beethovenin viimeinen esiintyminen pianistina tapahtui maratonkonsertissa Wienissä 22.12.1808. Tässä tilaisuudessa häneltä kantaesitettiin sinfoniat 5 ja 6 sekä Kuorofantasia. Ohjelmaan kuului myös mm. kaksi osaa C-duurimessusta sekä saman vuoden marraskuussa kantaesitetty neljäs pianokonsertto (G-duuri, op. 58). Lisäksi Beethoven improvisoi pianolla.

Musiikinhistoriassa legendaariseksi muodostunut tilaisuus oli kuulijoille melkoinen haaste. Noin neljän tunnin ajan kuultiin kylmässä, surkeasti lämmitetyssä salissa valtava määrä uutta musiikkia. Myös orkesterin soittajat ja kuoron laulajat olivat tiukilla. Koska harjoitusaika oli jäänyt vähäiseksi, esitysten taiteellinen taso oli mitä oli. Uusista teoksista kuitenkin esimerkiksi G-duuri-konsertto sai hyvän vastaanoton. Se vaipui silti nopeasti unohduksiin, sillä Beethovenin musiikin dramaattista ilmaisua arvostavat romantikot eivät innostuneet teoksen lyyrisestä ja intiimistä ilmeestä. Felix Mendelssohn tosin esitti konserttoa useasti, mutta se on silti vasta myöhemmin saanut itsestään selvän asemansa solistien ohjelmistoissa. 

Ensimmäinen osa (Allegro moderato) avaa aikaansa nähden radikaalisti. Piano soittaa lyhyen soolon. Kun orkesteri heti toistaa soolon teeman, sävellaji on yllättäen H-duuri eikä G-duuri. Sonaattimuotoisessa osassa vuorottelevat briljantit ja alakuloiset sävyt. Loppupuolelle sijoittuu solistin kadenssi.

Arvoituksellinen toinen osa (Andante con moto) käsittää ainoastaan 72 tahtia, joiden aikana piano ja orkesteri käyvät intensiivistä dialogia. Joskus väitetään Beethovenin inspiraation lähteenä tässä olleen Orfeus-myytti. Mutta mikään ei todista osan kuvaavan raivottarien (orkesteri) edessä seisovaa Orfeusta (pianisti). Tauotta seuraava finaali (Vivace) on raikkaan tanssillinen rondo.

Christian Holmqvist

Ludvig van Beethoven: Sinfonia nro 3 Es-duuri op. 55, ”Eroica”

Ludwig van Beethoven (1770–1827) oli kiihkeä antimonarkisti, joka ihaili nuorta Napoleonia. Tämä oli tehnyt lopun Ranskan vallankumouksesta ja siten osoittanut olevansa tavallisen kansan, ei aateliston puolella. Kun kolmas sinfonia (Es-duuri, op. 55) valmistui alkuvuodesta 1804, sillä oli nimi Bonaparte, ja se oli Napoleonille omistettu. Musiikin optimistisen ilmeen voisi nähdä heijastavan Beethovenin unelmaa Napoleonin johtamasta demokraattisesta yhteiskunnasta. Vain pari kuukautta myöhemmin konsuli kuitenkin julisti itsensä Ranskan keisariksi. Vapauden sankari paljastui vallanhimoiseksi pikkusieluksi. 

Suuttunut Beethoven poisti sinfoniansa alkuperäisen otsikon ja omistuksen. Uudeksi nimeksi tuli Sinfonia Eroica, composta per festeggiare il sovvenire di un grande Uomo (Herooinen sinfonia, omistettu suurmiehen muistolle). Teos sai yksityisen kantaesityksensä ruhtinas Lobkowitzin palatsissa Wienissä vuonna 1804. Julkinen kantaesitys tapahtui seuraavan vuoden huhtikuussa Beethovenin itsensä johdolla. 

Aikalaiset reagoivat uutuuteen hämmentyneesti ja jopa torjuvasti. Eikä ihme: sinfonian laajuus, dramaturgia ja sävellystekniset ratkaisut eivät vastanneet mitään ennestään tuttua. Musiikin historiassa Eroica on todellinen merkkiteos. Se uudisti kertaheitolla idean siitä, millainen sinfonia voi olla.

Ensimmäinen osa (Allegro con brio) on radikaali uudelleentulkinta sonaattimuodosta ja sen mahdollisuuksista. Pieniä aiheita kehitellään taidokkaasti ja loogisesti, eikä intensiivinen musiikillinen virta keskeydy hetkeksikään. Toinen osa (Adagio assai) on surumarssi, kolmas osa (Allegro vivace) vauhdikas scherzo. Finaali (Allegro molto) koostuu muunnelmista teemasta, jota Beethoven jo oli käyttänyt baletissa Prometeuksen luomistyöt op.43 (1801) ja Es-duuri-muunnelmissa pianolle op.35 (1802). Näennäisesti yksinkertaisen teeman pohjalta Beethoven rakentaa vaikuttavan ja tehokkaan päätöksen teokselle, jota hän itse aina piti parhaimpana sinfonianaan. 

Christian Holmqvist 

Francesco Piemontesi

Francesco Piemontesi on sveitsiläis-italialainen pianisti. Locarnossa vuonna 1983 syntynyt Piemontesi on kuuluisa saksalaisen klassismin ja romantiikan tulkinnoistaan, ja hänet tunnetaan Ludwig van Beethovenin sooloteosten ja pianokonserttojen taitavana esittäjänä.

Syyskaudella 2024 Piemontesi esittää Ludwig van Beethovenin Pianokonserton nro 4 kansainvälisillä konserttiareenoilla kuudesti ennen vierailuaan Helsingin kaupunginorkesterin solistiksi. Piemontesin konserttikalenterin mukaan Pianokonsertto nro 4 kuullaan lisäksi Lontoossa BBC:n Proms -musiikkijuhlilla kapellimestari Daniele Rustionin johtaman Ulsterin orkesterin kanssa, kahdesti Yhdysvalloissa Carlos Miguel Prieton ja Cincinnatin sinfoniaorkesterin kanssa sekä kolmesti Unkarissa Robin Ticciatin ja Budapestin festivaaliorkesterin kanssa. Beethovenin sävellyksiä Piemontesi esittää myös Euroopan resitaaleissaan ja Pianokonserton nro 5 Luzernissa, Madridissa ja Frankfurtissa. Vuonna 2025 hänen ohjelmassaan on säveltäjän pianosonaatteja Lontoon Wigmore Hall -konserttitalossa.

Piemontesin laaja ohjelmisto ulottuu barokista nykysävellyksiin, ja hän esiintyy säännöllisesti nimekkäiden orkesterien solistina, kamarimusiikkikokoonpanoissa, musiikkijuhlilla ja omissa resitaaleissaan ympäri maailmaa. Piemontesi on toiminut sveitsiläisen Settimane Musicali di Ascona -festivaalin taiteellisena johtajana vuodesta 2012. Hän on ollut Gstaadin kansainvälisten Menuhin-juhlien, Dresdenin filharmonikkojen ja ranskankielisen Sveitsin Orchestre de la Suisse Romande -orkesterin residenssitaiteilija.

Tärkeitä vaikuttajia Francesco Piemontesin uralla ovat olleet Cécile Ousset, Alfred Brendel ja Arie Vardi, jonka ohjauksessa hän opiskeli Hannoverin musiikki- ja teatterikorkeakoulussa Saksassa.

Nathalie Stutzmann

Ranskalainen Nathalie Stutzmann (s. 1965) on yhdysvaltalaisen Atlantan sinfoniaorkesterin ylikapellimestari. Vuonna 2022 tehtävässä aloittaessaan hän oli vasta toinen nainen, joka koskaan on työskennellyt Yhdysvaltojen parhaiden orkesterien taiteellisena johtajana. Maan Big Five -kärkiviisikkoon kuuluvan Philadelphia-orkesterin päävierailijana Stutzmann on toiminut vuodesta 2021.

Stutzmannin nosti maailmanmaineeseen alun perin hänen menestyksensä laulajana. 2000-luvun alussa hän luopui neljännesvuosisadan kestäneestä kontra-alton urastaan suoraan huipulta voidakseen toteuttaa nuoruudenunelmaansa ja opiskellakseen orkesterinjohtamista.

Stutzmann hakeutui legendaarisen suomalaiskapellimestari Jorma Panulan oppiin. Aikansa eläneet lasikatot saivat sittemmin sirpaloitua Stutzmannin johtaessa toinen toistaan nimekkäämpiä kansainvälisiä orkestereita. Hän oli Norjan Kristiansandin sinfoniaorkesterin ensimmäinen naispuolinen ylikapellimestari (2018–2023) ja Wagner-myytin pyhätössä Bayreuthissa Stutzmann nähtiin viimeksi kesällä 2024 festivaalin historian toisena naispuolisena orkesterinjohtajana.

Ensiesiintymisensä Helsingin kaupunginorkesterin edessä Stutzmann teki joulukuussa 2022 hurmaten koko konserttisalin. "Nathalie Stutzmann lämmitti niin soittajat kuin kuulijatkin", hehkutti Helsingin Sanomat seuraavan päivän arviossaan. Stutzmannin odotettu paluu toteutuu Beethoven-ohjelmalla, mitä voi hyvällä syyllä pitää eräänlaisena alkusoittona hänen kevätkauden 2025 kunnianhimoiselle konserttisarjalleen Atlantan sinfoniaorkesterin kanssa. Tammikuusta toukokuulle kestävässä viidentoista konsertin Beethoven Project -sarjassaan ASO ja Stutzmann tarjoilevat kuulijoille Beethovenin sinfoniat nro 1–8, Kolmoiskonserton ja projektin loppuhuipennuksena Missa Solemnis -messun.

Nathalie Stutzmannille on myönnetty Ranskan Kunnialegioonan ritarimerkki sekä Taiteen ja kirjallisuuden ritarikunnan komentajamerkki.