Bacchus ja Ariadne

Wilhelm Stenhammar: Excelsior! op. 13

Kuten lähes kaikki Pohjoismaiden romantikot, ruotsalainen Wilhelm Stenhammar (1871–1927) etsi tyylillistä kotiaan Keski-Euroopasta, etenkin Richard Wagnerin ja Anton Brucknerin musiikista. Saksalaistyyliin syntyivät mm. ensimmäinen sinfonia, pianokonsertto, viisi pianosonaattia ja runsaasti kamarimusiikkia. Vasta kun Stenhammar kuuli Sibeliuksen toisen sinfonian Tukholmassa, hän löysi oman, pohjoismaalaisista lähteistä pulppuavan sävelkielensä. Uusi tyyli jäi vanhaa suppeammaksi. Stenhammarin tunnetuimpia töitä ovat mm. kolme pianofantasiaa op. 11, Serenadi F-duurissa op. 31 ja toinen sinfonia op. 34.

Stenhammar oli aikansa parhaita pianisteja. Opiskellessaan Berliinissä hän hankki jalansijaa sekä resitalistina, konserttosolistina että säveltäjänä ja esiintyi vuonna jopa 1896 Berliinin filharmonikoiden konsertissa oman konserttonsa solistina. Kun orkesteri kaksi vuotta myöhemmin saapui Kööpenhaminaan vierailulle, se kantaesitti Stenhammarin alkusoiton Excelsior! (1896) kapellimestari Arthur Nikischin johdolla.

Säveltäjän ”sinfoniseksi alkusoitoksi” nimittämä Excelsior! on käytännössä absoluuttista musiikkia ilman ohjelmaa, mutta Stenhammarin merkinnät paljastavat taustatarinaksi Goethen version Faust-legendasta. Otsikko Excelsior! kehottaa tavoittelemaan korkeuksia, mikä saattaa viitata Faustin omantunnon painiin lihallisten houkutusten ja jalojen tavoitteiden välillä. Musiikki itsessään on äärimmäisen kiihkeää ja kohtalokkaan vastustamatonta. Teos esitettiin Stenhammarin aikana vain kolmasti, kunnes se löydettiin jälleen 1980-luvulla.

Jaani Länsiö

Samy Moussa: Antigone, oratorio naiskuorolle ja orkesterille

Oratorio Antigone (2020) on Helsingin kaupunginorkesterin residenssisäveltäjän, kanadalaisen Samy Moussan (s. 1984) ensimmäinen suurmuotoinen vokaaliteos. Se sai kantaesityksensä Alankomaiden kansallisoopperassa Erik Nielsenin johdolla vuoden 2024 maaliskuussa Igor Stravinskyn Oidipus Rexin parina. Vaikka Antigone seuraa kronologisesti Stravinskyn teoksen tapahtumia, Moussan oratorio seisoo omilla jaloillaan, eikä ole suoranainen jatko-osa. 

Antigone on syrjäytetyn kuningas Oidipuksen tytär. Hänen veljensä Eteokles ja Polyneikes joukkoineen taistelevat Theban vallasta vastakkain. Verinen yhteenotto päättyy veljesten kuolemaan, ja heidän setänsä Kreon julistautuu kuninkaaksi. Kreon hautaa Eteokleen seremoniallisesti, mutta Polyneikeen hautaamisen hän kieltää kuolemanrangaistuksen uhalla. Hän tekee ruumiista varoittavan esimerkin, joka mätänee taistelukentällä eikä täten pääse tuonpuoleiseen.

Antigone uhmaa Kreonia järjestämällä veljelleen hautajaiset. Kreon saa tietää Antigonen rikoksesta ja tuomitsee hänet kuolemaan sulkemalla hänet tyrmään. Ennustaja Teiresias varoittaa teon seurauksista Kreonia. Tämä päättää vapauttaa Antigonen, mutta tämä on jo ehtinyt hirttäytyä. Antigonen rakastettu, Kreonin poika Haimon surmaa itsensä, jonka seurauksena Haimonin äiti Eurydikekin tekee itsemurhan. Kreon jää yksin suremaan.

Tunnetuin versio Antigonesta on Sofokleen (n. 497–405 eKr.) samanniminen tragedia (n. 441 eKr.), mutta hahmo esiintyy useissa antiikin teksteissä. Niall Potterin ja Moussan kokoama libretto kattaa Sofokleen lisäksi Aiskhyloksen, Apollodoroksen, Empedokleen, Euripideen ja Filostratos vanhemman tekstejä. Lähteiden moninaisuudella Moussa on tavoitellut objektiivisuutta. Moussan versiossa ei ole myöskään yksittäisiä, laulavia henkilöhahmoja, vaan tarinaa kuljettaa ainoastaan naiskuoro. 

Teos esitetään muinaiskreikaksi. ”Niin esteettisissä kuin eettisissä kysymyksissä ajatus kulttuurisesta jatkuvuudesta on minulle perustavanlaatuinen”, Moussa on sanonut. ”Muinaiskreikan käyttö antaa minulle mahdollisuuden korostaa antiikin ja meidän aikamme välistä yhteyttä. Olemme yhtä ja samaa.”

Jaani Länsiö

Albert Roussel: Bacchus ja Ariadne op. 43, orkesterisarjat 1 ja 2

Harvassa ovat ne musiikinhistorian merkkisäveltäjät, jotka eivät jo kehdossa osoita huomiota herättäviä taipumuksia sävelten maailmaan. Näistä suurmiehistä poikkeavan tien kulki ranskalaissäveltäjä Albert Roussel (1869‒1973), joka 7-vuotiaana orvoksi jäätyään sai holhoojakseen ensin isoisänsä, sitten tätinsä ja joka 15-vuotiaana hakeutui kadettikouluun tähtäimenään Ranskan laivasto. Lupaavasti alkanut aliupseerin ura sai kuitenkin käänteen Cherbourgin-komennuksella, kun 23-vuotiaan Rousselin säveltämän häämarssin esityksen jälkihuumassa eräs kapellimestari kehotti häntä jättämään laivaston musiikkiuran tieltä. 

Roussel ei siis ollut ihmelapsi, eikä vielä 40-vuotiaanakaan hänen maineensa saati oma taiteellinen äänensä ollut vakiintunut, mistä häntä myös syytettiin. Hänen tuotannossaan on lukuisia yhteen teokseen jääneitä kokeiluja: jousitrio, jousikvartetti, pianosonatiini, pianokonsertto, kuoro-orkesterikantaatti. Kameleonttimainen Roussel ei täyttänyt kriitikoiden odotuksia tunnistettavasta tyylistä.                     

Säveltäjänääni liikkui kuitenkin ajan mukana yhä kauemmaksi Debussyn ja Ravelin impressionismista lähemmäksi sotien välisen ajan henkeä ja uusklassisia ihanteita. Samalla Rousselin vahvuusalueeksi vakiintui näyttämömusiikki: ooppera, teatterimusiikki ja etenkin baletti, jossa hän pystyi parhaiten hyödyntämään tajunsa musiikin sykkeestä tanssin olennaisena rytmittäjänä. Kaksinäytöksistä balettia Bacchus et Ariadne (1930) voidaankin pitää hänen onnistuneimpana teoksenaan, ja etenkin siitä irrotettu orkesterisarja nro 2 tunnetaan monien kapellimestarien bravuurinumerona.           

Bacchus et Ariadne on toinen Rousselin antiikkiaiheisista baleteista Aeneaksen (1935) ohella, ja se seuraa Bacchuksen, Theseuksen ja Ariadnen myyttistä tarinaa. Ensimmäinen näytös käynnistyy A-duurissa olevalla alkusoitolla, jonka jälkeen kuulijat saavat kokea yhä kaukaisempia sävellajeja ja vastakohtaisia tunnelmia tarinan käänteissä. 

Kukistettuaan Minotauruksen Theseus ja Ariadne palaavat Kreikkaan Naxoksen saarelle, jossa nuoret ottavat heidät riemuiten vastaan labyrinttitanssilla. Juhlinnan keskelle pelmahtaa uhkaava, tuntematon hahmo, joka tainnuttaa Ariadnen viittansa pimeydellä. Theseus joukkoineen rientää apuun vain huomatakseen, että ilonpilaaja onkin itse Bacchus-jumala, eikä Theseuksen auta kuin perääntyä voimattomana. Bacchus tanssii intohimoisen piiritanssin Ariadnen uneksiessa liittyneensä mukaan. Ensimmäinen näytös päättyy A-duurista kaukaisimmassa sävellajissa Es-duurissa liikkuvaan unitunnelmaan.

Toisen näytöksen alussa Ariadne heräilee huomatakseen jääneensä kalliolle yksin Theseuksen purjehtiessa pois rannasta. Hätääntynyt Ariadne yrittää hypätä mereen, mutta päätyykin Bacchuksen syleilyyn ja jälleen unitanssiin. Bacchuksen suudelma herättää koko saaren henkiin, ja kallioista nousevat olennot tarjoavat Ariadnelle kulauksen humalluttavaa juomaa, jonka voimalla hän heittäytyy Bacchuksen vastustamattomiin lumoihin. Villin yhteistanssin tuoksinassa Ariadne saa ylleen taivaan tähdistä punotun kruunun ja baletti päättyy hurjiin voimanpurkauksiin palaten A-duuriin.

Bacchus et Ariadne -baletissa ja siitä tehdyissä sarjoissa Rousselin orkesterin ilmaisuvoima ja dynaaminen asteikko herkästä unelmoinnista burleskiin bakkanaaliin pääsevät esille tavalla, joka ei tarvitse näyttämön tapahtumia tuekseen, vaan oikeuttaa itse itsensä. Tästä syystä Rousselin ei tarvinnut tehdä orkesterisarjoihin minkäänlaisia muokkauksia: sarjat seuraavat lähes täsmälleen ja täydellisesti alkuperäisen baletin musiikkia, näytökset vain kahteen eri sarjaan ja pilkottuna.

Jaani Länsiö

Samy Moussa

Samy Moussa (s. 1984) on Helsingin kaupunginorkesterin residenssisäveltäjä kaudella 2024–2025. Häneltä tilattuja uusia teoksia voi säännöllisesti kuulla arvostettujen orkesterien ja kapellimestarien ohjelmistossa eri puolilla maailmaa. Kanadan Montrealissa syntynyt ja nykyisin Berliiniin asettunut säveltäjä-kapellimestari Moussa on toiminut Toronton sinfoniaorkesterin residenssitaiteilijana, ja hän tekee tiivistä yhteistyötä Montrealin sinfoniaorkesterin kanssa.

Samy Moussan teoksia ovat esittäneet esimerkiksi Amsterdamin kuninkaallinen Concertgebouw-orkesteri, Baijerin radion sinfoniaorkesteri, Berliinin saksalainen sinfoniaorkesteri, Dallasin sinfoniaorkesteri, Hollannin kansallisooppera, Lontoon sinfoniaorkesteri, Los Angelesin filharmoninen orkesteri ja Wienin filharmonikot. Tunnetuista kapellimestareista Moussan sävellyksiä ovat ottaneet ohjelmistoonsa ainakin Kevin John Eduse, Christoph Eschenbach, Gustavo Gimeno, Manfred Honeck, Hannu Lintu, Kent Nagano ja Chistian Thielemann. Konserttikaudella 2024–2025 Moussan tuotantoa kuullaan muun muassa Berliinin Staatskapelle-orkesterin, BBC:n sinfoniaorkesterin, Los Angeles filharmonisen orkesterin ja New Yorkin filharmonikkojen tulkitsemana.

Säveltäjänuransa rinnalla Samy Moussa työskentelee myös kapellimestarina. Viime konserttikausilla hän on johtanut monipuolista ohjelmistoa nykymusiikista klassiseen muun muassa Baijerin valtionorkesterin, Leipzigin MDR-sinfoniaorkesterin, Staatskapelle Hallen, Toronton ja Vancouverin sinfoniaorkestereiden, Wienin radion sinfoniaorkesterin ja Zürichin kamariorkesterin vierailijana.

Moussa opiskeli sävellystä Montrealin yliopistossa José Evangelistan johdolla ja jatkoi opintojaan Münchenin Musik und Theater -korkeakoulussa Matthias Pintscherin ja Pascal Dusapinin ohjauksessa. Suomessa hän vieraili ensimmäistä kertaa parikymmentä vuotta sitten Magnus Lindbergin sävellysopissa.