Ylikapellimestari Susanna Mälkki johtaa Beethovenin yhdeksännen sinfonian
Helsingin kaupunginorkestarin ylikapellimestari Susanna Mälkki johtaa Beethovenin yhdeksännen sinfonian, joka perinteisesti päättää orkesterin syyskauden. Tällä kertaa Oodissa ilolle on aivan erityinen kaiku: teos huipentaa säveltäjämestarin 250-vuotisjuhlavuoden. Konsertti nähdään suorana lähetyksenä Helsinki-kanavalla sekä HKO Screen -mobiilisovelluksessa.
Susanna Mälkki
Helsingissä syntynyt ja nuoruutensa asunut Susanna Mälkki on kasvanut Helsingin kaupunginorkesterin säestyksellä. Pienenä hän istui orkesterin konserteissa perheensä kanssa, ja nuorena musiikinopiskelijana seurasi tarkasti orkesterimuusikoiden ammattitaitoa ja nautti maailman parhaiden solistien esiintymisistä. Vuonna 2004 hän pääsi ensimmäistä kertaa johtamaan orkesteria, jonka 13. ylikapellimestarina hän aloitti syksyllä 2016.
Mälkin tie kapellimestariksi on kulkenut Sibelius-Akatemian ja Tukholman Edsberg-instituutin selloluokkien kautta. Hän voitti kansalliset Turun sellokilpailut ja nousi Göteborgin sinfoniaorkesterin soolosellistiksi, mutta jo nuorena kytemään jäänyt innostus orkesterinjohtamiseen ohjasi häntä koko ajan kohti kapellimestariopintoja.
Mälkin ensikosketus orkesterinjohtamiseen tuli Tukholmassa orkesterisoitinten opiskelijoista kootun pienyhtyeen kapellimestarina. Toisen kerran Mälkki johti koulun kamariorkesteria Ruotsin radion sinfoniaorkesterin silloisen ylikapellimestarin Esa-Pekka Salosen seuratessa vierestä. Tunne todellisen intohimon löytymisestä oli sinä hetkenä kirkas ja on sitä edelleen.
Mälkin läpimurto tapahtui vuonna 1999 Helsingin juhlaviikoilla, ja ensimmäisen vakiokiinnityksensä hän sai Stavangerin orkesterin musiikillisena johtajana. Maineikkaan nykymusiikkiorkesteri Ensemble Intercontemporainin taiteellisena johtajana (2006–2013) hän vakiinnutti nimensä aikamme musiikin syvällisenä tulkkina.
Mälkki on johtanut maailman parhaita orkestereita, kuten kaikkia USA:n Big Five -orkestereita, Amsterdamin Concertgebouw’ta, Berliinin filharmonikkoja ja Lontoon sinfoniaorkesteria sekä vieraillut oopperataloissa aina New Yorkin Metropolitanista ja Pariisin oopperasta Milanon La Scalaan ja Wienin valtionoopperaan. Syksyllä 2017 hän aloitti Los Angelesin filharmonikoiden päävierailijana. Musical America -lehti valitsi Mälkin vuoden kapellimestariksi 2017.
Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 9 ”Oodi ilolle”
Ludwig van Beethovenin (1770–1827) 32 pianosonaattia, noin 15 viulusonaattia, pianotriot, kvartetot ja lukuisat yksinlaulut sekä muut pikkuteokset olisivat varmasti riittäneet tekemään hänestä kuolemattoman hahmon säveltäjien kaanoniin. Mutta vaikka kaikki muu musiikkinsa olisi hävinnyt maailmasta ja muistoista, olisi yksin yhdeksäs sinfonia (1817–1824) nostanut Beethovenin suurten joukkoon. Viimeisellä sinfoniallaan Beethoven sävelsi musiikinhistoriaan käännekohdan, joka oli sekä yhden aikakauden päätepiste ja huipentuma että tulevien säveltäjäpolvien ehtymätön inspiraation lähde.
Beethoven yhdeksäs on kiistatta länsimaisen taidemusiikin keskeisimpiä, ellei keskeisin, teos. Eikä vain pioneerityönä valmistuneen viimeisen osan vuoksi, sillä jokainen edeltäväkin osa on superlatiivi ja oma mestariteoksensa. Kuten tutkija Jan Swafford kuvailee, ensimmäisessä osassa Beethoven hautaa lopullisesti Eroica-sinfoniassa esittelemänsä sankariyksilön, joka finaalissa nousee kuolleista koko ihmiskunnan yhteisenä voimana.
Traagisluonteinen scherzo-osa on Beethovenin suurin ja pisin. Hidas osa on melodialtaan laveinta laatua, jota Beethoven on koskaan tuottanut. Finaalina kuullaan neljän solistin ja suuren kuoron voimin Friedrich Schillerin universaalia yhteenkuuluvuutta ylistävä runo Oodi ilolle, jonka säveltämistä Beethoven oli hautonut jo 30 vuotta ennen yhdeksättä sinfoniaa, ja jolla hän määritti musiikin rajat uusiksi.
Teoksella on erityisesti 1900-luvulla määritelty rajoja myös geopoliittisesti, vaikka Schiller sen enempää kuin Beethoven tuskin tarkoitti Oodia kannanottona. Sen ovat käyttöönsä omineet sekä 1930-luvun natsit että Neuvostoliiton kommunistit ja jakautuneen Saksan yhteinen olympiajoukkue. Rhodesian rotusortajat käyttivät sen melodiaa kansallislaulunaan, ja suljetun Kiinan diktatuurissa se oli ainoita hyväksyttyjä länsimaisia teoksia. Perulaisen terroristijohtajan Presidente Gonzalon suosikkilauluna se yllytti aina uusiin attentaatteihin aatteen puolesta, ja esitettiinpä se Berliinin muurinkin raunioilla niin, että sana ’freude’ (iloita) oli muutettu ’freiheitiksi’ (vapaus). Nykyään Oodi ilolle on Euroopan unionin epävirallinen kansallislaulu.
Jaani Länsiö
