”Katson tilaisuuden tässä sopivasti suosittaa, että hra kapellimestari Kajanus, joka niin valppaasti johtaa Helsingin musiikkielämää, ottaisi Brucknerin teoksen jonkin konsertin ohjelmaan.” (Päivälehti 9.2.1894) Berliinin konserttielämästä raportoineen kirjoittajan suositus kantoi hedelmää marraskuussa 1896, kun Robert Kajanus ja hänen orkesterinsa tarjoilivat helsinkiläisyleisölle ensimmäisen Brucknerinsa, kuukausi säveltäjän kuoleman jälkeen. Kutkuttavaa debyyttivärinää on myös tässä konsertissa, kun eurooppalaisten musiikkikeskusten tähti Ingo Metzmacher johtaa HKO:ta nyt ensimmäisen kerran.
Konsertissa ei ole väliaikaa.
Ingo Metzmacher
Saksalainen Ingo Metzmacher (s. 1957) jättänyt jälkensä etenkin uuden musiikin nykyhistoriaan niin sinfonia- kuin oopperarepertuaarin puolestapuhujana. Urallaan hän on johtanut sekä kanta- että ensiesityksiä esimerkiksi Wienin Valtionoopperassa, filharmonikoissa ja sinfonikoissa, ja vieraillut Lontoon filharmonikoiden, Chicagon sinfoniaorkesterin, Clevelandin orkesterin ja NDR Elbphilharmonien johtajana. Hän on myös kirjoittanut kaksi kirjaa: Keine Angst vor neuen Tönen (Älä pelkää uusia ääniä) ja Vorhang auf! Oper entdecken und erleben (Esirippu ylös! Oopperan löytäminen ja kokeminen).
Metzmacher syntyi Hannoverissa, ja opiskeli ensin pianonsoittoa, musiikinteoriaa ja orkesterinjohtamista sekä kotikaupungissaan että Kölnissä ja Salzburgissa. Taiteellisen kotinsa hän löysi jo varhain uuden musiikin ykkösorkestereihin kuuluvan Frankfurtin Ensemble Modernin pianistina, mutta varsinainen läpimurto tapahtui vuonna 1988, kun hän johti Brysselin La Monnaiessa Franz Schrekerin Der ferne Klangin esitykset produktiosta vetäytyneen Christoph von Dohnanyin tilalla. Sittemmin Metzmacher on toiminut Bambergin sinfoniaorkesterin, Hampurin valtionoopperan, Alankomaiden kansallisoopperan ja Deutsches Symphonie Orchester Berlinin ylikapellimestarina. Tätä nykyä Metzmacher toimii Herrenhausenin KunstFestSpiele-festivaalin taiteellisena johtajana.
Metzmacher pitää jatkuvasti esillä myös niin sanotun perusrepertuaarin teoksia, ja esiintyy myös Mathias Goernen pianistina Franz Schubertin lauluja sisältävällä äänitteellä (Heliopolis, 2009). Anton Brucknerin sinfonioita Metzmacher on viime vuosina johtanut myös esimerkiksi Pariisin orkesterissa, Wienin sinfonikoissa ja Ruotsin radion sinfonikoissa. Metzmacherilla on mielenkiintoinen meriitti liittyen myös Helsingin konserttielämään: hän johti Radion sinfoniaorkesterin viimeisen konsertin Finlandia-talossa elokuussa 2011 Helsingin juhlaviikoilla. Helsingin kaupunginorkesterin kapellimestarina hän debytoi tänään.
Jaani Länsiö
Lotta Wennäkoski: Hava
Lotta Wennäkoski kuuluu siihen säveltäjäsukupolveen tai -tyyppiin, jolle ulkomusiikilliset lähtökohdat ovat pikemminkin mahdollisuus kuin uhka. Hänen mielestään ”musiikki voisi tosiaankin käsitellä jotakin asiaa tai aihetta samaan tapaan kuin vaikkapa jokin romaani käsittelee teemaansa, eri puolilta katsoen, aina uusissa valaistuksissa, ikiomaa kieltään käyttäen.”
Wennäkosken musiikkia on luonnehdittu lyyriseksi mutta myös leikkisäksi, ja hänen teoksiaan esitetään jatkuvasti Suomessa ja ulkomailla. BBC tilasi vuonna 2017 Wennäkoskelta orkesterikappaleen Flounce, joka kantaesitettiin Sakari Oramon johdolla Lontoon Proms -festivaalin viimeisenä iltana 9.9.2017. Helsingin kaupunginorkesteri esitti teoksen vuonna 2019 sekä kotisalissaan Musiikkitalossa että kiertueellaan Keski-Euroopassa. Kesällä 2021 valmistui Wennäkosken ensimmäinen kokoillan ooppera, Savonlinnan oopperajuhlien tilaama Regine, joka kertoo Søren Kierkegaardin morsiamen elämäntarinan.
Teosotsikko Hava on unkarin hó- eli sanan ”lumi” taivutusvartalo. Havan yksinkertaisena lähtökohtana on putoaminen tai laskeutuminen. Kuten säveltäjä itse toteaa, laskeutuminen edellyttää ensin nousua johonkin, josta sitten voi tulla alas. Teoksen avauksen liplattavat sekstolikuviot kohoavat vähitellen korkeaan rekisteriin ja fortissimoon. Intensiteetin kasvattelu – ja laskeutuminen – toistuvat kappaleen edetessä. Varsinainen päämotiivi kehkeytyy esiin pitkähkön kypsyttelyn jälkeen avausjakson nopeista kromaattisista kuluista. Sen mutaatiot saavat monipuolisen käsittelyn eri sointivärein. Perusrakenteeltaan Hava on parillinen, nopeaa avausta seuraa hidas päätösjakso. Sen aikana laskeudutaan matalaan rekisteriin ennen lopun lyhyttä, avausjakson tunnelmiin palaavaa tihennystä.
Hava oli Tapiola Sinfoniettan tilaus orkesterin 20-vuotisjuhlaa varten. Teos sai kantaesityksensä Jean-Jacques Kantorowin johdolla 11.1.2008.
Pekka Miettinen
Anton Bruckner: Sinfonia nro 3
Maalainen, nukkavieru, paksua murretta vääntävä ja jumalinen. Näin kuvasivat aikalaiset säveltäjä Anton Bruckneria (1824–1896); lievimmillään häntä luonnehdittiin omalaatuiseksi ja pahimmillaan idiootiksi. Brucknerin suuren ihailijan Gustav Mahlerin kerrottiin lausuneen hänestä: ”Naiivi mies – puoliksi nero, puoliksi imbesilli”. Bruckner kärsi numeromaniasta. Hän laski pakonomaisesti kaikkea aina paitansa napeista taivaan tähtiin saakka. Hän on myös ainoa säveltäjä, joka numeroi sinfoniansa nollasta alkaen.
Brucknerin heikkoutena oli taipumus korjailla teoksiaan loputtomasti tai antaa ulkopuolisten parannella niitä. Yleensä tämä tarkoitti typistämistä; tarkoituksena oli helpottaa teosten saamista esille. Kolmannesta sinfoniasta tunnetaan ainakin seitsemän eri versioita.
Sinfonia on omistettu Brucknerin epäjumalalle Richard Wagnerille. Tavattuaan Wagnerin Bruckner ei seuraavan päivän kohmelossaan muistanut, kumpi hänen esittelemästään kahdesta sinfoniasta oli saanut tämän kunnian. Omistetuksi tuli kolmas, ja sen musiikissa on selvästi kuultavissa idolin esikuva; wagnermainen orkestrointi sisältää nerokasta sointimaalailua.
Kolmannen sinfonian kantaesitys 1878 oli katastrofaalinen. Bruckner johti esityksen itse alkuperäisen kapellimestarin kuoltua hieman aiemmin. Orkesteri oli ollut alusta alkaen vastahankainen ja konserttiyleisökin alkoi sinfonian kestäessä häipyä, kunnes salissa ei ollut enää juuri ketään. Paikalla ollut nuori Mahler ystävineen yritti turhaan lohduttaa murtunutta säveltäjää.
Bruckner sävelsi kolmannen sinfonian äitinsä muistolle. Tähän viittaavat alluusiot Brucknerin omista teoksista. Niitä ovat ”Misere” d-mollimessusta ja sitaatit toisen sinfonian pääteemasta. Finaalin idean Bruckner sai kävelyllä Wienissä. Reitin varrella sijainneessa talossa lepäsi arkussaan hiljattain edesmennyt arkkitehti Friedrich Schmidt, ja samaan aikaan viereisessä rakennuksessa oli meneillään riehakkaat tanssiaiset. Päätösosan polkka ja koraali kuvaavat elämän ristiriitaisuutta: huumori ja ilo vastaan suru ja tuska.
Pekka Miettinen
