Fokus Bruckner I

Anna Clyne: Weathered 

Helsingin kaupunginorkesterin residenssisäveltäjä Anna Clyne (s. 1980) oli vuonna 2022 maailman eniten soitettu brittiläinen naissäveltäjä. Nykyisin New Yorkissa asuva Clyne on työskennellyt muun muassa Chicagon, Baltimoren, Berkeleyn ja Trondheimin sinfoniaorkesterin kotisäveltäjänä. Hänen musiikkiaan ovat esittäneet esimerkiksi Yo-Yo Ma, Jeremy Denk, Los Angelesin filharmonikot ja London Sinfonietta.

Klarinettikonsertto Weathered (2022) sai kantaesityksensä 5.1.2023 Amsterdamissa; Royal Concertgebouw-orkesteria johti Jaap van Zweden. Solistina oli Martin Fröst, jota Clyne myös konsultoi sävellystyön aikana selvittääkseen soolo-osuuteen liittyviä teknisiä haasteita.

Weathered sisältää viisi osaa, joista jokainen liittyy rappeutuvaan tai rikki kuluvaan: metalli, sydän, kivi, puu, maa. Konkreettisesti kyseessä on ruostunut silta, särkynyt sydän, tuulen pieksämä linna, majesteettinen metsä, lämpenevä planeetta. Clynen mukaan teos liittyy myös ihmiskunnan kokemuksiin koronapandemiasta ja ilmastonmuutoksesta. 

Boosey & Hawkes -kustantamon kotisivuilla Clyne avaa teokseensa liittyviä ajatuksia David Allenbylle. Millä tavalla fyysisesti kuluneet esineet ja elementit esitellään musiikillisesti? ”Täysin kirjaimellisesti. Osassa Metal käytän runsaasti metallisia lyömäsoittimia, kuten putkikelloja ja metalliputkia. Neljännessä osassa Wood käytän esimerkiksi marimbaa, ja puupuhaltimia. Osassa Heart halusin jäljitellä särkyneen sydämen ääntä: soolosoittimen matala, ilmaisurikas rekisteri soi staattisen jousimaton yllä. Stone on leikkisämpi, olen ajatellut leipien heittoa. Musiikissa on eleitä jotka pomppivat, liukuvat ja liikkuvat sinne tänne. Earth-osassa yhdistyvät kaikkien edeltävien osien elementit.” Ja millä tavalla teos liittyy ilmastonmuutokseen? ”Viides osaa alkaa vaskien fanfaaria muistuttavalla kuviolla: se on hälytys, joka herättää huomiota, muistuttaa kriisistä, joka on läsnä. Olemme tulleet kriittiseen pisteeseen.”

Christian Holmqvist

Anton Bruckner: Sinfonia 8 c-molli

Anton Bruckner (1824–1896) on yksi niistä suurista säveltäjistä, jonka musiikkia toiset rakastavat ja toiset välttävät. Musiikki etenee kiireettömästi ja vaatii kuulijalta sekä aikaa että oikeaa asennoitumista. Brucknerin teoksia verrataan usein kävelyyn vuoristossa: kulku on toisinaan puuduttavaa, mutta yhtäkkiä avautuvat mahtavat maisemat ovat sen arvoiset.

Bruckner sai toistuvasti osakseen pilkkaa, mutta siitä huolimatta hän sävelsi jatkuvasti. Saatuaan yhden sinfonian valmiiksi hän alkoi oitis luonnostella seuraavaa. Seitsemäs sinfonia sai poikkeuksellisesti erinomaisen vastaanoton joulukuussa 1884. Työpöydällä oli jo sinfonia numero 8 c-molli. Bruckner tuskaili soitinnuksen kanssa aina vuoteen 1887. Sitten hän antoi partituurin kapellimestari Hermann Leville, joka oli johtanut edellisen sinfonian kantaesityksen. Levin reaktio oli kylmä suihku: ”Ei tätä voi johtaa tällaisenaan. Teemat ovat upeita, mutta te ette kehittele niitä tarpeeksi paljon. Soitinnus ei toimi.” Levi kehotti Bruckneria tekemään sinfoniasta uuden version. Se valmistui vasta keväällä 1890.

Kahdeksas sinfonia kantaesitettiin Wienissä joulukuussa 1892. Kriitikko Eduard Hanslick käveli ulos salista kolmannen osan jälkeen. Hugo Wolf sen sijaan oli haltioissaan. Hänen mukaansa tämä oli Brucknerin paras sinfonia. Bruckner itse oli samaa mieltä.

Teoksesta on olemassa useita erilaisia editioita. Illan konsertin versio on Robert Haasin (1886–1960) käsialaa. Haas teki kriittisiä editioita Kansainvälisen Bruckner-seuran toimeksiannosta. Jälkipolville hän on kiistelty hahmo, koska hän liittyi NSDAP-puolueeseen 1930-luvulla ja oli natsien innokas kannattaja.

Jo pääsävellaji paljastaa kahdeksannen sinfonian olevan kumarrus Beethovenin viidennen sinfonian suuntaan. Tämäkin teos on matka, joka alkaa syvästä pimeydestä, mutta huipentuu sokaisevaan valoon. Musiikin voi kokea olevan täysin abstraktia, mutta Bruckner kertoi joidenkin jaksojen kuvaavan konkreettisia asioita. Ensimmäinen osa (Allegro moderato) päättyy hänen mukaansa visioon kellosta joka jatkaa tikittämistään äskettäin kuolleen ihmisen huoneessa. Toinen osa (Allegro moderato) on scherzo täynnä valtavaa kineettistä energiaa. Lyyrinen trio-taite kertoo Brucknerin mukaan unettomuudesta. Hidas kolmas osa (Adagio) on kuin kamppailu uskon ja epäuskon välillä. Finaalin avaa, jälleen Brucknerin mukaan, kuva Itävallan keisarin ja Venäjän tsaarin tapaamisesta. Fanfaarit kuvaavat ratsuväkeä. Lopputahdeissa sinfonian kaikkien osien pääteemat soivat samanaikaisesti.

Christian Holmqvist